
Vaatii satanistista pahuutta painostaa koronasuluilla, koronapassilla ja muilla tavoilla ihmisiä ja varsinkin lapsia ottamaan uuden sukupolven KOKEELLISIA rokotteita, joiden vaikutuksista ei edes yritetä tehdä kunnon tutkimuksia.
Painostus kokeellisen rokotteen ottamiseksi on niin kovaa, että valtio selvästi rikkoo ihmisten perusoikeuksia. Ikävä kyllä persutkaan eivät halua puolustaa perusoikeuksia, joten seurauksena on nykyinen koronatyrannia ja kirjaimellinen massamurha.
Riikka Purra: Korona- eli natsipassi ei loukkaa perusoikeuksiasi!
Voi vain ihmetellä miksi kansanedustajat hyväksyvät virallisen koronarokotesuosituksen ja painostuksen eivätkä pistä stoppia varsinkin lasten kokeellisille rokotuksille. Eduskunnassa on vain yksi mies, joka vastustaa kokeellisiin rokotuksiin painostamista: Ano Turtiainen.
Ano on kuitenkin ollut melko yksin, koska muut kansanedustajat ovat vedonneet THL:n ”asiantuntijalausuntoihin”. Kaikki ovat sokeasti luottaneet lääkemafian ostamaan THL:ään. Siis vaikka se EI edes suostu tutkimaan rokotteiden sisältöä ja vaikutuksia.
Kaiken kukkuraksi edes persut eivät ole suostuneet vaatimaan puolueettomia satunnaistettuja tutkimuksia. Lääkemafia on ostanut persutkin ja varsinkin puheenjohtaja Riikka Purran, joka Sitrassakin fanittaa kokeellisia koronarokotteita.
Miksei persut vaadi THL:ltä satunnaistettuja tutkimuksia maskeista ja rokotteista?
Onneksi Suomessa on sentään vielä muutamia rehellisiä lääkäreitä. Varsinkin eläkkeellä olevat lääkärit ovat uskaltaneet vastustaa kokeellisten koronarokotteiden tuputtamista. Se ei kuitenkaan ole juurikaan auttanut, koska THL ja valtamedia ovat heidät demonisoineet tai heistä vaienneet. Niinpä nyt yksi lääketieteen tohtori on päättänyt ohittaa viranomaiset ja valtamedian lähettämällä varoituskirjeen suoraan eduskuntaryhmien johtajille! VKK kertoi keskiviikkona asiasta ensimmäisenä:
Eduskuntaryhmä Valta kuuluu kansalle tiedottaa:
Julkaisuvapaa
Kansanedustaja Ano Turtiainen on jo vuoden ajan puuttunut eduskunnassa koronatoimenpiteiden ylimitoitukseen ja kokeellisten koronarokotteiden vaarallisuuteen. Hän on puheillaan ja kirjallisilla kysymyksillään vaatinut koronarokotteiden tutkimista Suomessa. Hän on myös kehottanut eduskunnan johtoa lopettamaan kaikki koronarokotesuositukset.
Nyt on erittäin arvovaltainen taho astunut vaatimaan samoja asioita kuin Turtiainen, kun lohjalainen lääketieteen ja kirurgian tohtori, erikoislääkäri ja patologian dosentti emeritus Seppo Sutinen on lähettänyt tänään kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajille vakavan asiantuntijaviestin.
Viestissään Sutinen viittaa samoihin ulkomailla tehtyihin tutkimuksiin kuin Turtiainen ja yhteenvetona kehottaa lopettamaan koronarokotukset:
– Patologin näkökulmasta Covid-19-rokotus ei ole niin turvallinen, että sen ottamista voisi suositella. Rokotuksesta on jo aiheutunut haittoja, eikä kukaan tiedä mitä rokotetut saavat tulevina vuosina kokea. Olisi aika turvautua muihin keinoihin pandemian voittamiseksi.
Laiton Lehti:
Alla Sutisen kirje, mutta sitä ennen siitä pari järisyttävää ydinsitaattia.
Ensinnäkin kuolemat ovat ns. kultastandardi. Kuolinmääriä on nimittäin vaikea pimittää. Toki kuolinsyyn pimittäinen on helpompaa, koska vale, emävale, tilasto. Kukaan ei voi kuitenkaan kiistää, että KOKONAISkuolleisuuden lisääntyminen rokotuskampanjan aikana on äärimmäisen epäilyttävää. Tämä on nähty Amerikassa, jossa puhutaan suurista luvuista.
Vuoden 2021 kahdeksan kk:n aikana VAERS sai 12 749 ilmoitusta Covid-19-rokotuksen jälkeen sattuneesta kuolemasta. Kahdeksan kuukauden ilmoitettujen kuolemien määrä vuonna 2021 ylitti kolmen edellisen vuosikymmenen kaikkiin muihin rokotuksiin liittyneiden kuolemien määrän!
Myös Saksassa tilanne on hälyttävä:
Vuoden 2021 kesäkuuhun mennessä [Saksassa] oli annettu 80-90 milj. rokotusta ja kuolleita oli 1 230 henkilöä (13,7 henk/milj).
Suomessakin luvut ovat hurjia:
Suomessa FIMEA ilmoitti viikolla 45 koronarokotuksen haittavaikutuksena 130 kuolemaa.
Huvittavaa – tai siis satanistista – asiassa on se, ettei FIMEA vain ilmoittanut tuota kuolinmäärää, vaan saman tien alkoi vähättelemään asiaa. FIMEA alkoi selittämään, että rokottamattomia olisi muka kuollut enemmän. Tämä väite on todella törkeän valheellinen monestakin syystä. Ensinnäkin mistä luvut ovat tulleet? Kuka esim. on määritelty rokotetuksi tai rokottamattomaksi? (Usein rokotetut määritellään parin viikon ajan rokottamattomiksi.)
Toiseksi pitäisi tietää mihin rokotetut ja rokottamattomat olivat kuolleet. Pitäisi tehdä kunnon testit ja patologiset tutkimukset samalla, kun selvitetään toisaalta ketkä ovat kuolleet koronan kanssa ja ketkä sen johdosta. Joku monisairainen vanhus kuolee sairauksiinsa ja ikäänsä eikä suinkaan koronaan, vaikka sellainen hänestä löydettäisiinkin.
Sama logiikka tietysti rokotteiden kanssa eli tutkittava ketkä kuolleet rokotteen kanssa tai sen johdosta. Rokotteen jälkeinen kuolema ei nimittäin vielä tarkoita, että rokote olisi syypää kuolemaan. Sekä koronassa että rokotteissa kuolinsyy voi selvitä vain tarkoilla patologisilla tutkimuksilla.
Hyvin tärkeää olisi myös tietää ikäryhmät. Tällaiset aakkosasiat eivät kuitenkaan kiinnosta lääkemafian kaappaamia FIMEA ja THL:ää. Sutinen hyvin sivaltaakin FIMEA:n suuntaan unohtamatta myöskään tilastotieteilijöitä.
[FIMEA:n] Ilmoituksessa sanotaan, että rokottamattomia kuoli samana aikana enemmän kuin rokotettuja. Tiedoista vastannut tilastotieteilijä sanoi, että ikäjakautuma kuolleiden ja verrokkien ryhmillä oli erilainen. Onko mahdollista päätellä mitään aineistosta, jonka ryhmät eivät ole vertailukelpoisia?
Toinen täysin käsittämätön asia on se, etteivät viranomaiset välitä vaikka Suomessakin KOKONAISKUOLLEISUUS lisääntyy VALTAVASTI. Ja vieläpä samaan aikaan koronarokotusten kanssa. Miksei tämä pistä hälytyskelloja soimaan?? Tätä ihmettelee myös Sutinen.
Tilastokeskuksesta saamieni tietojen mukaan Suomessa kuoli viikoilla 38-41 v. 2020 yhteensä 4 096 ja v. 2021 yhteensä 4 489 henkilöä. Kokonaiskuolleisuus samojen viikkojen aikana syys- lokakuussa v.2021 oli 9,6 % suurempi kuin v. 2020. Samaan aikaan saavutettiin lähes 80% rokotuskattavuus. Tällä aikavälillä rokottaminen ei siis ainakaan pienentänyt kokonaiskuolleisuutta.
Sutinen valittaa, etteivät viranomaiset ole kiinnostuneet edes kunnon patologisista tutkimuksista. Uskomattominta on, että patologisten tutkimusten aloittamisessa viivyteltiin yli puoli vuotta. (Kas kummaa. Eli THL:n ja muiden maiden terveysvirastojen kiinnostus loppuu heti, kun pitäisi tehdä niitä oikeita tutkimuksia eikä vain harrastaa tilastokikkailua.)
Onneksi Sutinen on MYÖS patologi. Niinpä hän on hankkinut paljon rokotteisiin liittyviä patologisia tutkimustuloksia sekä Suomesta että ulkomailta. Nyt hän paljastaa eduskuntaryhmien puheenjohtajille todellisen pommin:
Tutkimukset olivat perusteellisia ja näytetyt mikroskooppikuvat hyvänlaatuisia (olen ne useaan kertaan itse katsonut). Jokainen diagnoosi perustui kahden kokeneen patologin itsenäiseen tutkimukseen ja yhteiseen neuvotteluun. (Mm. professori Burkhardtilla on kokemus n. 40 000 ruumiinavauksesta ja n. 500 000 koepalan tutkimisesta.)
Tulosten mukaan viisi kymmenestä kuolemasta liittyi erittäin todennäköisesti ja kaksi todennäköisesti rokotukseen. Tulos on pysäyttävä.
Heidelbergin Yliopiston patologian laitoksella tehdyt havainnot tukevat edellä mainittua tulosta. Laitoksella oli syyskuun loppuun mennessä tutkittu n. 40 vainajaa, jotka olivat kuolleet kahden viikon kuluessa rokotuksesta. Näistä 30-40 prosentilla kuolinsyy oli rokotus (P. Schirmacher, lehtihaastattelu SWR Aktuell, 5.8.2021).
Lopuksi Sutinen vielä huomauttaa, että todellisuus on luultavasti vieläkin KUOLETTAVAMPI, koska rokotteiden haittavaikutuksia vähätellään ja pimitetään. Lue itse Sutisen koko kirje, johon on lisätty korostukset.
ONKO COVID-19-ROKOTUS TURVALLINEN?
Tarkastelen kysymystä patologin kannalta. Kuolemansyyn tutkimisessa patologian osuus on tunnustettu tärkeäksi. Myös oikeuslääkärit käyttävät patologian menetelmiä. Lähtökohta rokotusten turvallisuuden tutkimisessa on tilasto rokotuksen jälkeen kuolleista henkilöistä.
Tiedot rokotuksen jälkeen kuolleista
USA:ssa kaksi valtion viranomaista, FDA (Food and Drug administration) ja CDC (Centres for Diseases Control and Prevention), ovat vuodesta 1990 lähtien pitäneet tilastoa kaikista haittavaikutusilmoituksista, jotka liittyvät FDA:n hyväksymien rokotteiden käyttöön. Tilaston nimi on Vaccine Adverse Event Reporting System (VAERS).
Koko VAERS:n toiminta-aikana elokuuhun 2021 asti sinne oli ilmoitettu yhteensä 8 966 kuolemantapausta, jotka ajallisesti liittyivät kaikkiin rokotuksiin. Vuoden 2021 kahdeksan kk:n aikana VAERS sai 12 749 ilmoitusta Covid-19-rokotuksen jälkeen sattuneesta kuolemasta. Kahdeksan kuukauden ilmoitettujen kuolemien määrä vuonna 2021 ylitti kolmen edellisen vuosikymenen kaikkiin muihin rokotuksiin liittyneiden kuolemien määrän!
Vuoden 2021 kuolemista 4 632 (36 %) oli sattunut joko rokotuspäivänä tai kahtena seuraavana. Vaikka tietojen perusteella ei voi päätellä kuolinsyytä, kuolemat heti rokotuksen jälkeen merkitsevät jotain toimenpiteen turvallisuudesta. (Senaattori R. Johnsonin kirje FDA:n, CDC:n ja NIH:n (National Institute of Health) johtajille 22.8.2021.)
Saksassa Paul Ehrlich Institute kerää vastaavia ilmoituksia. Koronarokotuksia annettiin v. 2020 n. 40 milj. kappaletta ja niiden jälkeen kuoli 20 henkilöä (0,5 henk/milj). V. 2021 kesäkuuhun mennessä oli annettu 80-90 milj. rokotusta ja kuolleita oli 1 230 henkilöä (13,7 henk/milj). Lisäys alle vuodessa oli yli 27-kertainen.
Suomessa FIMEA ilmoitti viikolla 45 koronarokotuksen haittavaikutuksena 130 kuolemaa. Ilmoituksessa sanotaan, että rokottmattomia kuoli samana aikana enemmän kuin rokotettuja. Tiedoista vastannut tilastotieteilijä sanoi, että ikäjakautuma kuolleiden ja verrokkien ryhmillä oli erilainen. Onko mahdollista päätellä mitään aineistosta, jonka ryhmät eivät ole vertailukelpoisia?
Tilastokeskuksesta saamieni tietojen mukaan Suomessa kuoli viikoilla 38-41 v. 2020 yhteensä 4 096 ja v. 2021 yhteensä 4 489 henkilöä. Kokonaiskuolleisuus samojen viikkojen aikana syys- lokakuussa v.2021 oli 9,6 % suurempi kuin v. 2020. Samaan aikaan saavutettiin lähes 80 % rokotuskattavuus. Tällä aikavälillä rokottaminen ei siis ainakaan pienentänyt kokonaiskuolleisuutta.
Miten Covid-19-rokote toimii
THL:n mukaan rokotteessa on hyvin pieneen rasvahiukkaseen pakattuna viruksen pinta-, piikki- eli s-proteiinin valmistusohje (ns. lähetti-RNA), joka ohjeistaa solut tuottamaan tätä proteiinia. Elimistön puolustusmekanismi tunnistaa tämän vieraaksi ja alkaa suojautua sitä vastaan. Tätä periaatetta ei ole ennen missään rokotteessa käytetty.
Kaikki koronarokotteet on hyväksytty ns. EUA (Emergency Use Authorization) käyttöön, toisin sanoen tutkimus- ja kokeelliseen käyttöön, koska seuranta on ollut liian lyhyt turvallisuuden takaamiseksi. Rokotetut ihmiset siis toimivat lääketieteellisen kokeen aineistona, kokeen, jonka turvallisuutta rokotteen valmistajat eivät ole voineet taata, ja joille on myönnetty vapautus vastuusta mahdollisten haittojen ilmestyessä.
THL ei sano, että rokotteen toimintaperiaate on sama kuin kuin ns. autoimmuunitaudeissa (nivelreuma, keliakia, narkolepsia, kilpirauhasen tai maksan autoimmuunitulehdus, ym.). Niissä elimistön immuunijärjestelmä hyokkää omia soluja vastaan. Tästä seuraa kudostuhoa aiheuttava tulehdus (Terveyskirjasto).
Ensimmäinen ruumiinavaustutkimus rokotetulle potilaalle julkaistiin kesäkuussa 2021 (Hansen T ym Int J Infect Dis 2021, Jun; 107:172-175). Sen perusteella rokotuksen synnyttämä s-proteiini leviää lähes kaikkialle elimistöön jo ensimmäisten neljän viikon aikana. Siihen ei tarvita koko koronavirusta. Kukaan ei tiedä, miten kauan tämä vieras proteiini säilyy soluissa, ja mitä se vaikuttaa tulevien vuosien aikana.
Mitä muuta ruumiinavauksissa on todettu
Rokotuksen jälkeen kuolleille tehdyistä ruumiinavauksista on vielä vähän julkaisuja. 20.9.2021 Reutlingenissa esiteltiin tuloksia 10 vainajan aineistosta lehdistötilaisuudessa (Burkhardt ym: Press Conference, 20.9.2021 Reutlingen). Keuhkoista, sydämestä ja monista muista elimistä löytyi vaihtelevan kokoisia lymfosyyttien (eräs tulehdussolu) kertymiä, joita on nähty ns. autoimmuunitaudeissa. Vastaavanlainen sydänlihastulehdus oli useilla potilailla, monilla lisäksi merkkejä vaikeasta keuhkovauriosta (DAD, Diffuse Alveolar Damage), joka liittyy mm. liian voimakkaaseen immuunireaktioon, ns. sytokiinimyrskyyn. Viimemainitun yhteydessä puhutaan usein antigeenin aiheuttamasta sairauden pahenemisesta (Antigen Dependent Enhancement, ADE), jota on nähty aikaisemmin joidenkin rokotusten yhteydessä. (Antigeeninä rokotetulla tomii s- proteiini.) Yleiskuvaksi muodostui useimmissa tapauksissa autoimmuunitulehdus.
Tutkimukset olivat perusteellisia ja näytetyt mikroskooppikuvat hyvänlaatuisia (olen ne useaan kertaan itse katsonut). Jokainen diagnoosi perustui kahden kokeneen patologin itsenäiseen tutkimukseen ja yhteiseen neuvotteluun. (Mm. professori Burkhardtilla on kokemus n. 40 000 ruumiinavauksesta ja n. 500 000 koepalan tutkimisesta.) Tulosten mukaan viisi kymmenestä kuolemasta liittyi erittäin todennäköisesti ja kaksi todennäköisesti rokotukseen. Tulos on pysäyttävä.
Heidelbergin Yliopiston patologian laitoksella tehdyt havainnot tukevat edellä mainittua tulosta. Laitoksella oli syyskuun loppuun mennessä tutkittu n. 40 vainajaa, jotka olivat kuolleet kahden viikon kuluessa rokotuksesta. Näistä 30-40 prosentilla kuolinsyy oli rokotus (P. Schirmacher, lehtihaastattelu SWR Aktuell, 5.8.2021).
Koronarokotusten mahdollisia hengenvaarallisia haittavaikutuksia
• Autoimmuunisuusilmiöt (sel-to-self attack). Solut taistelevat toisiaan vastaan
• Vastustuskyvyn (immuunisuuden) väheneminen
• Syöpien kasvua edistävä vaikutus
• Verisuonivauriot: endoteliitti (verisuonen sisäkalvon tulehdus), vaskuliitti
(verisuonitulehdus), perivaskuliitti ( verisuonen ulkokalvon ja vieruskudoksen tulehdus)
• Punasolujen paakkuuntuminen ja ketjuuntuminen
Vaikeuksia rokotushaittojen toteamisessa
Saksalaiset tutkijat ovat usein kohdanneet vaikeuksia selvittäessään rokotuksen osuutta potilaan kuolemaan
• Kuolintodistus ilman tietoa rokotuksesta on arvoton
• Omaiset usein vaikenevat
• Hoitaneet lääkärit ja viranomaiset eivät ole motivoituneita
• Oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset, joissa ei suoriteta mikroskooppisia tutkimuksia
eivät sovi tähän tehtävään.
• Patologian yksiköt voivat kieltäytyä avauksesta ja usein puuttuu tietämys ”uusista”
sairausmalleista
Oikeuslääkärin ja patologin yhteistyö sekä kaikkien elinten ja muutosten mikroskooppinen kudostutkimus on ainoa kohtuullinen tapa tämän kysymyksen selvittämiseksi.
Suomessa kuolintodistukset tuskin ovat tässä suhteessa luotettavampia. Jos potilaalla on perussairauksia, on houkuttelevaa merkitä ne mieluummin kuolinsyiksi kuin ryhtyä työmäärää lisääviin jatkotutkimuksiin mahdollisen rokotuksen osuuden selvittämiseksi.
Lopuksi
Lehdistötilaisuuteen osallistui kaksi patologia, kirurgi ja useita muita potilaita hoitavia lääkäreitä ja tutkijoita sekä Saksasta että etänä mm. Itävallasta. Yhteinen lopputoteamus oli, että Covid-19- rokotukset tulisi välittömästi keskeyttää.
Patologin näkökulmasta Covid-19-rokotus ei ole niin turvallinen, että sen ottamista voisi suositella. Rokotuksesta on jo aiheutunut haittoja, eikä kukaan tiedä mitä rokotetut saavat tulevina vuosina kokea. Olisi aika turvautua muihin keinoihin pandemian voittamiseksi.
Lohjalla 17.11.2021
Seppo Sutinen
lääketieteen ja kirurgian tohtori erikoislääkäri, patologian dosentti emeritus
No niin…Miehet ja Naiset..Pojat ja Tytöt…pitäkää Sielustanne kiinni…Helvetti on aukaistu…
ULKOMAAT YLE PERJANTAI
Itävaltaan tulee rokotepakko
Itävaltaan tulee koronarokotepakko,
joka astuu voimaan helmikuun 1. päivänä
2022. Itävallasta tulee näin
ensimmäinen EU-maa, jossa
rokottautuminen on pakollista.
Koko maa asetetaan lisäksi täyteen
sulkutilaan maanantaista alkaen.
Sulkutila kestää ainakin 10 päivää ja
enintään 20 päivää. Kotoa saa poistua
vain tietyissä olosuhteissa, kuten
ostoksille ja kuntoilemaan.
Viikon alussa asetetut rajoitukset
koskivat vain rokottamattomia, uudet
rajoitukset koskevat kaikkia.
Erittäin tärkeä ulostulo jota voidaan pitää merkittävänä paalutuksena koko tälle koronaterrorille tai sodalle jota valtiot ja viranomaiset yhdessä suurten globaali jättiläisyhtiöiden kanssa käyvät meitä vastaan.
Samaan aikaan Unkarin pääministeri Viktor Orban(muka kansallismielinen) paljastaa todelliset karvansa liittymällä mukaan vaatimaan koko väestön rokottamista vaarallisilla myrkkypiikeillä. Sopisiko paremmin Viktor Orbit joka voisi kiertää kuuta ympäri.
Jännä kun herrasta ei löydy mitään tietoja. Mikäli virassa patologina niin kunnalla duunissa. Ei kerro mitä on itse havainnut töissään tai tuonut omia raportoitejaan esiin. Taasen termistö – ”Huvittavaa tai siis satanistista”, ei kuulosta kovin ammattimaiselta. Onkohan Seppo naapureita salaliittojuutalaisille, jotka asuvat vain messiaanne pään sisällä?
Miten niin löydy? ”Nimi: Seppo Sutinen Syntymävuosi: 1931 Rekisteröintinumero: 00100180926
Oikeudet: erikoislääkäri laboratoriotutkimukset”. Ja heti artikkelin alussa puhutaan eläkeläisistä, ja siteeraamasi korhta on Marcon, ei Sutisen, tekstiä.
https://www.bitchute.com/video/QHyiB5WE9QyT/
A new study from Sweden has the potential to upend what we know about COVID vaccine spike protein, including where they end up in human cells. As science plays catch up, shocking findings hint at major disruptions in the cell’s DNA repair mechanisms.
VACCINE EXPERT WARNS OF COVID VACCINATION CATASTROPHE
https://www.bitchute.com/video/9Lsas30750rW/
In an historic interview for The HighWire, host Del Bigtree sits down with Vaccinologist, Geert Vanden Bossche, Ph.D., D.V.M., to hear Geert’s dire warning about mass Covid vaccination of children, and the catastrophe which may follow.
Älä koskaan luota lääkäreihin! He haluavat sinun pysyvän sairaana, myydä sinut lääketeollisuudelle ja tappaa sinut.
Ajan kuluessa tulemme tietämään kokoajan enemmän siitä mitä hirveyksiä on edessä kun vaikutukset alkavat näkyä ja näitä tärkeitä tutkimustuloksia valmistuu.
No niin…on vain ajan kysymys kun alkaa syytteitä alkaa satamaan Sutiselle.
Hmm. lääkehtiöille pyritty aiheuttamaan mainehaittaa, Suomen valtion häpäisy, THL:n asiantuntijoiden törkeä kuunialoukkaus, suomalaisten kansanmurhan suunnitelman paljastaminen jne…Siinä aluksi muutama syy uuskommunistisille virkamiehille Sutisen tuhoamiseksi!
Ps. esinahattomat osaavat valkoisten kansanmurhaamisen, joten myrkkypiikittäminen on heille lastenleikkiä! Kuka muistaa vielä Holodomorin?!! Siinä ei tarvittu myrkkypiikkejä tai maailmansotaa, kun valkoisia murhattiin ties kuinka monta miljoonaa!
Koko pandemian kehittely ja voimat sen taustalla on paljastettu ja koottu todella loistavasti tällä sivustolla:
http://www.stopworldcontrol.com
Suosittelen asentamaan ensin browseriksi eli nettiselaimeksi (Goo*** sekä Chr*** sijasta) play kaupasta Duckduck.go, niin pääset lukemaan sivustoa ilman BigTechin estelyjä (banning) sekä ilman BigTech alustojen seurantaa (Duckduck.go näyttää yläpalkissa, mitkä alustat yrittävät seurata sinua online).
Stopworldcontrol sivustolta KATSO ENSIN:
Video: MONOPOLY – Who owns The world? Kesto n. 1 tunti, mutta joka sekunti on katsomisen arvoinen, joten katso loppuun asti! Tim Gielen kertoo videossa taustat pandemialle hyvin selkeästi ja sujuvasti.
Lataa sivustolta EHDOTTOMASTI myös pdf tiedostona kaikki haittavaikutukset eli All Adverse Events yhteenveto 57 sivua, jossa tarkat tiedot viitteineen, siitä mitä nämä mRNA geeniterapiainjektiot sisältävät, mitä ne aiheuttavat elimistössä sekä miksi meidät yritetään pakottaa ottamaan ne väkisin ja säännöllisesti. Suosittelen tallentamaan sen esim. omalle Telegram tilillesi, josta sitä ei voi helposti hakkeroida/poistaa.