Free speech 18 joulukuun, 2021

 

 

Laiton Lehti on julkaissut lukuisia mainoksia, sketsejä ja elokuvia 1980- ja 90-luvilta. Silloin oltiin nimittäin päästä irti aikaisemmasta äärikonservatiivisesta kireydestä samalla, kun feministinen kireys ei ollut vielä päässyt valtaan.

 

Kultainen 80-luku

 

 

Tässä yksi esimerkki sketsistä, joka nykyään olisi kielletty monestakin syystä.

 

 

 

 

Sketsi siis perustui 90-luvulla suosittuun Onnenpyörä -ohjelmaan, joka sekin oli melko vauhdikas ja ennenkaikkea positiivinen.

 

Yleensäkin 80- ja 90-luku oli hauskaa aikaa verrattuna nykyiseen takakireään ilmapiiriin.

 

 

5 thoughts on “Onnenpyörä-sketsi 90-luvulta

  1. Parasta Onnenpyörässä oli Kim Floorin jämäkkä ote ja basso ääni. Ei mitään häiritsevää ylimääräistä jauhantaa. Jos YLE tai Kymppiuutiset ottaa hänet uutisankkuriksi silloin niiden uutisia voi alkaa katsoa ja kuunnella.

      1. En sanonut mitään uutisten sisällöstä. Viihdearvo olisi parempi.

        Ei valeuutisia usko kuin höynäytettävät typerykset, eli valitettavan suuri osa kansasta.

  2. Kaipaan 80-90 lukujen sketsiohjelmia. Nykyiset ”putoukset” on kuin kalpea varjo entisistä. Toisekseen nykyiset ohjelmat peilaavat hyvin tätä mielensäpahoittajien yhteiskuntaa.

  3. Tätä sketsiä Marin kannattaa käyttää vaalikampanjassaan. Ääniä ropisee massoittain.

Comments are closed.