
Laiton Lehti myöntää, ettei sekään uskonut koronatyrannian menevän näin pahaksi.
Aliarvioimme toisaalta sen kuinka tyhmä sekopää onkaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru. Nähtävästi hän on riskisynnyttäjänä seonnut lopullisesti.
Aliarvioimme myös sen kuinka tyhmiä ovat tavalliset kansalaiset ja varsinkin miehet.
Toisaalta oli tästä se hyöty, että näin tuli tarkemmin tutkittua suomalaisten keskimääräistä älykkyysosamäärää. Kauhistukseksemme kävi ilmi, että se on viimeisen sadan vuoden aikana romahtanut lähes 15 pistettä eli yli 10%!! Pahinta on, että tyhmentyminen kiihtyy ja siihen liittyy myös monenlaisten mielisairauksien eksponentiaalinen lisääntyminen.
Tohtori Dutton: Idiocracy-elokuva liian optimistinen. Romahdus jo muutamassa vuosikymmenessä!
Tosin ei tämäkään kovin suuri yllätys ollut. Laskimme kuitenkin sen varaan, että Suomen älykkäimmät ihmiset eli pankki- ja talouselämän johtajat eivät päästäisi Kiurun kaltaisia sekopääpoliitikkoja riehumaan ja tuhoamaan Suomen taloutta.
Laskimme kuitenkin väärin. Tai melkein väärin. Nyt näyttää siltä, että Suomen talouselämä on tosissaan alkanut painostamaan hallitusta lopettamaan koronahulluuden. Talouselämä on myös painostanut lääkeyhtiöitä lopettamaan liian pitkälle menneet koronasulut, kuten yritysten sulkemiset. Niinpä varsinkin lääkäreiden ammattiliittoa on kovasti painostettu pistämään feministihallitus ja varsinkin Kiuru kuriin.
Toivottavasti onnistuvat.
Mikäli osaatte niin suosittelen lukemaan iltalehden jutun. Otsikko kun ei paljoa kerro.
Otsikko kertoo kaiken oleellisen. Se on kuin haiku runo.
Heil Hitler! Heil Hitler! Heil Hitler! Vain Hitler ratkaisee rahaeliitin luomat ongelmat.
Hitler tulee pian saamaan valtavasti ääniä.
Ei ollu OYS:n lääkäri puolueeton, oli semmonen tonnin seteli, mutta ihmettely versiona. Ihmettelin itse miksei sanonut ota piikki, sitten tiesin ettei yliopiston sairaaloissa ole käytössä moista tai sairaaloissa yleensä.
Minäkin jo ihmettelin että marionetit käänsivät takkinsa. Että tehtiinkä tässä taas ”vihreät” niinkuin silloin aikoinaan kun ne eros hallituksesta ja nyt ovat sitä mieltä että ”ainahan me ollaan yhdinvoimaa kannatettu”. Tai kun Arhinmäki erosi hallituksesta ja kolmen vuoden päästä ei enää muistanut että oli mukana nuijimassa päätöksiä kun huteli lehtereiltä.
No, nämä saa palkkaa siitä että ne ajaa jonkun toisen etua. Tai valehtee. Sillä jos verrataan tätä esim. Ruotsiin, niin kaikki toimet olivat täysin turhia.
Kiuru on pahanilmanlintu. Milloin hallituskumppanit tajuavat, että Kiuru pitää oikeasti viedä mielentilatutkimuksiin. Ihan vakavasti siis. Ylittää jatkuvasti oman toimivaltansa rajat ja yrittää ja on onnistunut ihan yksin sotkemaan maan asiat ja pelotellut suuren osan kansasta koronapsykoosiin.
Siihen nähden on hämmästyttävää, että jotkut lääkärit ovat vihdoin heränneet ja asettuvat poikkiteloin STM:n linjaa vastaan. Jopa Hesari pääkirjoituksessaan arvosteli ensi kerran Kiurua. Yleisö on selvästi jakaantunut kahteen leiriin. On järkyttävää seurata kuinka monet ihmiset Kiurun valheisiin uskovat. ”Long covidin vaikutukset ulottuvat vuosikymmenien päähän”. Kaikki valehtelun eri tasot ja keinot tulevat näkyviin tässä koronahuijauksessa.
Naisilla on tota ongelmaa laajemminin eli ylittävät toimintansa rajat ja sotkeutuvat muiden asioihin. Tämä näkyy hyvin yrityselämässä, missä naiset sotkeutuu kevyesti osastorajojen yli sähläämään asioita, joista eivät oikeen tiedä mitään ja jotka eivät edes heille suoranaisesti kuulu.
Tämä hulluus loppuu heti kun yhteiskuntamme päättää sen lopettaa!
Oman kokemuksen perusteella kaikki suinkaan ole tyhmiä lampaita, ihmiset ei vaan enää viitti sanoa omia mielipiteitä (totuutta) koska siitä tulee vaan riitaa ja katkeaa ihmissuhteet.
Suurin osa kun edelleen uskoo kaiken mitä valtavalemedia kirjottelee.
Jep, mulle ei puhu enää kaverit kun en ottanut piikkiä. Alussa jaoin pari artikkelia aiheesta, sitten lopetin kun näytti että vihaavat mua sen takia. Mutta vahinko oli jo tehty. Yhden henkilön tunnen Suomesta, jonka kanssa voi puhua normaalisti ilman että tarvii sensuroida 90% aiheista ja sanastosta.
Oma perhe ja suku sietää mua, mutta ei kutsu enää kylään. Ja olen aika varma, että antaisivat mut mielellään pakkopiikitettäväksi jos tilaisuus tulisi kannella jollekin polliisisedälle tai lääkärille. Eiköhän sekin päivä saavu, että saa ilmiantaa lapsensa ja nimettömät mellakkapoliisit tulevat hoitamaan homman.
Pakenin varmuudeksi Suomesta yhteen ei-länsimaiseen maahan (nimeltä V…oldemort) ja nyt kaverit ja sukulaiset ihan oikeasti pelkäävät minua :..D
Ei ne pelkää. Kukaan tuskin vain haluaa mielenterveyspotilaita lähipiiriinsä.
Katsokaa Uskonnon uhrit, niin näette, että koronauskovaiset toimivat kuten kaikki muutkin uskontohihhulit, joilla usko ohittaa terveen järjen.
Niin. Tällä kertaa me hihhulit olemme vain se koulutettu osuus yhteiskunnasta ja te.. Noh.. Te olette te.
Kyllähän Krista Kiurulla on mopo karannut käsistä aivan totaalisesti. Järkyttävää seurata kuinka Kiuru päivästä toiseen psykoosit tulilla lietsoo täysin perusteetonta koronahysteriaa aivottomien lampaiden keskuuteen. Kiuru pitäisi saada tahdosta riippumattomaan pakkohoitoon mahdollisimman nopealla aikataululla, ennenkuin hän saa aikaan vieläkin pahempaa vahinkoa suomelle ja Suomalaisille.
Ymmärtäkää nyt ettei elimistön siivousoperaatiota (flunssa on detoxtila) pidä pysäyttää ottamalla lisää myrkkyä. Matolääke ei ole flunssalääke. Mistä lähtien näin olisi ollut?
https://tokentube.net/v/1361210036/IVERMEKTIINI%C3%84-SUOSITTELEVILLE-IDIOOTEILLE
https://tokentube.net/v/1463329420/DR-LORRAINE-DAY—Bakteerit-ovat-kehon-talonmiehi%C3%A4
https://tokentube.net/v/1117432242/Flunssa-ei-ole-virustauti—vaan-Detox-tila
miksi syyllistetään niitä, jotka ottavat itse vastuun terveydestään ja elintavoistaan?
Flunssan oireet ovat vain merkki siitä, että nyt keho on parantamassa itseään. Normaalijärkinen ihminen antaa sen tapahtua, tukee sitä, ja asettuu lepoon, että se voi optimaalisesti tapahtua.
Oireiden poisto lääkkeillä ei ole paranemista. Se on väkivaltaista paranemisen estämistä, valetoimintaa.
Luulisi nyt jokaisen tietävän, ettei terveyttä ainakaan sillä saada, että syödään aina flunssan tullessa vähän matolääkettä. Ei kehoa ole luotu lääkkeitä ja Big Pharmaa varten!
”Sairauksien” hoitoon ei tarvita mitään tuollaisia lääkäreitä, lääkkeitä, rokotteita, lääketehtaita, terveyskeskuksia, sairaaloita, maakunnallisia terveysviranomaisia, isoja terveydenhoitobudjetteja, THL:ää tai Maailman terveysjärjestöä. Tarvitaan vain terveet elämäntavat ja terveellinen ravinto – normaali elämä. Terveys on kehon normaalitila.
Tapaturmat, vammat ja muut teknisluonteiset asiat tietenkin ovat eri asia. Niiden hoitamista varten täytyy olla olemassa koko maan kattava traumatologisten keskusten verkko.
Terveys ei tule rokottamalla tai matolääkkeitä syömällä.