13 thoughts on “LEVELI: Riikka Purra Naton hunaja-ansa? Persuilla hallituskiima?”
Levelin ohjelmat liian pitkiä. Aiheet lainehtii, eikä päivän polttavimmasta asiasta saa kunnon otetta.
Koronatyrannia myrkkypiikkeineen ja kommarinatsi passeineen on HÄTÄTILA. Ei ole ihmisoikeuksia ja kohta ei enää muita oikeuksia kuin suunta karanteeni(vanki)leirille. Vielä saa ruokaa kaupasta ilman passia, mutta miten kauan?
Ruotsissa ja Tanskassa ei mitään rajoituksia, mutta Suomi kuin Pohjolan Pohjoiskorea.
Levelillä liian veltto ote sotatilaan jossa olemme.
Vitsi vanhasta kirjasta Vanhoja Kaskuja.
Soini hirtti ittensä. Muuan matkamies kuuli sen ja kiirehti tehtaalle kysymään mestarilta:
– Pääsisinkö minä Soinin tilalle?
– Mikäs siinä. Kaipa siellä jo on naru tyhjänä, mestari vastasi.
(Nokia 1957)
Suurin osa nykyisistä valkoisista naisista on pelkkiä komeita panomiehiä ja rikkaita miehiä jahtaavia huoria. Nykyisin suurin osa naisist harrastaa enemmän seksiä useamman miehen kanssa kuin miehet keskimäärin. Älä oleta naisten olevan mitenkään moraaliltaan parempia ja puhtaampia kuin miesten, sillä suurin osa nykyisistä valkoisista naisista on seksuaaliseltamoraaliltaan miehiäkin pahempia. Suurin osa heistä näkee miehissä vain joko ulkonäön tai suuret rahat. Vastaavasti miesten pitää nähdä suurin osa naisista pelkkinä jakorasioina ja rahan perässä juoksevina huorina. Varsinkin suomalaisilla naisilla on ulkomaalaisten keskuudessa helpon huomannut maine, joka on suurimman osan naisten kohdalla täysin totta.
*helpon huoran maine
On kiistämätöntä ja selvää persujen olevan pelkkä valeoppositio, jota CIA/MI6 hallitsevat.
Purra voi olla Honey-trap Jussille mutta ei esim. minulle. Minusta se omaa lähinnä huonon transun kasvonpirteet. Eli, ei siis kaunis. Vois olla vaikeaa saada alakertaa toimimaan jos tuo keikistelisi edessä.
Persut menettävät kannatustaan nyt voimakkaasti ja haaveet pääministeripuolueesta saavat varmasti heittää. Hallitusjaksonsa päätteeksi on kannatuksensa alle 10 %.
Kannatus = predictive planning – osa poliittista teatteria. Suomeksi, leipää ja sirkushuveja.
Riikka Purra on kyllä selvästi henkisesti ja fyysisesti sairas nainen. Ihme kyllä miten tällainen sairas ja ruma lehmä voi olla honey trap yhtään kenellekään. Purra meinaa koska tahansa saada jonkin sydänkohtauksen tai kuolla hengenahdistukseen. Hän on hyvin selvästi fyysisesti ja henkisesti sairas myrkyllinen mutantti, kuten Jussi Halla-ahokin on.
Purra on hottinen, piikkiä teille.
Suurin osa nykyisistä valkoisista naisista on ylpeitä huoraamisestaan ja ovat huoria avoimesti. He eivät oikeasti häpeä sitä ollenkaan. Suurinta osaa naisia pitääkin kohdella kuin katuhuorina ja nähdä heidät sellaisina. Kiitos feministit, olette tehneet jotain oikein. Nyt kaikki miehetkin näkevät kuinka lähes kaikki naiset ovat todellisuudessa pelkkiä matalan moraalin katuhuoria, joita kiinnostaa vain komea panomies tai suuret rahat ja tulot. He eivät näe miehissä mitään muuta.
Voi hyvinkin olla että Levelin saamat tiedot honey ansasta pitävät paikkansa. Halla-aholla on ollut ennenkin kojuja naisseikkailuista ja avioliiton ulkopuolinen lapsikin. Joka tapauksessa Halla-ahon aika persujen johdossa oli pettymys ja näyttää siltä että persuja johdetaan muualta että menevät hallitukseen kokoomuksen tueksi tekemään ilmastopolitiikkaa ja leikkaamaan.
Eiköhän tämä ”paljastus” kuitenkin ollut vain Leveliin ujutettu psyop, jolla Jussin maine Suomen ykköspukkina saadaan nousemaan Youtuben trendaaviin. Näin saadaan puolueen vaalivoitot koko tulevalle vuosikymmenelle varmistettua.