Free speech 12 helmikuun, 2022

 

HUS:in Lasse Lehtonen on yksi kaikista kovimmin korona-apartheidia ajavista henkilöistä. Hän ihan avoimesti haluaa vainota rokottamattomia samalla, kun tekee kaikkensa nuoleskellakseen valtaeliittiä.

 

 

 

Tuskin on kenellekään yllätys, että valtaeliittiä palveleva Lehtonen on erittäin perso rahalle ja luxustuotteille.

 

Tässä aika hyvä esimerkki miten Lehtonen suorastaan mainostaa omistavansa Rolexin.

 

Toki korkealaatuiset kellot ovat hienoja, mutta tällainen oman kellon tyrkyttäminen valokuvaan kertoo miehestä aika paljon.

 

 

 

 

 

 

 

Lähde:

 

 

 

 

25 thoughts on “Rolex-tyrkky: Koronatyranni Lasse Lehtonen

  1. Kaikissa muissa maissa kansalaiset kiinnostuvat heti eliittinsä korruptiosta ja miten se omistaa rahaa, luksustuotteita jne. Mutta ei Suomessa. Suomalaiset ovat terminaalisen naiiveja ja nauttivat itsensä kurjistamisesta, samalla kun hallinto sikailee ja vetää rahaa liiveihinsä.

    1. Niinpä, lahjusta voi olla. Kuka uskoo, että tyyppi olisi omilla palkkarahoillaan tuollaisen statusturhakkeen ostanut. Ei ne ylilääkärinkään liksat mitenkään tähtitieteellisiä ole. Ehkä ylilääkärin vuoden nettopalkan verran tuon kellon hinta. Kukaan palkallaan elävä ei laita vuoden nettopalkkaansa rannekelloon.

      1. https://laitonlehti.net/wp-content/uploads/2022/02/z44989.jpg

        Kun agenda on oikea ja kun on oikein rahakkaat ja messevät perseet joita nuolla ( Black Rock ja Vanguard ) niin kyllähän niistä pöydistä näille näin lipeville oikeaa narratiivia ajaville rotille aina yhdet Rolexin kellot irtoaa.

        https://www.washingtonexaminer.com/policy/healthcare/pfizer-reports-nearly-37-billion-in-covid-19-vaccine-sales-in-2021

        Luopiot on luopioita vaikka voissa paistaisi.

  2. Nykyaikana täydelliset heikot betamiehet ovat alkaneet alistumaan kaikki muita rahakoneen voimalla. Björn Wahlroos on aivan samanlainen betamies. He eivät pysty huolehtimaan itsestään, jonka takia heidän on pakko loisia muista ihmisistä.

  3. Tämä on se tietty ihmistyyppi, jolla on jo omien korvien välissä sisäsyntyisesti kastijärjestelmä kaikkia ihmisiä varten. Kastiasema näkyy ulkoisesta statuksesta. Oksettava ”mies”.

  4. Lähteestäkin huomaa miten keskimäärin uskoiset Jumalan naiset ovat niitä parhaimpia naisia, mutta joitakin harvoja poikkeuksia on. Yleensä uskovaiset ktistityt naiset ovat parhaita elämänkumppaneita. Siitä miehetkin tunnistavat yleensä ne hyvät naiset. Eli miehet, alkakaa käymään kirkossa ja hakeutukaa kristittyihin piireihin, sekä käyttäkää deittipalveluita joita uskovat kristityt käyttävät. Siellä niitä hyviä naisia on vielä.

  5. Ostin Rolexini joskus 90- luvulla. Se on malliltaan Oyster Perpetual Datejust, teräs- kulta shambagne- taululla ja Jubilee- rannekkeella. Kymmenen vuoden välein se on huollettava ja huollon hinta on n. 1000 €. Sen omistaminen aiheuttaa suurta jokapäiväistä mielihyvää. Kellon arvo on nyt suurempi kuin mitä se oli uutena ostettaessa.

    1. Ostin ’ranta-rolexin’ aikoinaan Espanjasta 80-luvun alussa muutamalla pesetalla. Sain monet naurut Suomessa kun kateelliset luulivat kellon olevan aito. Samalla huomasi miten erilaisia tunteita ihmisllä herätti tämä statussymboli. Oikeastaan suurin osa ihmisistä on mieleltään kuin muovailuvahaa.

      1. Ensimmäinen Nokialainen tuli ostettua 90-luvun ensi vuosina ja kännykän ostettuani en ole kelloa pitänyt kertaakaan ranteessani. Käytännön syistä se olikin aina mukana ja siinä kun oli kello, niin turhat krumeluurit olivat tarpeettomia.

        Noh, minä luenkin itseni enemmän pragmaatikoksi kuin pröystäilijäksi.

  6. Lasittunut katse yleensä tällä Lehtosella kuvissa. Ettei vaan olisi vapaamuurareiden rituaaleissa injektoinut sellaista mikä loiskuu päässä.

    Koronatyrannian pyöveli;
    – noudatin vain ylempää tulevia käskyjä.

    Myi isoäitinsä Rolex kellosta?

  7. No tuota… mites oikeasti edes tällä tyypillä on varaa tällaisiin kelloihin? Kaikissa muissa kansoissa kysyttäisiin samaa, mutta ei Suomessa. Ei edes hänen paikoillaan osteta yli 52.000 euron Rolexeja, omakotitaloja, hienoja autoja jne. Kannattaisi hieman tutkia, että mitä kaikkea muuta löytyy.

        1. Joko Jarno Liski on irtisanottu Iltalehdestä? Moneen kuukauteen ei ole mitään kirjoitellut.

      1. Onneksi Suomessa on Reformi-studion toimittajat Tiina Keskimäki ja Panu Huuhtanen. He ovat niitä todellisia kansallismiälisiä toimittajia.

        1. Keskimäki on joku suvakki ja huhtanen välillä toimii persujen ja poliisin puolella kuten viikko sitten convoyssa.

  8. Poliittinen poliisi on välittömästi suojelemassa mafiaan kuuluvia johtavia kumileimasimia.

  9. Älkää suomalaiset koskaan alistuko viholliselle ja satanisteille. Jumala voittaa lopulta pahuuden joukot.

  10. Rolexi oho pakko cia agentti 😂 tai vakoilee vittu että olette vainoharhaisia maailma nauraa teille😂

Comments are closed.