22 thoughts on “Hoppewave: You Are Not Welcome Here!

  1. Koskeeko tämä kaikkia etnisiä ryhmiä, vai ovatko valkoisilta näyttävät ihmiset Hoppen mukaan tervetulleita? Onko hän pelkkä huijari, vai tarkoittaako hän mitä hän sanoo?

    1. Simppeliä. Maanomistaja päättää. Eli useimmiten maa-alueensa omistavat asunto-osakeyhtiöt, joilla olisi erilaisia sääntöjä. Näin jokainen löytäisi omanlaisensa yhteisön, joskin konservatiiviset yhteisöt todennäköisesti tulisivat dominoimaan.

      1. Sinänsä olet oikeassa, mutta tällainen ”libertaarinen” yhteiskunta ja naapurusto voivat toimia ainoastaan jos ne ovat perimältään hyvin samankaltaisia. Jostain syystä tämä ei mene ”libertaareille” jakeluun.

        1. Voit olla oikeassa, mutta Hoppen pointtina on, että käytäntö sitten näyttää.

          Markkinathan toimivat automaattisesti tuottaen juuri sitä mitä ihmiset haluavat. Miksi ruokatehtaat osaavat tehdä juuri oikeita ruokia? Koska kyse on yksityisistä yrityksistä, jotka toimivat markkinataloudessa, jossa näkymätön käsi koordinoi. Ihan samalla tavalla maanomistuksen yksityistäminen tuottaisi ihmisille juuri sellaisia asuinalueita kuin haluaisivat.

          Tämä olisi myös ratkaisu koronaan, koska jotkut alueet uskoisivat siihen valtavasti ja pelkäisivät kaikkia tartuntoja, kun taas jotkut alueet eivät uskoisi lainkaan. Sitten käytäntö nopeasti näyttäisi mikä toimii. Tosin juuri siksi tämä ei kuitenkaan valtaeliitille käy.

          1. Varmaan Hoppella on hyvätkin tarkoitusperät ja hyvä teoria, mutta toimii käytännössä ihmisten kanssa lähes yhtä huonosti kuin kommunismi. Voin sanoa jo etukäteen, että jos yhteiskunta ei ole hyvin heterogeeninen, niin et saa sitä toimimaan. Jokin monikulttuurinen sekamössö ei vain toimi. Nämä Hoppen kaltaiset älyköt ovat sitten juuri niitä jotka ovat sössöttämässä, että ei tarvita mitään valvontaa, että näkymätön käsi kyllä hoitaa.

            Näyttää siltä, että valkoiset tuhoavat lopulta itsensä suvakismilla ja avoimmuudellaam, mutta sehän on se näkymätön käsi joka järjestää lopulta asiat.

            Varmaan Hoppella on hyviäkin ajatuksia, mutta ei ole miettinyt kaikkea ihan loppuun asti. Ikään kuin on jättänyt osan tyhjäksi ja on todennut, että no kyllä näkymätön käsi hoitaa. Ei hätää.

  2. Markkinoinnissa tuotteita ja palveluita voidaan tuottaa kahdella lailla, kuluttajalähtöisesti, johon viittasit, sekä yrityslähtöisesti, joka nykyisin kuitenkin tarkoittaa sitä, että sinulle tyrkytetään ja myydään kaikkea roskaa, jota sinun kerrotaan tarvitsevan. Näin yritykset pitkälti tietävät mitä sinä ”tarvitset”. Mukana on kyllä usein myös asiakastyytyväisyyttä, eli jos jokin on paskaa niin sitä ei osteta…

    Nykyisin ehkä juuri sen rahakoneenkin takia ihmisille tyrkytetään kaikenlaista paskaa mille ei ole mitään kysyntää, silti sitä on koko ajan tarjolla.

    Tulee olemaan vaikea savotta siivota kaikki mätä pois ja pitää kaikki mätä pois. Minun osavaltiooni ei sitten tule jotkut valkoisilta näyttävät ihmiset. Mistään ”libertarismista” ei kannata haaveilla jos päästät valkoisilta näyttäviä asumaan.

    Lisäksi ongelmana on tyhmien lisäksi se, että juuri ne älykkäinä itseään pitävät muuttavat parhaimpiin paikkoihin, jonka jälkeen he pilaavat ne ja alkavat mädättää niitä suvakismilla. Sitten he muuttavat torakkamaisesti seuraavaan paikkaan ja mädättävät sen.

    Ns. älykkäille ihmisillekin pitää keksiä jokin lopullinen ratkaisu, sillä he oikeasti tuhoavat yhteiskunnat ja yhteisöt, usein pahemmin kuin tyhmät ihmiset. Ne ovat usein juuri ne ”älykkäät” suvakit jotka mädättävät ja tuhoavat kaikkein eniten. Yhdysvalloissakin he ovat nyt siirtymässä Yhdysvalloissa Teksasiin ja mädättävät seuraavaksi Teksasin. Sitten he mahdollisesti siirtyvät Eurooppaan ja tuhoavat sen mitä Euroopasta on jäljellä.

    1. Aivan totta, mutta juuri siksi sekessio on niin tärkeää eli Texasin pitäisi itsenäistyä ja ottaa rajakontrolli käyttöön. Sama juttu yksityisillä asuinalueilla ja yksityissä taloissa. Sisään päästetään vain ne, jotka hyvin todennäköisesti nostavat omaisuuden arvoa eivätkä ainakaan romahduta sitä.

      1. No päästäisitkö jonkun Elon Muskin jne. asumaan osavaltioosi jne. kun pistää rahaa pöytään. Sitten hän ja vastaavat kaverit toteavat, että halutaan rajat auki, koska tarvitaan työvoimaa, rahaa ja niiden edelleen.

        Ymmärrän, että on hieman vaikeata, mutta näille pitää kyllä kehittää jotkut testit. Tosin saa olla pitkät ja isot testit, sillä tarpeeksi älykkäät varmaan huijaavat niissäkin. Testissä huijaamisesta voitaisiin säätää kuolemanrangaistus.

      2. Ja varmaan joku Hoppe ja muut vastaavat päästettäisiin myös asumaan sinne. Voit nähdä mihin tuo johtaa ennen pitkää, kun se näkymätön kätesi suvakoittaa koko osavaltion ja yhteisön.

      3. Elon Musk ja Hoppe sitten sössöttävär, että me kaikki olemme tasa-arvoisia, kaikki rodut ovat tasa-arvoisia ja samanlaisia. Nyt me teemme yhdessä yhteistyötä ja kaikki tulee menemään todella hienosti, vaikka emme tiedä miten, mutta varmasti menee hienosti. Aivan kommunistien sössötystä näillä ”älyköillä”.

        1. Itse asiassa Hoppe on Property and Freedom Societyn kautta levittänyt valtavasti Lynnin ja Vanhasen tutkimuksia, mutta toki on hiirenhiljaa J-kysymyksestä. Musk puolestaan on aika suvakki, mutta Etelä-Afrikassa kasvaneena varmaan salaa roturealisti. Tähän viittaavat myös hänen vaimonsa ja lapsensa.

          1. Musk on melko älykäs, älykkyydeltään jotain yli 120 oleva ihminen. Hän on tosin myös hyvin autistinen. Tiettävästi hänellä on vaikeuksia keskittyä kun saa koko ajan joka puolelta ärsykkeitä, jonka takia hänellä menee aikaa miettiä pitkänkin aikaa ja sitten antaa sinänsä harkittuja vastauksia. Monet ovat myös ihmetelleet, että miten hän pystyy tekemään niin montaa asiaa yhtä aikaa päivästä toiseen. Autistit ovat useimmiten käytännössä hyvin psykopaattisia, jotka eivät ole lojaaleja oikein kenellekään ja ovat äärimmäisen itsekkäitä.

            Monesti Muskin väitetään olevan ”hyvä”, vaikka hän todellisuudessa ajattelee vain itseään ja omaa etuaan. Hän kannattaa riistotaloutta ja yksityistä rahakonetta koska tämä rahakone rahoittaa hänen kaikki operaationsa ja tämä on ainoa asia mikä häntä kiinnostaa.

            Roturealisti ehkä, mutta Muskin ja muiden kaltaiset ihmiset joka tapauksessa tuhoavat ja mädättävät läntisen sivilisaation. Eivät ainoastaan tyhmät. Musk ehkä on halunnut itselleen valkoisia lapsia, mutta muille ei ole niin väliä. Tärkeintä on jälleen kerran vain minä itse.

          2. J-kysymys kertookin hyvin paljon ihmisestä. Eli hän ei eläkään kuten saarnaa. Hänen puheistaan saa herkästi toisen kuvan, mutta sitten hän onkin siis hiljaa.

  3. Pakko yleisesti sanoa näistä ”älyköistä”, että jos he ovat tällaisia mädättäjiä, kansanpettureita ja kansan halveksijoita, niin tarvitsemmeko me heitä ihan oikeasti? Mitä me ihan oikeasti teemme mädättäjillä, kansanpettureilla ja kansan halveksijoilla? Emme yhtään mitään.

  4. Tästä tuleekin hienoa kun ne ”älykkäät” ihmiset haluavat rajat auki ja tyylillä kaikki vaan tänne ja halveksivat ”tyhmiä”. ”Tyhmät” eivät tarvitse ”älykkäitä” ja saavat suksia helvettiin Suomesta pettämästä kansaansa ja rotuaan, sekä pitämästä rajoja auki. Siihen päälle vielä feministinartut (joille ne ”älykkäät” antoivat äänioikeuden), mielisairaat, matut jne.

    ”Älykkäät” ihmisetkään eivät todellakaan ole ajatelleet asioita loppuun asti. Mutta hei, voidaankin rakentaa poliisivaltio ja orjuutetaan ne ”tyhmät”. Kyllä tästä tulee oikeasti vielä hienoa.

    ”Älykkäillä” jää vielä lyhin tikku käteen kun pelleilevät ja kuvittelevat olevansa ”älykkäitä” tyhmien halveksikoita, aivan kuten Trudeau ja kaikki muut. Tavalliset ihmiset ovat heille vain friikkejä, tyhmiä, hyödyttömiä jne. Pääasia että saa kellua sillä luksusjahdilla ja loisia kansalaisten selkänahasta, eli yksityisten pankkiirien luomalla rahalla, jonka ne tyhmät maksavat ja kustantavat rikkaiden elämän.

    1. Oikeastaan tuli tässä mieleen miksi historiallisesti ”tyhmät” ovat teurastaneet ”älykkäät” miljoonia kertoja historian aikana, kun ovat jatkaneet ”tyhmien” riistämistä. Kyllä siihen on usein ollut hyvä syy. Nyt näyttää, että jotkut rikkaat ovat taas suututtamassa joitain ”tyhmiä” ihmisiä menemällä liian pitkälle, pitävät rajoja auki jne. Todellisuudessa jos he olisivat oikeasti älykkäitä ihmisiä, heidän ei tarvitsisi loisia ”tyhmistä” ihmisistä ja varastaa heidän rahojaan.

  5. https://youtu.be/WchGHL4vko4

    Tämä Hoppehan vaikuttaa olevan teeskentelijä ja huijari. Ei uskalla puhua valkoisen näköisistä ihmisistä mitään. Ei elä kuten saarnaa. Maailma on jo täynnä näitä tyhjänpäiväisiä teeskentelijöitä, joilla on isot sanat.

  6. https://youtu.be/zc48cJWJxQs

    Lisää Hoppen roskaa. What the fuck is this? Hän tuntuu olevan aina täysin hiljaa kaikista etnisyysjutuista ja valkoisilta näyttävistä ihmisistä. Ikään kuin ihmiset vain tekevät yhteistyötä ja Hoppen mukaan ei ole mitään maailmanhallintoa joka ohjaa eri maan ihmisiä.

  7. Nämä tavallisten ihmisten päälle sylkevät sikailijat ja loiset eivät jätä ihmisille hirveästi vaihtoehtoja miten heidän säätelynsä ja riistonsa tullaan lopettamaan.

  8. Näsäviisaista, teeskentelevistä, mädättävistä ja Jumalaa vihaavista suvakkiälyköistä Suomessa eroon vaikka sitten sekession avulla tai maksetaan heille menolippu mahdollisimman kauas.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Your email address will not be published. Required fields are marked*