
Viime päivinä on toimitukseen tullut valituksia siitä, että Laittoman Lehden juttujen kommenteissa on yhä enemmän suvakkeja ja trolleja.
Toimituksessa käydään koko ajan rajanvetoa siitä mitä päästetään läpi ja mitä ei. Jokaisella modella on oma hieman erilainen linjansa. Siksi välillä linja näyttää muuttuvan, vaikka oikeasti kyse on vain eri modeista. Jotkut sallivat roisimpaa kielenkäyttöä ja antavat suvakkien heilua kommenttiosiossa pidempään. Toiset modet taas eliminoivat suvakit eka laakista.
Lisäksi tilannetta on monimutkaistanut, että Convoyn aikana kommenttien määrä – ja varsinkin trollien määrä – on moninkertaistunut, joten moderoimista on ollut paljon enemmän. Myös trolleja on poistettu valtavasti. Eli kyllä trolleja ja suvakkien kommentteja on poisteltu tosi paljon, vaikka se ei siltä näyttäisikään.
Paljon on toimituksessa puhuttu siitä, että pitäisikö eliminoida kaikki suvakit ja heidän jokaisen kommentin. Tähän asti ollaan kuitenkin katsottu, että pitää välttää kuplassa elämistä. On tärkeää nähdä myös hiukan miten vastapuoli ajattelee. Tämän takia päästetään välillä läpi jotain pieniä herjojakin. Jos suvakki kuitenkin jatkaa herjailua, niin yleensä sitten tyypin pikkuherjatkin poistetaan.
Tämä on tällaista nuoralla kävelyä, jossa toisaalta halutaan näyttää vastapuolen näkemyksiä ja tyyliä, mutta toisaalta ei haluta antaa niiden dominoida keskustelua. Eli jos joku suvakki alkaa sinua kommenteissa herjata, niin voit huoletta ignoroida. Jos suvakki jatkaa sinun herjaamistasi, niin voit olla varma, että aika pian hänen kommentit poistetaan ja mahdollisesti koko tyyppi eliminoidaan.
Toimitus – ”Paljon on toimituksessa puhuttu siitä, että pitäisikö eliminoida kaikki suvakit ja heidän jokaisen kommentin.”
Ensimmäinen lienee laitonta, ettekä todennäköisesti onnistuisikaan siinä ja toisesta en saa selvää. Mutta mikäli murhafantasioilta jää aikaa niin äidinkielen tukiopetukseen?
En ole kuullutkaan, että suvakkien eliminoiminen olisi muka laitonta ja jos kuitenkin on ,niin miksi nykyisin kaikki kiva kielletään
https://www.dailymail.co.uk/news/article-7899167/Laboratory-monkeys-strapped-horrific-metal-harnesses-SHUT-DOWN.html
Antaa tulla läpi vaan niin on jotain nauramista tämän hulluuden keskellä.
Tyhjät huutelut ei totuutta muuksi muuta.
https://www.jamesjpn.net/wp-content/uploads/2017/01/Charles_chiniquy-150×150.jpg
Kansallismielisillä ja konservatiiveja on tyypillisesti paksu nahka, mutta jos enemmän herjailevat turhanpäiväistä lässytystä, mitä tekevät lähes aina, sitten saa eliminoida heti. Lievä aivovammaisuus on vain viihdyttävää.
Olen samaa mieötä
Totta. Tuota viihdyttävyyttä itsekin haen kommenteistanne. Kertaakaan en ole joutunut pettymään.
Minun mielestäni kaikki suvakit pitäisi **************, siis tietysti laillisesti.
Miten tuo toisinajattelijoiden eliminointi laillisesti hoituisi käytännössä Marco? Saas nähdä meneekö tämäkään kommentti läpi. Aikasempi ihan asiallinen, mutta kenties toimituksen mielestä kiusallinen kommentti koki sananvapauden estämisen.
Marco tai hänen seurakuntansa ei kestä kritiikkiä, vaikka heillä itsellään on oikeus haistatella kaikille ”päin naamaa”. Sitten kun jäädään kommenteissa kakkoseksi niin alkaa tämä sensuurilla uhkailu.
P*****n menee läpi p******.
Hauskaahan se on nähdä vastapuolen järjenjuoksua
Eniten harmittaa se kuinka ne kuluttaa palstatilaa ja täyttää chatit. Jos ne kykenisi älylliseen keskusteluun tai jopa väittelyyn, niin ei ne minua haittaa.
Kyllä itsekin trollaan, mutta yritän tehdä sitä sarkasmin avulla. Tämä johtuu siitä että olen käytännössä luovuttanut suomalaisten osalta taisteluni.
Suvakit, eli valesuomalaiset ovat hävinneet tämän pelin. Pervojen ylivalta(pride) on cänselöity jo kahtena vuotena, elokapina määritellään kohta rikollisjärjestöksi, eheytyshoitoja ei kriminalisoitu, blm floppasi jne…
Ja samaan aikaan soihtukulkue on palannut, matukriittisyys on nousussa, koronatyrannian vastaiset protestit ovat alkaneet, Helsinkiin saatiin mahtava convoy, sinimusta liike järjestää vappumarssin Tampereella jne..
Ehkäpä kesällä voisi järjestää convoyn, jonka teema on terve yhteiskunta. Convoylla tietenkin estettäisiin mahdollinen pervojen ylivallan(pride) kulkue!
Käytännössä monikulttuurinen liberaali demokratia on loppunut ja tämä kova paikka valesuomalaisille! Joten suvakkien ulina on iloa korville!
No joku selvästi elää autuaassa haavemaailmassa. Terveisiä sinne taikametsään.
Se joku olet sinä. Terveisiä taikametsääsi.