
Laiton Lehti on jo pitkään kutsunut koronatyranneja rikollisiksi ja satanistisiksi lasten murhaajiksi.
Nyt lakimies Jaana Kavonius – jossa on siis rohkeudeltaan enemmän miestä kuin nykymiehissä – on selvittänyt lakipykälät ja tehnyt rikosilmoituksen pakkorokotuksia suoraan (hallitus) tai epäsuoraan (persut) kannattavista poliitikoista ja virkamiehistä.
Tässä Kavoniuksen kirje, jonka hän lähetti myös kansanedustajille. Kannattaa katsoa virkamafia-sivuilta sen tarkempi sisältö viitteineen.
Poliisi on aloittanut Britanniassa rikostutkinnan rokotuspetoksista ja rokotuksilla aiheutetuista kuolemista ja vammoista eli vastaavista rikoksistanne, joista eilisessä päätöksessänne ja siihen liittyvissä rikoksissa on kyse ja joita liitteenä oleva 29.12.2021 rikosilmoitus, 27.12.2021 rikosilmoitus ja muut virkamafia.fi-sivuille lataamani rikosilmoitukset ja tutkintapyynnöt koskevat.
Lisäksi olen yhteydessä ulkomaisten lakimiesten kanssa ICC-prosessin käynnistämiseksi ja levitän tätä viestiä kaikkialle Suomessa infektiolääkäreille, kouluihin, kunnanjohtajille, ammattiliitoille, lehdistölle, sote-henkilöstölle ja someverkostoissa mahdollisimman laajasti suojellakseni suomalaisia ja globaalisti väestöä rikoksiltanne ja rikoskumppanienne rikoksilta.
Lohja 29.12.2021
Jaana Kavonius
Lakimies, OTK (eläkkeellä)
Oikeusturvakeskus ry:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja
Voi hyvin olla, että poliittinen poliisi heittää rikosilmoituksen roskiin, mutta tästähän saadaan vain lisää todisteita poliisinkin rikollisuudesta. Lisäksi Kavoniuksen rikosilmoitus on myös loistavasti lisännyt ihmisten tietoisuutta siitä miten koronatyrannia on ihan oikeasti rikollista.
Laittoman Lehden tietojen mukaan Kavoniuksen rikosilmoitukseen on liittynyt jo peräti 1400 ihmistä!
Vapaus tai kuolema!
http://www.kirkko.fi/
✝️👼🏻
https://katolinen.fi/ktlnnf-wp-content/uploads/2019/12/Lastensuojelu_ohje_A3_1.pdf
✝️👼🏻
”Poliisin tietoon teko saattaa tulla esim. sosiaali- ja terveysviranomaisten tai koulun henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuden kautta tai epäilyksenä kanssakansalaiselta.”
✝️👼🏻
https://fides.katolinen.fi/hiippakunnan-kotisivut-palvelunestohyokkayksen-kohteena/
✝️👼🏻
joulu 20, 2021 ”Hiippakunnan kotisivut osoitteessa katolinen.fi joutuivat perjantaina 17.12. palvelunestohyökkäyksen kohteeksi ja ne jouduttiin varmuuden vuoksi ”ajamaan alas”. Kun sivuja lauantaina yritettiin ottaa uudelleen käyttöön, hyökkäys jatkui. Asiaa tutkitaan yhä, eikä varmuudella voi sanoa, kuinka pian sivut saadaan avattua uudelleen.”
”Voi hyvin olla, että poliittinen poliisi heittää rikosilmoituksen roskiin, mutta tästähän saadaan vain lisää todisteita poliisinkin rikollisuudesta”
Systeemi jota rikolliset johtaa – on rikollinen – ja ET SAA IKINÄ OIKEUTTA sellaisesta järjestelmästä.
Jaana on valeoppositio siinä kuin persujen pakkakin on. Yhtään todistetta mistään ei ole, että Jaanan kimppuun olisi joku käynyt. Valtion korruptio tiedetään jo.
Jaana mustamaalasi monta uskottavaa toimijaa erittäin rankasti, joukossa mm Jukka Davidsson ja Henna-Maria.
Piktkään paastoon pystyy kuka vaan, se on pelkästään hyvä juttu ja tekisi hyvää Marcollekin.
Jeesus puhuu yhdestä tiestä, itse olen sen valinnut.
Toinen tie on väkivalta, mitään välimuotoa ei ole.
Vapahtajalla oli voimakeinot käytössä kerran, silloin kun ihmiset huusivat ’hosanna’ ja Mestarimme viskasi rahaväen pöydät huitsukkaan.
2000 vuotta ja ollaan edelleen samassa tilanteessa, mikään ei ole muuttunut. Rahaväki on koronabluffin taustalla. Ihimset huutavat hosannaa.
”Toinen tie on väkivalta, mitään välimuotoa ei ole.”
Nyt ilmoitetaan miten armeija tulee injektoimaan. Nyt on se hetki jolloin pitää valita millä aseella sitä sotaa sitten käydään.
Puheet on pidetty jo.
Nämä vammat on aiheutettu TIETOISESTI: Terveyskirjasto Duodecim: ”Sikainfluenssa-pandemia 2009 – 2010 ja rokotuksia seurannut narkolepsia.”
Suora lainaus julkisesta tutkimukesta: ”Narkolepsiaan syyllisenä pidetään yksilöllistä perinnöllistä alttiutta, sekä rokotteen sellaista rakennetta, jota ei ole yhdessäkään aiemmassa rokotteesa.” Kaikki rokotuksety siis olisi pitänyt kesksyttää viimeistään 22.2. 2021 ; kun tutkimus tuli julkiseksi !
Myös rikolliset persut tullaan muistamaan. He ovat poliisivaltion, Naton, EU:n ja euron takuumiehet Suomessa, jotka tietoisesti osallistuvat kansanmurhaamme ja laittomiin ihmiskokeisiin!
Jälkikasvuni tulee ikuisesti vihaamaan ja halveksumaan poliiseja ja tuomareita. He ovat pahimpia vihollisiamme.
Millähän otsikolla tuo rikosilmoitus ja tutkintapyyntä ovat? Sivuill puhutaan paljon Kempistä ja nauhurista mutta linkit ei oikein toimi enkä löytänyt itse rikosilmoitusta.
Jo joku löytää niin linkki olisi kiva.
linkki.jyvaskyla.fi mutta poistettu jotain ja väliaikaisesti.
https://poliisi.fi/miten-rikosilmoitus-kasitellaan Sivuilla kerromme rikosilmoituksen käsittelystä ja esimerkiksi ilmoitusjäljennöksen tilaamisesta
https://search.brave.com/search?q=kemppi+nauhuri+linkki&source=android
Sieltä linkki ihmisoikeudet|maansyöpä.
Myös rikokseen syyllistyvistä hoitajista ja lääkäreistä pitää tehdä rikosilmoituksia. He ovat vakavia rikollisia. Jokainen hoitaja syyllistyy rikokseen antaessaan piikin, jokainen lääkäri mm. määrätessään ”karanteeneja” ja valehdellessaan tietoisesti ”koronasta” ja piikeistä.
Vihaksi pistää nämä rikolliset aseissa ja haalareissa. Heillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia toimia maassamme ja antaa käskyjä valkoisille suomalaisille. Jokainen poliisi on vihollinen.
Suomalaisten kansanmurha kiihtyi todella nopeasti varsinkin sen jälkeen kun poliisit varmistuivat, että suomalaiset on käytännössä riisuttu aseista.
Suurin ongelma kuitenkin on suomalaisten miesten pelkuruus ja raukkamaisuus. Heistä ei ole mihinkään. Juoksevat vain karkuun ja nöyristelevät heti ”herroille”.
Ja näiden ”uuden tyypisten” rokotteiden vakavaista haitoista on olemassa tutkimustietoa: Terveyskirjasto Duodecim: ”Sikainfluenssa-pandemia 2009 – 2010 ja rokotuksia seurannut narkolepsia.”
Suora lainaus: ”Narkolepsiaan syyllisenä pidetään yksilöllistä perinnöllistä alttiutta, sekä rokotteen sellaista rakennetta, jota ei ole yhdessäkään aiemmassa rokotteessa.”
Tutkimuksen takasivulla THL:n tutkijan nimi.
Rokotukset olisi välittömästi tullut keskeyttää 22.2. 2021, kun tutkimus julkaistiin.
Tämä Terveyskirjasto on KAIKKIEN lääkäreiden ja hoitajien käytössä; moniko on lukenut tuon tutkimuksen?
Tokentube Kimmo leino puhuu. ( salattua julkista tietoa Suomen lainsäädännöstä )
Suomi on länsimaiden ja lähes kaikkien maiden korruptoituneimpia maita. Oikeudenkäynnit ja tutkinnat on usein etukäteen päätetty ja koskaan ei tutkita jos on väärä tutkinnan kohde ja asianomistaja.
Pfizer/Fisher/Katz/Scheinin/Sachsela/Sazonovski jne. GMO-Mengeleet on aiheuttaneet jo vähintään 6 % ylikuolleisuuden pelkästään alle vuoden ajalta laskettuna!
Väestötasolla kumulatiivisesti elinajanodotteeseen laskettuna tarkoittaa tällä menolla vähintään 330 000 täysin tietoisesti kansanmurhattua!
GMO-valerokotteella pysyvästi ja pitkäaikaisesti vammautettuja lienee vähintään kymmenkertainen määrä!
Rangaistus Nurembergin sääntöjen rikkomisesta on hirttäminen https://mvlehti.net/2021/12/31/vuosi-2021-paattyy-suomessa-jarkyttavaan-ylikuolemaan-hallinto-ja-valtamedia-vaikenenee-tilastot/
GMO-Mengeleiden kansanmurhatahti USA:ssa jo 40 %, väestötasolla elinajanodotteeseen laskettuna tarkoittaa siis vähintään noin 128 miljoonaa valtaosin äärijuutalaisten johdolla (mm. Pfizer, Walinski, Katz, Gates, Derschowitz, Trotsky, Burstein, Sachs, Sachsela, Scheinin, Rubinstein, Pasternak, Zewi, Zelenko, Zelenski, Adelson, Netanyahu, Knaster, Gumpler, Spitzer, Lieberman, Cohen, Kaganowitch, Luria, Levy, Cooke, Kabbaler, Kowaler, Lenin, Mao, Zhang, Zhang, Schu, Zhou, Xu, Chiang, Ulianovski, Price, Fauci, Pence, Kushner, Blair, Dellinger, Meneses, Campbell, Schwab, Schaub, Schoub, Sursill, Henriksson, Andersson, Jakobsson, Davidson jne.) kansanmurhaamaa amerikkalaista.
On tieteellisesti mahdotonta, että naiset olisivat geneettisesti yhtään sen parempia, kun suurin osa suomalaisista miehistä on pelkkiä raukkoja, sohvaperunoita ja nynnyjä. Tämä on miesten osalta totta.
Samaan aikaan kuitenkin lähes kaikki suomalaiset naiset ovat länsimaiden pohjasakkaa ja nykyisin ylpeästi huoria ja matujen lapsien synnyttäjiä. Ei kukaan ala puolustamaan tällaisia arvottomia katuhuoria ja rotupettureita, jotka vihaavat ja halveksivat omaa kansaansa ja haluavat rajat koko ajan auki, huoraavat ja siittävät lapsia muille roduille. Ei tämä ole koskaan mennyt näin, eikä tule menemään.
Gmoon Merkele ei enää piinaa.
Höpöhöpö. Tuo nimilista kyllä rikkoo lakia. Täytyykin tehdä kantelu tietosuojavaltuutetulle.
Tuskinpa valtakunnan syyttäjä nostaa yhtään syytettä. Aika hauska tämä Jaana.
Miksi vihaat valkoista Suomen kansaa?
Miksi olet puluja raiskaava sekopää?
Mitä tekemistä tällä on minkään värisen kansa kanssi. Pelkkää naurettavaa sekoilua.