Free speech 24 heinäkuun, 2021

 

Lukija lähetti pari päivää sitten Laittomaan Lehteen alla olevan kuvakaappauksen.

 

 

 

Pari päivää myöhemmin lukija ihmetteli miksei Laiton Lehti ole julkaissut kuvakaappausta, vaikka se on erinomainen esimerkki valtamedian tavasta demonisoida suomalaisia.

 

Laiton Lehti vastasi, että kuvakaappaus on kyllä ihan hyvä vitsimeemi, mutta samanlaisia meemejä on monia muitakin.

 

Lukija sitten selitti, ettei kyseessä ole vitsimeemi, vaan ihan aito Iltalehden otsikko!

 

Laittoman Lehden toimitus alkoi hämmentyneenä tutkimaan asiaa ja huomasi Iltalehden toimittaja Nina Järvenkylän muuttaneen jutun otsikkoa. Siis salaa lukijoille kertomatta!

 

Tässä nykyinen otsikko.

 

Kuvassa linkki Iltalehden juttuun

 

 

 

Erikoista kylläkin, niin Googlessa ei ole mitään viitteitä alkuperäiseen otsikkoon! Ihan kuin kaikki olisi pyyhitty eikä mitään ole jäljellä aiemmasta otsikosta.

 

Paitsi uutisgeneraattorin kautta! Ne nimittäin ottavat muistiin jutun alkuperäisen nimen.

 

 

Kuvassa linkki SyFeed-sivustoon

 

 

 

Eli lukija oli sittenkin oikeassa. Nähtävästi suvakkitoimittaja Nina Järvenkylä sai niin paljon negatiivista palautetta jutustaan, että muutti otsikon.

 

Järvenkylä on muuten vaihtanut nimeään. Kansallismieliset muistavat hänet matukiimaisena Nina Leinosena, joka teki Suomen ennätyksen puolueellisissa suvakkijutuissa.

 

Järvenkylällä / Leinosella on alusta alkaen ollut intohimoinen hinku päästä ulkomaantoimittajaksi ”tykkituleen”.

 

Kuvassa linkki Iltalehden juttuun

 

 

Jopa toimittajapiireissä itseään jatkuvasti korostavalle Järvenkylälle / Leinoselle naureskellaan, koska tämä uskoo ”objektiiviseen” journalismiin. Ihan oikeasti Järvenkylä/Leinonen selittää, että hänen näkökulmansa ovat ehdottoman tosia ja oikeita.

 

 

 

Leinonen esimerkiksi ihan tosissaan selittää, että maahanmuuttokriittiset mielenosoitukset ovat objektiivisesti ottaen rasistisia!

 

Etkö usko? Katsoppas tätä juttua, jossa mielenosoittajat leimattiin rasisteiksi ja erittäin väkivaltaiset vastamielenosoittajat rauhanomaisiksi. Siis siitä huolimatta, että yksi somalinainen pahoinpiteli suomalaisnaisen. Pahoinpitely saatiin onneksi videolle, joten Somali sai tuomion. Se ei kuitenkaan kiinnostanut Järvenkylää. Hänhän on joka tapauksessa objektiivinen.

 

Kuvassa linkki juttuun. Ympyröitynä Ylen somalitoimittaja Wali Hashi.

 

 

Siis oikeasti: Nina Leinonen (Iltalehti) ja somali Wali Hashi (Yle) seisoivat ihan vieressä kun somali pahoinpiteli suomalaisen. Kaiken lisäksi pahoinpitely saatiin useammalla videolle. Nämä toimittajat eivät kuitenkaan suostuneet sanomaan pahoinpitelystä sanaakaan, vaan sen sijaan demonisoivat hyökkäyksien kohteeksi joutuneita laillisia mielenosoittajia rasisteiksi.

 

 

Kuva otettu Itis-mielenosoituksen aikana vähän ennen pahoinpitelyä

 

 

Itse asiassa Hashin kameramies kuvasi pahoinpitelyn metrin päästä, mutta Hashi kieltäytyi antamasta videota!

 

Näyttää siltä, että somalit pitävät aina yhtä. Vaikka rikollisten kanssa.

 

Mitenköhän tapahtuisi suomalaiselle toimittajalle, joka kieltäytyisi antamasta videota, jossa somali pahoinpidellään? Hän saisi välittömästi potkut. Hashi saa kuitenkin vain koko ajan ylennyksiä.

 

Ylen somalitoimittaja Wali Hashi valehteleva huijari? (Nauhoite puhelusta)

 

Poliisi ei tietysti ollut yhtään kiinnostunut suomalaisnaisen pahoinpitelystä. Poliisi ei tehnyt mitään saadakseen Wali Hashin videon.

 

Onneksi lopulta löytyi myös toinenkin video.

 

Somalinainen löi suomalaisnaista Itiksen Suomi Ensin! -mielenilmauksessa! (Video)

 

Itse asiassa Helsingin poliisia ei pahoinpitely kiinnostanut yhtään ja se yritti tehdä kaikkensa, jotta suomalaisnainen luopuisi syytteistä. Rohkea nainen kesti poliisin painostuksen ja vaati oikeudenkäyntiä. Niinpä sitten somalinainen sai pahoinpitelytuomion. Toimittajia asia ei kuitenkaan ollenkaan kiinnostanut. Järvenkylän ja muiden suvakkitoimittajien ”objektiivisessa” maailmassa somalinaiset voivat olla vain kiusattuja uhreja, eivät rikollisia pahoinpitelijöitä.

 

Jos roolit olisivat olleet toisinpäin eli oltaisiin saatu videolle kuinka suomalaiset hyökkäävät laillisten somalimielenosoittajien päälle ja pahoinpitelevät naissomalin, niin koko valtamedia ja poliisi olisivat olleet hätätilassa.

 

 

 

Onneksi Nina Järvenkylästä (Leinonen) on ollut myös hyötyä. Hän on hyvä esimerkki äärisuvakista, joka on sekä äärinatottaja, äärimatuttaja että ääripridettäjä. Tällaiset toimittajat ovat olleet perverssillä tavalla myös hyödyllisiä Suomen kansallismieliselle liikkeelle, koska ovat herättäneet monia natottajia tajuamaan elämän tosiasioita. Eli se on nimenomaan pankkiirien ja sionistien nyrkki Nato, joka haluaa globalistisen maailmanjärjestyksen, jossa rajat ovat auki ja pridetyskin tapissa. Niinpä monet äärinatottajat varsinkin persuissa ovat luopuneet ainakin kiimaisimmasta natottamisestaan.

 

Onkin ollut paljastavaa, että Järvenkylä kirjoitti kirjan ensin natottamisesta ja sitten matuttamisesta. Ja vieläpä matukiimaisen rajat auki -Nergin kanssa!

 

 

Kuvassa linkki Adlibrikseen

 

Huolestuttavaa on myös, että Iltalehdellä (ja varsinkin natottaja-toimittajilla) näyttää olevan joku sopimus Googlen kanssa, koska Järvenkylä sai pyyhittyä kaikki tiedot Suomalaiset kiusaa-juttunsa alkuperäisestä otsikosta. Jos uutisgeneraattori ei olisi jutun otsikkoa napannut, niin siitä ei olisi jäänyt mitään jälkeä.

 

Onneksi on uutisgeneraattorit. Ja kuvakaappaukset! Kiitos lukijalle!

 

Ehkä nyt toimittaja Nina Järvenkylä on oppinut läksynsä: Älä ihan niin avoimesti paljasta matukiimaasi ja demonisoi suomalaisia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

6 thoughts on “IL toimittaja Nina Järvenkylä: Näin suomalaiset kiusaavat musliminaisia

  1. Tuossa ”kiusaamisartikkelissa” ei kyllä ollut yhtään neuvoa miten kiusata. Miksi siis kirjoittaa artikkelia jossa ei olekkaan neuvoja?

  2. Nämä suomalaiset matu- kiimaiset toimittelija- ämmät odottavat kuola valuen koska saavat pukeutua jätesäkkeihin ja pääsevät noudattamaan muslimimiehiensä vaatimuksia.
    Silloin loppuvat kirjoituksensa ja akat ovat tiukasti nyrkin ja hellan välissä.

  3. Tuo juttu julkaistiin yllättäen juuri samoihin aikoihin, kun muslimeilla oli Id Al-Adha – juhla. Hirvittävä monipäiväinen veriuhrisessio, jossa halal-teurastetaan tuhansia eläimiä ja kylvetään niiden veressä. Itse kiinnitin huomiota Pasilan asemalla useisiin jonkun somali_imaamin ympärille kerääntyneisiin kovaäänisiin miesryhmiin, joiden käytös oli hilpeää ja maaimanomistajamaista. Kai veressä tosiaan on jotain maagista. Jutun tarkoitus oli juurikin kääntää huomio tuosta kammottavasta uhrijuhlasta ja kerätä muslimeille säälipisteitä.

  4. Kuitenkin on hauska keksiä muitakin tapoja niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin kuin vain crypto tuo perinteinen uuni-liesi. Katsotaan mitä kaikkea tässä vielä kesän aikana grillissä keksitään leipoa ja laittaa – saunaa unohtamatt

Comments are closed.