
Laiton Lehti on jo useamman vuoden julkaissut vanhoja sketsejä ajalta, jolloin Suomi vielä ole vapaa maa. Eli 1980-luvun lopulta ja 1990-luvun alkupuoliskolta ennen feminististä Eurostoliittoa.
Tässä sketsejä äärisovinistisilta Lapinlahden Linnuilta.
Tässä osassa Lapinlahden Linnut on kuitenkin joustanut eli nyt sketseissä eivät enää näyttele pelkästään miehet, vaan nyt naisetkin saavat olla mukana. Tämä tekee esim. seksuaalisen häirinnän hauskemmaksi.
Lapinlahden Lintujen mukaanhan työpaikkahäirintä on kaikkea muuta kuin seksuaalista häirintää.
Mutta ei kaikki ole alapäävitsejä. Ensimmäisessä sketsissä esimerkiksi piikitellään pankkeja. Sitäkään ei nykyään enää saa tehdä, vaikka pankeista on tullut yhä törkeämpiä varkaita ja huijareita.
Varoitus! Sisältää ääriseksismiä, äärirasismia ja ääriääriä!