3 thoughts on “Päivän kuva

  1. Täysin totta. Ensin feministinaiset puukottivat kirkkoa ja perheitä selkään. Nyt ne myrkyttävät lapset ja vainoavat, että kaikki ottavat myrkkypiikin. Naiset tullaan lopulta pistämään totaalisesti kuriin.

    On elämän ja kuoleman kysymys pistää feministinaiset totaalisesti kuriin, rajoittaa oikeuksia ja naisten valtaa. Naisten äänioikeus on peruttava välittömästi.

  2. Miksi Sinä Marco, älykäs, koulutettu ihminen käytät aikaasi ja voimasi tällaiseen mielestäni käsittämättömään tyhjäntoimittamiseen, sukupolvien rakentaman suomalaisen yhteiskunnan hajottamisyrityksiin ja epäsovun kylvämiseen.? Miksi et tunnusta muuttunutta maailmaa? Miksi et käytä ajatuksiasi ja älyäsi rakentamiseen eikä hajoittamiseen? Tee ennemmin juttuja tähän mediaan omista ajatuksistasi, kuin liität jostain kopiotuja asenteellisia kuvia ja videoita.

    1. Suvakit hajoittavat yhteiskuntaa ja minä vain kerron siitä. Toki ratkaisuakin pitää etsiä. Sitä olen tehnyt esim. sisarjulkaisun Holy Crusaden puolella, koska muuten tulee taas syyte. Toki jossain vaiheessa käännän sieltä juttuja suomeksi ja tiivistän.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*