
Ravintola Uljas on tullut tunnetuksi tinkimättömänä perusvapauksien puolustajana. Niinpä se on jatkuvasti vastustanut koronatyranniaa.
Perjantai illalla Ravintola Uljas päätti jälleen uhmata koronatyranneja. Paikalle tuli tilannetta seuraamaan Vapauden Puolesta -kanava:
FINAALIN AIKA
Aluehallintovirasto antoi eilen Ravintola Uljaalle 4 viikon sulun. Tämän aikana ravintola ei saa lainkaan olla auki eikä varsinkaan anniskella. Ravintoloitsija on päättänyt uhmata tätä päätöstä ja tulee avaamaan ravintolaansa TÄNÄÄN klo 21.00
Mitäköhän käy? Meneekö ovet lopullisesti kiinni? Laittako poliisi oman lukon oveen? Viettääkö ravintoloitsija yön putkassa?
Virtaako viina loppuun sakka? Soittaako bändi hukkumiseen asti?
Vapauden puolesta menee paikan päälle dokumentoimaan mitä tapahtuu.
Muistakaa tukea näitä hyvin rohkeita yrittäjiä, myös Juha Kärkkäistä ja Kärkkäinen-ketjua! Satanistit ja maanpetturit saatetaan lopulta tuomiolle!
Mitään koronavirusta ei ole koskaan ollutkaan! Pelkkää huijausta!
Pientä orjan mentaliteettia havaittavissa — ”Nyt ei välttämättä saada mitään dramaattisempaa settiä aikaiseksi, koska ollaan menty siihen pisteeseen että toi poliisi on komisaarion muodossa antanut käskyn että tämä paikka on tämä paikka menee kiinni ja paikan pitäjä, ravintoloitsja, sanoi että haluaa vastustaa tätä aluehallinnon määräystä mutta ei niskuroida poliisia vastaan, koska siitä ei niinkuin tuu mitään. Täällä ollaan huomattu niinku noissa mielenosoituksissa, että siinä vaiheessa kun on aluehallintovirasto niin voi vähän niinkuin joustaa ja vähän säätää, mutta siinä vaiheessaa kun poliisi antaa käskyn, poistumiskäskyn tavalla tai toisella ja tää on hyvin poliisin maista sitten antaa sen käskyn ja varmaan ne antaa tässä sellaisen puoli tuntia…
Jos nyt avataan tätä nöyristelyä kielen tasolla, niin tässä poliisi näyttäytyy kaikkivoivana mahtina, jonka käskyjä ei voi kyseenalaistaa. Olkoot poliisisedät sitten laillisilla tai laittomilla asioilla, niin heidän käskyjään tulee noudattaa vaikka ne tulisivat vain puhelimitse perille. Tai pikemminkin heidän käskynsä ova voimasanoja jotka aiheuttavat todellisuuden muuttumisen taianomaisesti. Analyysiä: ”On antanut käskyn, että tämä paikka menee kiinni.” Siis on tullut sellaiset mahtisanat, joiden johdosta paikka vain ”menee kiinni” ilman ihmiskäden liikuttamatta, samaan tapaan kuin kivi tippuu gravitaation voimasta. Näin orja käsittää ”esivallan” voiman ja nämä harha-aatoksen kaikuvat useimpien meidän kallojemme sisällä. Tämä ei kuitenkaan ole todellisuus. Toinen tulkinta: Turun kaupungissa on muutamia satoja (?) aseistuneita raggareita jotka ovat sellaisen harhan vallassa, että heillä on oikeus rajoittaa ihimisten seurustelua ”Aluehallintovirastona” tunnetun papiston liturgian mukaisesti. Nyt he ovat esittäneet laittoman vaatimuksen Uljas-nimisen virkistäytymislaitoksen sulkemisesta ja meidän tulee nyt päättää miten vastaamme tähän epäoikeudenmukaiseen ja luonnonlakien vastaiseen vaatimukseen / käskyyn / kiristykseen.
”Ei niskuroida poliisia vastaan”: Tässä omaksutaan vastapuolen kielenkäyttö ja tuhotaan oma taistelutahto sekä kyky nähdä vaihtoehtoisia toimintatapoja. Saattaisi tulla erilaisia aatoksia mieleen, jos kertoisi tapahtuneesta itselleen sanomalla ”Ei kamppailla laitonta agressiota vastaan.” tai ”Annammeko periksi kiristykselle?” Mahdollisuuksia on monia ja jos niitä kelaa muutaman läpi, niin saattaa tulla vaihtoehtoisia toimintatapoja mieleen. Vaikka ihan väkivallatonta vastarintaa, jonka avulla saisi murrettua nämä ”Aluehallintoviraston” laittomat määräykset. Tärkeintä mielestäni on lopettaa tämän orjain puhe ja alkaa kävelemään pystyssä päin vapaina miehinä ja naisina (Tämä emme vielä ole).
”koska siitä ei niinkuin tuu mitään”: Ei varmaan tule, kun jengi puhuu itselleen ja toisilleen tähän tapaan. Tämä on itsensä toteuttava ennuste, joka kylvää tappiomentaliteettia ja rajaa mahdollisuudet klautofobisen pieneen mahdollisuusavaruuteen.
”siinä vaiheessa kun on aluehallintovirasto niin voi vähän niinkuin joustaa ja vähän säätää, mutta siinä vaiheessaa kun poliisi antaa käskyn, poistumiskäskyn tavalla tai toisella…” Jos ette muuhun pysty, niin lähdettäisiinkö siitä että Poliisi Jumala?
Lopuksi vielä aiheeseen liittyvä ote vihreästä kielestä (Eng. Green Language):
Hallitus = (Eng.) Government = (Lat.) Guvernare + Mentis = Kontrolli Mielen
PoP – For the Great God
Uljashan voisi tehdä niinkuin hollantilaiset tekivät. Myy tuoleja pihalle. Tuolin hintaan sisältyy kaksi olutta jotka voi halutessaan juoda paikanpäällä. Ja jos henkilö ei halua raahata tuoliaan kotiinsa, niin hän voi jättää sen ravintoloitsijalle. Sisälle saa mennä lämmittelemään sen jälkeen kun on ostanut tuolin.
Ideoikaa ideoikaa… Ei aina kannata ottaa luotia.
Mellakkakilvet vaan kaikille ja kun poliisi yrittää sisään niin poliisi työnnetään nätisti kilpiä käyttäen ulos. Siinähän sitten ihmettelevät. Olutta juodaan pilkkuun saakka ja sitten poistutaan.
Poliisille ei tarvitse myöskään avata ovea.
Ravintolahan saa valita asiakkaansa. Ehkä voisi antaa poliisin murtautua tiloihin ja sitten vaan rikosilmoitusta. Eihän se mitään auta, mutta kiusa se on pienikin kiusa.
Vesitykit vaan oven molemmin puolin, että voi torjua valtioterroristien hyökkäykset.