
Moni on ihmetellyt miksi Marco on vuosia ollut ehdolla erilaisissa vaaleissa, vaikka inhoaa poliitikkoja eikä usko edustukselliseen demokratiaan? Varsinkin kun lähes suoraan osoittaa inhonsa ”älykääpiö”-demokratiaa ja ”idioottimassoja” kohtaan.
Vastaus on yksinkertainen: Meemisota yksilönvapauden ja suoran demokratian puolesta.
Vaalit ovat hyvä areena tehostaa meemisotaa ja herätellä kansaa varsinkin, kun suuri lama on tulossa. Ehkä vihdoin silloin saadaan suomalaisten sisu-vaihde päälle ja rötösherrajahti käyntiin.
Niinpä Marco onkin nyt ehdolla maakuntavaaleissa Pirkanmaalla. Tällä kertaa myös Mari on mukana, koska haluaa taistella voimakkaammin lapsikauppaa vastaan.
Monet ovat kyselleet onko Marco saanut vaalipankkitililleen rahaa lahjoituksina? Suomessa niin yleiset kateelliset kielet jopa levittävät huhua, jonka mukaan Marco saisi joka vaaleissa tililleen valtavia summia rahaa, jolla sitten elää luksuselämää. (Toisaalta samat anarkisti- ja persutahot myös levittävät huhua, jonka mukaan Marco eläisi sossun toimeentulotuella.)
No, saako?
Vastaus on yksinkertainen: Ei.
Määrällisesti lahjoituksia on muutama kymmen peri vaali, mutta lähes kaikki ovat 5-20 euron lahjoituksia.
Marco on näistä hyvin kiitollinen, koska niillä on saatu hankittua bensaa ja flaiereita.
Pari kertaa on tullut 50 euroa ja suurin summa on 200 euroa, joista Marco on ERITTÄIN kiitollinen.
Tuki on siis tullut ruohonjuuritasolta. Marco ja Mari ovat tästä ylpeitä, koska he eivät ole kenenkään miljonäärin tai organisaation käskyläisiä, vaan vapaita vallan vahtikoiria.
Marco de Witin tili: FI30 4713 1020 0761 29.
Mari Kososen Bitcointili: 3CweKZtwnLj8fXEBvshFCPSz6uanRBYuFn
Hienoa työtä kiitos
Asyl pariskunta kerää yleensä tuhansia vaalitukea ja nyt myös heidän baltian matka on lahjotuksilla rahotettu kokonaan.
Joo, heillä on joku suurlahjoittaja, joka rahoitti kokonaan myös Baltian matkan, jotta he voisivat kuvata matuinvaasiota paikan päällä. Hienoa, että sellaisiakin suurlahjoittajia löytyy.
Ääriovelasti Marco siinä kommentoi ”nimettömän” eli itsensä tekemää kommenttia.
Jos eivät varakkaat ihmiset uskalla muuta, niin he voivat ainakin rahoittaa rohkeita aitokansallismielisiä ryhmiä ja liikkeitä.
Täysin turhaa työtä Marsu. Sinut on jo ajettu nurkkaan, ja kohta nämäkin sivustot suljetaan. Hei hei idiootti!
Antakaa rahaa että saa makaronia ostaa.