Marco de Wit 15 maaliskuun, 2022
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

 

Laiton Lehti on kertonut kuinka 80-luvulla kaikki oli paremmin. Siis kulttuurisesti ja sananvapauden näkökulmasta. Silloin eivät feministit määräilleet, vaan kaikki nauroivat heille. Mukaanlukien naiset.

 

Kasarin seksikkäät kuvat nyt Iltalehden arkistossa – maksullisena!

 

 

Siten 80- ja 90-luvuilla sai myös naureskella mustalaisille.

 

Päivän video: Mannet ratissa

 

 

Vähitellen femakot pääsivät kuitenkin valtaan ja mustalaissketsit kiellettiin. Tosin 2000-luvun alussa oli vielä yksi viimeinen yritys näyttää televisiossa mustalaisvitsejä. Nimittäin mustalaisten itsensä toimesta! Osittain romaanitaustainen rock-legenda Remu Aaltonen ei nimittäin kestänyt femakkojen kotkotusta, vaan päätti kaveriensa kanssa luoda Manne-TV:n.

 

Sille kävi kuitenkin pian huonosti. Feministit ja muut suvakit nostivat mielettömän äläkän ja yksi osa jäi kokonaan esittämättä. Manne-TV:n nimikin muutettiin Romano-TV:ksi. Lopulta päädyttiin vuosiksi käräjille ja jopa korkeimpaan oikeuteen saakka, jossa äänin 4-1 mustalaisia ei sentään tuomittu omista vitseistään.

 

Romano-tv:n käsittely eri oikeusasteissa päättyi vasta keväällä 2011, lähes neljä vuotta ohjelman ensiesityksen jälkeen. Tuolloin korkein hallinto-oikeus antoi äänin 4-1 päätöksen, jonka mukaan ohjelman ei katsottu tarkoituksellisesti loukanneen romaniväestöä.[7]

 

 

Lukija kirjoittaa:

 

TV:ssä oli ai­koi­naan «Man­ne-TV» sar­ja. Sit­ten sen pi­ti vaih­taa ni­mi. Ko­hun seu­rauk­se­na kat­soin pa­ri osaa. Jos­tain syys­tä, var­maan­kin po­liit­ti­sen val­lan saa­vut­ta­mi­sek­si, oh­jel­man vies­ti ta­hal­laan kä­si­tet­tiin vää­rin, kun väi­tet­tiin oh­jel­man ni­men:

 

– nau­ra­van mus­ta­lai­sil­le vaik­ka kat­se­lu­ko­ke­muk­se­ni pe­rus­teel­la ky­se oli, et­tä

– nau­re­taan yh­des­sä mus­ta­lais­ten kans­sa.

 

 

Täl­lä ta­val­la TV-oh­jel­man, jo­ka to­del­la oli­si lä­hen­tä­nyt val­ko­lai­sia ja mus­ta­lai­sia ja aut­ta­nut hei­tä ym­mär­tä­mään toi­nen toi­si­aan, esit­tä­mi­nen es­tet­tiin.

 

On­ko so­pui­sa yh­tei­se­lo eri­lais­ten kan­sa­ryh­mien kes­ken niin vaa­ral­li­nen asia, et­tä si­tä vas­taan pi­tää tais­tel­la po­liit­ti­sin kei­noin.

 

 

 

Niinpä! Alla otteita Manne TV:stä. Se alkaa hyvin suvaitsemattomasti islamia pilkaten!

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

4 thoughts on “Mustalaisten luoma Manne-TV myös sensuroitu!

  1. Femakot ja suvakit lupaa kysymättä loukkaantunut milloin kenenkin puolesta. Alkaisivat jo vihdoin loukkaantua sorretuimman vähemmistön eli valkoistenAimo aitosuomalaisten puolesta.

  2. Ja mitä sitten? Mitä sitten? En oikeasti näe mikä pointti tässä asiassa on. Käyhän joskus katsomassa kaupoissa jne.

  3. Kaikille valkolaisille saa nauraa ja keksiä olematonta, mutta tosiasiaa ei saa sanoa edes vitsinä muista.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*