Free speech 20 joulukuun, 2021

 

Laiton Lehti on kertonut kuinka 1980- ja 90-luvulla oli paljon vapaampaa, kun feministit eivät olleet sensuroimassa.

 

Kultainen 80-luku

 

Mutta missä vaiheessa se feministinen sensuuri sitten oikein alkoi?

 

Vaiheittain. Alkaen joskus 1990-luvun loppupuoliskolla, kun ensin sensuroitiin parhaimman katseluajan ohjelmat.

 

Ronskimpaa vitsailua sai kuitenkin harrastaa vielä 2000-luvun alussa varsinkin yöaikaan. Kuuluisin esimerkki tästä on Televisat.

 

 

Kuvassa linkki Ilta-Sanomiin

 

 

 

Alla yksi esimerkki.

 

Yksi asia on varma: Tämä tyttö ei ole herkkähipiäinen feministi!

 

Nykyään tällainen lähetys katkaistaisiin lennossa poikki!

 

 

 

 

 

5 thoughts on “Historian havinaa: Televisan anti-feministinen tyttö hermostuu ääliöille

  1. Ennen oli tytöt kyllä reippaampia eikä kantaneet mitään koulussa aivopestyä kaunaa

    1. Näin oli. Osa olisi vain nauranut näille teksteilel jolloin niiden tuleminen olisi loppunut.

      Mutta muistan kyllä hyvin -80 nuoret naiset. Niiden kanssa pystyi heittelemään hurttiakin huumoria eikä ne pahoittaneet mieltään. Kerrankin yksi kavereista huikkasi:”Sulla on hyvännäkönen mylly. Voisinkos jauhaa sielä vähän mun siemeniä”. Likka hymyillen vastas:”Jauha sä vaan siemenes omassa käsimyllyssä”. Eikä siinä sen enempää. Nykyään saisi varmaan syytteen seksualisesta ahdistelusta ja päälle tuomion virtuaaliraiskauksesta.

      Pintapuolisestihan nykyään nuoret naiset ovat ”siveämpiä” vaikka pinnan alla sykkii samat hormoonien aiheuttamat himot kuin ennenkin. Se on kuitekin se saamattomuus joka pitää nuorilla naisilla pinnan kireällä. Ennen naiskenneltiin ristiin rastiin. Kaikki olivat rentoutuneempia ja siksi hyväntuulisempia. Nykyään e kaupunkien katukuvissa näe hymyileviä kasvoja. Suupielt on pelkästään alaspäin tai sitten naamassa on se ”ihan sama”-lehmän katse.

  2. Vieläkin tulee tai ainakin viime aikoina on vielä tullu näitä hömppävisoja aamuoäivällä tv:stä ja siellä on ollut pitkään kipakka isotissinen tyttö juontamassa.

  3. Naiset ovat itse halunneet ja haluavat tätä. Elämme naisten itsensä haluamassa unelmamaassa. Älkää unohtako sitä. Näin käy kun annatte naisille mitään valtaa. He puukottavat välittömästi lapsia, perheitä ja kristinuskoa selkään.

  4. Mitä antifeminismiä tuossa nyt oli? Jaa kun ei triggeröitynyt vähän rivommista arvauksista?

Comments are closed.