Marco de Wit 6 lokakuun, 2021
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

Mitä ihmettä?

 

Onko Junes Lokka supon agentti? Vai muuten vaan onnekas?

 

 

Ensin syyttäjä puolustaa Lokkaa suvakkien herjoilta ja nyt korkein oikeus otti tekstitys”rikoksen” käsittelyyn?

 

Samaan aikaan monet muut kansallismieliset, kuten Laittoman Lehden päätoimittaja ei lukuisilla vääryysjutuillaan KOSKAAN pääse EDES hoviin asti! Ei vaikka puolen vuoden ehdollisia vankeustuomioitakin satelee toistuvasti.

 

 

Toisaalta täytyy myöntää, että Lokan keissit ovat usein kaikista absurdeimpia. Onhan se ennenkuulumatonta saada tuomio tekstittämisestä! Tämä Lokan juttujen absurdius luultavasti selittää miksi Lokka pääsee hoviin ja korkeimpaankin oikeuteen asti helpommin kuin muut.

 

 

Nähtävästi Lokassa on jokin sellainen ominaisuus, joka saa suvakit aina toimittajista tuomareihin sekoamaan ja tekemään päivänselviä älyttömyyksiä. Niinpä Lokan valitukset sitten myös otetaan helpommin käsittelyyn.

 

Asiaan saattaa myös vaikuttaa Lokan asuinpaikka Oulussa. Nähtävästi pohjoisemman Suomen vääryysinstanssit eivät ole ihan niin mädätettyjä kuin etelän.

 

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

11 thoughts on “Lokan vihatekstityskeissi pääsee korkeimpaan oikeuteen!

  1. SE:n tuhosivat läntisten tiedustelupalvelujen kätyrit. Diplomaatti on yksi kaikkein yleisimpiä vakoojien peiteammatteja. Jokainen voi myös kuvitella mihin kaikkeen saastaan Ranskan ulkoministeriössä työskennellyt diplomaatti on sotkeentunut kymmenien vuosien aikana. Marco oli aivan liian naiivi maailmasta vielä 2015, mutta edelleen aivan liian naiivi mies.

    1. Olet ehkä oikeassa. Historian koulutuksessa kuitenkin korostetaan lähteitä eli todisteita. Agentiksi julistamiseen tarvitaan kovat todisteet.

      Sinänsä on toki totta, että diplomaatit ovat eläkkeelläkin usein erittäin hyviä tiedustelupalveluiden yhteyshenkilöitä. Lisäksi on totta, että islamisaation vastustaminen ei todellakaan ole sama asia kuin kansallismielisyys. Tämä on asia jonka 99% kansallismielisistä unohtaa. Tämän takia esim. Halla-ahon ja varsinkin Purran on ollut niin helppo esiintyä kansallismielisinä.

      1. On tainnut ne oppitunnit mennä ohi, kun todisteista huolimatta keksit/kopioit foliohattutotuutta ja kiellät muun maailman tunnustamat faktat. Sokeiden hiirten seurakunta vain tanssii ja seuraa messiaansa pilliä hämärään keskiaikaan käyttämättä omaa päätään.

  2. Mietin että paljon on kansallismielisten rintamakin pehmentynyt ja taantunut noista ajoista. Nykyiset miekkarit ovat lähinnä seisoskelua.

    Pitäisiköhän ruveta isänmaalliseksi jälleen?

  3. Toivotaan että sarja oikeusmurha laitos saa tällä kertaa ratkaistua oikein.

    Kannattaa huomata mikä ero on viestin välittämisellä ja viestin esittämisellä.

    Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut että jos tiedotusväline vain välittää viestin, joka on esim. rasistainen, niin siitä ei saa tuomita.

    Tubettajat, varsinkin jos vielä tienaavat tubettamisella ovat ”tiedostusvälineitä”, vaikka ovatkin pienempia kuin preinteiset tiedotusvälineet, niin samat säännöt soveltuu,
    pelkkä viestin välittäminen ei ole rikos.

    Tutkielma:

    Tiedotusvälineiden tehtävä on vastuidensa ja velvollisuuksiensa mukaisesti jakaa ja välittää tietoa kaikenlaisista yleistä mielenkiintoa herättävistä kysymyksistä, myös järkyttävistä ja huolestuttavista asioista. Tapauksessa Jersild v. Tanska (23.9.1994) tvtoimittaja oli tuomittu rangaistukseen avunannosta ja yllytyksestä rasististen mielipiteiden esittämiseen, kun hän oli koostanut dokumenttiohjelman, jossa esiintyvät henkilöt olivat ohjelman haastatteluissa esittäneet erilaisia rotua ja etnistä alkuperää koskevia loukkaavia kommentteja. EIT katsoi kansallisen tuomioistuimen tuomion rikkoneen sananvapautta suojavaa EIS 10 artiklaa. EIT lausui ratkaisunsa perusteluissa, että ohjelma oli osallistunut tuolloin muutoinkin Tanskassa vilkkaana käyneeseen julkiseen keskusteluun rotusyrjinnästä. Toimittaja ei myöskään itse ollut antanut rasistisia lausumia, vaan ainoastaan myötävaikuttanut niiden julkistamiseen. Ratkaisussa vedetään rajaa viestin esittämisen ja pelkän viestin välittämisen välille: EIT:n mukaan pelkkään haastattelulausumien levittämiseen liittyvä rangaistusuhka estää merkittävästi joukkotiedotusvälineiden osallistumista julkiseen keskusteluun ja vaikeuttaa näin niiden tehtävää ”julkisena valvojana” (public watchdog). Tuomitun rangaistuksen vähäisyydellä ei ollut merkitystä, vaan päivastoin sillä, että toimittaja oli ylipäänsä tuomittu

    http://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/60126/Harju.Sanna.pdf?sequence=1

    Sanakirja:
    tiedotusväline tav. = joukkoviestin. Radio, televisio ym. tiedotusvälineet.

    https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?motportal=80

  4. Ihan tasan ei poliittisen vainolaitoksen temput mene Oulussakaan kun kolmannesta kiihotuksesta Lokalle haetaan ehdollista vankeutta kun taas Tynkkyselle vain sakkoja.

    1. Erittäin hyvä pointti. Tynkkynen saa koko ajan erityiskohtelua valtamedialta, syyttäjältä ja myös Youtubelta, jossa hän on käsittämättömällä tavalla edelleen samalla, kun kaikilta muilta on kanavat viety. Tynkkystä nämä syytteet ja tuomiot eivät haittaa, vaan päinvastoin hyödyttävät.

  5. Eikö olis helpompi unohtaa koko tuomioistuinjärjestelmä vanhanaikaisena ja korvata laki ”yhteisösäännöillä.”

  6. Onko päätekijää, eli ranskalaismiestä koskaan tuomittu kuuluisasta puheestaan?

    Missä ovat tämän sotarikoksen uhrit?

    Hetkinen! uhrit ovat tietenkin pikkusieluiset virkamiehet, joille on tullut paha mieli pyhimys Lokan suorittamasta poliittisesta aktivismista!

    Kyseessä on siis peitelty valtion sensuuri! Neuvostoliitossa tällainen touhu oli arkipäivää!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*