Yksikin bensan jakelukatkos (tai tesla-auton tapauksessa sentti lunta tai alle +5 asteen lämpötila, tai ”ihan yllättävä” käyttöjärjestelmän sulkeminen jostain maapallon toiselta puolelta käsin), ja tuo rasvapallo kuolisi nälkään, vaikka ruokakauppa olisi viidentoista metrin päässä.
Niin ja näissä sähköautoissa ja hybrideissä ei ole ajateltu talviolosuhteita. Latausluukkua ei saa avattua.
Tällä miehellä on luja periaate. Istu aina kun voit.
Kuinka suuri väestön kuolleisuus on hyväksyttävissä, että hallitus pysyy vallassa.
– Vielä silloinkin, kun kansalle selviää, että kaikki säästöt eläkkeitä myöten on käytetty ja kansalaisten kiinteä, kaikki valtion rekisteriin merkitty, omaisuus pantattu ulkomaille.
En tiennyt. Valtamedia ei kerro. Ilmankos matujen keskuudessa rokotekattavuus on alhainen. Eli uskonnollisilla syiltä on vapautettu koronaroketteesta Sama rajoite on muistaakseni jonkin kristillisen yhteisön säännöissä. Kannattaako minun ottaa uusi nimi. Muhammed bin Laden kuulostaa oikein mediaseksikkäältä. Ja sitten vaan nostamaan etuuksia kelasta. Työkkäri ei tule pakottamaan töihin, kun on vieraalta kuulostava nimi, eivätkä työnantajat kutsu työhaastatteluihin.
Viranomaiset ja valtamedia eivät painosta muslimeita rokotuksiin. Syynä on se, että v. 2015 maahamme tuli 32 000 taistelukykyistä muslimiestä ja CIA hommasi heille kriisitilannetta varten isiksen aseet Malmin lentokentän läheisyyteen tiukasti vartioituun asevarastoon USA suurlähetystön tiloihin. Muslimeilla on vähän enemmän vääntövoimaa, jos aletaan kovin painostaa tai uhkailla.
Mitä näyttöä on tuosta Malmin asevarastosta?
Tosiaan ei ole varmaa näyttöä eikä voi olla. Sehän olisi iso uutinen ja kysyttäisiin Miksi niin on tehty? Salaliittoteoriaa ja oletusta ja epäilyjä. Jos olisikin totta, niin näitä salaisuuksia ei paljasteta ulkopuolisille.
Samalla totuuspohjalla kuin väitetyt CIAn kidutuslennot. Kuka oikeasti voi varmaksi sanoa minne Isisin aseet on koottu. Väitetään, että USA jätti aseensa Talebaneille, kun lähti Afganistanista 2021. Ja se on faktaa melko varmasti. Mutta jättikö Isisin aseita Syyriaan vai kuka ne otti? Ainakin USAlaiset ym, kuka tietää, aseisti isistä ja aiemmin talebaneja NL:n sodan aikoina. Asekauppa on varmaan vielä salatumpaa kuin huumekauppa. Isot pimeät rahat liikkuvat molemmissa.
Spekulaatiota, siis ei mitään näyttöä tiettävästi kai kellään, mutta lähteenä oli mm Arto Laurin ja Teemu Vehkalan podcast 29.12. kohta noin 1:52 alkaen, väite että merikontteja olisi kuljettu tuonne alueelle varastoitavaksi:
Vehkala on aiemmin puhunut, että Malmin lentokentällä olisi tapahtunut muutakin hämärää toimintaa. Mikä on sitten salaliittoteorioiden luotettavuus, on eri asia, sekä se mitä tavis noilla tiedoilla tekee. Ei mitään. Salaliittoteoriat ovat parhaimmillaan jotenkin horoskooppitasoista viihdettä ja mielikuvitusta, koska valtamedia ei kerro kaikesta avoimesti ja sitä pitää osata lukea rivien välistä mitä on tapahtunut, koska monesti ne isoimmat uutiset saavat pienimmät otsikot ja ne asiat laitetaan isosti joilla on tarkoitus vaikuttaa yleisön käyttäytymiseen, ja se mikä on median tarkoitus: osta tavaraa, osta ideologiaa, osta viihdettä.
Suomen viranomaisten tehtävä on tutkia, onko tuo Malmin juttu totta ja jos on, kuka on sen takana ja onko toiminta laitonta tai vaarantaako se turvallisuutta jollakin tavalla. Räjähdysaineita ym?
Näyttää olevan tallit raskaan kaluston piilottamiseen siten, että ne voidaan nopeasti ajaa asemiin lentokentälle. Yhteensä 15 suurta nosto-ovea. Tai tuoda miehistöt lentokoneilla ja sitten ajaa ajoneuvoilla kohteelle. Uutisesta on jo pari vuotta aikaa, joten kaikkein arkaluontoisin materiaali lienee jo siirretty muualle.
Siviililentojen häätäminen pois Malmilta alkaakin näyttämään isäntämaatukikohdan luovutuksen valmistelulta. Saa nähdä mitä uusi Porkkala tuo tullessaan.
Perusterve mies.

Vaccine Requirement Every Month
Miltä «Yksityinen selaus», «Incognito mode», «InPrivate», «Private Browsing», EI SUOJAA käyttäjäänsä.
What is Incognito mode (Private Browsing) and is it really private?
Yksityinen selaus EI
– Estä palvelun tarjoajaa (ISP) seuraamasta kaikkea netin käyttöä.
– Vierailtu sivusto näkee IP-osoitteesi.
– Koulu tai työnantaja voi seurata surffailua.
– Muut koneen käyttäjät näkevät lataamasi tiedostot niiden kohdekansiossa.
– Tallennetut kirjanmerkit jäävät selaimen kirjanmerkkeihin.
Entistä useampi valitsee «Yksityisen selaamisen»
People Are Increasingly Choosing Private Web Search
Myös Googlea voi käyttää DuckDuckGo’n kautta
– Kirjoita hakukentän alkuun
– !google + [välilyönti]
– ja sitten hakusanat.
Entä brave?
Nigeria tuhoaa yli miljoona Astra Zeneca -rokotetta.
Nigeria destroys over one million doses of Astra Zeneca vaccines
Jokohan sielläkin on odotettavissa presidentin murha.
Kyse oli pilaantuneesta rokote-erästä, jonka Eurooppalaiset valtiot olivat «lahjoittaneet» maalle.
– Valtiollista ongelmajätteen dumppausta Euroopan kaatopaikalle: Afrikkaan.
Tiesitkö muuten, että
– Koraani kieltää rokotteen ottamisen.
En tiennyt. Valtamedia ei kerro. Ilmankos matujen keskuudessa rokotekattavuus on alhainen. Eli uskonnollisilla syiltä on vapautettu koronaroketteesta Sama rajoite on muistaakseni jonkin kristillisen yhteisön säännöissä. Kannattaako minun ottaa uusi nimi. Muhammed bin Laden kuulostaa oikein mediaseksikkäältä. Ja sitten vaan nostamaan etuuksia kelasta. Työkkäri ei tule pakottamaan töihin, kun on vieraalta kuulostava nimi, eivätkä työnantajat kutsu työhaastatteluihin.
Viranomaiset ja valtamedia eivät painosta muslimeita rokotuksiin. Syynä on se, että v. 2015 maahamme tuli 32 000 taistelukykyistä muslimiestä ja CIA hommasi heille kriisitilannetta varten isiksen aseet Malmin lentokentän läheisyyteen tiukasti vartioituun asevarastoon USA suurlähetystön tiloihin. Muslimeilla on vähän enemmän vääntövoimaa, jos aletaan kovin painostaa tai uhkailla.
Mitä näyttöä on tuosta Malmin asevarastosta?
Tosiaan ei ole varmaa näyttöä eikä voi olla. Sehän olisi iso uutinen ja kysyttäisiin Miksi niin on tehty? Salaliittoteoriaa ja oletusta ja epäilyjä. Jos olisikin totta, niin näitä salaisuuksia ei paljasteta ulkopuolisille.
Samalla totuuspohjalla kuin väitetyt CIAn kidutuslennot. Kuka oikeasti voi varmaksi sanoa minne Isisin aseet on koottu. Väitetään, että USA jätti aseensa Talebaneille, kun lähti Afganistanista 2021. Ja se on faktaa melko varmasti. Mutta jättikö Isisin aseita Syyriaan vai kuka ne otti? Ainakin USAlaiset ym, kuka tietää, aseisti isistä ja aiemmin talebaneja NL:n sodan aikoina. Asekauppa on varmaan vielä salatumpaa kuin huumekauppa. Isot pimeät rahat liikkuvat molemmissa.
Spekulaatiota, siis ei mitään näyttöä tiettävästi kai kellään, mutta lähteenä oli mm Arto Laurin ja Teemu Vehkalan podcast 29.12. kohta noin 1:52 alkaen, väite että merikontteja olisi kuljettu tuonne alueelle varastoitavaksi:
https://www.youtube.com/watch?v=2VVT1_nT6x4&t=5482s
Vehkala on aiemmin puhunut, että Malmin lentokentällä olisi tapahtunut muutakin hämärää toimintaa. Mikä on sitten salaliittoteorioiden luotettavuus, on eri asia, sekä se mitä tavis noilla tiedoilla tekee. Ei mitään. Salaliittoteoriat ovat parhaimmillaan jotenkin horoskooppitasoista viihdettä ja mielikuvitusta, koska valtamedia ei kerro kaikesta avoimesti ja sitä pitää osata lukea rivien välistä mitä on tapahtunut, koska monesti ne isoimmat uutiset saavat pienimmät otsikot ja ne asiat laitetaan isosti joilla on tarkoitus vaikuttaa yleisön käyttäytymiseen, ja se mikä on median tarkoitus: osta tavaraa, osta ideologiaa, osta viihdettä.
Suomen viranomaisten tehtävä on tutkia, onko tuo Malmin juttu totta ja jos on, kuka on sen takana ja onko toiminta laitonta tai vaarantaako se turvallisuutta jollakin tavalla. Räjähdysaineita ym?
Toinen lähde Helsinki Times 28.12.2018:
https://www.helsinkitimes.fi/finland/finland-news/domestic/16074-guarded-warehouse-near-airport-and-mysterious-cargos-from-baghdad-what-is-the-us-embassy-in-helsinki-up-to.html
Näyttää olevan tallit raskaan kaluston piilottamiseen siten, että ne voidaan nopeasti ajaa asemiin lentokentälle. Yhteensä 15 suurta nosto-ovea. Tai tuoda miehistöt lentokoneilla ja sitten ajaa ajoneuvoilla kohteelle. Uutisesta on jo pari vuotta aikaa, joten kaikkein arkaluontoisin materiaali lienee jo siirretty muualle.
Siviililentojen häätäminen pois Malmilta alkaakin näyttämään isäntämaatukikohdan luovutuksen valmistelulta. Saa nähdä mitä uusi Porkkala tuo tullessaan.
Päivän kuva: »Paljon porukkaa on kuolemassa» – Kylmäkontteja asennetaan Malmin sairaalalle
Marco on PÖLJÄ!
https://www.lapinkansa.fi/tiesitko-etta-rasistiset-kommentit-kertovat-tutkit/4230692