Free speech 23 joulukuun, 2021

 

 

Naisia on helppo ymmärtää, kun tajuaa niiden olevan eläimiä.

 

Siis ihan samalla tavalla kuin miehetkin.

 

Naisten logiikkaa on kuitenkin vaikeampi ymmärtää kuin miesten. Miksi?

 

Yksinkertaista: Miehet ovat muurinmurtajia ja naiset muurinvartijoita. Siis sekä kuvauksellisesti että kirjaimellisesti.

 

Miesten geneettinen käsky eli perusvaisto on yksinkertainen: Pysy elossa ja siitä miljardeilla siittiöilläsi mahdollisimman monta naista, jotta he saisivat mahdollisimman paljon jälkeläisiä, jotka levittävät eteenpäin sinun geenejäsi.

 

Tämän takia miehillä on massiivinen halu panna lähes jokaista vähänkään hyvän näköistä naista. (Naisen nuoruus ja kauneus korreloi vahvasti alhaisen mutaatiokuorman eli terveiden geenien ja lisääntymiskyvyn kanssa.)

 

Tästä seuraa, että miehillä on valtava halu nousta sosiaalisessa hierarkiassa, jotta saisivat naisia. Lähes kaikki mitä miehet tekevät perustuu tähän panohaluun. Terveet miehet ajattelevat seksiä kirjaimellisesti lähes koko ajan ja ovat siihen myös valmiita missä ja milloin tahansa. (Useimpien naisten on tätä erittäin vaikea ymmärtää ja jos ymmärtävät, niin tulkitsevat sen feministisesti pitäen miehiä raiskaavina petoeläiminä.)

 

 

Myös naisilla on valtava halu lisääntyä. Tämän takia lähes kaikille naisille tulee vauvakuume. Naisilla on kuitenkin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin heillä on vain yksi muna kuukaudessa. Toiseksi heille ei riitä vain siittäjä, vaan he tarvitsevat myös huolehtijan eli jonkun joka elättää ja tukee heitä varsinkin raskauden ja lapsen kasvatuksen ajan.

 

Tämän takia kaikki naiset ovat kehittyneet erittäin kriittisiksi. He pyrkivät löytämään juuri oikean miehen. Toisaalta miehen pitää olla tunteeton panomies, koska sellaiset geenit tulevat leviämään. Toisaalta miehen pitää olla tunteellinen huolehtija, koska sellainen mies jää myös huolehtimaan lapsesta ja naisesta.

 

Naisella on siis kaksi täysin vastakkaista imperatiivia/geneettistä käskyä ja päämäärää. Ei ihme, että naiset vaikuttavat usein skitsofreenisiltä sekopäiltä.

 

Ennen vanhaan tämä ei ollut ongelma, koska perheet pitkälle naittivat tytöt sopiville miehille. Näin käytännössä lähes jokainen mies sai vaimon.

 

Nykyään nuoret naiset voivat itse päättää kenet valitsevat, joten heidän kriittiset vaistonsa toimivat täysillä. Niinpä nuoret naiset hyväksyvät kumppanikseen VAIN 20 % miehistä.

 

Parhaiten tämä näkyy deittisaiteilla, joissa noin 80% miehistä ei saa naisilta EDES vastauksia viesteihinsä treffeistä nyt puhumattakaan.

 

 

Kuvassa linkki Yourtango-sivustoon

 

 

Naisten ylikriittisyys näkyy hyvin myös siinä, että ihan hyvätkin miehet jätetään kuin nalli kalliolle. Alla pari esimerkkiä miehistä, joiden on myös ollut lähes mahdoton päästä treffeille. (Elleivät sitten lähde treffeille jonkun feministisen kehorauhanturvaajan kanssa. Sinänsä yllättävää, että nykyiset metroseksuaalit ovat sen verran miehiä, etteivät sellaiseen alennu. Tästä feministit tietysti raivostuvat vielä enemmän pitäen miehiä sikoina.)

 

 

 

 

Tämä on tietysti täysin järjetöntä, koska ei 20% miehistä voi riittää kaikille naisille! (Siis ainakaan huolehtijana.) Seurauksena on tietysti ollut avioliittojen ja lasten teon viivästyminen, kun kaikki naiset etsivät sitä täydellistä miestä 30-40 vuotiaaksi asti.

 

10-20 vuoden bailaamisen ja etsimisen jälkeen naisille sitten yhtäkkiä tulee valtava kiire avioliittoon ennen kuin rupsahtavat. Tällöin on kuitenkin jo usein liian myöhäistä tai sitten on pakotettu valitsemaan jonkun, josta ei erityisemmin edes pidä. Miestä käytetään siis vain siittäjänä ja sitten avioerossa häneltä viedään kaikki.

 

Lisäksi nainen ei kolmikymppisenä usein ehdi saada kuin 1-2 lasta, joka on sitten romahduttanut syntyvyyden keskimäärin noin 1,3 lapseen. Tämä on tietysti kansanmurhaa varsinkin, kun samaan aikaan sukujen valitsemat musliminaiset synnyttävät paljon enemmän lapsia.

 

 

Lue lisää:

Ovatko naiset hypergamisia?

21 thoughts on “Naiset: 80% miehistä on epäkiinnostavia

  1. Eivät kaikki miehetkään ole aivan tyhmiä, vaan tietävät tasan tarkkaan mitä naiset ovat jotka ovat pelkästään ulkonäön ja rahan perässä: Huoria. Naiset itsekin tietävät mitä suurin osa heistä on, mutta eivät vain halua sanoa sitä ääneen.

    Miehillä ei pidä olla mitään sympatiaa ja sääliä suurinta osaa naisia kohtaan. Suurimmalle osalle naisista mies on vain pelkkä panomies ja pelkkä iso pankkitili jota käyttää hyväksi.

  2. On täysin totta, että suurin osa valkoisista miehistä on nykyisin laiskoja raukkamaisia nynnyjä ja pelkureita, varsinkin suomalaisista miehistä.

    Samaan aikaan ei kuitenkaan uskalleta sanoa ääneen miten suurin osa valkoisista naisista ovat pelkkiä pinnallisia huoria, joilla ei ole mitään annettavaa miehille.

    Jos varsinkaan suurimmalla osalla suomalaisista naisista ei ole yhtään mitään annettavaa miehille ja kaiken kukkuraksi nämä loiset vielä hyvin usein vievät puolet miesten omaisuudesta, jonka käytännössä tuhlaavat, niin miksi ihmeessä näiden naisten kanssa pitäisi pariutua? Monissa muissa maissa on paljon parempia valkoisia naisia, kuten Ukrainassa ja Venäjällä. Todellisuudessa suomalaiset naiset ovat valkoisten naisten pohjasakkaa joihin ei missään nimessä kannata lähes koskaan koskea.

    Naisten saatua vallan Suomessa näemme nyt erinomaisesti minkälaisia kylmiä ja pinnallisia huoria ja narttuja suurin osa suomalaisista naisista on.

  3. Yksi pieni juttu. Kymmenien vuosien miesten päälle sylkemisen, miesten vähättelyn ja miesten vihaamisen jälkeen on syntymässä konflikteja, sekä valtava talouskriisi, jolloin kaikki teidät suomalaiset huorat tullaan ehkä joka ikinen raiskaamaan, sekä tulette nääntymään nälkään, eikä miehillä ole teitä kohtaan mitään sympatiaa ja tunteita.

    Naiset eivät ole miettineet kuvioitaan loppuun asti, mutta naisia ei olekaan koskaan tunnettu älykkyydestään.

  4. Marco eivät naiset ole koskaan tunnettuja älykkyydestään. He ovat aivottomia narttuja, joita kiinnostaa vain raha tai ulkonäkö, ei mikään muu.

    Vastaavasti naiset pitää nähdä vain aivottomina narttuina ja huorina, kuten he itse näkevät miehet. Heille ei pidä antaa minkäänlaista kunnioitusta, kuten hekään eivät anna miehille. Miehet ovat heille vain käveleviä lompakoita ja panomiehiä, eivät mitään muuta. Tämä kannattaakin pitää mielessä kun naisten kanssa on tekemisissä. Et ole heille miehenä yhtään mitään, eivätkä he ole sinulle, sinun kansallesi ja rodullesi uskollisia, mutta sinunkaan ei pidä olla uskollinen näille arvottomille nartuille ja huorille.

  5. Mitä ihmettä mies tekee jollain 30-vuotiaalla vanhalla kääkällä jos haluaa lapsia? Tsiisus Christ.

    1. Sä oot Marco naurettava pelle. Se että Suomalaiset naiset ei lämpene puolihollantilaiselle luuserille joka on kussut joka asian elämässään, ei tarkoita sitä että ne olisivat huoria.

  6. Tuo 80% on revitty kyllä ihan teidän sisäisellä tutkinnalla. Sanotaan, että normaali miehillä ei ole mitään ongelmia asian suhteen.

    1. Nykyiset lehmät eivät katsokaan päin jos olet normaali mies. :D Pitää olla joko hyvin varakas ja hyvätuloinen, hyvin komea, matu tai joku hullu murhaaja ja huumerikollinen. Siinä on ne vaihtoehdot nykynaisille. He ovat käytännössä pinnallisia huoria.

    2. Samaa mieltä. Naisissa on gold diggeitä siinä missä miehissä on kusipäitä. Normaali kunnon mies pärjää kyllä hyvin naismarkkinoilla.

  7. Sanotaan että vaikka mieli tekisikin siittää nitä lapsia, niin se ei onnistu ihan kenen kanssa tahansa. Esim. kuvituskuvan juutalainen hevosnaama jäisi kyllä siittämättä. Kuten myös Krista Kiuru-malliset. He eivät edusta sitä evolution suuntaa johon sisäänrakennetu dna-houkuttelisi suuntaamaan.

    Sen sijaan, sisäinen lisääntymisvaisto valikoi katukuvasta kaikki hedelmällisessä iässä ja kauniit piirteet omaavat henkilöt. Evoluution jatkumo kiinnittää heihin huomion. Ei siis liene yllätys että suurin osa heistä on nuoria naisia. Keski-ikäsetkin (30-35) osuvat vielä haarukkaan, mutta silloin kasvojen klassiset piirteet ja henkinen puoli on se josta viehättyy. Ei niinkään ulkonäöllinen ensivaikutelma.

    Kun tämän evolution lisääntymis-asetelman tiedostaa niin sen jälkeen voikin hyvillä mielin katsella nuoria naisia ja hyväksyä seksistiset ajatukset heistä. Se on osa evolutiota, niin kauan kun sen pitää vain ajatusten tasolla. Ja elämä on paljon nautinnollisempaa.

    Muistellaan vaan sitä että Mariahan oli 13 kun sai Jeesuksen.

  8. Ihmisten pariutumiskuvion täysin vääristynyt ja siihen päälle tämä #metoo -agenda niin täällä uskalla naisiin koskeakkaan.

  9. No ei miehetkään ole kiinnostuneet kaikista naisista joten turhaa valitusta. Ja se pillun saanti ei ole kenellekään miehelle ihmisoikeus. Vetää käteensä jos ei muuten saa.

    Ja tuo juttu kyllä paljastaa että nimimerkki Nimetön on Marco. Niin samaa juttua panomiehistä sun muuta paskaa, rumempia sanoja vaan.

  10. Media on vain aivopessyt suomalaiset naiset luulemaan, että he ovat jotenkin liian hyviä suomalaisille miehille. Samalla media on saanut naiset uskomaan, että ulkomaalaiset miehet ovat jotenkin parempia. Naiset ovat manipuloitavissa ja senhän huomaa siitä, että he seuraavat muotia niin vaatteiden osalta kuin miesten suhteen. Nyt ulkomaalaiset miehet ovat muotia. Katso vaikkapa mainoksia. Mutta ketkä tekevät nuo mainokset?
    https://ylilauta.org/yhteiskunta/129728796

    1. Suomalaiset lehmät vetävät tässä lopulta lyhimmän tikun. Eikä suomalaisilla miehillä tule olemaan heille minkäänlaista sääliä, ei minkäänlaista sympatiaa. Suomalaiset miehet tietävät miten rumia suurin osa suomalaisista naisista on henkisesti.

  11. Aloin tässä visioimaan sellaista harmaa-sinivalkoista kampanjaa kuin ”TAHDON heterosuhteeseen 2022”. Voisi melkein jonkun miekkarinkin järjestää oikeastaan sitä varten. Kun tosiaan naiset ovat niin valikoivia että valitsevat mieluummin (heterotkin) toisen naisen kumppanikseen ja miestä käytetään oikeastaan vain siitosorina…

    1. Eli kun et kelpaa niin järjestät miekkarin? Nerokasta. Sinkkumarkkinoidenkerma liittyy seuraasi huutamaan ”Pillua meille, saatana.” Tolla menetelmällä naisen löytyminen on varma ja joudutte jopa valitsemaan tuhatpäisestä laumasta omanne..

  12. Miesten perusvaisto panna mahdollisimman monta naista paksuksi? No ei todellakaan. Tavoitteena on pelkkä paneminen ja seksuaalinen tyydytys. Se taas hoituu parhaiten unohtamalla siviilien kanssa säätäminen ja käyttämällä ammattinaisten palveluja. Tosin massia pitää löytyä jonkin verran.

    1. Totta. Maksullinen tulee jopa halvemmaksi. Loppujen lopuksi. Käyttämällä ammattinaisten palveluja sun ei tarvitse ostaa kuplahintaista omakotitaloa, ei tarvi maksella leasing autoja, ei tarvi kustantaa kalliita etelän matkoja, ja jos ero tulee – et menetä mitään.
      Maksullinen tulee huomattavasti halvemmaksi, mitä vakituisen kumppanin pito. ”Ylläpitokulut” eivät muodostu taakaksi.

  13. Hyvä kirjoitus, mutta tämä on jo pitkään ollut yleisessä tiedossa. Harvemmin tulee kuitenkaan pohdittua ylijäämä miesten biologista tarkoitusta ja roolia, jos mietitään historiallista kehystä. Valtaosan ajasta miehisten on ollut pakko tehdä vaarallisia asioita metsästys, ryöstely, sotaretket ym. jotka ovat verottaneet huomattavasti geenipopulaatiota. Näin henkiin jääneille miehille on aina ollut enemmän kuin yksi nainen jäljellä. Tämä on myös karsinut miehistä heikkoja, sekä tyhmiä yksilöitä, joilta on puuttunut eloonjäämisen edellytykset esihistoriallisessa ja ihmiselle luontaisessa ympäristössä. Nyky-yhteiskunta ei ilmiselvästi ole meidän biologian kannalta oikea ympäristö, vaan eräänlainen utopistinen ideologia, jossa naiset ja miehet ovat muka tasa-arvoisia. Näin ei tietenkään koskaan ole, koska yksi mies voi hyvin hallita väkivallalla kymmeniä naisia ja taas päinvastoin näin ei voi koskaan tapahtua. Naistenoikeudet ja vapaudet ovat olemassa, vain koska miehet ovat ne antaneet. Ne voidaan myös ottaa pois, jos naiset eivät osaa käyttäytyä. Sen sijaan, että palaamme esihistorialliseen aikaa, niin minusta olisi järkevämpää miettiä naisten äänioikeuksien rajoittamista sosiaalisiin kysymyksiin ja ehkä jopa kokonaan poistamista. Myös isolla osalla miehiä ei liene tarvetta olla äänioikeutta. Kun miehet asetaan yhteiskunnan toimesta asemalla, niin jopa tavismies nousee naisen näkökulmasta arvoasteikolla ja hänestä tulee haluttavampi. Kun naisilla on jatkuvasti tarjontaa päällekäyvistä mamumiehistä, niin eipä ole ihme, jos sitä ei sitoutuminen kiinnosta kuin vasta biologisen kellon hurjasti tikittäessä.

Comments are closed.