Free speech 7 helmikuun, 2022

 

Laiton Lehti on ainoa media, joka oikeasti paneutuu juurisyihin. Ei pelkästään Cui bono-periaatteella rahavanaa seuraamalla ja valtioterroria harjoittavia tiedustelupalvelujen operaatioita tutkimalla, vaan myös praxeologisesti toiminnan ja käsitteiden määritelmiä tutkimalla.

 

Harva nimittäin tajuaa, että KAIKKI toiminta ja varsinkin politiikka perustuu määritelmiin. Muuta määritelmää, niin helposti muutat myös ajattelua ja toimintaa. Tämän vuoksi globalistiset firmat ja niiden dominoimat yliopistot ja valtamedia tekevät kaikkensa muuttaakseen sanojen määritelmiä. Tämä näkyy mm. koronatyranniassa, kun viruksen, eristämisen, tarttuvuuden, testin ja pandemian määritelmät on muutettu. Tämä näkyy myös maahanmuutossa, kun Suomen ja suomalaisen määritelmä on muutettu.

 

Maahanmuutossa tämä määrittelypeli on helppo huomata, kun valtamedia ei halua kertoa maahanmuuttajista mitään negatiivisia asioita. Niinpä on kehitetty monenlaisia koodisanoja. Esimerkiksi matumellakka onkin nuorisomellakka. Matu onkin espoolainen, tms.

 

Espoolaisen määritelmä

 

 

Alla hyvä esimerkki siitä miten Ilta-Sanomien uutispäällikkö Sanna Mattila ei uskaltanut juttunsa otsikossa paljastaa, että kyse on somaliperheesta. Niinpä Mattila käytti koodisanaa lapsiperhe antaen ymmärtää kyseessä olleen suomalaisperhe.

 

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

 

13 thoughts on “Toimittaja Sanna Mattila: Lapsiperhe turmeli vuokratalon = Matuperhe asialla?

    1. Ei vuokraisännän terävyyttä voi moittia kun on saanut sossutantoilta kusetettua 2500e/kk Lieksassa olevasta 60vuotta vanhasta talosta (varovainen arvio kuvien perusteella).

      1. Vuokraisäntä oli firma ja firman omistaja ehkä joku mohamed> ehkä tupla jos ei vahingonkorvauksien jälkeen triplakusetus

  1. Isällä oli kerran omakotitalo vuokralla Helsingissä niin oli huvittavaa miten sosiaalitantat ympäri kaupunkia halusi vuokrata talon mitä ihmeellisimmillä syillä, vuokasopimus olisi pitänyt tehdä sossussa yhdessä tulkin kanssa yhdessä tapauksessa.

  2. No äkkiäkös nousee uusi vuokratalo ulkomaalaisrahotteisten gryndereiden toimesta kun matujen vuokrat on taattu verorahoilla. Näin tapahtuu omilla nurkilla. Luonto tuhotaan ja ulkkareita verorahojen polttajiksi.

  3. Se on kyllä EU-kommunismi joka on muuttanut Suomen ja suomalaisen määritelmää.

    Ja EU – kuten kaikki valtioliitot – tarkoittaa vain valtion (sen vallan) laajentamista.

  4. Kaikki tietävät tämän ongelman, mutta sillä tehdään niin paljon rahaa tulojen siirroilla että oikeastaan siihen harva haluaa puuttua. Tulonsiirroilla tarkoitan veroista kustannettavaa sosiaalitukea. Moni haluaa pitää tällä tavalla asuntojensa arvon ylhäällä ja itsellään mahdollisuuden tienata sillä. Onko se sitten oikein suomalaisten omien elinkustannusten kannalta onkin eriasia. Korkeat verot ja kalliit asunnot. Poliisillakin on asuntolaina.

  5. Kauppalehdessä oli äskettäin joku irvaillut, että Suomen talous on asuntotalous. Kaikki keskittyy asumiseen ja siihen liittyviin menoihin. Oikea orjuutushimmeli, ja pyramidin kustantajana on työtä tekevä suomalainen.
    Hänen elämäntehtävä on rahoittaa koko pyramidi; grynderit, pankit, poliitikot ja asumistukien saajat eli asuntosijoittajat ja matut, joilla on ohituskaista sosiaalietuihin.

  6. Somaleita tai mitä lie rakettiosaajia… sama se, onhan noita nähty.
    Mutta nyt meni Vietgonin taitajatkin, ja Närpiön maalaisidylli siinä samalla.
    Mikä näissä on? Aina pilaavat tulijoiden maineen lopulta. Sama mistä tulevat.
    Saadaan varmaan tänne se huonoin aines vai mikä lie syynä?
    Varmaan hyviäkin tyyppejä olisi…

  7. Olivat kuulemma oikeistokonservatiiveja ja convoy-aktiiveja. Sellaisia narkkareita ovat konservatiivit.

Comments are closed.