Marco de Wit 14 tammikuun, 2022

 

Lukija kirjoittaa:

 

Suomen valtiovalta on julistanut sodan kansaa vastaan. … Totta että ollaan tässä suossa kaikki ihan tasa-arvoisesti mutta tämä pullamössö-soijalatte-ripsari-mekko-miesolettamajoukkio on selkärangattomana jättänyt naiset ja lapset ihan oman onnensa nojaan, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Vielä vähemmän löytyy miehiä jotka uskaltaisivat puhua siitä faktasta että mitään vitun virusta ei ole olemassakaan, jonka pitäisi olla koronakeskustelun YDIN. Tämä näyttää olevan jopa alfauroksille liikaa, joko aivokapasiteetti ei riitä tai sitten ovat oman egonsa vankeja.

Kaikenmaailman Yazkat, Levelit ja UMV:t ovat tämän asian osalta osa kontrolloitua oppositiota. Globalisteille on yksi lysti mihin virusvalheen versioon ihmiset uskovat, kunhan uskovat.

Laiton Lehti on asiaa tuonut esille jonkin verran josta kiitokset mutta lisää pökköä pesään, Jussi Siitarisen blogissa on yllinkyllin todisteita ja vieläpä suomeksi.

 

 

Kiitos tiedosta. Löysimme vasta nyt Jussi Siitarisen blogin ja Bitchute-kanavat. Ne vaikuttavat älykkäiltä ja hyvin on viitteitäkin.

 

Laittomalla Lehdellä ei ole tätä varaa sanoa, mutta Siitarinen on ehkä vähän yliaggressiivinen. Hän nimittäin aika suorasanaisesti tuomitsee kaikki koronakriitikotkin huijareiksi, valehtelijoiksi ja valeoppositioksi.

 

Siitarisen kannattaisi tutustua ÄO-tutkimuksiin, jotka osoittavat keskimääräisen älykkyyden romahtaneen myös Suomessa peräti 15 pistettä viimeisen sadan vuoden aikana. Tässä hyvä johdanto aiheeseen.

 

Tohtori Dutton: Idiocracy-elokuva liian optimistinen. Romahdus jo muutamassa vuosikymmenessä!

 

 

Toisin sanoen Siitarinen ei ehkä ymmärrä, että koronavirukseen ja yleensäkin nykyiseen virusteoriaan sokeasti uskovat eivät ole niinkään valehtelijoita ja huijareita, vaan TYHMIÄ SEKOPÄITÄ, joilla on erittäin suuria ongelmia ajatella kategorioiden kautta eli loogisen selkeästi. Heidän tyhmyydensä takia heidät on myös äärimmäisen helppo pelkällä määritelmäkikkailulla aivopestä uskomaan ihan mitä tahansa älytöntä.

 

Eli Suomi ja yleensäkin länsimaat ovat lähes yhtä tyhmiä kuin jotkun afrikkalaisen neekerikaupungin väestö, joka uskoo pahoihin henkiin ja jahtaavat pahojen henkien ”tartuttamia” ihmisiä. Eivät nämä viattomia ihmisiä jahtaavat neekerit ole mitään valehtelijoita tai valeoppositiota, vaan todella tyhmiä, herkkäuskoisia ja psykoottisia sekopäitä.

 

Eivät valkoiset lääkärit ole juuri sen parempia. Lääkikseen on kartellistiset kiintiöt, mutta ei lääkikseen edes tarvita mitään korkeaa älykkyyttä, vaan riittää, että olet hyvä pänttäämään ulkoa tenttikirjoja. Sitten kun pääset sisään, niin kartelli huolehtii sinusta, kunhan vain orjallisesti tottelet kaikkea mitä monopolistiset patenttioikeudet omaavat lääkeyhtiöt sanovat.

 

Eipä silti. Jussi Siitarisen tyyli on ehkä sittenkin ihan oikea. Ainakin hän pyrkii herättämään ihmisiä viruspsykoosista.

 

Sääli vaan, että suomalaiset ovat vihoviimeinen kansa herättelemiseen. Suuret pisteet silti Siitariselle! Muutama samanlainen mies lisää, niin Suomikin voitaisiin pelastaa.

 

Tässä Siitarisen sivut, jossa monia loistavia pointteja ja erinomaisia lähteitä.

 

Kuvassa linkki Siitarisen sivustoon

 

 

 

 

 

Tilaa Siitarisen kanava:

 

Kuvassa linkki Siitarisen Bitchute-kanavaan

 

 

 

 

 

 

 

24 thoughts on “Video: Jussi Siitarinen tuomitsee koronavirusvalhetta levittävän valeopposition

  1. Aivan samanlaista taikauskoa koronapelko on kuin usko pahoihin henkiin. Nyt paha henki kulkee nimella covid-19. Eihän sitä ole eristetty eli sitä ei ole olemassa.

    Covidin paha henki jyllää nyt joukkopsykoosin muodossa median, poliitikkojen ja ihmismassojen keskuudessa.

    Kas kummaa, mutta isorokkoviruksesta on eristetty laboratorioon kaksi virusyksilöä tutkimusta varten, toinen USA:ssa, toinen Venäjällä. Covid-19 -virusta ei ole löydetty, joten sitä ei ole olemassa, ja se on fakta.

    1. Ja uskotko että Yhdysvalloilla ja Venäjällä on jotain eristettyjä isorokkoja? Heillä saattaa olla jotain viljelmiä tai jotain potilaista mikä tekee ihmiset hyvin sairaaksi, mutta ei eristettyä virusta.

      1. En usko mitään. Väite on kerrottu jossakin ylen dokumentissa. Aivan sama onko totta vai valetta. En sitä voi tietää.

  2. Suomalaisten miesten raukkamaisuus pelkurimaisuus on suuri ongelma. Vihollisemme poliiseja ja rajavartijoita ei ole niin paljoa, että he voisivat pidätellä laajamittaista kansannousua ja pitää ihmisiä panttivankeina, kuten nyt tekevät.

    Lopulta hyvin monet poliisit ja rajavartijat tullaan tuomitsemaan erittäin vakavista rikoksista Suomen valkoista kansaa vastaan. He ovat kaikki vihollisiamme.

  3. Laiton Lehti on siinä oikeassa, että ei aivan kaikki maailmassa ole valeoppositiota, vaan iso osa ihmisistä vaan on tyhmiä, mielisairaita ja täysin lampaita. Vaikuttaa hyvältä mieheltä.

  4. https://youtu.be/mPfpe1xFR0M

    Yhdysvalloissakin Republikaanit ovat osa valeoppositiota, joka on aivan yhtä paha tai pahempikin kuin Demokraatit. Republikaanit myös levittävät valetta jonka mukaan olisi olemassa koronavirus ja, että se olisi tehty Kiinan Wuhanissa. Tämä on se valheellinen tarina jota rahaeliitti levittää Republikaanien kautta. Ei ole mitään virusta ja tautia. On aivan turhaa roskaa tuoda esiin, että jotain kehitettiin Kiinan Wuhanissa ja näin ihmisiä huijataan ja harhautetaan. Yhdysvalloissa Republikaanit koko ajan toistavat jotain roskaa jostain Kiinan Wuhanista.

  5. Ihmisten pitää tajuta:

    – Virkamiehet ja poliitikot. Poliisit, sossumafia, sotilaat, syyttäjät ja tuomarit ovat kaikki umpimätiä, läpikorruptoituneita.
    – Maamme on maanpettureiden, mielisairauden ja vihamielisen etnisen eliitin hallinnassa.
    – Sinulla ei ole mitään oikeuksia ja mitään keinota saada oikeutta hallinnon kautta. Olet täysin lainsuojaton, joka voi huolehtia vain itsestään. Suku tuo sinulle suojaa, jos tuo.

  6. Ei tätä enää voi laittaa tyhmyyden piikkiin. Näille kaikille vaihtoehtotyypeille on rautalangasta väännetty 2 vuotta asiaa. He kyllä jostain syystä ymmärtävät oikein hyvin että PCR-testi, joka on koko Plandemian perusta, ei sovellu sairauksien diagnosointiin, kuten sen kehittänyt Nobelisti Kary Mullis on itse sanonut, eli sen antamat testitulokset ovat siis suomeksi sanottuna täyttä valetta. Mutta heti seuraavassa lauseessa se valheellisella PCR-testillä todettu tauti onkin taas olemassa ja sitä täytyy hoitaa Ivermektiinillä!?!? Yli 150 tietopyyntöä ympäri maailman on laitettu eri viranomaistahoille, eikä yksikään ole toimittanut todisteita viruksen olemassaolosta. Se todistustaakka nimenomaan on siellä päässä eikä kyselijöiden! Heitä ei hetkauta se tosiasia että tämä ”virus” on olemassa ainoastaan tietokonesimulaatiossa, ja tämän simulaation on tehnyt ne samat tahot jota nyt ovat pakottamassa koko maailmaa injektoitaviksi!
    Aika harva näistä vaihtoehtomedioista ja -hahmoista kysyy MIKSI meidät kaikki halutaan piikittää? MIKSI jokainen ihminen vauvasta vaariin pakkomielteisesti ja järjenvastaisesti halutaa altistaa tälle injektioille? He keskittyvät lähinnä vain rajoitustoimien kritisoimiseen ja erilaisten tilastojen anlysointiin ja näiden asioiden voivotteluun ja päivittelyyn! Todellinen agenda on kyllä tiedossa ja dokumentoitu mutta nämä ovat kaikki hiirenhiljaa. Kontrolloitu oppositio -nimitystä käyttäminen ei siis ole liioiteltua. Marcon fanittama Leveli yksi pahimmista gatekeepereistä, aihe on täyssensuurissa ja selkeästi jostain ylempää tullut käsky vaieta aihe.

    1. Levelihän liputtaa Israelin lipulla eli nöyttää avoimesti, kuka käskee. Ovatko he entisiä FDL-miehiä ja naisia? No se nainen oli siihen aikaan teini vielä. Heidän lapsiaan? Juutalaisia?

  7. UMV/Janus Putkonen myös karttelee aihetta kuin ruttoa. Tämän ymmärtää ehkä siitä vinkkelistä että Januksen fanittama Venäjäkin paljastuisi osaksi tätä globaalia megaluokan huijausta ja sehän ei käy. Hän kun jaksaa edelleen pitää lapsen uskostaan kiinni että Venäjä on joku NWO-vastainen voima ja että sodat ovat jotain orgaanisia tapahtumaketjuja vaikka tosiasia on että samat tahot norsunluutorneissaan sopii nämäkin tanssiliikkeet. Onkohan Janukselta jäänyt Orwellin 1984 lukematta ja erityisesti kohta ”Perpetual Wars”?

    ” The war is waged by each ruling group against its own subjects, and the object of the war is not to make or prevent conquests of territory, but to keep the structure of society intact. The very word ”war,” therefore, has become misleading. It would probably be accurate to say that by becoming continuous war has ceased to exist. ”

    Venäjän meno ”apuun” Kazakstaniin oli juuri tätä, systeemin puolustamista koska kansa nousi Koronatoimia vastaan jo liiankin kanssa. Siellähän koronapassia ruvettiin vaatimaan jo pankeissa jotta saat omat rahasi ulos! Tämäkin saatiin leivottua ”Hyvä Venäjä!” narratiiviin.

    1. Vallanpitäjät samoillaagenfoilla kaikkialla. Keinot opposition tukahduttamiseksi vaihtelevat maan perinteiden mukaan. Jossakin tapetaan, jossakin eläminen tehdään mahdottomaksi matriisin ulkopuolella. Samoista asioista esim. Kazakstanissa rutistaan kuin Suomessa.

    2. Ja tärkein oppi on, että pankkiirien koronapassityranniaa vastaan nouseet ammuttiin heti. Siis jos tuo pitää paikkansa, että mellakat alkoivat pankkien vaatiessa koronapasseja.

      Samasta syystä Suomessa treenataan jäljitystä ja hankitaan poliisille panssariautoja.

  8. Kyllä moni väärin tai jopa täysin typerästi toimiva voi ihan oikeasti uskoa tekevänsä oikein. Hyödyllisiä odiootteja on varmasti olemassa.

  9. ”Toisin sanoen Siitarinen ei ehkä ymmärrä, että koronavirukseen ja yleensäkin nykyiseen virusteoriaan sokeasti uskovat eivät ole niinkään valehtelijoita ja huijareita, vaan TYHMIÄ SEKOPÄITÄ”

    Törkeä väite omista kansalaisista. Ei tällä tavalla kansanliikettä rakenneta.

    Pitää keskittyä ongelmaan, eli eduskunnan poistamiseen. Se on kaiken pahan alku ja juuri.

    Cause,not effect. Muuten täällä ollaan yhtä tyhmiä kuin itsevaleoppositio.

    1. Saattoi olla törkeä, mutta täysin totta. Mitä sitten? Valkoiset ovat hyvin nopeasti degeneroitumassa henkisesti ja fyysisesti.

      1. Valeopposition tarkoituksena on luoda eripuraa, hajaannusta. halla-aho on hyvä esimerkki tästä, loputonta jankkaamista, ratkaisut puuttuu kokonaan.Toimimalla samalla tavalla aiheuttaa hajaannusta.

  10. Kiitos Marco
    Tätä kysymystä ”Onko viruksia oikeasti olemassa? ja aiheuttavatko ne sairauksia?’ voisin jauhaa täällä enemmänkin.
    Ihmeellisten tieteisfantasialta kuullostavien mielikuvien levittelijöitä löytyy myös vaihtoehtokanavilta. Esim. Piikkiproteiinit ja niiden tarttuminen rokottamattomiin?
    Sitten on niitä jotka haluavat vain turvallisempia rokotteita, tajuamatta koko homman todellisuutta. Ei voi olla olemassa mitään turvallisia rokotteita. Rokotteissa on PAKKO olla jotain vaikuttavaa ainetta, jotta saadaan aikaan ns. ’immuunivaste’ joka on todellisuudessa vain myrkytyksen mitta. Ne globuliinit ovat elimistön korjaushommissa, koska otit myrkkyä, esim. alumiiniia tai elohopeaa sisääsi.

  11. Suomensin lyhyen tietoiskun siitä, miten viruksia yritetään eristää, eli todistaa. Ohessa tämä:
    https://tokentube.net/view?v=2919006145

    Samaa asiaa lyhyesti tekstinä ohessa:

    Miten se viruksen todentaminen tapahtuu? Miten virus eristetään:

    1. Ota räkää sairaalta henkilöltä,
    2. Laita tämä räkä petrimaljaan, jossa on apinan munuaissoluja.
    3. Lisää antibiootteja, jotka ovat erittäin myrkyllisiä munuaissoluille.
    4. Ruiskuta joukkoon lehmänverta, eläinperäistä alkionestettä ja kasa muita kemikaaleja.
    5. Näännyttää munuaissolut nälkään.
    6. Kun munuaissolut kuolevat, se on todiste siitä, että virus on ”eristetty”.

    Miten tuollaista menetelmää voi siis ollenkaan kutsua asialliseksi tieteeksi ?

    Lähde :
    https://www.fluoridefreepeel.ca/what-the-hell-is-going-on/

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*