
Laiton Lehti kertoi eilen Kanadan rekkakapinasta, joka on nyt laajentumassa koskemaan myös tavallisia autoja.
Kanadaan pari vuotta sitten muuttunut Jan-Erik Petäjä kertoo rekkakapinan kehittymisestä.
Rekat ja muut autot ovat lähestymässä Kanadan pääkaupunkia Ottawaa. Tietojen mukaan pääministeri Trudeau on paennut kaupungista.
Seuraavaksi jäämme odottamaan millaisen false flag operaation (((globalistinilkit))) ovat kyhänneet kasaan kulkueen mustamaalaamiseksi.
Sellainen on nimittäin tulossa 100% varmuudella. (((Nilkit))) toimii aina ja kaikkialla saman kaavan mukaisesti. Sellainen on (((nilkin))) mieli.
”Valtamediat” kautta maailman eivät näistä tapahtumista juurikaan uutisoi. Prkle… Punikit saadaan pelkäämään ja sehän tässä onkin olennaista notta samanmielisiä vittuuntuneita kansalaisia oikealla asialla kun on riittävästi niin punikkihallinnot sairaine asetuksineen kyetään kaatamaan. Sanon vieläkin suoraan notta joukkovoimalla kommunistit saadaan nurin. Prkle….
YLE: teki eilen seitsemältä illalla jutun aiheesta. Teksti-TV:ssä ei mainintaa. Iltalehdestä ei löytynyt vielä eilen illalla mitään, tänään ilmestynyt lyhyt juttu, johon tosin ilmestymisajaksi merkattu eilen iltapäivällä. IS, MTV3, HS: ei mainintaa sanallakaan.
Näinhän se on, ns.”valtamediamme” ei tule huomanneeksi notta voimme katsella livenä näitä tapahtumia ja samalla naureskella kun Kanadan pääministeri koettaa paniikissa jutella vääristeltyä totuutta. Juuri näin punikkiperkeleet toimivat hädän hetkellä.
No tänään oli ihan Ylellä kello kuuden uutisissa, joten jos lopettaisitte lapsellisen itkemisenne..
Taisi pissi mennä housuun Kanadan pääministeriltä kun rautaa alkoi vyöryä kotinurkille. Mistähän nyt saavat hedelmiä kauppoihin kun niitä ei jenkit sinne roudaa? Kansa saattaapi laittaa moisen soijapojun hallituksineen viralta, tai ainakin niin toivon…. Prkl….
Tämä on kunnon poliittista aktivismia, kun taas elokapina on rikollista riehumista!
Toivottavasti Helsinkiin saadaan samanlainen tapahtuma ja Sanna Marin häädettyä Suomen maaperältä!
Nyt on totuuden hetki. Jos nyt vaikenee ja alistuu, niin sitten esinahattomat voittaa!
Samaa mieltä olen kanssasi, nyt jos ei koskaan….. Sanon vielä notta voi prkl….
> nyt laajentumassa koskemaan myös
> tavallisia autoja
Autot on kiellettävä tavallisilta kansalaisilta.
– EU:n ja USA:n direktiivit vaativat, viimeistään ensi kesästä alkaen (jos sitä kesää enää tuleekaan), että kaikissa autoissa pitää olla hallituksen valvonnassa oleva digitaalinen seurantalaite.
– Siitä ei puhuta, että myös digitaalinen pysäytys pitää olla asennettuna.
Mitä tapahtuu, jos muutama auto pysäytetään istumaan keskelle Mannerheimintietä?
– Eikö istuma-mielenosoittajalla ole oikeus asialliseen suojaukseen sateelta ja ilmaston vaikutukselta?
Isänmaamme kuljetusalan ammattilaiset, näyttäkää viherkommunisteille mitä tapahtuu kun soijapojat ja ituhipit eivät kaupoista ”keinopekonia” ja salaatteja löydäkkään…. Voi prkl… notta tämä maa on saatu sekaisin näiden vähä-älyisten punikkipolitikkojen toimesta… Sanon vielä kerran notta prkl….
Pääministwri ei ole pakenemassa mihinkään. Te olette uskomattomia idiootteja. Suomessakin juntti mielenosoittajat pistetään kovalla ködellä kuriin. Ja fikst nauraa.
Pakeni jo!
Niin pakeni ja kuset housuissa sen teki, näin toimivat punikit kun totuus ja oikeus kohtaavat kommunistiperkeleet…
Punikit tässä juuri idiotisminsa tunnustavat, muistakaa kommunistit ottaa ”vapauttavat” injektionne niin pääsette baariin punomaan toimimattomia juonianne. Sanon vielä notta perkl…
Vai marsalkka? Buahhahhaaa. Prkle…
Näin kerrankin kun vietän heteroperheeni kanssa viikonlopun laatuaikaa, niin on syytä huomauttaa että veroillani maksan teidän punikkien liimanhöyryisen elämänne….. Prkle…. Varmaan vituttaa teitä kun sattuupi olemaan uusi omakotitalo, kaksi uutta nelivetoista Saksalaista dieseliä ja yliopistokoulutuksen saaneet lapset, ja varaa maksaa polttoaineet eikä tunnu missään…. Prkle, Sanonpahan totuuden ja suoraan.
Kokeileppa väitellä täysin palvelleen muukalaislegioonalaisen kanssa, väitellään ranskaksi jos siihen kykenet kun ”älykkö punikki ” tunnut olevan omasta mielestäsi…. Buahhhaa. Voi teitä kommunisti idiootteja… Sanon vielä prkle….
Ei Suomessa ole fiksuja. Kaikki lähteneet hevon vittuun täältä, kun sinun kaltaiset vajakit valheilla ja petoksilla väärenntyillä vaalilipukkeilla kaappasivat vallan.
Näinpä se on kuten kirjoitit, lapsenikin miettivät onko telluksella paikkaa missä voisi rauhassa elää ja jatkaa opintojaan edelleen ilman punikkiyliopistojen kommunistista ja vääristeltyä propagandaa …. Prkle…..
Marsalkka. Pakenemisesta ja sängyn alle piiloutumisesta käytetään nimitystä”omatoiminen eristäytyminen” . Samanlainen peitenimitys kuin sodassa vihollista karkuun juoksemisesta: ” rintamasuunta käännetään ja edetään jälleen.”
:)
Lisään vielä punikeille notta liimaa saapi kaupasta. Prkle….
Hirttävätkö kanadalaiset ja australialaiset hallintonsa petturit?
Trudeau on niin typerän näköinen, ettei tuohon kannata köyttä tuhlata. Silmät harottaa ilmeettömästi kuin liiman haistelijalla.
Näitäkö huumehörhöjä lampaat palvovat? Tyhmempiä ovat kuin johtajansa. Lampaille jumalaksi kelpaa vaikka valaisinpylväs. Hullu on hullu, mutta hullumpia ovat hullua jumaloivat.