
Laiton Lehti kertoi Sannan bilettämisestä.
Lukija kirjoittaa:
Tavallisilla ihmisillä on jokin harhakäsitys, että rahaeliitti ja poliittinen johto istuisivat kotonaan ja kulkisivat homerätit naamalla.
Todellisuudessa rahaeliitti ja poliittinen eliitti on vain bilettänyt ja kirjaimellisesti tullut koko ajan rikkaammaksi jatkuvien talouskriisien ja sotien aikaan.
Seiskan mukaan Sanna Marinin kohubileet ovat vain jäävuoren huippu. Seiskan saamien tietojen mukaan Sanna Marin on bilettänyt monta kuukautta ainakin kesästä lähtien veronmaksajien piikkiin, eli lähes puoli vuotta biletystä samalla kun kansalaiset ovat kärsineet ja joutuneet rajoittamaan elämäänsä ja elintasoaan!

Sanna Marin on huhujen mukaan todella kylmä narttu kulissien takana. Huomiohuorana hänelle on todennäköisesti erittäin tärkeää olla mukana piireissä.

Tämä piireihin kuuluminen on rahan lisäksi yksi tapa millä varsinkin naisia voidaan korruptoida, sillä itse huomio ja sosiaaliset suhteet ovat naisille keskimäärin paljon tärkeämpiä kuin miehille. Varsinkin narsisti ja ilmeisesti itsestään erittäin epäitsevarma, ihmisenä täysin nolla ihminen Sanna Marin on aivan ekstaasissa kun hän saa ihmisten huomiot ja hän on ”piireissä”.

Kyseessä on ollut käytännöllisesti katsoen teinipippalot.
Ja lapset johtavat valtiota. Nyt on kaikki nähty.
Tää Sanna on henkisesti jäänyt vähän semmosen lukion oppilaskunnan puheenjohtajan tasolle, joka narsistina haluaa itselleen vaikutusvaltaa ja huomiota sekä haluaa olla koulun siistein mimmi jolla on parhaat bileet vastapainoa sille tylsälle opiskeluarjelle. Täytyy kuitenkin muistaa että Sannahan nousi vain kiillottamaan puolueen kilpeä uudestaan postisotkujen ryvettämän Rinteen tilalle eli tämä nainen on aivan läpeensä jo korruptoitunut, vaikka onkin vielä suht nuori. Möläyttelyt somessa myös kertoo syvästä halveksunnasta vanhempaa väestöä kohtaan joka on vieläpä se demareiden ydinkannattajakunta, mutta rahallahan sitä valtaa poliitikot lopulta saavat.
Ja Sannalle ja muille demareille ongelma oli kokoajan se että keskusta äänesti Rinteen pois. Normaalissa maassa jos jää kiinni kähminnöistä, korruptiosta tai joutuu rikostutkintaan virkatoimiensa takia, niin yleensä erotaan ja puoluetoveritkin saattaa olla vähän tuomitsevia, mutta Suomen sairaassa järjestelmässä poliitikko pitää enimmäkseen vain vallasta kiinni ja hän sekä puoluetoverit tuomitsee erovaatimusten esittäjät. Tämä on yleistä Suomen lisäksi yleensä myös diktatuureissa.
Katselin tuota kuvaa jossa sillä oli nuo pinkit leggingsit jalassa… Mitä tuohon nyt sanoisi… Senkin olisi kannattanut pukea ne mustat housut jalkaan. Lihaksettomat jalat levikkeillä ja löysillä sisäreisillä eivät ole se kaunein näky. Sen näkee kuvastakin kun kaikki muut katsovt kohteliasti poispäin. Olisi laittanut edes mustat leggingsit. Tai sellaiset jotka vähän tukevat ja nostelevat.
Pääministeri Marin täytyy laittaa viikottaisiin huumetesteihin. Pääministerin neuroottinen sekoilu, lasittunut katse, hälyttävä laihtuminen ja raivoisa bailaaminen ovat selvä merkki huumeriippuvuudesta!
Myös lastensuojeluilmoitus on syytä tehdä Marinin lapsesta!
Milloin Marinin miehen kusetusfirmaan tehdään verotarkastus? Siinä voi suvakeilla nousta tukka pystyyn, kun kaikki sikailu tulee julki!
Kokaiinia vedellään noissa piireissä sekä piristävää. Sen näkee jo silmistä sekä ruumiinrakenteesta.
Kirjoitin samaa HS:ään. En tiedä menikö läpi sensuurin.
Tuo luonnehdinta Sannasta kylmä narttu oli aiheuttaa makkaraperunoiden lentoa tietokoneeni näytölle……
Artisokalla oli aamun uutisissa mielenkiintoinen näkemys, etta Sanna Marinin kannattaisi siirtyä jo pornon tekemiseen. Siellä saisi hyvin huomiota ja moni varmasti hänet siellä mielummin näkisikin, kuin eduskunnassa.
Sanna eroaa nyk miehestään ja menee naimisiin Ilmarin kanssa , vähän kun on puuma, Emma saa toisenkin isän. Get over it!😜
Zanna eroaa ja menee Zaarikon kanssa kihloihin ja Klausin kanssa naimisiin. Zannukalle ruvetaan syöttää ja piikittää mies hormooneja ,jotta saadaan pikku pili esiin .Jota erittäin kieroutunut Klaus voi sitten lutkuttaa. Zaarikko juoksee vieressä juoksumatolla mikä on täysillä.
Tuollaista kylmää Pissinarttua kukaan ei palkkais edes hyllykköjä täyttämään…Mutta tuo oli parasta mitä Demari Duunareilla oli tarjottavana….
Toi lankkulonkka nyt on ihan aasi. Oma ukko ihan lapanen,tai eihän normiukko tommosta shittiä kauan katselis …lähtö tulis. Ilmari on sopiva Neiti tuolle ,molemmat semmosia hiuslenkin sovittelijoita . jotain kamaa Kalansilmä vetää tai sitten lääkkeitä. Subutex-Sanna,saat kans panna(tuleva vaalislogan)