
Ainoana median vain Laiton Lehti uskaltaa kertoa monista elämän tosiasioista. Niinpä syytteitäkin satelee. Katsotaan vaaditaanko tästäkin jutusta vankeutta samalla tavalla kuin tästä jutusta:
Yksi vihafaktaksi julistettu tosiasia on, että evoluutio on tehnyt mustista KESKIMÄÄRIN vähemmän sitoutuvaa tyyppiä kuin valkoinen ja keltainen (mongolidinen) rotu.
Afrikassa ilmasto on nimittäin sellainen, että ruokaa on aika helppo löytää, mutta toisaalta luonto on villieläimineen, myrskyineen ja tauteineen ennustamaton. Niinpä geneettisesti kannattaa omaksua ns. nopea elämänstrategia, jossa kehitytään biologisesti nopeasti, aloitetaan seksi aikaisin ja harjoitetaan sitä useasti monien kanssa. Näin suhteetkin ovat keskimäärin lyhyempiä ja epätasapainoisempia. Lapsia tehdään mahdollisimman paljon, mutta samalla niihin ei investoida paljon aikaa ja resursseja.
Pohjois-Aasiassa ilmasto puolestaan on sellainen, että ruokaa on vaikea löytää, mutta luonto on helposti ennustettava selkeine vuodenaikoineen. Niinpä geneettisesti kannatta omaksua ns. hidas elämänstrategia, jossa kehitytään biologisesti hitaasti, aloitetaan seksi myöhään ja harjoitetaan sitä vähän ja yleensä vain yhden kumppanin kanssa. Näin suhteetkin ovat keskimäärin pidempiä ja tasapainoisempia. Lapsia tehdään vähän, mutta samalla niihin investoidaan paljon aikaa ja resursseja.
Afrikan kuuma ja epävakaa ilmasto on siis täysin päinvastainen kuin Pohjois-Aasian kylmä, mutta vakaa ilmasto. Niinpä negridit ja mondolidit ovat luonteiltaan päinvastaisia. Valkoiset ovat heidän puolivälissä. (Jotkut pitävät tätä kultaisena keskitienä.)
Ei siis ole ihme, että mongolidien kanssa solmitut avioliitot kestävät keskimäärin paljon kauemmin kuin mustien kanssa solmitut avioliitot. Tämän takia suvakkinaisten avioliitot negridien kanssa lähes johtavat hyvin usein eroon jo muutaman vuoden kuluttua. Nähtävästi kansikuvan yksinhuoltajaäitejä ylistävä mainoskin tämän on ymmärtänyt, kun siinä yksinhuoltajaäiti on jäänyt yksin mulattilapsensa kanssa.
Pari vuotta sitten Porvoossa rodunsekoituksen riskit realisoituivat pahimman kautta, kun impulssiivinen musta negridimies surmasi veitsellä pienen puolimatun jälkeläisensä leikkipuistossa. Huhujen mukaan lapsensa menettänyt äiti, joka on/oli monikulttuurifanaatikko ei ole koskaan toipunut tästä.
Yleisesti ottaen olisi kaikkien etujen mukaista, että THL aloittaisi vuosia kestävän kampanjan, jossa varoitettaisiin hedelmällisessä iässä olevia valkoisia naisia rodunsekoituksen keskimääräisistä riskeistä. Nyt esim. monien matujen sisäsiittoisesta perimästä ovat terveysviranomaiset täysin vaienneet. Eikö THL välitä kansanterveydestä?!!
Esim. läski puolimatu Fatim Diarra saattaa olla erittäin varoittava esimerkki! Kuka näitä oikeasti haluaa?!!
Tuosta aivojen koosta eri ihmisroduilla on kommentoitava että ’valkoiseen’ rotuun luetaan myös mm. Intialaiset ja arabit. Puhtaasti valkoisten eurooppalaisten aivojen koko siis suurempi kuin voisi päätellä.
Suurimmat päät on valkoisista on suomalaisilla.
Pään koko vaihtelee suuresti, eikä se kerro mitään älyllisestä suorituskyvystä tms. jos se ei johdu sairauksista.
Kansainvälisen mittapuun mukaan liki puolet suomalaisista lapsista joutuisi jatkotutkimuksiin pään koon vuoksi.
Pään koko on voimakkaasti perinnöllinen ominaisuus ja Suomessa on myös isopäisiä sukuja
Iso pää ei ole merkki älykkyydestä. Älykkyyteen iso pää ei korreloi mitenkään. Aivojen suorituskyky riippuu niiden poimuttuneisuudesta. Ihmisen pituuskaan ei vaikuta. Lihavimmat naiset ovat Etelä-Afrikasta, peräti 40%, tosin miehillä vain 10%. Miehet suosivat siellä mahdollisimman lihavaa joka pystyy haalimaan paljon lapsia ja on energiaa imettää ja olla syömättä ja taas syödessä lihoaa hyvin, siksi amerikan lihavimmat ovat mustia naisia. Miehillä ja naisilla eri geenit. Eipä uskaltaisi valtameedia julkaista läskistä. Vois nenäpäivänä ym. joku kiltti hakkeroida ja laittaa tietoa pyörimään suoriin lähetyksiin tai oikeastaan sopivasti katsotulle ei suoralle johon ei reagoitaisi helposti vaan aateltaisiin ohjelman jääneen pois. Sitten repisi lööpit kuitenkin moisesta ja Joulupukki kiittää.
Käsittääkseni eskimoilla on valtavat aivot mutta keskimäärin heikko älykkyysosamäärä. Voi olla, että älykkäimmät eskimot ovat muuttaneet ajan saatossa etelään tai ilmasto on ollut liiankin ankara perimän laajenemiseksi ja kehittymiseksi älykkäämmäksi.
Ihmistutkimuksista tiedetään, että aivojen kuorikerroksissa olevien tukisolujen eli astrosyyttien määrä korreloi älykkyyden kanssa, ei aivojen koko.
Nolo totuus paljastuu tästä mainoksesta. Eipä ole juuri yhtään mainosta , jossa näkyy vain kantasuomalaisia, paitsi sairaanhoidon, tuhkaamispavelun tai hautauspalvelualan mainoksissa. Muuten mainoksissa kaikki tai suurin osa henkilöistä ovat jostakin muusta etnisestä taustasta. Yleensä nuoria valkoisia naisia afrikkalaisen tai lähi-idän miehen kanssa. Tässä mainoksessa sitten seuraava askel evoluutiossa eli rodullisen seulonnan lopputulos ja sen ihannetavoite valkoinen yh-nainen ja puoliverinen lapsi. Todennäköisesti korkeasti koulutettu yh, jonka ihanne on kasvattaa lapsi blgtm ym agendan mukaan ja valkoista miestä alempirotuisena siihen ei tarvita. Hedelmöittäjäksi otetaan agendan mukaisesti joku muu kuin oman rodun edustaja. Näillä monilla korkeasti koulutetuilla naisilla on lisäksi puutteelliset ihmissuhde- ja parisuhdetaidot. On syytä epäillä yh:n kykyä kasvattaa normaali ja tasapainoinen ei-hörhö ihminen.
Niin, kumpaankohan rottuun tuokin mulatti sulautuu? Veikkaan että sitä hyljeksitään molemmissa.
Mutta vanha valtiohallinnon slogan ”Suosi suomalaista” toimii parinvalinnassakin.
Kiinassa on aika kovaan tahtiin synnytetty ja paljon.
Pois ennakko-oletukset ja rassismi!
Kuvan naisen ja lapsen jättänyt mies
saattaa aivan yhtä hyvin olla myös valkoinen.
Afrikka on väestömääränä paha lisäpelko tulevaisuudessa, kun suurinosa kasvaa ja vaikka syntyvyys laskee osassa Saharan eteläpuolista Afrikkaa, ovat useat tutkijat nostaneet esiin alueen erityislaatuisen hitaan syntyvyyden laskun verrattuna muihin maailman alueisiin. Lisäksi, vaikka syntyvyys laskisi merkittävästikin, nousisi alueen väkiluku siitä huolimatta seuraavien vuosikymmenien aikana, sillä lastensaanti-ikään tulevien osuus väestöstä on niin suuri. Vuonna 2019 Saharan etelänpuoleisen Afrikan väestöstä 62 prosenttia oli alle 25-vuotiaita ja tänne on nuorilla kelatunkua . Tuplaantuu 30 vuodessa Afrikka. Hiekkalaisilla taas loppuu öljy ja sitten on porukalla kaikki ”sapelit tanassa” tulossa kun on köyhä muuten maa ja snickereillä taas halu kelagoldaamaan. Jos ei nyt ryhdistäydy Suomi ja muut myöntäen muutakin kuin kasvukäyriä eikä köyhän äo:n tulemista, sitä voi sitten miettiä renkaan sisällä ja kivitys päässä maan yllä.
Pääasia on ettet heikennä geenejäsi maailmassa pärjäämisessä ja vielä tuot heikemmän tänne ennen sitä, kenties eroat/eroaa ja tsädäm, sait aikaan lisää pahaa päästämällä hänet sikiämään toisten kanssa ja kohta aiheuttanut muutamantoista lapsen pilalle menon ja puolisoiden.
Entäpä, jos kuvassa olisi hunnutettu äiti valkoisen lapsen kanssa …
Muslimimaan asukkaat taas ovat jääneet kehityksestä allahin takia, aikoja sitten kun opiskelin teknillisessä koulussa työnjohto-opetuksessa opettaja kertoi esimerkin erään Egyptiläisen konepajan ongelmista, ettei tiennyt koska työntekijät tulivat töihin. Kun työntekijät kävelijät Niilin varta töihin, niin heillä onki mukana, jota uitti joessa, jos sattui samaan kalan niin allah oli antanut päivän ruoan, niin palattiin takaisin kotiin eli eletään päivä kerrallaan mentaliteetillä.