Free speech 31 tammikuun, 2022

 

 

Laiton Lehti on alusta asti täysillä fanittanut Kanadan rekkakapinaa.

 

 

LIVE: Rekkakapina saapui Ottawaan: Parlamentti piiritetty!

 

 

Laiton Lehti on myös kertonut rekkakapinan laajentuvan myös Suomeen.

 

Koronatyrannian vastainen rekkakapina tulossa myös Suomeen?

 

 

Monet suomalaiset naiset ovat voimakkaasti tukemassa rekkakapinaa.

 

 

Naiset haluavat hypätä rekkakapinallisten kyytiin. Polpo huolissaan!

 

 

 

Ylen mukaan VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen on tukemassa Suomen rekkakapinaa.

 

 

Kuvassa linkki Ylen juttuun

 

 

 

Nyt kuitenkin Ano on viime hetkellä kääntänyt takkinsa.

 

 

 

 

Moni on järkyttynyt Anon takinkäännöstä ja pyytää häntä harkitsemaan uudestaan.

 

 

 

 

 

 

 

Miksi Ano on kääntänyt takkinsa? Yksinkertaista: Puolueen vpj. Ilkka Tiainen ja pääsihteeri-vaalijohtaja James Hirvisaari ovat TAAS saaneet käännettyä Anon pään.

 

Tiainen vastustaa voimakkaasti rekkakapinaa ja selittää, että on vastuutonta vaatia hallituksen eroa! Tiaisen asenteen on ehkä helpompi ymmärtää, kuin muistaa hänen olleen noin vuosi sitten ihan virallinen kepuli eli pyrkineen keskustan johtoon! Eikä siinä kaikki: Tiainen halusi saman tien ministeriksi femakkohallitukseen!

 

Lue, jos et usko.

 

 

Kuvassa linkki Iltalehteen

 

 

Tiainen myös alunperin kieltäytyi lähtemästä VKK:n vaaliehdokkaaksi aluevaaleihin eikä hankkinut kuin vaivaiset pari ehdokkasta asuinalueelleen Etelä-Pohjanmaalle. Tämä oli käsittämätöntä epäpätevyyttä varapuheenjohtajalta. Tiainen hysteerisesti kehitti varmuusvarastojaan mieluummin kuin teki oikeaa vaalityötä.

 

VKK:lle tulikin paljon raivoisaa palautetta varsinkin, kun jäsenet tajusivat, ettei sen enempää pj. Turtiainen kuin vpj. Tiainenkaan eikä KUKAAN muukaan VKK:n hallituksesta aikonut lähteä aluevaaleihin. Niinpä jäsenistön kapinan estääkseen Tiainen lopulta meni viime hetkellä pakon edessä ehdokkaaksi, joskaan ei sitten kuitenkaan tehnyt kunnon vaalikampanjaa. Niinpä ei päässyt läpi, vaan toinen ihan tosissaan itsensä likoon pistänyt VKK:n ehdokas Heli Rämäkkö meni läpi Etelä-Pohjanmaalla. Siis Tiaisen sabotaasista/epäpätevyydestä ja nanolistasta huolimatta!

 

Suunnitteleeko Tiainen tekevänsä Väyryset? Eli jos VKK ei menesty, niin aikooko hän palata Keskusta-puolueeseen? Onko Tiaiselle sanottu, että sekä toimittajan että poliittinen urasi on lopullisesti ohi, jos kehtaat tukea rekkakapinaa? Eli keskustaankaan ei sitten enää koskaan kannata haaveilla palaavansa.

 

(Samalla tavalla Väyrynen käänsi takkinsa poliisivaltiolakipaketista äänestettäessä. Tajusi, että jos kansalaisille antamansa lupauksensa mukaan äänestää vastaan, niin ei voi enää palata Keskustaan. Äänesti sitten poliisivaltion puolesta ja sai palata keskustaan.)

 

Kerran kepuli aina kepuli?

 

Varoitus! Alla oleva video saattaa aiheuttaa todella karmeita vieroitusoireita niille, joilla vielä on lapsenomainen usko kepuleihin.

 

(VKK on saanut viime tunteina takinkäännöstään niin paljon lunta tupaan, että tämä video luultavasti katoaa. Toivotaan.)

 

 

Kuvassa linkki Instagram-videoon

 

 

Ainoana mediana Laiton Lehti on huomauttanut tämän kaiken olevan VKK:n modus operandi eli vakiintunut toimintatapa. Eli ensin kovaa puhetta, mutta juuri kun ollaan saavuttamassa se kriittinen massa, niin aletaankin peruuttelemaan, vedetään paniikissa takaisin sanoja ja lopulta kelkka käännetään kokonaan.

 

Tämän takia VKK ei tosissaan lähtenyt aluevaaleihinkaan. Ensin VKK kieltäytyi eduskuntaa ympäröivän Maidanin järjestämisestä, sitten myös kuukausittaisten suurmielenosoitusten järjestämisestä. Kaiken kukkuraksi lähes koko VKK:n hallitus vielä kieltäytyi lähtemästä vaaliehdokkaaksi vaalivankkureita vetämään!

 

Tästä Laiton Lehti kertoi pari päivää sitten samalla, kun paljasti pääsyynkin: VKK:n vaalijohtaja James Hirvisaari.

 

 

Eroaako Suomen epäpätevin vaalijohtaja? Vai pelastaako James Hirvisaari taas persut?

 

 

Hirvisaari on entinen veturinkuljettaja, jonka jarrumiehen työ on jäänyt päälle myös politiikkaan.

 

Vuosi sitten VKK tykitteli jatkuvasti hallituksen ja jopa persujen suuntaan, mutta vähitellen Hirvisaari loi ”rauhanneuvottelut” persujen kanssa ja sai suljettua jopa Anon suun. Tämän jälkeen VKK ei sitten ole varsinkaan persuja kritisoinut, vaan päinvastoin ollut hiiren hiljaa jopa persujen puoluekokouksen älyttömistä äänestyskoneista. Kaiken kukkuraksi Ano jopa sitten vielä onnitteli Putkosen äänestyskoneilla puheenjohtajaksi päässyttä feministi Riikka Purraa!

 

Niinpä viime kesänä ainoana mediana Laiton Lehti uskalsi tehdä tunteita kuohuttaneen, mutta erittäin tärkeän kysymyksen:

 

 

Onko Ano Turtiainen patologisen naivi?

 

 

VKK ei suostunut kritisoimaan Purraa senkään jälkeen, kun persut perustuslakivaliokunnassa päästivät läpi pakkorokotukset ilman minkäänlaista protestia.

 

 

Lopullinen takinkääntö: Persut hyväksyivät nyt myös hoitajien pakkorokotukset! Mitä tekee VKK?

 

 

Laiton Lehti odotti, että näiden paljastusjuttujen jälkeen Hirvisaari olisi tajunnut hävetä ja siirtyä syrjään pääsihteerin tai ainakin vaalijohtajan paikalta, mutta kävikin päinvastoin! Hirvisaaren jarrulinja jatkuu sitä voimakkaampana mitä lähempänä ollaan sitä kriittistä massaa ja lumipalloefektiä, jolla kansa saadaan heräämään.

 

Nyt Hirvisaari on taas saanut VKK:n johdon kääntämään takkinsa aivan täysin: VKK ei haluakaan tukea rekkakapinaa, vaan suorastaan haukkuu sitä väittäen rekkakapinan olevan ”vastuuton”, ”vaarallinen” ja ”haiseva”!

 

 

Jollain kummalla tavalla VKK on saatu hyväksymään Hirvisaaren nynnystrategian, jossa valtaeliittiä ei tosissaan haasteta sen enempää vaaleissa kuin kaduillakaan.

 

Tässä yksi selitys takinkääntöön: Jarrua on tullut toisaalta Hirvisaarelta ja kokoomus-persuilta sekä toisaalta Tiaiselta ja keskustalta.

 

Käytännössä kuvio menee näin:

 

1. Naton agentit (Kanada on Nato-maa) ottavat yhteyttä Suomen Supoon.

 

2. Supo ottaa yhteyttä Suomen polpoon ja varsinkin mielenosoitusasioista vastaavaan EET-poliisin johtoon eli Jari Taposeen ja Jarmo Heinoseen.

 

3. Polpo puolestaan ottaa yhteyttä himonatottavan Kokoomuksen ja Keskustan johtoon sekä niiden poliisikansanedustajiin. Yhteydenotot perustellaan tarpeella ”säilyttää yleinen turvallisuus”.

 

4. Kokoomuksen poliisikansanedustajat sitten puhuvat kokoomuksen apupuolue persujen himonatottaja Purralle ja persujen poliisikansanedustajille.

 

5. Persut sitten puhuvat persujen apupuolue VKK:n pääsihteeri ja vaalijohtaja James Hirvisaarelle. Samaan aikaan keskustapuolueen väki on yhteydessä Tiaiseen.

 

6. Hirvisaari ja Tiainen taivuttelevat Anon ja muun puoluejohdon alistumaan polpon käskyihin.

Tiaisella palkkiona häämöttää takaportti keskustaan. Hirvisaarella ja VKK:n johdon ex-persuilla palkkiona häämöttää takaportti persukansanedustajaksi ja -valtuutetuksi sitten kun äänestyskoneita hallitseva 72-vuotias Putkonen on jäänyt eläkkeelle ja Purra vihdoin syrjäytetty puolueen johdosta.

 

 

Nyt pallo on VKK:n jäsenillä. Toivotaan, että jäsenet saavat Ano Turtiaisen palaamaan takaisin alkuperäiselle suoran puheen ja toiminnan -linjalleen!

 

VKK:lla on nimittäin kaikki avaimet päästä kunnolla koko kansan tietoisuuteen ja siten myös vapautta puolustavaksi suurpuolueeksi. Kyse on vain siitä uskaltaako VKK käyttää niitä avaimia.

 

 

Riittääkö rohkeus? Vai jarrutellaanko nyt entistä kovemmin, kun kriittinen massa ollaan lähes saavutettu ja Suomen jähmeä kansa on vihdoin heräämässä?

 

Jääkö VKK:n johto imemään peukaloaan samaan aikaan kun Suomi ja koko Eurooppa nousevat koronatyranniaa vastaan?

 

 

 

 

 

55 thoughts on “Eikö VKK tuekaan vapaus-rekkakapinaa?? Nato ja James ”Jarrumies” Hirvisaari iskivät taas?

  1. Todella raukkamaista VKK:lta julistaa isoilla puheilla vallankumousta sun muuta, mutta tosipaikan tullen sitä ei puolueen johto ole valmis tekemään sen paremmin parlamentaarisesti kuin edes kaduillakaan. Totaalisia pelkureita ja pettureita täynnä koko puoluepolitiikka. Kansalla ei loppujen lopuksi ole taaskaan selkeää johtajaa, joka kokoaisi heitä yhteen ja kannustaisi kapinaan vaan ruohonjuuritason aktiivien on tehtävä kaikki itse ja nostatettava henkeä. Kieltääköhän VKK jäsenistöltäänkin tuen tapahtumalle?

    1. Täysin oikein. Vaadimme välittömästi näitä pettureita ulos VKK:sta ja täysi stop tälle samalle helvetin petturuudelle mikä on toistunut nyt kymmeniä vuosia.

      VKK:ssa on todella upeita ihmisiä, mutta lisää juttuja VKK:n pettureista. Petturit ulos!

          1. Itse asiassa olisi kyllä huolittu. Tosin kieltäytyivät ottamaan sitoutumattomia ehdokkaita, joka oli täysin älytöntä ja sairasta. Mieluummin pitivät ehdokaslistoja lähes tyhjinä kuin ottivat sitoutumattomia ja loivat laajoja vaaliliittoja. Tämä on täysin käsittämätöntä.

            Tässä on kyse viime keväästä jatkuneesta prosessista, jossa VKK on täysin kääntänyt kelkkansa suorasta puheesta ja toiminnasta jatkuvaan jarrutteluun joka rintamalla. Eivät yhtäkkiä jarrutelleet vain persujen kritiikissä (VKK ei valittanut edes Putkosen äänestyskoneista tai Purran tuesta lasten myrkyttämiselle ja pakkorokotusten läpi päästämiselle), vaan myös miekkareissa, vaaleissa ja nyt kaiken kukkuraksi myös vastustavatt rekkakapinallisten vapauskulkuetta, vaikka muualla maailmassa monet konservatiivipuolueet sitä kannattavat. Mietippä kuinka mätä pitää esim. VKK:n vpj Tiaisen olla, jos hän vastustaa täysillä vapauskulkuetta samaan aikaan, kun Trump ja monet maailman puolueet sitä kannattaa.

  2. Eikö VKK:n johtoa edes hävetä yhtään puukottaa omaa kansaa selkään omista eduista ja nynnyilemällä? Miten oikeasti kehtaavat? What the fuck is this?

  3. Onko Ano epävakaa pelkurit vai mistä on kyse? Tällä tavalla petät tukijasi ja ne harvat rohkeat kansallismieliset jotka haluavat taistella Suomen ja suomalaisten vapauden puolesta? Ei jatkoon tällaisia pelkureita ja pettureita.

  4. Kyllä VKK paljasti lopulta karvansa. Pettureita ja samanlaisia valehtelevia oman edun pelaajia. Mukana on kyllä upeita naisia, mutta täytyy sanoa, että tällä kertaa johdossa olevat miehet ovat uskomattomia epärehellisiä niljakkeita ja rottia.

  5. Siis nimenomaan Tiainen kehitteli vielä OMIA varmuusvarastojaan. Hän on koko ajan juoninut vain omaa tilannettaan ja omia etujaan poliittisessa pelissä.

    Tiaisella ja Hirvisaarella on koko ajan monia siimoja vetämässä joka suuntaan ja heitä ei oma kansa ja kansallismielisyys kiinnosta. Molemmat ovat pahantahtoisia myrkyllisiä mutantteja.

    1. Marco, eikö Ano olekkaan enää upea ja suoraselkäinen mies niin kuin ennen ihailevasti häntä kuvailit?

      1. No, vuosi sitten hän vielä puhui ja toimi suoraan. Sitten keväällä tapahtui jotain käsittämätöntä. Jutuissa on yritetty löytää selitys tälle valtavalle muutokselle. Suuri syy on varmasti Hirvisaari ja Tiainen.

        1. Onko kukaan ikinä oikeesti miettinyt, miksi politiikot kääntää aina takkinsa vastaavissa tapauksissa. Voisiko syy olla, että joku taho on vakoillut esim sillä israelilaisella haittaohjelmalla ja kiristää sellaisia politiikkoja jotka ei tee nii kuin sanotaan. Kaikilla on kuitenkin jtn luurankoja kaapissa, joita ei haluta muiden tietoon. Mut se on oltava mielestäni joku iso globaali taho. Mieleen tulee että mossad voisi olla se

          1. Joo, toki kiristys on yksi suuri syy. Ei välttämättä suora kiritystys, vaan epäsuora eli poliitikonalku tajuaa tiedustelupalveluilla olevan jotain matskua ja siksi ei uskalla nousta valtaeliittiä vastaan.

  6. Otetaas nyt hattu päästä ja mietitääs taas toisenkin kerran…

    Mitä saavutetaan perjantain klo 18 alkavalla mielenilmauksella? Politikot on lähteneet jo viikonlopun viettoon eduskuntatalolta eli kukaan ei kuule tai näe. Perus-pääkaupunkiseutulaiset ovat lähteneet jo mökeilleen klo 14. Eikä kaupungissa ole enää juuri kuin ne joilla ei ole viikonlopuksi paikkaa minne mennä.

    No, sitten sinne tulee kasa ajoneuvoja joiden yhteenlaskettu kappalemäärä on pienempi kuin normaali työmatkaliikenne. Kuka voittaa? Kuka hyötyy tästä eniten?

    No tietysti: polttoaineen myyjät, kippoloiden pitäjät, kantakaupungin kauppiaat, autojen varaosamyyjät ja rengamyyjät. Eli kaikki muut kuin osallistujat itse.

    Toki sinne saa mennä. En minä sitä kiellä. Mutta esim. maanantai aamusta ko 8-18 suoritettu mielenilmaus olisi paljon tehokkaampi.

    1. Eihän tarkoituskaan ole mennä Helsinkiin vain itse poliitikkoja varten, vaan painostaa poliittisiin muutoksiin ja poistamaan poliisivaltio. Rekkakapina kestää tarvittaessa kuukausia.

      1. Ahaa… Siis kesto on kuukausia. No se jo vaikuttaa. Tähän asti minä olin kuvitellut että se on yhden päivän mittainen niinkuin se turve-kapinakin.

        Mutta juu, Kukaan ei vaan sanonut tätä ääneen. Siis webastot päälle ja löpöä kanistereissa. Kyllä sitä hytissä nukkuu ja vähän muutakin.

    2. Hyvä pointti. Tuota toimituskin ihmetteli. Toisaalta ehkä suomalaisia ei muuten saa liikkeelle. Eli vähän niinkuin pehmeämpi toimintatapa kuin muualla maailmassa. Lisäksi onhan rekkojen helppo osoittaa mieltä montakin päivää.

      1. Kyllä ne pehmeät toimintatavat on kokeiltu aikoja sitten. Erittäin likaiset, mutta vain lailliset keinot käyttöön.

    3. Saas nähdä laittaako poliisi sulut kehä kolmosen sisääntuloreiteille jo vaikka torstaina. Ja kieltää rekoilta asiattoman ajelun poikkeusmääräyksellä. Vain tavarankuljetuksessa olevat pääsevät sisälle?

  7. Ilmankos nämä herrat ( Hirvisaari ja Tiainen) ovat aina tuntuneet epäilyttäviltä.

  8. Hauska aasinsilta alussa näkyvään Kanadan Trudeauhun liittyen; eräät sanoneet että muuan kuubalainen Fidel Castro oli nuorena melko tismalleen saman näköinen.

    1. Castron poikahan tuo on. Vanhemmat ihannoivat Castroa, viettivät aikaa hänen kanssaan ja antoivat hänen siittää poikansa.

  9. Häpeä Ano petturimaista toimintaasi. Jos et mitään muuta osaa tehdä, niin häpeä edes!

  10. VKK:n ote lipsuu ja on vain ajan kysymys, kun Anon vanha urheiluvamma(roid rage) uusiutuu ja tämän jälkeen hänet täytyy laittaa jäähylle!

    Kukas tulee sitten tuuraamaan? Kepuli?!! Entäs Hirvisaari? Onko yhteydet esinahattomiin tutkittu?!!

    1. Hirvisaari uskoo täysillä holojuttuihin ja odottaa Israelin pelastavan maailman ”kohta” käynnistyvässä Armageddonissa.

      Niinpä maailmanloppuun valmistautuminen on paljon tärkeämpää kuin vaaleihin osallistuminen, miekkarit tai rekkakapina.

      1. Anokin selitti levelin vaalivalvojaisissa jotain kuinka Israel on pyhä maa, kun siltä joku asiasta kysy.

        1. Maailmassa on yksi ainoa pyhä maa ja se on Suomi. Alkaa mennä oikeasti hermot Israelin valtion kanssa.

        2. Israelin valtteja ovat:
          – kansalaisuuden hakemisen yhteydessä tehtävät geenitestit.
          – rajan yli tunkeutuvien matujen häkittäminen. Jopa pari kuukautta vanhoja matuja laitetaan häkkiin!
          – Israelin rajojen sisälle päässeiden matujen sterilointi.
          – Israel myöntää täydet kansalaisoikeudet vain juutalaisille asukkailleen.
          -joka vuosi ammuttavat nuoret matumiehet ja raskaana olevat matunaiset ”one shot, two kills!”
          – Maailman suurin keskitysleiri, eli Gaza. Jos olet keskitysleirivastainen, niin olet antisemiitti!

          Nämä kaikki yllä olevat demokraattiset keinot voidaan milloin vain ottaa Suomessa käyttöön, kunhan päättäjiltä löytyy riittävästi ryhtiä!

          Turtiainen on väärässä siinä, että Israel on pyhä maa. Israelissa ei ole mitään pyhää!

          1. Hauskaa sarkasmia ja muita totuuksia.

            Arvelen Anolla olevan sydän ihan paikallaan, mutta juuri ne tietyt sokeat pisteet jotka johtuvat naiiviudesta. Toisaalta Anon naiivius myös ottaa muodon siinä miten hän hahmottaa Suomen viholliset ja kansainvälisen ylivallan. Se on kuitenkin astetta parempi kuin se, ettei yhtään haista palaneen käryä kuten normipoliitikko. Ano lähinnä tekee virheitä johtuen siitä, ettei tiedä tarkkaa tuulensuuntaa mistä savu tulee.

            Aivan keskeisenä ongelmana ja niin hänen kuin niin ikään naiivin James Hirvisaarenkin harhauttajana on juutalaisperäinen kristinusko, joka myös julistaa ”Israelin kansan” (miten se missäkin määritellään, mutta kuitenkin) ylimaallista erityisyyttä.
            Ilman kristinuskoa koko maailman myrkyttänyt sionismi ei olisi koskaan päässyt tunkemaan lonkeroita ja juuria kaikkialle. Se on heidän ylivaltansa maaperä. Ensimmäinen paavi Pietarikin oli juutalainen. Kristityiltä oli kielletty koronkiskonta (aina protestanttiuteen saakka) samalla kuin sopivasti juutalaiset saivat sitä tehdä ja luoda pankkiirimonopolejaan 30-40% koroilla. Sittemmin toki muutkin korruptoidut ihmiset ja suvut menivät mukaan siihen tuottoisaan ja ihmisveren tahraamaan bisnekseen.

            Ano on kuitenkin poikkeuksellisen rohkea poliitikoksi ja suhteellisesti katsoen ok hoksottimet vaikkei sinänsä ole mikään nero. Ne muut kun ovat vaihtelevasti nokkelia umpitolloja. Ano osaa laatia verrattain hyviä puheita, ja koska on uskossaan aktiivi kristitty ja se tulee esille joka puheenvuorossa, niin saattaa olla että suurin joukko hänen tukijoista ovat samaa, en tiedä.
            Ei kuitenkaan taida olla täysin sattumaa että uskovainen James on Anon luottohenkilö.
            James on ollut mielestäni kummallinen poliittinen toimija. En ole koskaan ymmärtänyt mistä se hänen tukijakunta kumpuaa. En tiedä onko Laiton lehti oikeassa vai väärässä arvioinneissaan Jameksesta, mutta hän on aina pelkästään herättänyt epäluottamusta minussa. Ei ole koskaan vaikuttanut pätevältä kaverilta.
            Ja eihän oikeasti pätevä koskaan edes aloittaisi Perussuomalaisissa. Se asia on litmus testi. Jos on persu, missään muodossa, on yksinkertainen ihminen. Asiassa ei edes ole mitään sävyeroja, vaan se on tosiaankin Litmus testi. Sama pätee muihinkin vanhoihin eduskuntapuolueisiin. Ei mitään selittelyjä.

            Se, että Ano ei lähtenyt persuista ennen potkuja tai ettei ylipäätään aloittanut jostain terveestä puolueesta ovat negatiivisia asioita. Toisaalta positiivista on se että hän haastoi persujohdon ja sen vuoksi potkittiin ulos.

            Ike Tiaisessa taas on se huono että tosiaan on ollut jo nuoresta pitäen kepuli. Keskusta on ollut henkinen kotinsa, ei ole ollut laisinkaan edelläkävijä tai poliittisten edelläkävijöiden riveissä. Nyt vasta kun se kepulainen polku osottautui umpikujaksi, niin muuttui ääni kellossa. Se, kuinka hän vieläpä käänsi ”Kepu pettää aina” hyveeksi
            [”Sanonta ”kepu pettää aina” tarkoittaa, että keskustalla on rohkeus toteuttaa parhaita ideoita oikealta ja vasemmalta. Silloin joku pettyy aina, mutta Suomi voittaa, sanoo Tiainen tiedotteessaan.”]
            on aivan uskomatonta paskaa täytyy sanoa, ja juuri sellaista mitä vain moraalifleksibiili opportunisti kykenee sanomaan.

            Aivan varmasti tuen juuri nyt VKK:ta liikkeenä siinä toivossa että ek-puolueiden ULKOPUOLELTA tulevat ehdokkaat saisivat äänet ja edustuspaikat.
            Kirjoitan VKK:ta tukevia kommentteja ja ja sen sellaista, vaikka samalla syvimmiltäni toivoisin että vanhoista ryvettyneistä puolueista tulleet häviäisivät pois jonnekin taka-alalle. Saa nähdä mitä tapahtuu.

          2. Maailman suurin keskitysleiri Gaza. Kaksi miljoonaa ihmistä parin neliökilometrin alueella. Meren ja Israelin ympäröimämä. Ei pakotietä. Nyt sen tajusin.

        3. Eikös se Milan Deghhan eli Slim Mill ole juutalainen? Suomessa syntynyt mutta kaveri puhuu suht’ vahvasti murtaen suomea. Mikä sitten lie miehen 1. kieli. Hirvisaari, Huhtasaari jne. ovat kaikki shalom-porukkaa. Ano taitaa veisata myös Soinin.. tarkoitan Sionin-virsiä. Ruukousaamiaisella nähdään!

          Joku voisi kysyä Anolta pari kysymystä 2. maailmansodasta. Saataisiin hetkessä selville mikä on miehiään.

        4. ”Anokin selitti levelin vaalivalvojaisissa jotain kuinka Israel on pyhä maa, kun siltä joku asiasta kysy.”

          Hyi saatana. Ei taida Suomesta näillä eväillä olla selviäjäksi.

  11. Nyt se helvetin Hirvisaari helvettiin sieltä VKK:sta sabotoimasta ja puukottamasta Suomen kansaa selkään. Uskomaton rotta ja niljake! Ulos Hirvisaari!

  12. Ei mitään Suomen rekkakapinaa tule. Siellä on Panu ja Keskimäki höpisemässä ja Tillanen ehkä laulamassa stetson päässään. That’s it. Kiva tietysti että yrittävät, mutta pohjimmiltaan ihmiset yleisluontoisesti ovat aivan liian pihalla tästä maailmasta: ”pahat nazzzit omistavat pankit, pahat nazzzit antavat rokotteita, pahat nazzzit vaativat passeja” jne. Nazzzi, nazzzi, nazzzi, nazzzi.

    Kuka sen toisen maailmansodan voitti?

    1. Kommarit voittivat, jotka piilottivat natsit. Natsit vetelevät edelleen varjoissa. Kun NL muka tuhoutui kommarit taas piiloutuivat ”varjohallitukseksi”. Selkeää ja aivan loogista. Voiko kukaan olla tästä eri mieltä?

    2. Juuri näin.

      Tämä Suomen rekkaralli on kaapattu juttu ja siitä tulisi kaikkien kansallismielisten ja muiden ajattelukykyisten hankkiutua eroon pikapuoliin. Tässä rekkarallissa on hyvin vähän voitettavaa, mutta hävittävää senkin edestä. Riskeistä kertoo erittäin paljon jo se että puuhamiesten keulilla häärii juuri näitä HAITTA-”kansallismielisiä”: Keskimäki, Tillanen ja etenkin Panu…

      Jokos Marco muuten selvitti itselleen tämän rekkarallia junailevan naikkosen uskonnolliset sympatiat? Siinä sitä onkin taas ihmettelemistä.

      1. Meinaatko, että rekkaprotesti on aito, jos poliisi estää pääsyn rekoilta Helsinkiin.

        Se on ulkopuolisen vaikuttajan false flag-protesti ja ansa naiiveille natiiveille, jos poliisi päästää mielenosoittajat Helsinkiin?

  13. Saavatko VKK:n naisetkaan mitään rotia näihin pettureihin? Pakko sanoa, että suomalaisissa miehissä on se perus-syy maan ongelmiin. Taas nähdään näiden paskakasojen kanssa.

    Mitä ne semmoiset johtajat ovat jotka juoksevat karkuun? Ano, kerro! Rintamakarkuri, joka esiintyy aina maastotakki päällä, mutta pakenee pelkurimaisesti!

  14. ”Nyt pallo on VKK:n jäsenillä. Toivotaan, että jäsenet saavat Ano Turtiaisen palaamaan takaisin alkuperäiselle suoran puheen ja toiminnan -linjalleen!

    VKK:lla on nimittäin kaikki avaimet päästä kunnolla koko kansan tietoisuuteen ja siten myös vapautta puolustavaksi suurpuolueeksi. Kyse on vain siitä uskaltaako VKK käyttää niitä avaimia.”

    Nyt pitäisikin saada tietoon kenellä on VKK:N nimenkirjoitusoikeus? Ja kuka huolehtii puolueen rahavirroista? Ja mikä asema kullakin henkilöllä on.

    Paikallisyhistykset elävät omaa elämäänsä, ehkä vapaampina mutta ilman ohjausta. VKK elää omaa elämäänsä ja saa rahaa paikallisyhdistysten jäseniltä. Toiset rahat VKK:lle, toiset paikallisyhdisyksille.

    Mutta että kuka käyttää VKK:ssa todellista valtaa? Toivottavasti eivät koukknokat.

  15. Silloin kun suomalaiset lähtevät liikkeelle niin sieltä ei lähde yksikään rintamakarkuriksi! Jää sitten vaikka kotiin nysväämään Ano! Me emme peräänny, sinä ehkä!

  16. Itävallassa paikallinen VKK sai aluevaaleissa 17% tyhjästä ja siellä sentään myös Vapauspuolue on kriittinen rajotuksille. VKK taas täällä löi vain jarrua päälle ja eli jossain harhamaailmoissa eikä puolueen todellista kannatuspotentiaalia saatu koskaan irti vaikka sille tarjottiin kultalautasella hurjaa menestystä.

  17. Jatkossa kukaan ei tue yhtäkään sionistia. Kertoo kaiken ihmisestä kun sanoo olevansa sionisti.

    1. No mutta… kun ne ovat uhreja! Aina joutuneet ihan ilman omaa syytään kaltoin kohdelluiksi.

      Siksi on lailla kiellettyä kritisoida Israelia. Antaa noiden poloisten uhrien rauhassa piikittää koko maailma. Tai pommittaa kaksoistornit (jotka itse rakensivat ja sitten vakuuttivat 10-kertaisella summalla rakennuskustannuksista ennen pommitusta). Antaa Israelin sukellusveneiden vähän asennella pommeja merenpohjaan Japanilaisen ydinvoimalan viereen juuri ennen ”onnettomuutta”.

      1. Mielenkiintoinen väite Israelin sukellusveneistä. Onko tuohon jotain kunnon lähteitä kun kiinnostaa lukea lisää?

        1. Kolumbian mafia käyttää sukellusveneitä salakuljetukseen. Voiko kukaan kiistää tätä faktaa.Näyttäkää todisteet, että olisi valhetta?

        2. Etsi hakusanoilla netistä. Mutta käytä ranskaa, venäjää ja saksaa. Älä englantia tai amerikkaa.

  18. Jos jotain hyvää pitää viimeisiltä vuosilta keksiä, niin kaikki nämä paljastuneet tiedustelupalvelujen ja poliisien agentit ja vasikan, jotka nyt tiedetään kaikki. Rikollisen ja maanpetoksellisen mafiaverkoston tutkinta on vasta alussa ja kaikki tullaan vielä paljastamaan.

  19. Voidaanko päätellä siitä jotain jos nämä sionistit vastustaa tätä rekkakapinaa?

Comments are closed.