
Laiton Lehti on yrittänyt laatia jotain graafista esitystä, josta olisi helppo nähdä ensinnäkin aitokansallismieliset kannat eräänlaisena värisuorana ja samalla myös miten ne mädätetään askel askeleelta.
Alunperin karttaa alettiin laatimaan, jotta persut tajuaisivat kuinka vasemmalle mädätykseen ovat menossa.
Ensimmäinen versio valmistui noin kuukausi sitten.
Nyt karttaa on hieman täydennetty. Huom! Tämä on vasta luonnos. Musta teksti pyrkii kertomaan miten mädätyksestä päästään pois. Tosin ensimmäisellä rivillä musta teksti vielä kertoo mallista. Eli hieman on vielä sekavaa, mutta tästä on tulossa parempia versioita. Ideana olisi myös saada Nolanin kartasta oma versio.
Kiitos kaikista vinkeistä ja parannusehdotuksista, joita voit lähettää [email protected]
Niinistöläinen sanonta ”olemme valinneet puolemme”, ei tarkoita sen enempää eikä vähempää kuin ennakolta ilmoitettu ehdoton antautuminen.
Vapaamuurarit
Julkisuudessa vapaamuurarit pyritään esittämään suurelle yleisölle harmittomana herrakerhona, jolla on omituisia rituaaleja ja salaisuuksia jäsenilleen tuoman viihdearvon vuoksi. Tällainen kuva pyrittiin taannoin antamaan myös Yle:n MOT tv-dokumentissa (Hyvät veljet muurarit 18.01.2013). Dokumentin oleellisin anti olikin todiste siitä, että salaseurojen todellisia jäsenluetteloita varjellaan, eikä niitä anneta journalistien käsiin, vaikka muurarien jäsenmatrikkeli julkaistaan ja toimitetaan kansalliskirjastoon kahden vuoden välein. Syynä tähän on vain ja ainoastaan se, että jäsenlistoista löytyisi merkittäviä poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Nyt ihmisten saatavilla on vain putsattuja Hymy-lehden julkaisemia jäsenluetteloita, joiden tarkoitus on harhauttaa kansaa luulemaan, että korkean tason poliitikot eivät ole mukana salaseuroissa, vaikka juuri hyvävelikerhojen eli salaseurojen avulla noustaan yhteiskunnan avainpaikoille. Tämä on juuri osoitus länsimaisen demokratian valheesta, jossa kansa ei tiedä ketä he todellisuudessa äänestävät ja todellinen päätöksiä tekevä puolue on kulissien takana toimiva salaseura, jossa on edustajia kaikista valtapuolueista. Tämä osaltaan selittää myös sen miksi kaikki suurimmat puolueet harjoittavat niin samanlaista politiikkaa pienistä kosmeettisista eroista huolimatta. Toimintansa luonteen puolesta vapaamuurarius on käytännössä yhteiskunnan esivallan korruption tukiranka ja sellainen toiminta pitäisi julistaa laittomaksi, mikäli Suomi olisi todellinen oikeusvaltio.
Välillä kuulee vapaamuurarien selittävän, että heidän toimintansa ei ole uskonto tai jos toiminta on uskonnollista, niin kyseessä on kristillistä toimintaa. Nämä ovat kaikki tietenkin räikeitä valheita, jotka on syytä avata. Ensinnäkin, vapaamuurarius on uskonto jo siitä syystä, että henkilön täytyy uskoa korkeamman voiman/olennon olemassaoloon voidakseen liittyä jäseneksi. Toiseksi juutalaiskuningas Salomonin temppeli ja kabbalistiset tradiitiot ovat hyvin keskeisessä osassa vapaamuurarirituaaleissa. Voidaankin sanoa, että vapaamuurarius on juutalaista kabbalaa ei-juutalaisille ja tämä pätee erityisesti vapaamuurarien skottilaiseen riittiin.
Vapaamuurarien yksi perimmäisistä tavoitteista on niin sanotun utopian eli ihannemaailman luominen, jossa vapaamuurarit muodostaisivat hallitsevan rationaalisen eliitin. Tämän romantisoidun ja valheellisen tavoitteen avulla varmasti houkutellaan monia uusia jäsenia, niin akateemisista tiedepiireistä, kuin sosialistisesta utopiasta haaveilevista vasemmistolaisista. Todellisuudessa tämä utopia tarkoittaa tieteellisesti johdettua kommunististyyppistä maailmanvaltiota, jonka todellisina johtajina toimivat juutalaiseliitti ja kabbalistit. Kyseinen maailma olisi käytännössä täydellisesti kontrolloitu orjamaailma, jossa väestöpyramidin alimmaiset eivät omista mitään, vaan palvelevat ”valittua” eliittiä. Nykymaailma on itseasissa jo pelottavan lähellä tätä tilannetta; siis juuri sitä maailmaa, jonka Orwell kuvasi kirjassaan ”Vuonna 1984”.
Lucifer on tullut laajempaan tietoisuuteen vapaamuurarien jumalana sitä myöten, kun vapaamuuraritoiminnasta irroittautuneet ovat alkaneet paljastaa veljeskunnan salaisuuksia ja yksityiskohtia. Esimerkiksi Suomessa Yleisradion edesmennyt tiedetoimittaja Pertti Jotuni sanoi vapaamuurareista seuraavaa: “Vapaamuurarien ajatusrakennelma on elitistinen ja röyhkeä; toiminnan taustalla on rangaistuksen pelko, ei persoonallinen tunne siitä, mikä on oikein ja mikä väärin; vapaamuurarien opetuksissa sanotaan mm., että Jeesuksen nimi on tuhottava“.
Toinen tunnettu vapaamuurareista paljastuksia tehnyt henkilö on S-ryhmässä hallintotehtävissä toiminut Juhani Julin, joka vuonna 2011 kertoi tv-haastattelussa vapaamuurarien palvovan Luciferia ja olevan muutenkin kytköksissä okkultismiin ja new age liikkeisiin. Myöhemmin vuoden 2011 keväällä Julin menehtyi vähintäänkin hämärissä olosuhteissa onnettomuudessa ajaessaan mönkijällään. Joutuiko Julin siis sen koston kohteeksi, mistä Pertti Jotuni oli kertonut. Ilmeisesti S-ryhmän johdossa on ollut pidemmän aikaa enemmänkin vapaamuurareita. Uusia jäseniähän muurareihin värvätään niin, että tarvitaan kahden henkilön suositus. Voidaankin olettaa, että Julinia ovat jäseneksi aikoinaan suositelleet henkilöt S-ryhmän sisältä. S-ryhmän johdon osallisuus hyväveliseuroissa osoittautuukin selville, kun miettii miten laajasti S-ryhmän kaupat, Prismat ja ABC-huoltoasemat ovat saanet lähes kaikki parhaimmat tontit joka kunnassa sekä vielä Alkon myymälät samaan kiinteistöön. Koko S-ryhmän organisaatio ja toiminta on kaukana läpinäkyvyydestä. Ryhmä takoo kovaa tulosta, mutta asiakasomistajat saavat vain pienen nimellisen korvauksen. Todelliset voitot valuvat sisäpiirin taskuun ulkomaisten investointien kautta. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun seuraavan kerran pistäytyy S-ryhmän markettiin. Itseasiassa Prisman logokin on masoninen. Pyramidi tai kolmio, jonka lävitse (Luciferin) valo taittuu, on hyvin suosittu symboli vapaamuuraripiireissä.
Albert Pikea voidaan pitää vapaamuurarien ”paavina” ja hänen kirjoituksensa ovatkin tärkeä opinkappale esoteerisille salaseuroille vielä tänä päivänä. Monista esoteerisista salaseuroista väitetään, että niillä ei ole mitään tekemistä vapaamuurarien kanssa, erityisesti jos nämä salaseurat saavat negatiivista julkisuutta. Kuitenkin suurimmalla osalla esoteerisista salaseuroista on juutalais-kabbalan tausta ja ne ovat saman hierarkian palveluksessa kuin vapaamuurariloosit. Tunnetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia vapaamuurarien kaltaisia salaseuroja ovat Temppeliritarit, Ruusuristiläiset, OTO (Ordo Templi Orientis), The Golden Dawn. Salaseurat muodostavat erittäin tärkeän valtamekanismin länsimaiden ja koko maailman valtapolitiikassa. Poliittisen vallan voidaankin katsoa muodostuvan kolmesta tekijästä:
Hierarkinen ja salattu organisaatio
Media valta
Rahan valta
Minä muokkaisin hieman tuota vinoneliötä.
Oikeistohan on konservatiivinen, kuten kuvassakin on. Ja kaikkein konservatiivisempia ovat kirkko ja KEPU. Molemmat ajavat vanhan vallan asiaa. Luterilainen seurakunta on suoraan alenevassa polvessa ahneimman kirkon, Katolisten, alapuolella. Väliin mahtuvat vain Orttodoksit. mutta että mikään noista ei halua luopua ”isäntien” vallasta.
Kun mietitte asiaa tältä kantilta niin ymmärrätte miksi Helsingissä KEPU:n kannatus on suurinta. Ei sen vuoksi että sielä olisi maalaisten jälkeläisiä vaan sen vuoksi että sielä on tahoja joilla on rahaa. Ja siksi en kannattavat KEPU:a.
Keskustan oikealle puolelle asettuvat myös SDP. Vaikka ne antavat kuvan itsestään ”työväen puolueena” ne ovat retiisejä. Punaisia päältä mutta valkoisia sisältä. Jo -70 luvulla SDP:tä halveksittiin niiden politiikasta mm. SKP:n ja SKDL:n puolelta. Niihin pidettiin vissi hajurako vappumarsseillakin.
Keskellä on sitten Liberaalit jotka kumartavat joka suuntaan jos sieltä on jotain hyvää tulossa. He myyvät kaiken rahasta. Ja tällainen puolue Suomessa on Kokoomus. Se uhraa kaiken saadakseen rahaa. Mutta sitä se ei ymmärrä että rahalla ei saa valtaa.
Ja siteen vasemmistoon kuuluvat kommunistit ja vasemmisto ja kansallissosialistit. Kansallissosialistit ehkä vasemmiston ja kommunistien välissä sillä kaikkean ei haluta uhrata rahan vuoksi. Vasemmistohan kerää lahjuksia ja aihetutaa tuhoa tempauksillaan jos ne eivät saa samaa kuin muut mutta tekemättä työtä sen eteen.
Ylös laittaisin otsikon ”radikaalit” ja alas otsikon ”maltilliset. Jonka jälkeen Suomessakin olevat puolueet asettuisivat kukin omaan lokeroonsa. SDP:hän on toiminnassaa radikaali. Se äänestää aina säälittävän yksimielisesti ja uhkailee kaiken maailman pekoilla jos sen ajatusmaailmaa ei hyväksytä. Ja kun katsotten SDP:n ehdokkaita yleensäkkin, niin ne on aina juuri sen näköisiä kuin joku olisi kussut niiden aamu-muroihin.
Muutama pikku huomio.
1) Oikeisto ei ole automaattisesti konservatiivista.
2) Vasemmisto ei ole automaattisesti liberaalia. Esimerkiksi Vasemmistoliiton talouspolitiikka on konservatiivista.
3 ) Taulukossa viedään aika monet yksilönvapaudet, esimerkiksi homojen avioliitto, joka kuuluu vaikkapa libertaarien (ts. oikeistoliberaalien) vapauskäsitykseen. Tarkistakaa vaikka.
4) Kansallistaminen on kommunismia
#sananvapaus