
Tieteessä vapaus ja kilpailu ovat ehdottomia edellytyksiä totuuden löytämiseksi.
Vapaus on kuitenkin tuhottu sensuurilla ja poliittisella korrektiudella. Kilpailu on puolestaan tuhottu keskittämällä tutkimus valtion ja globalististen suuryritysten tutkimuslaitoksiin. Näin tiede on totaalisesti politisoitu ja mädätetty.
Monet kuitenkin luulevat, että vain humanistiset tieteet voi mädättää. Ei pidä paikkaansa. Mädätys on levinnyt myös valtio- ja taloustieteisiin.
Sekä myös vielä ”kovempiin” tieteisiin, kuten lääketieteeseen (virustutkimus) että jopa biologiaan (esim. sukupuoli- ja rotututkimus).
Monet kuitenkin luulevat, että on yksi tieteenala, jota ei voi mädättää: Matematiikka.
Ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin suvakit ovat kehittämässä ”kulttuurisidonnaista matematiikkaa”, jossa väärätkin vastaukset voivat olla kulttuurisesti oikeita tai ei ainakaan täysin vääriä.
Toinen ja vieläkin vakavampi uhka matematiikalle ovat monenlaiset muoti-ilmiöt, joissa matematiikka tehdään niin abstraktiksi, ettei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Tämä ongelma on tabu, mutta onneksi paljon intersektioonalisia pisteitä omaava naismatematiikko saa asiasta puhua.
Älä koskaan luota naisiin ja anna heille valtaa ja vapauksia. He tuhoavat kansamme ja maamme. Suomalaiset naiset tullaan pistämään kuriin ja perumaan naisten äänioikeus. Ei koskaan enää. Kansaamme ja maatamme ette naiset tuhoa. Juuri tämän takia rahaeliitti pyrkii aina lisäämään naisten valtaa ja vapauksia, koska he tietävät naisten tuhoavan yhteiskunnan, kulttuurin ja kristinuskon saatuaan yhtään valtaa ja vapauksia.
Keskimäärin naiset ovat aina kehittyneet tekemään mitä miehet sanovat, eivät ajattelemaan omilla aivoillaan. Naisten älykkyydessä ja järjessä islamistit ja jihadistit ovat sentään täysin oikeassa.
Nyt on naiset viimeinen aika ryömiä ja pyytää anteeksi virheitä, sekä luvata ettette koskaan yritä mitään enää tulevaisuudessa.
Eikö oikea otsikko olisi, että naiset mädättämässä myös matematiikkaa. Ei kyse ole loppujen lopuksi edes suvakismista, vaan naisten saamasta vallasta, vapauksista ja mielisairaasta tavasta ajatella suhteellisesti. Naisten valta, vapaudet ja äänioikeus pitää poistaa tai Suomen valkoinen kansa tuhoutuu. Hyvin yksinkertaista. Naisia maan ja kansan tuhoutuminen ei kiinnosta, koska heitä kiinnostaa vain saada mahdollisimman paljon eri geenejä mistä valita. Naiset ovat sekä luontaisia relativisteja, että avointen rajojen ja monikulttuurisuuden kannattajia. Yhteenkään naiseen ei pidä koskaan luottaa. Kaikkialla muualla tajutaan tämä.
Yksi hulluimmista tieteellisistä asiantuntijoista on tietenkin pahamaineinen ruotsalainen sekopää, eli Greta Thunberg, joka ”näkee” savupiipuissa hiilidioksidia. Tämän lisäksi tämä ”näkijä” kannattaa antifaa!
Tietenkään Thunbergilla ei ole mitään akateemista tutkintoa!
Greta Thunbergin fyysiset ominaisuudet myös herättävät kysymyksiä! On syytä muistaa, että hän on jo aikuinen nainen, mutta hänellä ei ole rintoja, eli hän on lauta! Thunbergilla on myös ”mantelisilmät”, jotka ovat perinteinen tuntomerkki Downin syndroomasta! Thunbergilla on myös vesipäisyyttä!
Thunbergin lautaisuus voi johtua myös siitä, että hän on alunperin ollut Greg eikä Greta!
Olen Greta kakkonen eli meillä on sama diagnoosi, mutta minä taas arvostan kovia tieteitä enemmän pehmeiden tieteiden sijaan. Voisin vaikka pyyhkiä takapuoleni mädätyksellä.
Toivottavasti sinulla on paremmat fyysiset ominaisuudet kuin Greg Thunbergilla!
No, sanottakoot että ihan ok. Ei kaikista rumin, mutten ylety missitasolle. Minulla lienee mongolidipiirteitä silmien suhteen (olen sitten niitä suomalaisia, joilla ne piirteet näkyy jollain lailla) , näytän nuoremmalta (hyvässä ja pahassa valtti) ja pukeudun rockin mukaan. Ei ehkä toivoa ole vielä menetetty.
Vahvuuksia löytyy loogisesta päättelykyvystä ja yleistietoudesta, mutten pode kouluälykkyyttä, vaan koitan etsiä vaihtoehtoja ”ainoalle oikealle” totuudelle. En edusta kumpaakaan älykkyyden ääripäätä, jota autismin spektrissä tapaa. Nekin on lähinnä miehissä.
En voi enää kokea Perussuomalaisia enää omana puolueena, jossa ollaan olevinaan niin konservatiivisia, mutta tukea silti sataa Saudi-Arabialle ja Israelille. Kun on alkanut tajuamaan, että mitä peliä Israel ja USA pelaavat, tietää sen, ettei niihin voi luottaa. On minulla jotain liberaaleille ”kuuluvia” mielipiteitä (kannabis, lienee ainoa liberaalinen kannanotto minulta), mutta silti olen enemmän kallellaan konservatismiin sen perustuessa järkeen. Onhan toki tunteilla ajattelevia konservatiiveja, jotka huutaa islamin ja kukkahattutätien olevan syypää maamme ongelmiin. He eivät kuitenkaan tajua vai haluavatko edes tajuta, että miten kovasti Israel vastustaa lobbaamiaansa aatteita omalla tontilla, mutta sen ulkopuolella ollaan niin kovia lobbaajia, koska tällöin onnistutaan heikentämään meidän ”pahojen” valkoisten lisääntymistä.
Onneksi matematiikan loivat miehet.
Taas liittynyt suvakkeihin mitenkään, mutta todella harvoin näissä harhoissanne onkaan mitään logiikkaa.
Naisten ”joukko-oppia” matujen kanssa.