
Riikka Purra on myöntänyt kannattaneensa pakkoruotsia, mutta valehdellut siitä olevan kauan aikaa. Todellisuudessa hän kannatti avoimesti pakkoruotsia vielä 2018 lopussa. Tämän jälkeen hän oli asiasta hiljaa, mutta alkoi vaatimaan ns. takaportin pakkoruotsia eli kolmatta pakollista kieltä.
Riikka Purran takaportti pakkoruotsiin: Kolmas pakollinen kieli!
Purran pakkoruotsiin liittyy kuitenkin vielä yksi hyvin omituinen asia. Purran Twitter-tunnuksessa on lyhenne rkp. Eli siis Ruotsalaisen Kansanpuolueen lyhenne RKP!

RKP-lyhenteen valitseminen Twitter-tunnukseen on todella silmiinpistävää, koska twitter-tunnukset ovat vapaavalintaisia.
Ei ihme, että monet persujen jäsenistä ovat ihmetelleet ja myös kyselleet asiasta. Tässä esimerkki siitä miten Purra vastaa:
Ensinnä pitää hämmästellä miten Purra JÄLLEEN kohtelee puolueensa jäseniä. Taas hän syyttää kyselijää ”paskan levittämisestä”, vaikka kysymykset ovat täysin relevantteja ja varsinkin nyt pj-kisan aikana täysin normaaleja. (Tosin Purra ei ole suostunut pj-paneeliinkaan.)
Kaiken kukkuraksi Purra lähestyy jäsentä tyyliin: ”Kuka sä muka oot. Etkö tiedä kuka mä oon! Olen tämän puolueen 1. varapuheenjohtaja, tiesitkö?”.
Oikeasti yhdenkään toisen puolueen – puhumattakaan mahdollisen pääministeripuolueen – ensimmäinen varapuheenjohtaja ja varsinkaan puheenjohtajaehdokas ei kohtele tuolla tavalla jäseniä. Tämä on täysin ennenkuulumatonta ja kertoo todella paljon Purran luonteesta. Valta on kihahtanut päähän ja pahasti.
Purran käytös kertoo myös huonosta strategisesta ajattelusta. Mitä hyötyä on alistaa jäsentä noin julkisesti ja vieläpä keskellä pj-kisaa? Toisaalta ehkä Purran äärimmäisen ylimielinen käytös kertoo siitä kuinka varma hän on puheenjohtajavaalin voitosta. Purran mielessä hänet on jo käytännössä kruunattu. Onhan hänellä valtamedian, persunaisten, arvoliberaalien, natottajien, Halla-ahon ja koko puolue-eliitin tuki. Tämän takia hänen ei ole tarvinnut vastata ystävällisesti jäsenten kysymyksiin, kampanjoida kentällä eikä edes suostua pj-paneeliin. Puolueen johto ja valtamedia kampanjoivat hänen puolestaan!
Alistamisen ohella Purra kuitenkin myös vastaa jäsenen kysymykseen selittämällä, että rkp tulee hänen nimikirjaimistaan. Tämä on todella omituinen vastaus. Purra selvästi hämää vastauksessaan antaen ymmärtää, että Twitter-tunnuksen pitää perustua nimikirjaimiin. Ei tarvitse. Hyvin harva niin tekee.
Ei persujen toinen pj-ehdokas Sakari Puistokaan valitsisi Twitter-tunnukseensa lyhennystä skp eli Suomen Kommunistinen Puolue SKP.
Purra on vuonna 2012 ihan itse valinnut Twitter-tunnukseensa lyhenteen rkp, koska vielä silloin avoimesti kannatti pakkoruotsia ja arvosti RKP:tä.
Purra ei kuitenkaan nyt uskalla kertoa totuutta. Sen sijaan hän esittää viatonta kysymällä MIKSI hän koskaan viittaisi Twitter-tunnuksellaan RKP-puolueeseen.
No, tietysti koska vain muutama vuosi sitten Purra oli pakkoruotsin ja RKP:n ihailija. Hän oli innoissaan, että oli päässyt ruotsinkielisiin piireihin. Vielä 2015 Purra jopa viittasi RKP-puolueeseen ”hyviksinä” eikä lukenut sitä suvakkipuolueihin.
Sitten kohti hallitusneuvotteluita. En uskalla veikata, mutta kai ne liberaalit (vihr+vas+sdp) sentään pysyvät siellä oppositiossa. Ruotsalaiset saavat edustaa siis yksinään hyvän sielua (ja huolehtia, että pakkoruotsi pysyy, ta er i häcken!).
Ei Purralla ainakaan kovin negatiivista kuvaa RKP:stä ollut. Jos haluat tietää sitaatin tarkemman kontekstin tai et tiedä mitä ta er i häcken tarkoittaa, niin asia selitetään tässä.
Täytyy muistaa, että Purra valitsi rkp-tunnuksen vuonna 2012. Valinta oli Purrasta hauska sisä- tai oikeastaan ulkopiirinkin vitsi ja tietysti myös perustui hänen omille arvoilleen. Lisäksi se toi pisteitä hänen ruotsinkielisiltä kavereiltaan ja Kirkkonummen ”bättre folk” asuinalueen naapureiltaan.
Purran blogista selvästi näkee, että hän on myös halunnut nähdä itsensä osana ”sivistyneistöä”. Nyt keskellä persujen pj-kisaa hän ei kuitenkaan enää kehtaa asiaa myöntää.
Paitsi, että osittain myöntää! Purra nimittäin lähes vuosi sitten viime ELOKUUSSA twiittasi seuraavaa:

Tämähän on vieläkin älyttömämpää, koska tunnus tarkoittaa RKP:n kansainvälistä osastoa!
Tunnuksen älyttömyys myös Twitterissä heti huomattiin.

Alla neutraalin Twitter-hakukokeen hakutulokset.
Purra myös itse myöntää, ettei hänen twitter-tunnuksessaan ole mitään järkeä.

Purra siis itsekin myöntää, että hänen Twitter-tunnuksensa/nimensä on erittäin harhaanjohtava. Mutta miksi sitten sen valitsi? Koska 2012 hän oli yliopistossa ns. pätkätutkijana. RKP:n fanittamisesta oli suoraa hyötyä yliopistomaailmassa. (Purra muuten pimittää myös uraansa ja sen heikkoutta.)
Tuolloin Purra ei voinut kuvitellakaan (eikä kukaan muukaan), että muutaman vuoden kuluttua eli 2016 hän olisi persujen johtava poliittinen suunnittelija ja tulisi 2019 ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi sekä lopulta 2021 puheenjohtajaehdokkaaksi. Purralle ei tullut 2012 mieleenkään, että RKP:n fanittaminen muuttuisi hyödystä haitaksi. Tätä Purra ei kuitenkaan nykyään kehtaa myöntää. Hänhän aina korostaa, ettei tavoittele henkilökohtaista hyötyä.
Mutta mitä tehdä kiusalliselle Twitter-tunnukselle? Ongelma muuttui akuutiksi, kun viime kesänä Halla-aho kertoi Purralle tulevansa vuoden kuluttua luopumaan puheenjohtajuudestaan ja suosivansa Purraa puheenjohtajaksi. Niinpä Purra elokuussa päätti ratkaista Twitter-tunnusongelmansa.
Ensin Purra varmasti harkitsi tunnuksen muuttamista, mutta se olisi kiinnittänyt asiaan liikaa huomiota. Ihmiset olisivat saaneet hyvän syyn alkaa keskustelemaan myös hänen pakkoruotsin kannattamisestaan. Joku vaihtoehtomediakin olisi saattanut alkaa tutkimaan Purran laajoja yhteyksiä ruotsinkielisiin.
Niinpä Purra päätti elokuussa 2020 twiitata epärehellisen nimikirjain-selostuksensa. Kyse oli ns. damage controllista, jotta hän voisi sitten myöhemmin pj-kilpailun aikana selittää, ettei tunnuksessa ole muka mitään ihmeellistä.
Paitsi tietysti on, mutta jotenkin tavallisia persuja on hämättävä. Suurin osa persujen jäsenistä ei välttämättä ymmärrä Twitter-tunnusten määräytymistä. Ja jos ymmärtää, niin heidät pitää huutaa ja uhkailla hiljaiseksi.
Auta armias, jos yksikin jäsen nykyään uskaltaa kysyä rkp-tunnuksesta. Vielä pahempaa, jos jäsen vielä vastaa Purran omaan MIKSI-kysymykseen. Silloin Purra välittömästi hysterisoituu ja alkaa syyttämään ”paskan levittämisestä”.
Varmaa myös on, että kyselijän ura persuissa tyssää siihen.
Miksi sinä toksinen juntti kehtaat vaatia pj-paneeleita ja ahdistella kysymyksilläsi feminististä puheenjohtajakandidaattia? Tiedätkö kuka minä olen?
Purran aiempi twiitti (elokuu 2020) liittyen samaan aiheeseen: https://twitter.com/ir_rkp/status/1297020246709198849
Kyllähän tämäkin toisaalta haiskahtaa ja sikäli hyvä, että LL nostaa näitä esille.
Suurkiitos linkistä. Se on nyt aamupäivällä lisätty juttuun.
Desantteja riittää joka puolueella mutta pitääkö näitä ilmiselviä vastakkaisten puoluiden etuja ajavia lahjottuja rottia päästää tällä tavalla näin näkyville paikoille?
Jos tämä rotta päästetään puheenjohtaksi niin Perussuomalainen puolue voidaan lopettaa ja jäsenet siirtää suoraan RKP:n ja Demareiden jäseniksi!
Tie promillepuolueeksi on taattu!
Laiton lehti on ainoa media joka osallistuu aktiivisesti Riikka Purran vaalitaisteluun ja tekee sen hyvin ansiokkaasti.
Purra kyllä jaksaa tiuskia jäsenistölle netissä, mutta julkiseen pj-tenttiin saati kiertueeseen hänestä ei ole eikä tarvitsekaan kun sellanen on vain junteille ja hän on kuitenkin selkeä johtajistoon kuuluva vallanperijä.
Vastauksista näkee, että Purra on heikko nainen joka menettää hermonsa pienistä asioista.
Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ovat johdossa heikot naiset jotka ovat lukinneet miljoonia ihmisiä koteihinsa muutaman kuoleman takia. Naiset hakevat paniikissa ”zero case” tilannetta jossa kaikki keinot ihmisten vangitsemisesta alkaen ovat käytössä. Samaa on odotettavissa Purran johtamilta persuilta.
Onneksi täältä kansan kynttilöiden pyhätöstä löytyy vain rauhallisia ja hermonsa hallitsevia zen-mestareita.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bd8f9f99-8022-4b5d-8740-3fb638324420