Marco de Wit 3 joulukuun, 2021
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

Laiton Lehti kannattaa Sveitsin mallista suoraa demokratiaa. (Kunhan siinä ei loukata perustuslaillisia yksilönvapauksia.)

 

Niinpä Laiton Lehti usein fanittaa kansalaisaloitteita. Viime aikoina tilanne on kuitenkin muuttunut, koska Laiton Lehti on tullut yhä skeptisemmiksi kansalaisaloittiden suhteen. Syykin on yksinkertainen: Ne ovat huonosti valmisteltuja sekä teknisesti että poliittisesti.

 

 

Kansalaisaloite: Ei koronapassia työpaikoille!

 

 

Niinpä kansanedustajat eivät kertakaikkiaan välitä näistä aloitteista, vaikka ne saisivat valtavasti kannatusta.

 

Ei koronapassia työpaikoille -kansalaisaloitteella nyt 50 000 allekirjoitusta!

 

 

Kansalaisaloitteella pitäisi ehdottomasti olla tiettyjen asiantuntijoiden ja puolueiden tuki tai muuten ne eivät mene mihinkään. Nyt on taas käymässä samalla tavalla uusimmalle suositulle kansalaisaloitteelle.

 

 

Kuvassa linkki kansalaisaloite-sivustoon

 

 

 

Sinänsä tämä uusi kansalaisaloite on ajatukseltaan loistava! Se nimenomaan korostaa koronapassin loukkaavan perusoikeuksia.

 

Tästä huolimatta kansalaisaloiteella on paljon huonoja puolia. Kansalaisaloitetta pitäisi nimittäin aina edeltää poliittisen koalition luominen. Koronapassia vastustaessa pitäisi ehdottomasti saada persujen, kristillisdemokraattien ja VKK:n tuki tai muuten aloitetta käytetään vessapaperina.

 

Toki on tässä tietenkin se ydinongelma, etteivät persut suostu auttamaan aloitteiden läpi viemisessä. Persujenhan mukaan koronapassi EI ole perustuslain vastainen.

 

Riikka Purra: Korona- eli natsipassi ei loukkaa perusoikeuksiasi!

 

 

Nyt näyttää myös siltä, että persujen mukaan koronapassin laajentaminenkaan EI loukkaa perustuslaillisia perusoikeuksia. Persujohto ei ole kertaakaan vedonnut perusoikeuksiin ja esim. tehnyt välikysymystä.

 

Nyt joku ääliöpersu huutaa: Ville Tavio vastustaa koronapassia!!

 

Niinpä. Ville Tavio on vastustanut koronapassia äänekkäästi, mutta EI perusoikeuksiin vetoamalla. Tavio on lakimies eli tietää olevansa umpikiero huijari, mutta ei välitä, koska tietää huijauksiensa uppoavan terminaalisen tyhmiin rivipersuihin. Lisäksi Tavio tietää, että Suomen vaihtoehtomedia on niin totaalinen valeoppositio, ettei tule hänen, Purran ja Putkosen toistuvia huijauksia paljastamaan.

 

 

Laiton Lehti ei jaksa enää toistaa sitä kuinka perusongelma on ihmisten tyhmyys. Käytännössä 99% suomalaisista on niin tyhmiä ja naiveja, etteivät tajua persujen antavan hallitukselle vapaat kädet koronapoliisivaltion pystyttämisessä eli persujen KÄYTÄNNÖSSÄ kannattavan koronapassia.

 

 

Selitetään siis vielä uudestaan: Jos koronapassi ei ole perustuslain vastainen, niin sittenhän hallituksen äänet riittävät koronapassin laajentamiseen ja totaaliseen poliisivaltioon. Persujen mielestä koronapassi on perustuslain mukainen eli he antavat vallan hallitukselle luoda ja laajentaa koronapassia.

 

Tämä on ihan sama asia kuin, jos persujen mukaan keskitysleirit eivät olisi perustuslain vastaisia. Tällöin he antavat vapaat kädet hallitukselle keskitysleirien rakentamiseen, vaikka julkisuudessa väittävätkin vastustavansa keskitysleirien rakentamista.

 

Piste.

 

Tämä on kuitenkin rivipersulle liian vaikea yhtälö. Niinpä Purran ja Tavion on helppo huijata heitä selittämällä vastustavansa koronapassia. Ja tietysti persujuntti uskoo.

 

Tämän takia pallo on nyt VKK:lla ja vaihtoehtomedialla. Niiden olisi kritisoitava persuja tästä petturuudesta ja selkään puukottamisesta. Niiden olisi korostettava, että koronapassia on vastustettava perusoikeuksia loukkaavana. Vain näin voidaan poliisivaltio pysäyttää.

 

Niinpä tämän uusimman kansalaisaloitteenkin laatijoiden olisi pitänyt alusta asti olla yhteydessä eri puolueisiin ja vähintäänkin VKK:seen. Vain eduskuntapuolueen avulla voidaan kansalaisaloitteita saada läpi sekä eduskunnassa että julkisuudessa.

 

Toivotaan, että VKK nyt ottaa kopin ja mm. tähän kansalaisaloitteeseen vetoamalla alkaa pitämään todella kovaa meteliä perusoikeuksiemme rikkomisesta. Se olisi myös paras vaalistrategia alue- ja eduskuntavaaleja ajatellen.

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

14 thoughts on “Persut paniikissa! Koronapassista luovuttava perusoikeuksien vastaisena -kansalaisaloite huippusuosittu

  1. Ei niitä puolueita ja ryhmiä juuri ole kun nimenomaan Suojelupoliisi ja CIA:n operaattori Matti Putkonen ovat olleet suuressa roolissa niiden tuhoamisessa.

    Persut ovat olleet koko ajan Naton, poliisivaltion, avointen rajojen, EU:n ja euron, sekä koronahysterian takuumiehiä. Koko CIA-operaattori Matti Putkosen ura perustuu näille.

  2. Persut ryhtyvät jonkinlaiseen vastaiskuun ja tuhoavat vapaus ja kansallismielisen liikkeen voimistumisen kuten tähän asti.

  3. Kun kuulustelujaksoni oli ohi, minua pidettiin FBI:n rakennuksessa vielä kolme viikkoa, ilmeisesti siltä varalta, että olisin valmiina tunnistamaan eri Järjestön jäseniä, jotka voitaisiin pidättää tarjoamani tiedon perusteella. Tänä aikana ei kuitenkaan pidätetty ketään ja minut siirrettiin lopulta erikoisvankilaan Fort Belvoiriin, jossa pidettiin lähes 200 muuta Järjestön jäsentä ja noin saman verran laillisiamme.

    Hallitus ei uskaltanut laittaa meitä tavallisiin vankiloihin sen vaaran vuoksi, että Järjestö voisi vapauttaa meidät – sekä sen vuoksi, epäilen, että he pelkäsivät meidän käännyttävän muita valkoisia vankeja puolellemme. Niinpä kaikki kiinni saadut Järjestön jäsenet joka puolelta maata vietiin Fort Belvoiriin ja pidettiin eristysselleissä rakennuksissa, joita ympäröivät piikkilanka, tankit, konekivääreillä varustetut vartiotornit ja kaksi komppaniaa sotilaspoliiseja – kaikki keskellä armeijan tukikohtaa. Siellä vietin seuraavat 14 kuukautta. Mitä tapahtui suunnitelmille oikeudenkäynnistäni, sitä en osaa sanoa.

    Monet pitävät eristysselliä erityisen kovana kohteluna, mutta minulle se oli siunaus. Olin yhä niin masentuneessa ja epänormaalissa mielentilassa – osittain Rubinin kidutuksen seurauksena ja osittain syyllisyydentunteesta siitä, että olin taipunut tuossa kidutuksessa sekä siitä, että minut oli laitettu telkien taakse enkä voinut osallistua kamppailuun – että tarvitsin hieman aikaa itsekseni, jotta sain taas itseni kasaan. Oli myös tietysti mukavaa, ettei tarvinnut huolehtia mustista, jotka olisivat olleet oikea kirous missä tahansa tavallisessa vankilassa.

    Kukaan, jota ei ole alistettu sellaiselle kauhulle ja tuskalle kuin mitä minä koin ei voi ymmärtää sellaisen kokemuksen läpikotaista ja pysyvää vaikutusta. Kehoni on nyt parantunut täysin ja olen toipunut siitä erikoisesta masennuksen ja hermostuneen tärinän yhdistelmästä, jonka kuulustelut minuun jättivät, mutta en ole sama mies kuin mitä olin ennen. Olen nyt paljon kärsimättömämpi, paljon vakavamielisempi (ehkä jopa synkempi) sekä määrätietoisempi tehtävämme jatkamisen suhteen kuin koskaan ennen.

    Olen myös menettänyt kaiken kuolemanpelon. Minusta ei ole tullut piittaamattomampi – jos mitään, niin vähemmän piittaamaton – mutta mikään ei enää pelota minua. Voin olla paljon kovempi itselleni kuin ennen ja myös kovempi muille, mikäli tarpeen. Voi sitä konservatiivia, ”vastuuntuntoista” tai muuta, joka tulee vallankumouksemme tielle kun minä olen lähistöllä! En kuuntele enää mitään tekosyitä näiltä itseään palvelevilta yhteistoimintamiehiltä vaan yksinkertaisesti tartun pistooliini.

    Koko sen ajan mitä minä ja nuo muut olimme Fort Belvoirissa, meidän piti olla täysin incommunicado eikä meille sallittu mitään lukemista, sanomalehtiä tai muutakaan. Tästäkin huolimatta opimme pian kommunikoimaan tiettyyn pisteeseen asti keskenämme ja kehitimme kanavan, jonka kautta saimme suullisia uutisia ulkopuolelta – tämä onnistui vartijoidemme avulla, jotka eivät aivan kaikki olleet vihamielisiä meitä kohtaan.

    Uutiset, joita halusimme kuulla, olivat tietysti sodasta Järjestön ja Systeemin välillä. Olimme erityisen iloisissa tunnelmissa aina kun kuulimme uutisia onnistuneesta operaatiosta Systeemiä vastaan – ”hirmutyöstä” uutismedian kielellä – ja masennuimme jos ajanjakso uutisissa suurten iskujen välillä venyi pidemmäksi kuin muutama päivä.

    Kun aika kului, uutiset iskuista kävivät huomattavasti harvinaisemmiksi ja media alkoi ennustamaan yhä suuremmalla ja suuremmalla itseluottamuksella Järjestön jäänteiden väistämätöntä likvidointia ja maan palaamista ”normaaliuteen”. Se huolestutti meitä, mutta huoltamme kevensi se huomio, että meihin liittyi Fort Belvoirissa koko ajan vähemmän vankeja. Keskimäärin yksi päivässä tuotiin siihen aikaan kun minä saavuin sinne, mutta luku oli pudonnut alle yhteen viikossa viime vuoden elokuuhun mennessä.

    Sitten tulivat Houstonin suuret pommi-iskut syyskuun 11. ja 12. päivinä 1992. Kahtena maatajärisyttävänä päivänä tehtiin 14 suurta pommi-iskua, joissa kuoli yli 4 000 ihmistä ja suuri osa Houstonin teollisuus- ja kuljetuslaitoksista muuttui savuaviksi romukasoiksi.

    Toiminta alkoi kun ääriään myöten täyteen lastattu ammuslaiva, joka kuljetti lentopommeja Israeliin, räjähti ruuhkaisessa Houstonin laivakanavassa aamuyön tunteina syyskuun 11. päivänä. Tuo laiva vei neljä muutakin mukanaan kanavan pohjaan, tukkien sen täysin ja sytytti tuleen myös läheisen öljynjalostamon. Tunnin sisällä kanavan varrella sattui vielä kahdeksan muutakin valtavaa räjähdystä, laittaen maan toiseksi vilkkaimman sataman pois pelistä yli neljäksi kuukaudeksi.

    Viisi myöhempää räjähdystä sulkivat Houstonin lentokentän, tuhosivat kaupungin tärkeimmän sähkölaitoksen ja romahduttivat kaksi sijainniltaan strategista merkitystä omaavaa ylikulkutietä ja sillan, tehden kahdesta kaikkein raskaimmin liikennöidystä moottoritiestä alueella täysin kulkukelvottomia. Houstonista tuli välittömästi katastrofialue ja liittovaltio hätyytti paikalle tuhansia sotilaita – niin paljon, että vihainen ja paniikin valtaama yleisö saatiin pidettyä hallinnassa ja Järjestö torjuttua.

    Houstonin toiminnalla ei saatu meille ystäviä, mutta eipä se auttanut hallitustakaan. Ja se täydellisesti karkotti kasvavan tunteen siitä, että vallankumouksemme olisi tukahdutettu.

    Ja Houstonin jälkeen tulivat Wilmington, Providence ja Racine. Operaatioita oli vähemmän kuin ennen, mutta ne olivat paljon, paljon isompia. Meille kävi viime syksynä selväksi, että vallankumous oli tullut uuteen ja ratkaisevampaan vaiheeseen. Mutta lisää siitä myöhemmin.

    Viime yö oli kaikkein tärkein mitä noihin operaatioihin tulee meidän kannaltamme Fort Belvoirissa. Juuri ennen puoltayötä, kuten tavallista, kaksi oliivinvihreää bussia ajoi vankilamme portin eteen. Tavallisesti ne tuovat noin 60 sotilaspoliisia keskiyön vartiovuoroon ja vievät iltavuoron pois. Tällä kertaa olikin eri juttu.

    Ensimmäisen kerran tunsin sellaista kutinaa, että meneillään oli joukkopako, kun heräsin konekiväärin ääneen, joka tuli eräästä vartiotornista. Täysosuma 105-millisestä tykistä, joka ammuttiin yhdestä kaikkiaan neljästä leirissä olevasta tankista, hiljensi sen pian. Sen jälkeen kuului hajanaista kevyiden aseiden tulta ja paljon huutoa ja juoksevien jalkojen ääntä. Lopulta sellini puinen ovi hajosi sisäänpäin lekan iskusta ja minä olin vapaa.

    Olin yksi niistä noin 150 onnekkaasta, jotka onnistuivat ahtautumaan kahteen sotilaspoliisien bussiin ja pääsemään pois niiden kyydillä. Kymmenet muut tarrautuivat neljän saaliiksi saadun tankin kylkiin, joiden tarkkaamattomat miehistöt olivat olleet pelastajiemme ensimmäisiä maalitauluja. Loput joutuivat lähtemään jalan, juosten kaatosateessa, joka piti armeijan helikopterit maassa.

    Yhteensä menetimme 18 vankia, neljä pelastajaa kaatuneina ja 61 vankia vangittiin uudestaan. Mutta 442 meistä – radiosta kuulemamme uutisraportin mukaan – onnistui pääsemään odottaviin autoihin tukikohdan ulkopuolella, tankkien pitäessä takaa-ajajamme aisoissa.

    Jännitys ei loppunut vielä tähän, mutta riittäköön, että sanon meidän onnistuneesti hajaantuneen aamuneljään mennessä vähintään kahteenkymmeneen ennalta valittuun ”turvataloon” Washingtonin alueella. Muutaman tunnin levon jälkeen pujahdin siviilin työvaatteisiin, otin mukaani minulle huolellisesti ja mestarillisesti valmistetut väärät henkilökortit ja hävisin aamun työhönmenijöiden joukkoon sanomalehteä ja lounaslaatikkoa kantaen, matkallani kohtaamispaikalle, jonne minut oli määrätty.

    Kahden minuutin sisään lava-auto, jossa oli mies ja nainen, ajoi jalkakäytävän vierelle rinnalleni. Ovi aukesi ja minä änkesin sisään. Billin ajaessa aamuruuhkan sekaan pidin jälleen rakasta Katherinea käsivarsillani.

  4. 💉🩸🅰️🅱️🆎🅾️⚰️30.11.2021 Posi Tv uutiset: "Turvallisiksi ihmisille valehdeltujen korona injektioiden haittailmoitukset valtavassa kasvussa." sanoo:

    https://positv.fi/videot/uutiset-jakso-05/
    💉🩸🅰️🅱️🆎🅾️⚰️
    ”Uusi ominicoron virusvariatti on todettu ainoastaan rokotetuilla, asian vahvistaa botswanan presidentillinen koronaryhmä.”

  5. Ei niitä persuja tai muitakaan puolueita nyt tarvita näitä hankkeita pilaamaan. Pysykööt tuokin muurarien mädättämä valeoppositio vaan poissa

  6. Ei tuo nyt mikään huippusuosittu ole. Odotin että olisi mennyt 100k rikki, muttei edes lähellä.

  7. Persuja varmaan harmittaa kun heillä ei ole oikein mitään kontrollia vapausliikkeeseen. Koko pienen ikänsä persupuolue on aina pyrkinyt murskaamaan vähäisimmätkin kilpailijansa yleensä sisältäpäin ja onnistunutkin siinä, mutta nyt saattaa olla vihdoinkin mahdollisuus etteivät saa enää jalansijaa hajottamiseen.

  8. Persujen Jussi Halla-ahon, CIA-operaattori Matti Putkosen ja Riikka Purran johtama väkivaltainen kiristysrinki ja likaiset keinot kostautuvat nyt persuille todella kovaa. Aitokansallismielisten paikka on VKK:ssa, SKE:n radikaaleissa aitokansallismielisissä, Vastarintaliikkeessä ja Sinimustissa. Kaikille on nyt varmasti oma ryhmänsä jossa toimia oman kansan ja oman veren puolesta! Omaa kansaasi ja oma vertasi et saa koskaan myydä ja pettää! Eläköön voitto! Eläköön vapaus!

  9. Ei tarvi passista luopua kunnei ota käyttöön. Lampaille suunnattu.Ei ole ihme että sodissakin juostiin karkuun.Perisuomalaista .Tosi Leijonia.Ikuinen orjakansa.

  10. Marco, mainitset tekstissä että aloitteiden taakse tulisi saada poliittisiä päättäjiä jo etukäteen. Hyvä ajatus, mutta en siltikään näe senkään vaikuttavan millään tavalla epäsoveliaiden aiheiden kohdalla.

    Valtapuolueiden muutamaa näennäisesti ajattelukykyistä poliitikkoa kahlitsee ryhmäkuri.

    Aidosti kansanasialla olevista puolueista PS on Putkosen talutusnuorassa, kuten itse hyvin tiedätkin. Onko sitten VKK:n nousu vai mikä lie lopullisena vaikuttimena, mutta toinen perinteisesti edes jossain määrin järjen ääntä ja kansaa edustava oppositionryhmä Kristilliset on myös saateltu ison varjon alle: https://www.is.fi/politiikka/art-2000008368165.html

    Ei noilta ole odotettavissa mitään tukea tai ei ainakaan vaadittavissa mittaluokissa. Toki näennäisesti ja turvallisen marginaalin rajoissa PS:lla on lupa (jopa suositus) osoittaa (vale-)oppositioasemaansa. Mihinkään nämä muutaman äänet eivät kuitenkaan johda.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*