Free speech 28 tammikuun, 2022

 

 

Kanadasssa tuhannet rekkakuskit vastustavat koronatyranniaa.

 

Huhujen mukaan Suomessakin rekkakuskit ovat aktivoitumassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

7 thoughts on “Koronatyrannian vastainen rekkakapina tulossa myös Suomeen?

  1. Todellisuudessa vapaamuurit muodostavat aina valtion valtiossa, eräänlaisen vastavaltion juutalaisuuden lailla. Vapaamuurarit palvelevat kansainvälistä johtoaan ja siten eivät ole lojaaleja kotimaalleen. Heidän rituaalinsa ja kielensä on peräisin juutalaisilta. Heidän oppinsa ja päämääränsä ja ideansa ovat yhtenevät juutalaisten kanssa ja täydentävät niitä (koska vapaamuurarit ovat heidän orjiaan). Vapaamuurarius on yhtä juutalaista kuin juutalaisuus. Vapaamuurarit ovat keinotekoisia juutalaisia. Juutalaisille välineiksi täydellisesti alistuneita toimijoita. Useimmat loosit esittävät jotain kristinuskon lahkoa tai väittävät olevansa kristittyjä. Esim. Nooan lakien noudattaminen ja juutalaisten palveleminen kertoo, että tämä on hirvittävä petos. Nooan lakien mukaan kristinusko on kuolemalla rangaistava rikos. Juutalaisuus kokee kristinuskon vihollisekseen. Monta kertaa sellaiset tiedot ovatkin vuotaneet, joiden mukaan vapaamuurarien päävihollinen on juuri Katolinen kirkko ja kristinusko. Juutalaiset ja vapaamuurarit olivat niin Ranskan vallankumouksen kuin bolshevismin takana. Kuten niin monien ilmiöiden. Bulletin Officiel de la Grande Loge de France, lokakuu 1923, s. 28: ”Vapaamuurarit näyttelivät tärkeintä osaa vuonna 1789 ja heidän on oltava valmiina järjestämään vallankumous kaikkina aikakausina.” Sama lehti, v. 1922, s. 236: Veljet, sallikaa minulle vielä toive puhua siitä, että vapaamuurarit, joita kansallisten vallankumousten historia kiittää, ovat asemassa, jossa voivat saada aikaan vielä suuremman, kansainvälisen.” Vapaamuurarit identifioituvat aina jumalattomaan tasavaltaan ja sosialismiin, eivätkä kavahda myöskään kommunismin tukemista. Grand Orientin suurmestari Desmon selitti tasavaltaa: ”Minulle tasavalta merkitsee antiklerikalismia, antimilitarismia, sosialismia.” ”Tavoitteemme ei ole individualismi, vaan kristinuskon maan päältä poistaminen” (Pall-Mall Gazette 26.4.1881) Belgialainen vapaamuurari Fleury: ”Alas kristityt! Sinä, joka 18 vuosisataa pidät maailmaa orjuudessasi, sinun valtakuntasi on lopussa! Jumala ei ole tarpeellinen.” (Raison et Religion/Brysseli 1881, s. 170) Fleischauerin kirjassa esitetään paljon muitakin vastaavia sitaatteja, joissa yleensä hyökätään kaikkea uskontoa ja kaikkia kirkkokuntia vastaan. Sitaatit ovat 1880-1920-luvuilta. Koska Voltairen päivistä juuri mikään ei ollut muuttunut, on mitään muuttunut tuskin tähän päiväänkään mennessä. Ja tosiasiassa eri maiden Grand orientit ovat vain avoimempia ja paljastavampia näissä asioissa esim. Englantiin verrattuna. Juutalaisia he kaikki ovat.

  2. Ei näitä ole nähty sitten viime kevään turvealan mielenilmauksen. Yksityisautoilijoiden miekkareita monilla paikkakunnilla helmikuun lopussa.

    PunaVihreät ja kepu puuttuivat perusoikeuksiin kuuluvaan elinkeinoon ja tuhosivat turvealan ja nyt turvetta tuodaan laivoilla Brasiliasta asti. Turvekalusto tuhotaan, niitä ei saa myydä eteenpäin. Kepulle käy mikä tahansa, kun vain saavat himoitun suojatyöverkoston aluevaltuustoihin puoluepudokkaille.

  3. Ette te urpot mitään vaadi, poliisi estää teidän keskustaan tulon. Jäätte juntit ulvomaan jonnekin kehä kolmosen nurkille. Buha ha ha.

  4. Kaikkien pääsy Helsinkiin estetään, jos ei ole osoittaa millä asioilla on liikkeellä. Näin helppoa se on. Sitten kaikille niskoitteleville rekkakuskeille ja muille kenkää ja asia on ratkaistu.

    1. Huvikseen ei saa enää tulla minnekään, vai? Aina pitää olla vakavan tärkeänä tosikkona ja vittuilla ja nöyryyttää kaikkia. Paska jäykkänä jopa kotona vessassa.

      Helsinki vaikuttaa keskitysleiriltä. Eipä sinne ole sitten mitään asiaa kenelläkään. Huviton paikka ja ihmiset täysin vittumaisia. Ei ihme, että Helsinki on muuttotappiokuntakunta. Tiettyä porukkaa vihervassarikokoomuskommarit tuovat sinne ja yrittävät tehdä siitä miljoonien asukkaiden metropolin kaikkine lieveilmiöineen, että se aiheuttaisi sekaannusta ja vituttaisi kaiken kustantavia suomaalaisia.

      Järkevät karistavat stadin pölyt heti kun voivat ja jäippäsevät maakunnan rauhalliseen idylliin.

Comments are closed.