
Lukija kirjoittaa:
Alla olevassa videossa haastateltu professori Mattias Desmet kertoo olevansa psykologian asiantuntija ja lisäksi tilastotieteen maisteri.
Hän kertoo huomanneensa koronahysterian alussa kuinka Lontoon Imperial Collegesta lähtöisin olleet koronahysterian vaikutuksen kaavat eivät pitäneet ollenkaan paikkaansa. Hänen mukaansa on kiistämätöntä, että käytetyt mallit ja kaava olivat täysin väärässä, mutta rajoitustoimet kuitenkin jatkuivat.
Professori myös huomauttaa kuinka kun aletaan asettamaan rajoituksia yhteiskuntaan, pitää ottaa huomioon mitkä ovat väitetyn ongelman ja rajoitusten haitat. Tätä ei kuitenkaan ole tehty eivätkä viranomaisetkaan välitä, vaikka rajoitukset näyttivät tuottavan paljon enemmän tuhoa kuin väitetty haitta.
Professorin mukaan tämän koronahysterian selittää vain massapsykoosi. Kaikki sen edellytykset ovat nyt voimassa:
1. Atomisointi
Ensin vaaditaan, että väestö on atomisoitu ja yksilöllistetty erilleen toinen toisistaan. Sosiaalisten siteiden puute ryhmän sisällä. Nykyinen kulutusyhtiskunta on tehnyt ihmisistä kartellitalouden kuluttaja-automaatteja.
2. Merkityksettömyys
Toiseksi ehdoksi vaaditaan, että ihmiset tuntevat olonsa ja elämänsä merkityksettömäksi. Hän kertoo esimerkiksi kuinka erään tutkimuksen mukaan puolet ihmisistä koki oman työnsä merkityksettömäksi. Pelkkä merkityksetön automaattinen työskentely ja aivoton kuluttaminen saavat ihmisen tuntemaan itsensä tyhjäksi ja elämänsä merkityksettömäksi varsinkin, kun ihmiset ovat menettäneet uskon korkeampaan voimaan eli Jumalaan.
3. Tyytymättömyys
Kahdesta edellisestä ehdosta seuraa kolmas vaadittava ehto, eli vapaa/yleinen hermostuneisuus tai tyytymättömyys yhteiskunnassa. Se ei liity mihinkään tiettyyn yksittäiseen asiaan, vaan ”leijuu vapaasti yhteiskunnassa” ilman syytä ja päämäärää. Ihmiset eivät luota nykyiseen yhteiskuntajärjestelmään, vaan odottavat pahinta.
4. Katkeruus
Edelleen kolmesta edellisestä ehdosta seuraa neljäs ehto, eli yhteiskunnassa pitäisi olla paljon katkeruutta ja/tai aggressiota. Myös tämän pitäisi myös leijua vapaasti yhteiskunnan ilmassa ilman päämäärää ja selvää kohdetta.
1-4= Narratiivi pahiksesta saa ihmiset tuntemaan itsensä hyviksi ja luo massapsykoosin
Professori kertoo kuinka jos näiden ehtojen valitessa valtio ja massamedia syöttävät yhteiskuntaan narratiivin joka tarjoaa kaikelle tälle vapaana olevalle hermostuneisuudelle, tyytymättömyydelle ja aggressiolle kohteen – kuten pandemia ja rokottamattomien pahuus – syntyy massapsykoosi. Ihmiset haluavat hoitaa hermostuneisuuttaan, tyytymättömyyttä ja aggressiotaan menemällä mukaan esitettyyn narratiiviin. Näin ihmiset alkavat tuntea taas yhtenäisyyttä, solidaarisuutta ja sosiaalista sidettä toisiinsa, kun taistelevat yhdessä pandemiaa vastaan ja yhdessä tuomitsevat pahikset eli rokottamattomat.
Useimmat ihmiset alkavat tuntea olonsa taas merkitykselliseksi ja heidän elämäänsä tulee näennäistä järkeä ja järjestystä.
Tiedetään hyvin mikä on ongelma.
Korona ja siihen liittyvä pelkoporno on tehnyt ihmisistä omaa varjoaankin pelkääviä hermoraunioita.
Suuri valtavalhemedia(YLE-HS-IL-IS) on tähän pääsyyllinen.
Mutta myös paska aivoiset suomalaislampaat joita suurin osa on.
Jos nyt hilluu kännipäissään keskustan baareissa ja on tohkeissaan koronapassista, silloin ei ole ymmärrystä mihin ollaan menossa.
Keskitysleirit, pakkorokottami en eli vähintään murhan yritys, lainsuojaton pakolainen omassa maassa.
Kun poliisi alkaa käyttää kumiluoteja tai oikeaa lyijyä pitäisi silloin tietää miten siihen vastataan.
Pakopaikkaa ei ole. Ei voi perääntyä ja teeskennellä että kaikki on ok kun kaikki on päin helvettiä!
Sisäministerinä toimiva hirviö(Ohisalo) on hyvä esimerkki tämän psykoosista.
Ohisalon hokemat ”kyseessä on globaali pandemia!” ja ”kyse on meidän lapsista!” on täysin naurettavia tunteisiin vetoavia valheita!
Tässä on kohta kaksi vuotta mennyt ”globaalin pandemian” kanssa, niin onko maapallon väkimäärä kasvanyt vai vähentynyt?
Toiseksi Ohisalolla ei ole lapsia, joten hänellä ei ole oikeutta puhua ”meidän lapsista”. Tämä loukkaa suomalaisia isiä ja äitejä. Myöskään partalapset eivät ole oikeasti lapsia.
On totta, että kohta Ohisalon hirviölapsi syntyy, niin toivottavasti hän keskittyy siihen ja lopettaa hourimisen ja suomalaisten kusettamisen. Huhujen mukaan Ohisalo kävi röntgenissä kuvauttamassa mahaansa ja vauva on sekoitus Freddie Krugeria ja manaaja-elokuvan agressiivista sekopäätytärtä. Ohisalon äitiyslomasta on tulossa haasteellinen!
Kuunnelkaa tätä järjen ääntä. Näin hienoja miehiä löytyy harvasta ja hän maalaa samalla mahtavan kuvan lehden lukijoiden sielunelämästä.
Poliisi on vihollinen. Älä koskaan luota poliisiin!
Ohisalo on mielisairas.
Hyvä yhteenveto…
https://www.bitchute.com/video/Bn5x9lcNJ0KQ/
Vain pari pientä kauneuspilkkua…Valistuneet huomaa ne helposti…