Free speech 12 maaliskuun, 2022

 

Laiton Lehti on ainoa media maailmassa, joka ei koskaan sensuroi ikäviä tosiasioita. Ei edes omiensa heikkouksia, kuten suomalaisten suhteellista geneettistä naiviutta ja helposti alistuvaa luonnetta.

 

Suomalaiset orjamielisiä? Miten pelastaa Suomi?

 

 

 

Muut kansat ovat heimo- ja geopoliittisesti paljon realistisempia ja siten myös taitavia oman edun ajajia. Luonnollisesti sitä omaa etua ajetaan myös ovelilla valheilla. Länsilehdistö valehteleekin jatkuvasti, mutta tekee sen ovelasti sanapeleillä.

 

Nato: Venäjä ei voi voittaa Ukrainan sotaa! (Määritelmällisesti)

 

 

Suomalaiset puolestaan eivät osaa valehdella. Taistelu ensisijaisesti luontoa eikä muita heimoja vastaan on tehnyt suomalaisista naiviuden lisäksi myös geneettisesti perusrehellisiä. Tämän takia suomalaiset ovat erittäin huonoja valehtelijoita. Suomen valtamedian ja varsinkin Ylen valheet ovatkin todella säälittäviä. Suomen media esimerkiksi valehtelee tökerösti jopa karttoja väärentämällä.

 

Ylen Tommi Pylkkö esittää Ukrainan sodasta valekarttoja! Pimittää Mariupolin saarron!

 

 

Naiviudesta johtuen suomalaiset kuitenkin uskovat nämä Ylen tökerötkin valheet. Niinpä he ihan tosissaan uskovat Naton ja sitä johtavan Amerikan olevan jotenkin moraalisempi ja parempi kuin Venäjän.

 

Jopa Yle uskoo itse omat valheensa. Niinpä Yle EI SUOSTU uskomaan, että amerikkalaiset ovat pyörittäneet Ukrainassa erittäin vaarallisia laittomia bioaselaboratorioita. Siis vaikka amerikkalaisetkin sen nykyään jo ITSE myöntävät.

 

https://mobile.twitter.com/OssiTiihonen/status/1502209731246624769q1q

 

Jos twiitti ei taaskaan luo kansi-ikkunaa, niin tässä twiitistä kuvakaappaus, jossa linkki.

 

 

Klikkaa kuvaa

 

 

Suomalaiset ovat siis AINOA kansa maailmassa, joka ihan tosissaan luitaan myöten uskoo natottajien sotapropagandan. Suomalaiset on niin totaalisesti omaksuneen lännen narratiivin, että ovat jopa valmiita antamaan oman maansa suurvaltojen ydinaseiden sotakentäksi. Suomalaisten pitää olla ”pyhän ja hyvän” lännen puolella ”demonisen pahaa” Venäjää vastaan.

 

Onneksi Natokin alkaa huolestumaan suomalaisten itsetuhoisesta herkkäuskoisuudesta. Nato ei voinut arvata, että naivit suomalaiset ottavat kaiken sotapropagandan ihan tosissaan. Natollehan Ukraina ja Suomi ovat vain etupiiripeliä, josta hyötyvät sekä länsi ja itä. Molemmat pystyvät näin luomaan omaa poliisivaltiotaan ja myös pimittämään koronavalheensa.

 

Niinpä Naton on pitänyt alkaa rauhoittamaan liian sodanhimoisia suomalaisia kertomalla Suomen valtamedialle, ettei Suomea olla ottamassa Natoon. Ylen toimitusjohtaja on nyt välittänyt viestin medialle samoin kuin myös Hesari. Viesti on selkeä: Rauhoittukaa suomalaiset!

 

https://mobile.twitter.com/merjaya/status/1501810878005616644

 

Kuvassa linkki twiittiin

 

 

Monet kansallismieliset ovat olleet äärettömän loukkaantuneita, että Laiton Lehti on vuodesta toiseen kertonut KAIKKIEN rotujen ja kansojen huonoista puolista. Eli siis myös suomalaisten geneettisistä heikkouksista. Ehkä nyt vihdoin kaikki tajuavat, että omien heikkouksien tunteminen on viisauden alku.

 

Se vaan nyt on niin, että suomalaiset ovat kehittyneet SUOJASSA erittäin pohjoisissa olosuhteissa. Suomalaiset ovat KYKENEMÄTTÖMIÄ ajamaan tehokkaasti omaa etuaan muita kansoja vastaan, koska eivät pysty niiden tavoin huomaamaan ja tekemään häikäilemättömiä huijauksia ja valheita. Tämän takia suomen sukuiset kansat on lähes AINA jyrätty. Siis kirjaimellisesti yli tuhannen vuoden ajan sekä venäläisten että ruotsalaisten toimesta. Tämä kartta kertoo kaiken.

 

Invasions of Europe A.D

 

 

Se oli nimenomaan ruotsalaiset ja venäläiset YHDESSÄ, jotka valloittivat Venäjän suomensukuisilta kansoilta. Ruotsalaiset viikingit auttoivat slaaveja organisoitumaan ja laajentumaan alkuperäisestä kotimaastaan nykyisen Valko-Venäjän alueelta pohjoiseen ja itään suomensukuisten kansojen alueelle. Moskovakin oli alunperin suomensukuisten kylä.

 

 

 

 

Tämä kaikki johtuu vain ja ainostaan suomalaisten GENEETTISESTÄ alistuvaisuudesta. Sama juttu on kaikilla muillakin pohjoisilla kansoilla, koska ne ovat geneettisesti kehittyneet erittäin pohjoisissa oloissa, joissa PÄÄvihollinen on ollut luonto eivätkä muut heimot. Näin suomalaisista kehittyi sisukas kansa, mutta se sisu kohdistui luonttoon eikä niinkään muita kansoja kohtaan.

 

Niinpä suomalaisista kehittyi suhteellisen helposti alistuva kansa. Tosin suomalaiset kyllä ovat hyviä PUOLUSTAUTUMAAN silloin, kun heidän kimppuun hyökätään täysin avoimesti ja kovaa. Suomalaiset ovat kuitenkin täysin aseettomia, jos invaasio tapahtuu vähitellen jatkuvan painostuksen, huijausten ja valheiden avulla.

 

Tämän faktan tietysti venäläiset ja ruotsalaiset oppivat nopeasti. Ei kannata suinpäin hyökätä suomensukuisten kansojen kimppuun, koska ei ne kuitenkaan juokse karkuun. Sen sijaan kannattaa vähitellen uhkaillen, painostaen, valehdellen ja varsinkin paikallista eliittiä lahjoen valloittaa suomalaisten maita. Näin yli tuhannen vuoden ajan sekä ruotsalaiset (Pohjois-Ruotsi ja lopulta koko Suomi) että venäläiset (Pohjois- ja Itä-Venäjä ja lopulta koko Suomi) vähitellen syrjäyttivät, valloittivat ja suurelta osin assimiloivat/sulauttivat suomalaiset itseensä.

 

Vain kolme suomensukuista kansaa on säilynyt elinvoimaisena: Marit, virolaiset ja suomalaiset, jotka pelastuivat vain ja ainostaan RAJA-ALUEILLA suurempien kansojen välimaastossa. Virolaiset ja suomalaiset on pelastanut sijainti Ruotsin ja Venäjän välissä. Marit taas pelasti sijainti Venäjän ja tataarien välissä, joskin heitä on viime aikoina sulautettu yhä enemmän venäläisiin.

 

Venäjä kansanmurhaa Marit. Suomen kansallismieliset hiljaa

 

 

Ruotsalaiset eivät suinkaan valloittaneet Suomea yhdellä kertaa, vaan askel askeleelta usean sadan vuoden ajan vähitellen ottivat Suomen haltuunsa ensin rannikolla, sitten linnoilla ja lopulta koko maan. Kyse oli jälleen vähittäisen painostuksen, huijauksen ja suomalaisen eliitin lahjomisen yhdistelmästä.

 

Ja sama tapahtuu jälleen. Se on nimenomaan ruotsinkielinen pääoma, joka fronttiensa Niinistön, Lipposen ja Matti Putkosen johdolla ensin kaappasi sinivalkoisen pääoman Nordealle ja sitten VALEHTELEMALLA vei Suomen EU:iin, euroon ja natokumppanuuteen. Se on nimenomaan ruotsinkielinen pääoma, joka haluaa Suomen lopullisesti länsipankkiirien ja niiden nyrkin Naton alaisuuteen.

 

 

Persujen Matti “Vapaaherra” Putkosen pomo Jacob Wallenberg vierailee Suomessa

 

 

Suomalainen eliitti on jälleen valmis myymään naivin kansansa. Historia toistaa itseään, koska lopultahan historia on vain biologiaa. Tosin tällä kertaa suomalaisten eliitti on valmis jopa antamaan koko maan suurvaltojen ydinaseiden sotakentäksi. Toisaalta mitä väliä sillä on, kun sodan tullen taatusti pakenevat länteen ja sveitsiläiseen pankkiin kävellessään nauravat nuukattujen suomalaisten naiviutta.

 

 

 

47 thoughts on “Suomalaiset geneettisesti itsetuhoisen naiveja? Nuukkaavat itsensä?

  1. Juuri näin. Koko maailman pelastaminen ei kuulu meille.

    Kassaneitiä en laske kuuluvaksi eliittiin missään mielessä. Torpparien jälkeläiset (SDP ym. punavihernousukkaat) ovat tuhonneet Suomen, kun ovat päässeet sotkemaan vieraiden valtojen ideologisen hörhöilyn vallankäyttöön.

    Kokoomuspersut samoin ovat torpparien jälkeläisiä ja myyvät kaiken kiinteän ja irtaimen, kun vaan tilaisuus tulee. Valmiita nuoleskelemaan ketä tahansa vierasta valloittajaa.

  2. Hyvä kirjoitus. Ongelma on geneettinen, se on kulttuurinen, se on fyysinen, se on henkinen

    Ei voi muuta tehdä kuin sivusta seurata tämän maan ”hidasta” tuhoa. En usko että edes siperia opettaa tätä kansaa enää.

    1. Jaahas, sinä sitten et olekaan mikään suomalainen. Olet ensimmäisenä käpykaartissa kun tosipaikan tulee.

      1. Mahdollisesti, tiedätkö ei kiinnosta kuka hörhölässä enää valtaa pitää. Suomi ei ole ollut itsenäinen jo kohta 30v ja se näkyy. Laivaa ei kerkeä enää pelastamaan

        1. Mitenkä tuo itsenäisyyden menetys näkyy. Ei mitenkään, koska sitä ei ole koskaan menetettykään. Haaveile sinä vaan veren veijarien kanssa whiteboy -ylivallasta. Sinua ei voi kutsua suomalaiseksi. Isänmaan petturi sinä olet. Minun sukuni on ollut taistelemassa Suomen puolesta jo Jaakko Ilkan ajoista lähtien. Tuollaiset ulisijat vietäisiin täällä Pohjanmaalla saunan taakse ja annettaisiin hieman sakin hivutusta, että oppisi olemaan halveksimatta isänmaata.

          1. Jaakko Ilkan myivät omat joukot ruotsalaisille. Mitäs siihen sanot. Suomalaisten lojaaliuteen ei voi luottaa. Sekin vielä.

          2. Heh, hyvä pointti. Toki eihän se tarkoita, ettei suomalaisten kannattaisi kapinoida. Sitä vaan, että kannattaa olla realisti. Kapinat pitää suunnitella huolella eikä jossain harhaluuloissa.

          3. Näkyy se siinä että EU määrää mitä me saamme päättää eduskunnassa ja EU rajoittaa sanavapautta ja vie rahat pankeille kun on toimimaton euro valuuttaa. Teidän suvakkien mielestä kaikki matut on suomalaisia mutta ei suomalaiset. Isänmaan pettureita te matuttavat suvakit olette ette suomalaisia. Tuollaiset väivallalla uhkailijat vietäisiin täällä oikeassa Suomessa putkaan rauhoittumaan että oppisitte kunnoittamaan isänmaata.

  3. ”Suomalaiset puolestaan eivät osaa valehdella.”

    Hallitus ja sen ministerit ainakin on tainnut valehdella ihan joka asiassa, eduskunnassa vain valehtelua ei saa kutsua valehteluksi.

    1. Totta. Eli lisäykseksi … ”kuin omalle kansalle”.
      Se on sitä kun ovat titteleistä huolimatta ikuisesti henkisesti renkejä jotka nuoleskelee ylöspäin kuviteltua hienoutta ja paskoo alaspäin tavotellessaan asemaa.
      Onko suomalaisilla politikoilla geneettisesti kaksi virtsakanavaa, josta se toinen johtaa suoraan ylöspäin ja joka aktivoituu sitä mukaa kun henkilö kiipeää ylöspäin hyvä veli verkostossa?

      1. Suomalaiset tontut eivät tajua, että poliitikot ovat ihan taviksia eivätkä mitään jalosukuista kuningashuonetta. Sitä paitsi kaikki työntävät ruskeaa mönjää anuksensa kautta päivittäin. Jumala ei paskanna. Totelkaa vain Jumalaa, ei paska-apinoita.

  4. Ja kaikenlisäksi valheita opetetaan jopa kouluissa. Tästäjohtuen moni valkolainen luulee olevansa arjalainen, vaikka tosiasiassa arjalaiset ovat lähi-itäläisiä. Voisi sanoa jopa näin: ”Jokainen arjalainen ei ole juutalainen, mutta jokainen juutalainen on arjalainen. Luultavasti tämänkin valheen tarkoitus on vääristää historiaa, sillä Adolf Hitler ihaili arjalaisia.
    Adolf Hitler: Mein kampf. Osa 1. Tilinteko.
    11.Luku. Kansa ja rotu:
    -On aivan joutavanpäiväistä ruveta kiistelemään siitä, mikä rotu tai mitkä rodut olivat inhimillisen kulttuurin alkuperäiset kannattajat ja siten sen todelliset perustajat, mitä kaikkea ymmärrämme ihmiskunta sanalla. Yksinkertaisempaa on tehdä tämä kysymys nykyajalle, ja silloin vastauskin on helppo ja selvä.. Mitä nykyaikana näemme silmiemme edessä inhimillistä kulttuuria, taiteen, tieteen ja tekniikan tuotteita, kaikki tyynni on melkein yksinomaan arjalaisten luomaa.
    -Jos ihmiskunta jaettaisiin kolmeen eri lajiin: kulttuurinperustajiin, kulttuurinkannattajiin ja kulttuurinhävittäjiin, silloin ensimmäisen lajin edustajina tulisivat varmaankin kysymykseen ainoastaan arjalaiset.

    https://areena.yle.fi/1-2347438
    Videon kohta 29:42 Ville Haapasalo menee tapaamaan jesidejä.
    Videon kohta 29:52 Sanotaan että jesidit asuvat Ararat vuoriston juurella. Sieltäpäinhän juutalaisetkin ovat kotoisin.
    Videon kohta 33:10 Jesidit saavat mennä naimisiin vain jesidin kanssa.
    Videon kohta 33:48-34:00 Aiemmin vanhemmat päättivät lastensa avioliitosta.
    Videon kohta 34:58-35:10 Poika tottelee isäänsä. Vastaan ei saa väittää.
    Videon kohta 37:07-37:44 Jesidi sanoo että on olemassa indoiranilainen arjalaisten kansa, ja jesidit kuuluvat siihen kansaan. Jesidit sanovat myöskin, että arjalalaisten lisäksi on monia muitakin kansoja, kuten vaikkapa saksalaiset ja armenialaiset.
    Videon kohta 38:43 Arjalainen jesidi kertoo uskonnostaan, zarathustralaisuudesta, joka on samankaltainen kuin juutalaistenkin uskonto.
    Videon kohta 39:23-40:00 Jesidi sanoo ettei jesidiksi voi kääntyä, jotta veri pysyisi puhtaana. Jesidi sanoo että he ovat puhdasverisiä, ja jesidiksi pitää syntyä. Muunrotuiset eivät voi tulla milloinkaan jesideiksi.
    Videon kohta 40:32-40:50 Jesidit väittävät että he ovat kohdanneet 72 kansanmurhaa.

    1. Se arjalaisuus viittaa Iraniin. Tuota Hitlerin ideaa arjalaisuudesta on vaikea ymmärtää ja jos jotain niin lähi-itäläiset ovat aina olleet kulttuurin tuhoamisen keskipisteessä. Mikään sivistyksen kehto se ei ole vaikka eräs porukka haluaakin kaiken niin esitellä. Se on edelleenkin yksi iso slummi

      1. Saksan arjalaiset oli saksalaisia ei iranilaisia. Alkoperäiset arjalaiset taas ovat Intaista ja Nepalista ja niitä natsit etsivät Nepain vuoristosta.

  5. Vai ei osaa suomalaiset valehdella?!!

    Koronaveivauksen takia siirrettyjen kuntavaalien alla esinahattoman Klausin sätkynukke Sanna Marin väitti koronan johtuvan ilmastomuutoksesta!

    Koronaveivauksen alussa totaalinen viherkommunisti Maria Ohisalo vaati sisäministerin asemassa suomalaisia olla menemättä mökeillensä, koska siellä voi joutua rikoksen uhriksi! Minkä rikoksen?!!

    Myös 2015 matuvyöryn aikana suomalaisia kusetettiin hallinnon, poliitikkojen ja valtamedian toimesta. Noitamainen Päivi Nerg väitti, että kaikkien maahantunkeutujien taustat tiedetään! Todellisuudessa suurin osa tänne tulleista matuista oli sotilaskarkureita, sotarikollisia ja terroristeja. Eli kyseessä oli rikollisen aineksen ”valvottu läpilasku” Valtion toimesta. Oliko näitä pahamaineisia vierastaistelijoita tarkoitus käyttää nyt käytävässä nahistelussa Venäjää vastaan?!!

    Naton biolaboratiot tulevat varmasti olemaan shokki monelle suvakille. Lapselliset suomalaiset kuvittelevat vieläkin, että me liitymme joskus natoon. Eiköhän asia mene niin, että biolaboratioiden paljastuttua nato känselöidään ja vastuuhenkilöille tässä kauheassa rikoksessa ihmisyyttä tullaan määräämään erittäin ankarat rangaistukset. Myös kuolemantuomioita tullaan varmasti jakamaan!

    Naton biolaboratiot ovat suoraan kuin kauhuelokuvasta, mutta nyt tämä onkin tosi elämää!

    Milloin presidentti Niinistö viimein kertoo, kuka on hänen kummityttönsä?

    1. Niinistö alkaa olla yhtä seniili kuin virkaveljet rapakon toisella puolella. Epäselvää jaarittelua kuten toiselta lounais-suomen huru-ukolta. Varjele Luoja ettei enää ikinä tule lounaissuomalaista presidenttiä. Sotkevat omavaltaisesti idän suhteet ja nuolevat lännen anuksia.

      1. Onneksi teidän kaltaisia veren veijareita ei ikinä päästetä valtaan, eihän siitä seuraisi muuta kuin sekasorto. ”aimo mieskin” hihittelee itsekseen, kun kirjoittelee tuollaista pikkupoikatekstiä. Ja sitä paitsi dewitin ja ”aimo miehen” sekä hetkisen historian tietämys on nolla. Tuota väitettä ei tarvitse erikseen perustella, riittää kun lukee heidän kommentteja ja kirjoituksia.

    2. Marcohan sanoi, että suomalaiset ovat surkeita valehtelemaan, myös ns. poliitikot. Ongelma on kuitenkin suomalaisten naiivius ja auktoriteettisokeus.

      1. Tääkin on Marcon kommentti. Oot säkin kyllä surkea valehtelija kun väität ettet täällä mekasta ”nimettömänä”. Helvetin noloa käytöstä herra päätoimittajan toimesta.

  6. Rikkaat ovat useimmiten rikollisten, valehtelijoiden ja loisten jälkeläisiä. Tärkeää On kuitenkin olla päästämättä näitä älykkäiksi itseään kutsuvia liian lähelle ja varsinkaan hyväksikäyttämään ja riistämään ihmisiä, sillä sen he taatusti tekevät, jos annat heidän tehdä. He myös myyvät maat, kansallisomaisuudet, suomalaiset jne. jos vain itse hyötyvät siitä jotenkin. Tätä se ”älykkyys” on, mistä he puhuvat.

    1. Maailma on rikollisten murhaajien, saatananpalvojien, elinkauppiaiden ja pedofiilien hallinnassa.

        1. Vittu te olette sekaisin. Tollaseksi tulee kun elämässä ei ole muuta sisältöä kuin öyhöttää netissä päivät pitkät.

          1. Mitäs muuta se nuoriso tekee nyt ja tulevaisuudessa? Tätä päivää ja tulevaisuutta. Öyhötetään netissä.

          2. Älä sotke nuorisoa tähän. Öyhötys on sitä mitä te ns kansallismiäliset hörhöt harrastatte kun ei teidän elämässä ole muutakaan sisältöä.

  7. Suomen eliitti polvistuu helposti kansainvälisille isännilleen ja Suomen kansa taas helposti kotimaiselle eliitille. Samat naamat pystyvät jopa vuosikymmeniä huijaamaan suomalaisia aina uudestaan ja uudestaan. Se on maan tapa.
    Kun Sebastian Kurz jäi Itävallassa kiinni korruptiosta, hän häpesi ja luopui koko poliittisesta urastaan. Suomessa sellainen ei tulisi kuuloonkaan.

  8. Bioaselaboratoriot on puhtaasti valeuutinen! Bioaseet perustuu oletukseen että olisi jokin virus joka voisi levitä ja aiheuttaa oireita. Ei laboratorioissa pystytä valmistamaan tauteja tai tauteja aiheuttavia viruksia! Myrkkyjä pystytään valmistamaan, mutta ne ovat kemiallisia aseita. Ns. bioaseita ei ole olemassakaan! Puhdasta Venäjän propagandaa.

    1. Siis bioaseita on monenlaisia. Väitetään olevan esimerkiksi bakteeri- ja virusperäisiä. Vaikka patogeenisiä viruksia ei olisikaan, niin ei kukaan kiistä bakteerien olemassaoloa ja mahdollisuutta viljellä mahdollisimman haitallisia bakteereja varsinkin, kun ihmisten yleiskunton mitä se nykyään on.

    2. Noniin, siinä taas asiantuntija laukomassa totuuksiaan.

      Miten ois kuunnella vaikkapa itsensä Victoria Nulandin suusta, hän joka oli mukana junailemassa 2014 vallankaappausta

      https://ussanews.com/conspiracy-theory-confirmed-state-department-admits-concern-over-russia-gaining-control-of-ukraines-bioweapons-labs/

      https://www.thegatewaypundit.com/2022/03/breaking-us-department-defense-funding-ukrainian-biolabs-russia-releases-list-biological-agents-tested-us-biolabs-ukraine-including-salmonella-e-coli-anthrax-plague/

      Noita siis on. Snake Islandin toiminnasta olisi hyvä saada lisätietoja.

        1. Minä en tule vastaavasti koskaan noudattamaan lakia, eikä kenenkään muunkaan pidä noudattaa. Jätän tämän vain tähän. En noudata vihollisen ja maanpetturien lakeja.

  9. ’Arjalaisia’ yhdistää indoeurooppalainen kieliperhe. Sekä Euroossa puhuttavat IE-kielet ja Iranssa puhuttu kieli, parsi että Intian muinainen kieli, sankstriitti ovat indoeurooppalaisia kieliä. Tässä on vain se vika että yhteinen puhuttu kieli ei tarkoita yhteistä geeniperimää. Muinaiset juutalaiset olivat seemiläisiä, eivät ’arjalaisia’. Nykyjuutalaisten esi-vanhemmista 90% oli kasaareja, joiden kieli oli alunperin kuului turkkilaisten kielten perheeseen.
    Hitlerin ja natsien mielestä kaikki ’arjalaiset’ olivat muinoin puhuneet samaa kieltä ja olleet ulkomuodoltaan vaaleita, pitkiä, vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä. Osa arjalaisesta kansasta oli Idässä sekoittunut tummiin ja muuttunut itsekin, mutta säilyttäneet kielensä.
    Indot tosiaan tuhosivat Euroopan alkuperäisväestön n. 5500 vuotta sitten ja hävittivät näiden isälinjat (siis miehet tapettiin ja naiset raiskattiin). Vain suomalais-ugrilaiset ja baskit jäivät jäljelle.
    Entä se suomalaisten poikkeuksellinen ’naivius’?
    Mielestäni mm. Koronakusetus on paljastunut että emme poikkea mitenkään ruotsalaisista, balteista, saksalaisista ym. Kansoista. Kantaruotsalaiset ovat vielä enemmän lampaita kuin suomalaiset. Meillä vain on niskassa suomeruotsalaisen pääomapiirien kiristysote, on ollut vuosisatoja.

    1. Hyviä pointteja, mutta mites selität sen, että eurooppalaisista kansoista nimenomaan suomalaiset ovat eniten lääkemafian alla ja niinpä myös orjallisimmin käyttävät kuonokoppia, jne. Suomalaisen ei tarvitse kuin nähdä valkotakki, niin uskoo kaiken. Sama tietysti poliisipuvusta, jne. Suomalaisilla on massiivinen fetissi erilaisten univormujen suhteen.

      Suomalaiset miehet jopa suostuivat lopettamaan suomen jalkapallomaajoukkueen pelin katsomisen baareissa puoliajalla, kun baarit suljettiin koronasäännösten mukaisesti. Kukaan ei uskaltanut pitää pidempään auki.

      On myös katsottava pitkällä tähtäimellä. Kuinka monta kapinaa Suomessa on ollut viimeisen 500 vuoden aikana verrattuna muihin maihin? Kuinka montaa maata Suomi on valloittanut ja kuinka kauan ollut muiden vallan alla?

      Entä miksi fennomanian alku edellytti Tsaarin käskyä?

      1. Onpa dewitiltä omaperäistä historian tulkintaa, kapinoita on ollut lukuisia Lallista ja nuijasodista lähtien. Suomalaiset eivät alistu minkään vallan alle. Me haluamme elää täällä rauhassa, eikä meidän tarvitse lähteä valloittelemaan muita maita ja mantuja. Maskeista on muodostunut dewitille ja hänen joo -miehilleen jonkinlainen fetissi. Lapsellista, hyvin lapsellista mutta mitä muuta veren veijarien nuotiopiirin istujilta voi odottaa.

        1. Eikö olla alistuttu EU-vallan eli natsien neljännen valtakunnan orjaksi? Mistä ohjeet ja lait kysytään. Menty niin pitkälle, että kohta se nöyristely loppuu lopullisesti, kun isommat voimat astuvat näyttämölle.

      2. Suomalainen on ”korkeasti koulutettu” säkillä pirttiin valoa kantava hölmöläinen. Tietty terve sivistyspohja puuttuu 90% ihmisistä. Kaikki tiedon kaataminen siihen päälle ja varsinkin jos se tieto on pseudotietoa, tekee vain vahinkoa pidemmän päälle.

        t Ei se keneltä kysyit

      3. Suomi itsenäistyi Ruotsista pitkälti kahdesta syystä. Ruotsi itse nousi valtaan myöskin kahdesta syystä. Muu maailma oli niin heikko, että tuolloin huomiseksuaalit, heikot ja pelkurit ruotsalaiset nousivat valtaan. Ruotsi ei kuitenkaan olisi noussut valtaan ilman suomalaisia sotilaita ja varsinkin suomalaista ratsuväkeä.

        Miten suomalaiset sitten itsenäistyivät? Ensinnäkin Ruotsin kuningas kuoli ja Kristiina Brahe karkasi kesken kaiken Italiaan ja lopulta venäläiset valloittivat Suomen. Venäjän tsaari kilpaili Ruotsin kanssa ja lopulta sai suomalaisia edes vähän hereille ja antoi näille autonomian.

      4. Viimeinen kappale: meinaa siis sitä, että suomalainen lähtee vasta sitten kapinoimaan vääryyttä vastaan, kun itse ”tsaari” antaa siihen luvan. Kuuliaisuuden ja tottelevaisuuden huippu.
        Tai nykyisin media määrää mikä on hyvää ja minkä puolesta saa osoittaa mieltä ja antaa avosylin lahjoituksia. Mikään suomalainen ei ole hyvää median mielestä. Paitsi onnellisuus. Vieläkö media väittää että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa?

        Ruoan hinta tuplaantuu kesään mennessä ja polttoaineen jakelu lopetetaan siviileille. Olemme sotatilassa

  10. Onkohan Marco tässä geenien lumoissa? Ei tämä nyt ihan taida niin mennä, että nämä paljon mainostetut geenit määräävät ihmisen käyttäymisen viimeistä piirtoa myöten. Jos Marco oikeasti uskoo näin, niin miksi ihmeessä hän vaivautuu kirjoittamaan yhtään mistään, kun tämä kirjoittelu ei kuitenkaan vaikuta geeneihin?

    Jos asialle haluaa jotain tehdä, niin täytyy ottaa huomioon myös kulttuuri ( geenit) ja yksilöiden henkinen kehitys ja sen edellytykset. Näkisin ratkaisujen perustuvan tämän henkisen kehitystason nostamiseen ja oikean tiedon saamiseen perille. Juuri nyt tärkeintä tässä on rikkoa koko kansakunnan tasolla tämä lumous, missä ihmiset kuvittelevat saavansa uutisista ABSOLUUTTISEN totuuden ilman että heidän tarvitsee vaivautua prosessoimaan saatuja viestejä millään tavalla.

    Luonnollisesti meillä on tiettyjä geneettisiä taipumuksia, jotka täytyy tiedostaa. En ole varma onko alistuvaisuus kuitenkaan geneettisellä pohjalla. Se on reaalimaailman ilmiö, mutta olen löytänyt tien ulos henkilökohtaisella tasolla, eikä kokemus oikein tue sitä että tämä on geneettisen tason ilmiö.

    Edelliseen liittyen: Tässä vuosikymmen sitten juttelin erään Tanskalaisen hengellisen opettajan kanssa, joka oli hivenen tuskastunut suomalaisten kanssa työskentelyyn. Hän kysyi: ”Miten suomalaisten kansallishenki voi olla näin lytätty, miksi olette niin passiivisia ettekä pidä puolianne?” Tuolloin minulla ei ollut tälle vastausta, mutta kuunnellessani Arhi Kuittisen juttuja (jotka kannattaa ottaa pienellä varauksella), niin minulle tuli oivallus, että tämä kansa on ollut erilaisten sortotoimien alla ainakin viimeiset 1000 vuotta. En liioittele tässä pätkän vertaa, ei sata vuotta vaan tuhat vuotta. Tämän lisäksi keskuuteemme otetut valtarakenteet, kuten Suomen valtio ja kristillinen kirkko ovat TUONTIKAMAA ja epäilen että näillä ei ole kansallishenkemme perimmäisen olemuksen kanssa paljonkaan tekemistä (paitsi sen tukahduttamisessa.) Nyt on korkea aika ottaa nämä kyseenalaiset tuontikamat tarkemman tutkiskelun alaisuuteen ja päättää mitkä elementit niistä itseasiallisesti palvelevat MEIDÄN etujamme ja siirtää loput syrjemmälle. Kiinnostaisi myöskin tietää millainen alkuperäinen suomalainen kansallishenki oikein oli ennen tätä tuhannen vuoden sortokautta. Onko se säilyttämisen arvoinen? Tässä taitaa kuitenkin olla aika tavalla kaivelemista, mutta älkäämme heittäkö kirvestä kaivoon.

    -PoP

    1. Suomalaiset on opetettu pois kansallistunteesta. Kouluissa vain kansainvälisyyskasvatusta. Jo päiväkodista lähtien aivopestään nöyristelemään ja palvelemaan ulkomaalaisia.

  11. Kuolemantuomio rikollisille amerikkalaisille ja briteille, jotka kehittelevät myrkkypiikkejä, bioaseita jne.

  12. Heti kun suomalaiset ymmärtävät, että maalliset lait eivät koske ja sido suomalaisia, sitä nopeammin suomalaiset voivat aloittaa laillisen vapaustaistelun ja tulla vapaiksi.

    Mitkään lait eivät ole voimassa ja mitkään lait eivät sido suomalaisia. Tämä on täysin vihollisemme keksimää, että olisi jotain maallisia lakeja, joita kansalaisten pitäisi noudattaa. Ainoastaan Jumalaa pitää totella ja noudattaa, ei maallisia lakeja. En tule koskaan noudattamaan maallisia lakeja, vaan teen mitä haluan, kunhan en elä Jumalaa vastaan. On täysin mielisairas ja typerä ajatus, että olisi jokin maallinen auktoriteetti, jolla olisi mitään valtaa ja käskyvaltaa minuun.

Comments are closed.