11 thoughts on “Päivän kuva: Homopoliisit

    1. 1980-luvulla ja vielä 90-luvullakin tuin homoja, koska heitä oikeasti syrjittiin. 1990-luvulla kuitenkin huomasin, että homojärjestöt painostivat partiopoikia ottamaan ryhmänjohtajikseen homomiehiä. Eli järjestö ja vanhemmat eivät saaneet enää päättää asiasta. Samalla myös huomasin, että pridettäjät muuttuivat koko ajan aggressiivisemmiksi ja alkoivat vaatimaan sensuuria (esim. homojen korkeammat pedofiilimäärät) ja kohdistaa propagandaansa lapsiin. Sitten kun kerroin tästä aiemmin tukemilleni homoille, niin nämä raivostuivat! Sitten tajusin, että vainotuista oli alkanut tulla vainoajia. Näinhän helposti käy.

  1. Hmm… Joskus -70 luvulla haukuttiin ruotsalaisia homoiksi. Ja näyttää ettei siinä kovin väärässä oltu.

  2. Eikö suvakit vielä ole saanu sätkyä kun Suomen olympiajoukkueella oli avajaisissa miehillä pitkät housut ja naisilla hame? Japanin korkeateknologisen yhteiskunnan konservatiivisista perusarvoista ainakin on jo ollut jonkun verran porua.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*