
Monet ovat hämmästelleet miten nopeasti Purra käänsi takkinsa EU:n suhteen. Puheenjohtajavaalissa hän esitti olevansa hyvin EU-kriittinen, mutta heti (tulos todennäköisesti väärennetty) puheenjohtajaksi tultuaan ääni muuttui kellossa.
Puheet Suomen EU-erosta Purra viheltää heti poikki.
”Realismia on todeta, että Suomen paikka vuonna 2021 on EU:ssa. Vastustamme kuitenkin voimakkaasti EU:n liittovaltiokehitystä. Emme muista Suomen puolueista poiketen kannattaneet EU:n elvytyspakettia emmekä kannata mitään sellaisia avauksia, jotka syventävät EU:n liittovaltiomaisuutta ja kaventavat Suomen kansallista päätäntävaltaa”, Purra tähdentää.
Purra siis selittää, ettei aio tehdä yhtään mitään EU:sta eroamiseksi edes retorisella tasolla. Persut eivät siis tule vieläkään käynnistämään valtakunnallista infokampanjaa EU:n tai edes euron huonoista puolista. Kansanäänestysprojektit Purra tulee tuhoamaan aivan kuten aiemminkin. Itse asiassa sen takia Soini ja Sipilä hänet 2016 persuihin kutsuivatkin.
Kysymys Riikka Purraa fanittaville: Miksi Purra sabotoi Fixit-projektin?
EU- ja euroeron ajamisen sijasta Purra lupaa, että persut tulevat vastustamaan liittovaltiokehitystä. Tosin vain retorisella tasolla. Persut olisivat esimerkiksi voineet jarrutuskeskustelulla pystäyttää EU:n elvytyspaketin, mutta Purra vastusti jarrutuskeskustelua eikä osallistunut siihen minuutiksikaan.
Puheenjohtajatentissä Purra myös esitti olevansa Suomen puolueettomuuden kannattaja. Takki on tässäkin kääntynyt hyvin nopeasti.
Nato-jäsenyyttä Purra ei pidä tällä hetkellä Suomelle ajankohtaisena asiana.
”Olen ollut sitä mieltä, että Suomen olisi ehkä kannattanut liittyä Natoon 1990-luvun alussa kun Venäjä oli heikko ja kansainvälisen liberalismin kulku oli voittoisaa. Nyt tilanne on eri, ja tämä mahdollisuus tavallaan meni. Luotan kansalliseen puolustukseen ja varsin laajaan yhteistyöhön, jota teemme suurten turvallisuustoimijoiden kanssa.”
Purra on himonatottaja, mutta viime vuosina on alkanut sitä pimittämään. Eduskuntavaalien 2019 vaalikoneessa hän selitti, ettei Natoon kannata mennä ”juuri nyt”. Puheenjohtajatentissä hän puolestaan sanoi, ettei Nato ole ajankohtainen ”tässä tilanteessa” viitaten varmasti Ruotsin Natokantaan.
Suunnitelma on siis selvä, Suomi jatkaa Natoon menemistä takaoven eli Natokumppanuuden kautta. Amerikan vakoojat saavat edelleen vakoilla Suomen kansallismielisiä hybridikeskuksessaan sekä Amerikan armeija saa edelleen harjoitella Suomessa. Amerikan kidustuslennot pyörivät edelleen Suomessa samalla, kun yritysten tappolinjaa jatketaan pitämällä idänkauppa jäässä.
Sitten 2023 eduskuntavaalien jälkeen Purra muodostaa porvarihallituksen samalla tyylillä kuin mitä Ruotsi 2022 syksyllä. Ruotsi menee Natoon ja sitten Purran johdolla Suomi seuraa. Samalla Suomi pysyy EU:ssa pitämässä huolen, että Naton rahoituspohja eli korttitalomainen vähimmäisvarantopankkijärjestelmä ja euro pystyvät pystyssä.
Tämän takia Purra yllättäen vaalitentissä ihan suoraan sanoi, ettei kannata euroeroa. Hän tajuaa Amerikka- ja Nato-johtoisen globalistisen maailmanjärjestyksen horjuuvuuden. Suomen irtaantuminen eurosta saattaisi suuresti haitata globalistisia pankkiireita ja Amerikan dominanssia. Ja sehän ei käy, koska Suomen pitää uhrata vaikka itsenäisyytensä ja vaurautensa taistellessaan Venäjä-mörköä vastaan yhdessä Amerikan imperiumin kanssa.
Ihan omien sanojensakin mukaan Purra on siis todellinen valeoppositio, joka on tuotu persuihin poistamaan sen kansallismielisyys ja alistamaan suomalaiset Amerikan ja pankkiirien johtamalla globalistiselle maailmanjärjestykselle.
Ei ihme, että Purran vierellä koko ajan kulkee mahdollinen CIA-agentti, Matti Putkonen.
Siis vaikka häntä ei ole valittu yhtään mihinkään. Yksikään persu tai valtamedian toimittaja ei ihmettele miksi Putkonen johti puoluekokousta ja äänestyksiä, seuraa Purraa kuin hai laivaa ja esiintyy yhdessä Purran kanssa jopa haastatteluissa.
Lue lisää:
Onko Matti “Vapaaherra” Putkonen Jussi Halla-ahon ja Riikka Purran pomo/handleri?
Vieläkö tässä on kenellekkään jotain epäselvää???
Sanoin ennen (kusetus)äänestystä persuille että se on nyt ”Tiihonen tai kuolema”
He valitsivat kuoleman. ”Puolue” pysyy kyllä pystyssä mutta ei tule saamaan sitäkään vähää (lähes olematonta) aikaiseksi mitä tähän mennessä.
Eli kyse on pelkästä rahasta jota ”puolueen” kautta jaetaan sielunsa myyneille pettureille.
Hieno ”puolue”
CIA ei pidä epäpätevistä resursseista. Matti Putkosen kannattaa parantaa työn laatua. Hänhän paljastaa kaiken Naton tiedustelupalveluiden operaatiosta.
Heh, hyvä pointti. Putkonen heiluu takapiruna täysin avoimesti. Tämä on käsittämätöntä ja kertoo todella paljon persujen ja suomalaisten tasosta, ettei kukaan ihmettele miksi tuo Putkonen koko ajan häärää puoluejohtajan vierellä. Siis jopa median edessä tiedostustilaisuuksissa!
Putkonen on koskematon. Yksikään suomalainen toimittaja, vaihtoehtomedia tai poliitikko ei näytä ihmettelevän Putkosen roolia. Mainitkaa edes YKSI. Edes Bäckman ei suostu puhumaan Putkosesta, vaikak hänen koko ura on ollut viedä Suomi länsimaisten pankkiirien syliin.
Maailman epäpätevin tiedustelupalvelujen resurssi.
Koska Purra sanoi tahtovansa erota EU:sta? Laita Marcoliini vaikka linkkiä valemediasta
Vaalitentissä Purra sanoi, että EU:sta ja eurosta olisi hyvä päästä pois, MUTTA kansan enemmistö ei sitä halua, joten pitää olla EU:ssa ja eurossa. Myöhemmin tähän argumenttiin sitten Tiihonen sanoi, että on järjestettävä laaja valtakunnallinen EU- ja eurovastainen kampanja, jossa ensin kerrotaan EU:n ja euron huonoista puolista.
Purran argumentti oli siis todella älytön, mutta hän sanoi sen tavalla, jolla tyhmemmät persut luulivat Purran olevan EU- ja eurovastainen. Purra kuitenkin teki yhden virheen: Kun hän puhui eurosta, niin hän lopuksi selitti, että pitää odottaa sen tekevän itsemurhan! Käytännössä näin hän sanoi, mikä on täysin älytöntä. Kertoo tosi paljon persujen tasosta, ettei kukaan reagoinut noin älyttömään argumenttiin. Ikävä kyllä Tiihonenkaan ei reagoinut.
Minun piti kirjoittaa asiasta juttu, mutta se jäi muiden juttujen alle. Jos joku jaksaa kirjoittaa auki Purran tenttipuheet, niin julkaistaan tästä juttu.
Sähän jätät kertomatta totuuden de wit!!!!!!!
Hei hei persut , juna meni jo. VKK.
Kokoajanhan Purra on toistellut ettei EU-ero ole järkevä tai ajankohtainen. Samaa teki myös Halla-aho joka tosin toisteli juuri Purran määrittämää puolueen linjaa. Siksi kaikki kuulostaakin nyt samalta.
Jossakin Putkosta on kutsuttu tittelillä viestintävastaava työmiehen lisäksi.
Marco, sun pitäisi itsekin ymmärtää, persut on menetetty tapaus. Ollut aina.
Kyseessä on kontrolloitu oppositio, ja se tulee aina olemaan sellainen. Do not waste your time.
Persut ovat todella tyhmiä ja heikkoälyisiä jos joku Matti Putkonen, Riikka Purra ja Jussi Halla-aho vedättävät ja huijaavat heitä.