
Päätoimittaja Marco de Wit on joutunut syytteeseen, koska Laiton Lehti on julkaissut paljon tieteellisiä tutkimuksia eri rotujen keskimääräisistä älykkyystasoista.
Pauli Vahtera ei näytä syytettä pelkäävän, koska paljastaa lukuisia vihafaktoja:
Myös humanitäärisen maahanmuuton pitkäaikaisvaikutukset voivat olla Suomen kansantalouden tuhoksi. Aalto-yliopiston dosentti emeritus on lähettänyt kaikille kansanedustajille raportin pohjoismaiden nopeasta älykkyysosamäärän alenemisesta. Raportin mukaan Ruotsissa muslimien ÄO on selvästi alempi kuin muiden maahanmuuttajien ja kantaväestön, valtaosin alle 90.
ÄO on geneettinen ominaisuus, jota ei juurikaan voida kehittää. Tatu Vanhasen tutkimusten mukaan 90 on raja, jonka jälkeen on vaikeaa ylläpitää demokratiaa maassa. Tätä vahvistavat kokemukset Lähi-Idän ja Afrikan maissa.

Kyse ei tietysti ole siitä, että muslimit itsessään omaisivat alhaisen älykkyysosamäärän, vaan siitä, että köyhissä maissa on keskimääräistä alhaisempi älykkyysosamäärä. Maahanmuutto tulee nimenomaan köyhistä muslimimaista, kuten Afganistanista, Irakista ja Syyriasta. Itse asiassa juuri niistä maista, jotka U$Srael eli USA/Nato, Israel ja Saudi-Arabia ovat tahallaan hajoittaneet ja ajaneet kaaokseen tuhotakseen Israelin vihollisia.
On hyvä asia että vihollisemme ruotsalaiset, amerikkalaiset ja britit rotusekoittuvat älykkäisiin mustiin ja muslimeihin. Ruotsalaiset ovat aiheuttaneet valtavaa tuhoa kansallemme jo satoja vuosia ja aiheuttavat edelleen, vaikka lopulta vika on omissa virheellisissä orjageeneissämme. Tärkeintä on pitää omasta kansastamme huolta.
Täällä suomessa ÄÖ alenee Marcon ja hänen muutaman kymmenen uskollisen seuraajan vuoksi, sekä kaikkien muiden rokotevastaisten jotka eivät harhoissaan viitsi uskoa esimerkiksi tiedettä.
Älykkyysösamäärä
Tuo faktaa ja hyvin artikuloitu! Ihmettelen miksi tuota ei voida tunnustaa ja todeta julkisesti?
Täällä tuntuu et ei tarvita edes muslimeja ni älykkyys hävinnyt täysin.
Muslimi on aika epämääränen käsite. Pitäisi puhua suoraan eri roduista.
Ne on romahdutttaneet sen nyt jo. Ja se näkyy katukuvassa. Eurooppalaisissa maissa ei ole työtä tarjolla ihmisille joiden ÄO on 80 tai alle. Se nyt on vaan tosiasia. Oma nimi pitää pystyä kirjoittamaan ja ymmärtää viikonpäivät ettei toisten tarvitse sanoa milloin on työpäivä ja milloin vapaapäivä.
Myös luku- ja kirjoitustaito ovat minimivaatimuksia. Mutta mites se olikaan…. Malmön peruskoiluista päässeistä 40% ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Tilanne lienee pahentunut parissa vuodessa.
Suomi tullut myös erittäin hyvin kaikilla hyvinvointia kuvaavilla mittapuilla valtavaa vauhtia, valtavan nopeasti. PISA-tulokset laskeneet kuin lehmän häntä ja nyt viimeisimpänä uutisoitiin siitä että varsinkin pojat eivät osaa lukea.
Kaikkihan tietävät että näistäkin — kuten myös raiskaus-, huume- ja murhatilastoista — saadaan paljolti kiittää Euroopan pelastajia ja mukavan jännittäviä pelihetkiä.
Eipä näytä mm. Koreoiden välillä olevan rajalinjaa tässä asiassa? Irlantilaiset tyhmempiä kuin mm. englantilaiset? Johtuneeko sorrosta vai mistä? Omanlaisia palikka-/älykkyystestejä nuokin kartat jos alkaa ajattelemaan?