
Alla olevassa videossa näkyy miten jihadisteja pitää käsitellä. Se kertoo Omdurmanin taistelusta, jossa britit voittivat kaksi kertaa suuremman jihadistiarmeijan.
Eipä silti. Kyseisessä taistelussa jihadistit olivat hyviksiä, jotka taistelivat OMAN maansa puolesta imperialistisia brittejä vastaan. Jihadistit olivat myös erittäin rohkeita taistelijoita.
Omburdmanin taistelu osoitti aikanaan kaksi asiaa: Brittien teknisen ylivoiman ja raakuuden. Britit nimittäin tappoivat suoralta kädeltä kaikki vangiksi jääneet jihadistit. Siis myös haavoittuneet.
Kylläpä maailma on muuttunut sadassa vuodessa. Ei siis jihadistit, vaan eurooppalaiset.
Voi vain kuvitella sen ählätyksen määrän
Britit ja amerikkalaiset ovat samaa ***********, joka varastaa ja loisii muista ihmisistä. Eivät osaa mitään muuta.
Useat amerikkalaiset ja britit ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan moraalitonta ja pahaa ihmissaastaa. Liittoutuvat kaikkein limaisimpien ihmisten kanssa mitä ikinä löytyy ja käyttävät mitä keinoja tahansa voittaakseen, eivätkä häpeä yhtään mitään. Täysin kuvottavaa ja limaista roskakansaa.