
Ainoana suomalaisena mediana Laiton Lehti on jo pitkään todistellut, että Biden ei ole pelkästään pedofiili ja valepresidentti, vaan myös seniili sekopää.
Ainoana mediana Laiton Lehti on myös kertonut miksi valtamedia ei ole huomaavinaan Bidenin seniiliyttä, vaikka jatkuvasti etsivät merkkejä Trumpin vanhenemisesta.
Syy on yksinkertainen: Biden on jo kauan sitten myynyt itsensä juutalaisille ja varsinkin juutalaisten johtamalle lääke- ja rokoteteollisuudelle. Niinpä juutalaisten pitkälle dominoima valtamedia ei uskalla kritisoida Bideniä.
Bidenin ura on alusta asti ollut juutalaisten tukema. Tämän vuoksi Bidenin KAIKKI lapset ovat myös menneet naimisiin juutalaisten kanssa.

Biden ei ole kuitenkaan täysin turvassa. Hänen varapresidenttinsä Kamala Harris on nimittäin naimisissa juutalaisen kanssa. Biden pelkääkin, että juutalaiset hyppävät Harrisin kelkkaan. Merkkejä tästä on jo näkymässä. Jopa Suomen valtamedia on alkanut paljastamaan Bidenin pahimpia sekoiluja.

Kohdassa 30 minuuttia Biden todellakin puhuu Suomen pääministeristä, vaikka ei hän ole koskaan puhunut Sanna Marinin kanssa, vaan Niinistön kanssa.
Oikeasti ei enää naurata. Ajatelkaa kuinka alhainen täytyy ihmisten älykkyyden ja mielenterveyden olla, että kannattavat tällaista sekopäätä.
Mister Corruption.
Nykyisessä sairaassa riistokartellitaloudessa pitää aina olla joidenkin ihmisten kaveri ja mennä joidenkin kanssa naimisiin että sinulle löytyy töitä ja bisneksiä. Muuten et voi tehdä yhtään mitään ja jos et ole tiettyä mieltä asioista niin sinut tuhotaan.
https://youtu.be/CEKk_J3z-C0
Uhh… nevermind…
Trumppienkin suku naimisissa juutalaisten kanssa.
Tulevaisuudessa kansanmurhasta selvinneet jälkeläisemme tulevat oppimaan miten kymmeniä vuosia kaikki oli valhetta ja tulevat oppimaan todellisen historian.
Keskiajalla kristityt olivat oikeassa.
Aitokansallismielisten pitää perustaa omat täysin lailliset joukot ja alkaa harjoittelemaan täysin laillisesti.
Ainoana mediana laiton lehti levittää typeriä vale uutisia!
Ainoana mediana MV Lehti on itärajan takaa tulevaa propagandaa!
Vaikka ei ne ainoita oo mutta on ne nyt silti aika omia tapauksia.
Kuten sinä Hesaria, iltapaskoja ja maakuntavalemedioita. Lännen rapparipaskaa niissä kaikissa.
Biden on vain perinteinen urapoliitikko, jonka toimeentulo on koko elämän riippunut siitä kenelle on myynyt itsensä ja kenen narua hyppää. Valtamedia ja eliitti tietysti haluaisi mustan värisen naisen virkaan ja siksi seniilin rinnalle otettiinkin Harris kasvattamaan kannatustaan kun vaaleissa se ei pärjännyt ja Michelle Obamaa eivät sasneet ehdolle, mutta eivät osanneet odottaa että myös Kamalan suosio sukeltaa Bidenin mukana eikä kukaan halua enää minkään värisiä demokraatteja.
Ei syy valtamedian Bidenin palvomisessa ole juutalaisuudessa vaan puoluevärissä eli demokraattiudessa.
Valtamedia on aina valtion eli sosialistipäättäjien hallussa. Jotka haluavat aina keskittää valtaa.
Esimerkiksi Biden on nyt – yhdessä valtiovarainministerin Yellenin kanssa – ehdottanut maailmanlaajuista vähittäisverokantaa yrityksille 21 % (global minimum tax rate)
josta alhaisen verotuksen pienet maat tulevat kärsimään.
Maailmanlaajuista veroa? Pysytelkööt omien rajojen sisällä lakiensa kanssa
Entäpä, jos Bidéè puhuikin TOTTA?
– Että hän keskustelee Suomen asioista vain sateenkaari-pääministerin kanssa
– ja on jo puhunut.
Tilanne on sellainen, että Niinistö on esteenä hyökkäykselle Venäjää vastaan Suomen kautta.
– Päätökset pitää tehdä ja keskustelut käydä muodostettavan värivallankumouksellisen hallituksen kanssa.
Sodan aloittaminen Venäjää vastaan on kiireellinen asia, koska Euroopan maakaasu riittää enää 18 päiväksi
– https://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/516969/Schock-Bericht-Erdgas-in-Deutschland-reicht-nur-noch-fuer-18-Tage
EU on ajanut itsensä tilanteeseen, jossa vaihtoehtoina ovat enää EU:n ja rahajärjestelmän välitön romahduttaminen tai SOTA.
– Sisäpoliittisesti katsoen sota kuitenkin mahdollistaa eliitin vallan säilymisen (syyttämällä venäjää kaikista itse aiheutetuista ongelmista).
Suomi on väkiluvultaan sijalla 115/195 maailman itsenäisten valtioiden joukossa. Ei ketään kiinnostaatämän paskamaan käsienheiluttelijat, ei edes Saul Niinistö, vaikka mies kipaa tykkää kalotillaan pitääkin.
Kiitos LL. Hyvät aamunaurut
LL- Suomen kouluttavin media. Totuus, ainoa totuus tänä pelon, valheen ja ahdistuksen aikana.
Biden on roolihahmo, englannin kruunun johtamassa hirmuvalta-näytelmässä, jossa tyranniaa yritetään vääntää demokratiaksi. Siinä hän on oikeassa, että Sanna marin(Sofia Hellqvist) on siirtomaa-Suomen varsinainen käskijä, ood-fellow Niinistö taas korruptoitunut maansa myyjä ja juoksupoika, kuten kaikki kansanedustajat ja muut vapaamuurarit. Ruotsista tulivat jo klassiset siirtomaatyrannit, Simo Hurtat 1600- ja 1700-luvuilla.
https://youtu.be/3cZjnhOPF_4
Uhhh… nevermind… where was I… nevermind…
utta onneksi meillä on trump joka on… no bilderberg-kokouksissa ravaava seniili pedari…
Kennedyn jälkeen on ollut aivan sama kuka siellä Isossa-Israelissa eli USA:ssa niitä käsiään vispaa. Siellä toki pankkiirit vähän antavat näennäisvaltaa pressalle — kunhan pressa tekee niin kuin pankkiirit sanovat! Suomi on vain osa EU-liittovaltiota jota amerikkalaiset rahanlainaajat lypsävät. Suomessa on tietyt intressit heille: metsä, kaivokset ja vesi. Muutoin, hyvä jos olemme edes kärpäsenpaska heille tai heidän presidentilleen eli ei ole mitään syytä miksi heitä kiinnostaisi tämä maa. Venäjän liki NATO-maivat ovat jo Eesti, Latvia, Liettua ja Norja. Siihen päälle myös Visegrád-maat ja suurin osa entisen Jugoslavian maista, joten se riittää USA:lle.