Marco de Wit 12 maaliskuun, 2022
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

 

Länsimaiden ja nyt vihdoin myös Ylen uutisointi on alkanut muuttua realistisemmaksi. Ukrainalaisten toivoton tilanne myönnetään vihdoin nyt, kun pääkaupunki Kiovan tykkisaarto tiukentuu.

 

Yle on jopa myöntänyt, että venäläisten kymmenien kilometrien pituiseen massiiviseen sotilassaattueeseen ei ole hyökätty, joten se on päässyt päämääräänsä piirittämään Kiovaa. Tämä tietysti asettaa kyseenalaiseksi Ylen kartat, joiden mukaan Venäjä hallitsee vain joitain teitä, mutta ukrainalaiset maastoa. Jos todellakin näin olisi ollut, niin mikseivät ukrainalaiset kunnolla osuneet 65 kilometriä pitkään sotilassaattueeseen puhumattakaan, että olisivat pysäyttäneet sen?? Vaikeata kuvitella suurempaa maalia.

 

 

Kuvassa linkki Ylen sivuille

 

 

 

Ylen juttujen ristiriitaisuudet on tietysti unohdettu ja nyt on aika selittää tyhmille lukijoille, että Kiovan puolustajilla olisi muka jotain mahdollisuuksia massiivista tykistökeskitystä vastaan.

 

Tällaisista mitättömistä ”juoksuhaudoista” varmaan onkin jotain hyötyä.

 

Todellisuudesta irtaantunut uho onkin johtanut siihen, että vasta puolet Kiovan 3 miljoonasta asukkaasta on poistunut kaupungista. Loput ovat sitten ihmiskilpinä.

 

Kuvassa linkki Ylen uutisiin

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

38 thoughts on “Päivän kartta: Tuhorengas

  1. Ukrainalaisilla on nyt voimakas maanpuolustustahto.

    Ilmeisesti Kiovan puolustajat ovat valmistelleet ”lämpimän vastaanoton” maahantunkeutujalle. Ansoja, väijytyksiä ym.

    Metro verkostoa voi käyttää joukkojen ja kaluston nopeisiin siirtoihin kaupungin sisällä. Maanalainen metrotunneli verkosto antaa hyvän suojan puolustajille.

    Dnepr joki saattaa tarjota mahdollisuuden myös tuoda vahvistuksia etelästä

    Kiovan saartorenkaan läntinen osa saattaa olla murrettavissa.
    Tähän tehtävään voisi vapaaehtoisista ulkomaalaistaistelijoista muodostettu osasto tai prikaati soveltua.

    Tykit ja kranaatinheittimet asemiin ja niille toimiva ja tehokas tulenjohto. Lennokit tiedustelee maaston.

    1. Mitäpä jos menisit hieromaan rauhaa, etkä hekumoisi nojatuolissasi viattomien verellä. Kolmas vaihtoehto aina unohtuu sotahulluilta.

  2. Mutavelliä olevia peltoja ja pusikoita ei voi käyttää, koska kaikki kalusto jää sine kiinni. Venäläisjoukot joutuu käyttämään teitä ja siksi naurettavasti näytetään että he ovat vallanneet vain tiet.

  3. Herra Murskavoitto taas maalailee. Eikös Venäjän pitänyt voittaa jo pari viikkoa sitten? Kysy Marco omistajiltasi Kremlistä että mikä maksaa?

    1. Todella nopeaa onkin kaikki huomioonottaen. Venäläiset ovat ottaneet tavotteeksi vaikean tien kun haluavat säästää infran ja siviiliihmiset tulevaisutta ajatellen. Jos toimisivat kuten NATO, niin Ukrainan kaupungit olisivat jo olleet joukkopommituksista raunioina ja vasta sen jälkeen maajoukot olisivat ajamassa sisään.

      Venäjän tavotteet tekee erityisen vaikeaksi, kun banderistoilla ja Ukrainan armeijalla ei ole mitään väliä kuoleeko siviilejä ja infraa tuhoutuu. Itse asiassa heidän strategiansa on false flagit, poltettu maa, näiden aiheuttama provokaatio ja tähänastisen 8 vuoden sodan jatkuminen sellaisella vihan ja katkeruuden lietsomisella.

      Tässä videossa nainen kertookin kuinka ukrainalaiset ampuivat venäjänkielisiä ukrainalaisia, niiden rakennuksia mäsäksi. Kaikkein kierointa mahdollista sodankäyntiä.
      https://youtu.be/VUwXnBDOmeY

      https://youtu.be/1V0ygeTGh7k

      Venäjä tekee samaa kuin Syyriassakin on tehty, eli tehty humanitaarinen avoin väylä jossa siviilit pääsevät tiettyyn aikaan Venäläisjoukkojen ohi vapaasti. Banderistat kuitenkin ovat estäneet siviilien convoyta koska käyttävät ihmiskilpiä propagandaan, eikä myöskään halua että venäläiskieliset pääsisi elävinä palaamaan alueille asumaan ja sen sellaista.
      Humanitaarisen väylän ideana ja lisätarkoituksena on myös että sotilaat voivat vaihtaa siviileihin ja paeta taistelut, eli vihollisten joukkojen väheneminen. Tehokkaimmillaan kuulemma vihollisjoukot ovat vähentyneet jossain jopa 75% mutta mikä tahansa auttaa.
      Banderistat/Kievin armeija ovat psykopaattisen kylmä roistojen joukko. Sitä ei todista pelkästään meneillään oleva vaihe, vaan koko 8 vuotinen jatkumo alkaen siitä heidän vallankaappauksesta ja 100 ihmisen joukkomurhasta.

      1. Katsos.. Marco maalaa paskalla ”totuutta” pitkästä aikaa nimettömän nimimerkin suojista. Tuosta jaarittelusta olis taas välimerkit faktaa, kaikki muu Kremlin satuja. Paljonko saat kuukaudessa ”palkkaa” vai tuleeko se julkaistujen ”artikkeleiden” määrän mukaan?

        1. Laittomalla Lehdellä on nykyään selkeästi joku Kreml-kytkös. On niin räikeästi ruvennut paistaa läpi. Hyi saatana. Sit vielä nää yhdet puupäät ketkä komppaa näitä juttuja. Sananvapauden rajoittaminenkin ihan Venäjän meiningin mukaista kommenttikentissä.

          1. Hyvä kuulla että suodattavat pois edes jotain teidän äärimmäisen myrkyllisestä kommentoinnista.

  4. Legendaarisen kiinalaisen filmitähden Jackie Chanin veli on seikkailemassa Ukrainassa. Hän toimii reportterina ja liikkuu Venäläisten kanssa!

  5. Venäläisten pitäisi tehdä samanlainen tykistökeskitys amerikkalaisen vihollisemme ympärille. Itse asiassa kyllä suomalaiset maanpetturitkin kelpaavat. Kaivan siinä vaiheessa popkornit esille kun venäläiset teurastavat pedofiilisen Naton ja Israelin puolesta taistelevat suomalaiset.

  6. No niin…nyt on Lutskin lentokenttä tuhottu ohjusiskulla ja kuulemma Ukrainan esinahattoman natsihallinon mukaan kyseiset ohjukset loppuivat jo viikko sitten Venäjän armeijalta. Kuka uskoo ketä?

    Venäjän armeija alkaa nyt tuhoamaan teillä liikkuvia Ukrainan asekuljetuksia. Noh..onneksi ukrainalaisilla on sentään polttopulloja ja rynnäkkökiivääreitä turvanaan. Yöllä muuten satoi murkulaa Nikolaeviin. Näytti massiivista räjähdyksiltä pimeää taivasta vasten!

    Samaan aikaan Irakissa jenkit ovat alkaneet rekrytoimaan nuoria irakilaisia taistelemaan Ukrainan puolesta. Nuoria palkkasotureita koulutetaan Ein al-Assadin ja Al-Tanfin sotilastukikohdissa. Irakilaiset shiia-militiat tarkkailevat tilannetta ja ovat uhanneet ”kuolettavalla voimalla” nuoria irakilaisia palkkasotureita, joita nato nyt kouluttaa. Samaiset shiia-militiat ovat aiemmin hyökkänneet jenkkien huoltokolonnia vastaan ja myös pommittaneet jenkkien sotilastukikohtia. Jenkeille tulee vielä kiire poistuessaan Irakista!

    1. Ei ole mitenkään yllättävää, että amerikkalaiset ja britit tuovat terroristeja, islamisteja ja jihadisteja. Amerikkalaiset ja britit ovat rikollista imperialistista loiskansaa, jolla ei ole edes vähäisintäkään moraalikäsitystä. He ovat aina liittoutuneet maailman limaisimpien ihmisten kanssa ja käyttävät mitä tahansa keinoja, mitä tahansa.

      1. Marco Bäckman ei turhia vastaile vaikka naama punaisena huutaa valheitaan totuutena. Kasinaismoralismi ja tahaton ironia vain paistaa läpi herran joka kommentissa. Perus selkärangaton Mikki Hiiri kuten seurakuntansakin.

  7. Venäjä ei ”tarvitse” mitään amerikkalaista tuontia tai franchisingia. Venäjä ei tarvitse McDonald’sia eikä Starbucksia. Se ei tarvitse niitä pikaruokaketjuja, jotka roskaavat sen katuja. Oikeasti, millä tavalla Venäjää voisi sanktioida? Mitä seuraavaksi, Disney Channel?
    Lännen nykyisillä pakotteilla, jotka kohdistuvat kansakuntiin, jotka kieltäytyvät noudattamasta lännen ohjeita, ei ole minkäänlaista painoarvoa; tai mitään lähellekään sitä. Muut kuin länsimaiset maat selviävät ilman Tesla-, Porsche- ja Ferrari-autoja. Maapallo jatkaa pyörimistään ilman ranskalaisia hajuvesiä ja samppanjaa.

    Polttoaineen hinnannousu huoltoasemilla kaikkialla maailmassa ei johdu Venäjän toimista Ukrainassa. Ne ovat seurausta pakotteista.

    Nämä pakotteet voivat kääntyä takaisin ja vahingoittaa vain sitä kättä, joka ne loi. Ne eivät ole nuolet, jotka on suunnattu kohteisiin. Ne ovat bumerangeja, mutta bumerangienkin on tarkoitus palata niiden laukaisevaan käteen, kun ne eivät osu kohteeseen. Lännen pakotteet ovat kuitenkin terävästi suunnattuja bumerangeja, jotka voivat iskeä vain takaisin, ja ne iskevät kostonhimoisesti, ja polttoaineen hinnannousu saattaa olla vasta alkua.
    http://thesaker.is/boomerang-sanctions/

    1. Jep, erinomaisia pointteja. Olet kuitenkin vähän ajastasi jäljessä. Nyt on nimittäin niin, että Disney Channelkin on jo lopetettu Venäjällä! Viimeistään tämä tulee romahduttamaan Venäjän!

      1. Disney cancelöi ja poisti animaatioelokuvan ”Anastacia”
        Sitten joku taho on cancelöinyt Fjodor Dostojevskin.

        Helvetti että ihmiset ovat sekaisin ja kehitysvammaisia.

        Kukaan järkevä ei sinänsä jää kaapattua Disneytä kaipaamaan.

  8. Isänmaallista väkeä nuo shia-militantit ja talebanit. Ottakaapa heistä mallia. Suuri Saatana pitää tuhota.

      1. Venäjän mafia tuo mahdollisuuksia suomalaisille. Tarvitaan kilpailua ja uusia laillisia palveluntarjoajia. Nykyisin Suomea johtaa Sauli Niinistön, ruotsalaisten pankkiirien, amerikkalaisten ja brittien johtama järjestäytynyt rikollisuus. Olemme täysin yhden ruotsalais-amerikkalais-brittiläisen mafian orjia ja vankeja. Toivotan venäläisen mafian lailliset liiketoimet oikein tervetulleeksi liian kartellisoituneeseen Suomeen.

  9. Venäjän tappiot kahden viikon jälkeen: Ukrainan arvio, venäläiset menettäneet noin 12 000 sotilasta kaatuneina. CIAn arvio, venäläiset menettäneet noin 2000-4000 sotilasta kaatuneina. Haavoittuneita lienee 2-3 kertainen määrä.

      1. Totuus löytyy ilmeisesti tuon 2000 ja 12 000 väliltä. Kun venäläisiä tankkeja on tuhottu noin 300. Jokaisessa tankissa vähintään 3 sotilasta. Muita ajoneuvoja tuhottu noin 1000. Kuinka paljon näissä ajoneuvoissa ollut sotilaita. Kerroin 3. Tekee 3000 + tankkien miehistö noin 1000. Yhteensä 4000. Pudotettu rahti/kuljetuskone jossa arviolta 150-300 laskuvarjo sotilasta. Tekee yhteensä noin 4200. Puuttuu vielä jalkaisin liikkuvat joukot ja niiden tappiot. Alakanttiin 300. Tekee yhteensä 4500. Pudotetut helikopterit ja lentokoneet ehkä 200 tappiot. Yhteensä noin 4700. Eli noin 5000 sotilasta kuollut parissa viikossa. Ilmeisesti haavoittuneita yhtä paljon tai enemmän.

        Venäläisten kaatuneet ja haavoittuneet yhteensä arviolta 10 000 – 15 000 tähän mennessä.

      2. Amerikkalaiset ja britit eivät mitään muuta osaakaan kuin valehdella ja loisia muista. Ovat valehtelussa vielä todella surkeita.

      3. CIA ei ole koskaan puhunutkaan totta yhtään mistään. Amerikkalaiset ja britit ovat vielä pahempia valehtelijoita kuin venäläiset, mutta ovat vielä huonompia valehtelemaan.

      4. Todellinen harmi, että historiallisesti amerikkalaisten niskaan ei ehditty pudottaa atomipommeja. Saksalaiset olivat hyvin lähellä. Samoin saksalaisten olisi pitänyt teurastaa britit kun pystyivät. Valkoisten geenistö olisi puhdistunut tehokkaasti rikollisesta roskaperimästä.

        Sen sijaan amerikkalaiset ja britit ovat ehtineet tuhota hienoja kansoja ja mädättää heidän yhteiskuntansa.

  10. Suomi aseistaa kyseisen erikoisjoukoista koostuvan iskuryhmän.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Malline:Ven%C3%A4j%C3%A4n_ydinvoimalakartta

    Iskuryhmän kohteena ovat Venäjän ydinvoimalat.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Ven%C3%A4j%C3%A4n_ydinvoimalat

    https://fi.linkfang.org/wiki/Ukrainan_kriisi_2014

    Ukrainan terrorisminvastaiseen operaatioon 2014 osallistuneita on johtamassa Suomessa sotilasoperaatiota joka tähtää kostoiskuun Venäjän maaperällä.

    Ukrainalaisten sotilaiden läsnäolo Suomessa on varmasti herättänyt Venäjän arvelut mahdollisesta iskusta venäläisten selustaan.

    https://ammattisotilas.wordpress.com/2012/06/07/puolustusvoimat-hankkimassa-tykistoohjuksia/

    https://arkisto.fi/uploads/Julkaisut/monografiat/Ulkomaalaisten_sotilaiden_lapset_nide1.pdf

    10 of 384 ”Ulkomaalaisten sotilaiden siittämät lapset lienevät syntyneet lähes kokonaisuudessaan juuri vuosina 1940–45 ja ainoastaan pienehkö määrä vuoden 1946 aikana.”

  11. Ukraina tarvitsee nopeasti meritorjunta ohjuksia Odessan alueen puolustamiseksi ja maihinnousun torjumiseksi.

    Myös panssarintorjunta ohjuksia voi käyttää esim maihinnousu aluksia vastaan.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*