Ukrainan sodalla ei ole mitään tekemistä Ukrainan kanssa. Tätä maata käytetään vain tykinruokana Putinin syrjäyttämiseksi.
Yksi tärkeä pointti Suomen NATO-jäsenyyden kannalta on tiedostaa, että kolmas maailmansota on jo alkanut.
– Ei ole mitään järkeä asettua minkään osapuolen taakse jo meneillään olevassa sodassa.
– Se on sama kuin ampuisi itseään päähän.
– Venäläistä rulettia pistoolilla, jossa «jokainen numero voittaa».
– Suomen osa NATO:ssa on sama kuin Ukrainan: tykinruoka.
Globaali eliitti lupaa poliitikoille ja heidän lapsilleen ikuisen viran ja aseman oman kuvernementtinsä «uskollisina palvelijoina».
– Tässä paikallisen poliitikon ja kansan etu menee jyrkästi ristiin.
– Läntisessä kulttuurissa poliitikon tavoitteena on nousta eliitin jäseneksi ja siihen pääsee vain pettämällä kansan.
”Globaali eliitti lupaa poliitikoille ja heidän lapsilleen ikuisen viran ja aseman oman kuvernementtinsä «uskollisina palvelijoina».”
Tämä on ollut ilmeistä jo jonkin aikaa. Ei kukaan, vähänkään historiaa tunteva poliitikko tai virkamies, voi toimia niin vahingollisesti kansaa kohtaan kuin mitä viime vuosina on länsimaissa nähty. Ellei sitten, ole tullut tietoiseksi tulevista käänteistä ja ole todellakin saanut näitä mainittuja lupauksia.
Hyvä pointti ja sitten vielä sen päälle sionisteillahan on takaportti, kuten on ollut tuhansia vuosia. Tämän takia ne voivat vetää niin riskaabelia strategiaa.
Tänään lehti löysi oikean tasonsa, eikä edes yritättänyt tehdä uskottavia juttuja. Pysyi samalla sketsi linjalla kuin Marcon koko olemus ollut jo vuosia. Kiitän.
Kommenttisi todistaa, että kastemadon älykkyyosamäärällä ei voi ymmärtää ja nähdä maailmanpolitiikan arkipäivää, joka on käsitteenä yhtä laaja-alaista kuin itse tähtitiede.
Kun piikitetylle näyttää sormella kuuta taivaalla. Hän katsoo sormea, jolla kuuta osoitetaan!
Miksi ja milloin edes ehdit tänne trollaamaan, eikö valtamedian sotapropaganda, Yhdysvaltain demokraatti-kommareiden, NATO:n ja EU:n valmiiksi pureskeltu uutis-rehu tarjottuna suoraan kaukaloon kärsän alle 24/7 vie kaiken ajan.
Wallu voisi valita todellisen miehren teon ja mennä Ukrainaan natsipataljoonaan laittamaan Putin häpeään ja pois viralta! Tosin sieltä ei kulje edes maitojunia takaisin, jos rauhanaate onkin se kotisohva, sillä palkkasotilaan palkka on luoti selkään eli kuolema hoitipa virkansa tai ei!
Edelleen kehottaisin olemaan avoin virusteorian suhteen. Väite ”viruksia ei ole olemassa” voi sekin muodostua omanlaisekseen itsepäiseksi kultiksi ja aiheuttaa tärkeän aineiston ja tutkimusten huomiotta jättämisen.
Omasta mielestäni jo se, että koronavirukseen liittyviä rahastuspatentteja on niin valtavasti, varmistaa viruksen olemassaolon kutakuinkin sataprosenttisesti. Ja kuten olen monta kertaa muistuttanut, sen viruksen ei tarvi olla piikkipallon tai ”moon landerin” muotoinen, vaan se voi olla muodoltaan mikä tahansa bioaktiivinen möykky tai lima.
Molemmissa sekä uskonnossa että covidismissa käytetään taitavasti hyväksi ihmisen kuolemanpelkoa. Uskonnossa pelko kohdistuu kuolemanjälkeiseen elämään, covidismissa taas kuolemaan itseensä. Uskonnossa hyväksytään vielä se tosiasia, että ihminen on kuolevainen ja itse kuolema näin luonnollista. Toisaalta kuolema on eräänlainen mysteeri ja mysteerit synnyttävät aina erilaisia pelkoja, hypoteesejä, oletuksia, teorioita ja mahdollisuuksia. Jatkuuko elämä silti jossain muodossa ja millaisessa. Kukaan ei ole luotettavasti tullut kertomaan, millaisena ja millaisissa olosuhteissa elämä jatkuu. Näin ollen vastassa on tuntematon ja ihmisluonteeseen kuuluu jo evolutionäärisistä syistä tuntemattoman pelko. Tätä tyhjiötä täyttämään ovat tulleet uskonnolliset organisaatiot omine selityksineen kuolemanjälkeisestä elämästä, siihen valmistautumisesta ja siitä selviytymisestä. Kyky lievittää ihmisen pelkoa antaa uskonnollisille organisaatioille vallan. Ihminen turvautuu aina itseään vahvempaan ja vahvuus tai sen illuusio antaa vallan.
Uskonnon menettäessä merkityksensä, ihmisten maallistuessa ja kadottaessa uskon henkiseen, on täytynyt keksiä tilalle jotain muuta. Kuolemanjälkeisen elämän turvaamisen asemesta ihmiset ovat siirtyneet tavoittelemaan itse elämää. Vaikka tiede ei vielä kykene tekemään meistä kuolemattomia, kykenee se jo pidentämään elämää ja lykkäämään kuolemaa. Samalla meille tarjotaan erilaisia tavoiteltavia asioita ja mukavuuksia, syitä tarrautua elämään, jotta ei jäisi paitsi mitään. Näin meille on luotu uusi kuoleman kultti ja ihmisistä, jotka kykenevät pelastamaan elämämme, on tullut tämän kultin uusi papisto.
Niin on. Tämä uskonto on kaikista pahin. Keskitysleirit, omaisuuden nollaaminen, länsimaisten yksilönvapauksien poisto, omistusoikeuden, itsemääräämisoikeuden, sananvapauden poisto, sensuuri, sosiaalinen pisteytys, digi-id jne…Covidismi on sitä, että kaikki kommunismin, fasismin, natsismin, monopolikapitalismin ihmistä alistavat elementit yhdistetään. Pahin kaikista uskonnoista ja ismeistä, kun se iskee kokonaisvaltaisesti yksilöön.
Ne, jotka kannattavat covidismia ovat siinä rakenteessa mukana. hyötymässä siitä. Lääkärit ja hoitajat ovat käytännön tason papistoa, jotka toteuttavat covifismin sakramentteja.
Sananvapauden idea on kuollut ja Marco on suistunut Kremlin tapaan puhtaaseen aivopesuun. Onneksi olkoon heikot selkärangattomst johtajat ja ”toimittajat”.
Kaunis nainen kertoo kuinka lääketeollisuus on kaapattu. Tai oikeastaan se – mitä me käsitetään sanalla ’terveydenhoito’;
Tania The Herbalist https://www.youtube.com/watch?v=Yoxd1v7oGhg
Olisko syytä laittaa näitä videoita etusivulle, eikä mitään kohujuttuja ja hömppää Marco?
Venäjä ei ole ongelma, Ukraina ei ole ongelma, Uuskonservatiivien SIONISTINEN GLOBALISMI ON ONGELMA.
Russia is not our Problem. Ukraine is not our Problem. Neo-Con Zionist Globalism is the Problem
– Uuskommunismi.
Juutanazit ovat kaiken takana.
https://twitter.com/TerryGCarr/status/1504809091977433089
Päivän Armstrong:
Salaliitto Trump’in, Putin’in ja Xi’n Syrjäyttämiseksi
Ukrainan sodalla ei ole mitään tekemistä Ukrainan kanssa. Tätä maata käytetään vain tykinruokana Putinin syrjäyttämiseksi.
Yksi tärkeä pointti Suomen NATO-jäsenyyden kannalta on tiedostaa, että kolmas maailmansota on jo alkanut.
– Ei ole mitään järkeä asettua minkään osapuolen taakse jo meneillään olevassa sodassa.
– Se on sama kuin ampuisi itseään päähän.
– Venäläistä rulettia pistoolilla, jossa «jokainen numero voittaa».
– Suomen osa NATO:ssa on sama kuin Ukrainan: tykinruoka.
Globaali eliitti lupaa poliitikoille ja heidän lapsilleen ikuisen viran ja aseman oman kuvernementtinsä «uskollisina palvelijoina».
– Tässä paikallisen poliitikon ja kansan etu menee jyrkästi ristiin.
– Läntisessä kulttuurissa poliitikon tavoitteena on nousta eliitin jäseneksi ja siihen pääsee vain pettämällä kansan.
”Globaali eliitti lupaa poliitikoille ja heidän lapsilleen ikuisen viran ja aseman oman kuvernementtinsä «uskollisina palvelijoina».”
Tämä on ollut ilmeistä jo jonkin aikaa. Ei kukaan, vähänkään historiaa tunteva poliitikko tai virkamies, voi toimia niin vahingollisesti kansaa kohtaan kuin mitä viime vuosina on länsimaissa nähty. Ellei sitten, ole tullut tietoiseksi tulevista käänteistä ja ole todellakin saanut näitä mainittuja lupauksia.
Hyvä pointti ja sitten vielä sen päälle sionisteillahan on takaportti, kuten on ollut tuhansia vuosia. Tämän takia ne voivat vetää niin riskaabelia strategiaa.
Tänään lehti löysi oikean tasonsa, eikä edes yritättänyt tehdä uskottavia juttuja. Pysyi samalla sketsi linjalla kuin Marcon koko olemus ollut jo vuosia. Kiitän.
Liberaali. Äiti tatuoitu pikkupoika.
Kommenttisi todistaa, että kastemadon älykkyyosamäärällä ei voi ymmärtää ja nähdä maailmanpolitiikan arkipäivää, joka on käsitteenä yhtä laaja-alaista kuin itse tähtitiede.
Kun piikitetylle näyttää sormella kuuta taivaalla. Hän katsoo sormea, jolla kuuta osoitetaan!
Miksi ja milloin edes ehdit tänne trollaamaan, eikö valtamedian sotapropaganda, Yhdysvaltain demokraatti-kommareiden, NATO:n ja EU:n valmiiksi pureskeltu uutis-rehu tarjottuna suoraan kaukaloon kärsän alle 24/7 vie kaiken ajan.
Wallu voisi valita todellisen miehren teon ja mennä Ukrainaan natsipataljoonaan laittamaan Putin häpeään ja pois viralta! Tosin sieltä ei kulje edes maitojunia takaisin, jos rauhanaate onkin se kotisohva, sillä palkkasotilaan palkka on luoti selkään eli kuolema hoitipa virkansa tai ei!
Erittäin lukemisen arvoinen raportti:
https://www.unz.com/lromanoff/covid-19-a-biological-weapon-targeting-ethnicity-and-body-systems/
Edelleen kehottaisin olemaan avoin virusteorian suhteen. Väite ”viruksia ei ole olemassa” voi sekin muodostua omanlaisekseen itsepäiseksi kultiksi ja aiheuttaa tärkeän aineiston ja tutkimusten huomiotta jättämisen.
Omasta mielestäni jo se, että koronavirukseen liittyviä rahastuspatentteja on niin valtavasti, varmistaa viruksen olemassaolon kutakuinkin sataprosenttisesti. Ja kuten olen monta kertaa muistuttanut, sen viruksen ei tarvi olla piikkipallon tai ”moon landerin” muotoinen, vaan se voi olla muodoltaan mikä tahansa bioaktiivinen möykky tai lima.
Molemmissa sekä uskonnossa että covidismissa käytetään taitavasti hyväksi ihmisen kuolemanpelkoa. Uskonnossa pelko kohdistuu kuolemanjälkeiseen elämään, covidismissa taas kuolemaan itseensä. Uskonnossa hyväksytään vielä se tosiasia, että ihminen on kuolevainen ja itse kuolema näin luonnollista. Toisaalta kuolema on eräänlainen mysteeri ja mysteerit synnyttävät aina erilaisia pelkoja, hypoteesejä, oletuksia, teorioita ja mahdollisuuksia. Jatkuuko elämä silti jossain muodossa ja millaisessa. Kukaan ei ole luotettavasti tullut kertomaan, millaisena ja millaisissa olosuhteissa elämä jatkuu. Näin ollen vastassa on tuntematon ja ihmisluonteeseen kuuluu jo evolutionäärisistä syistä tuntemattoman pelko. Tätä tyhjiötä täyttämään ovat tulleet uskonnolliset organisaatiot omine selityksineen kuolemanjälkeisestä elämästä, siihen valmistautumisesta ja siitä selviytymisestä. Kyky lievittää ihmisen pelkoa antaa uskonnollisille organisaatioille vallan. Ihminen turvautuu aina itseään vahvempaan ja vahvuus tai sen illuusio antaa vallan.
Uskonnon menettäessä merkityksensä, ihmisten maallistuessa ja kadottaessa uskon henkiseen, on täytynyt keksiä tilalle jotain muuta. Kuolemanjälkeisen elämän turvaamisen asemesta ihmiset ovat siirtyneet tavoittelemaan itse elämää. Vaikka tiede ei vielä kykene tekemään meistä kuolemattomia, kykenee se jo pidentämään elämää ja lykkäämään kuolemaa. Samalla meille tarjotaan erilaisia tavoiteltavia asioita ja mukavuuksia, syitä tarrautua elämään, jotta ei jäisi paitsi mitään. Näin meille on luotu uusi kuoleman kultti ja ihmisistä, jotka kykenevät pelastamaan elämämme, on tullut tämän kultin uusi papisto.
Niin on. Tämä uskonto on kaikista pahin. Keskitysleirit, omaisuuden nollaaminen, länsimaisten yksilönvapauksien poisto, omistusoikeuden, itsemääräämisoikeuden, sananvapauden poisto, sensuuri, sosiaalinen pisteytys, digi-id jne…Covidismi on sitä, että kaikki kommunismin, fasismin, natsismin, monopolikapitalismin ihmistä alistavat elementit yhdistetään. Pahin kaikista uskonnoista ja ismeistä, kun se iskee kokonaisvaltaisesti yksilöön.
Ne, jotka kannattavat covidismia ovat siinä rakenteessa mukana. hyötymässä siitä. Lääkärit ja hoitajat ovat käytännön tason papistoa, jotka toteuttavat covifismin sakramentteja.
Sananvapauden idea on kuollut ja Marco on suistunut Kremlin tapaan puhtaaseen aivopesuun. Onneksi olkoon heikot selkärangattomst johtajat ja ”toimittajat”.
Vain maski ja myrkkypiikki pelastaa! Jos et usko niin kysy vaikka suvakilta, niin hän kyllä kertoo asian olevan näin!
Kaunis nainen kertoo kuinka lääketeollisuus on kaapattu. Tai oikeastaan se – mitä me käsitetään sanalla ’terveydenhoito’;
Tania The Herbalist
https://www.youtube.com/watch?v=Yoxd1v7oGhg
Olisko syytä laittaa näitä videoita etusivulle, eikä mitään kohujuttuja ja hömppää Marco?
Nyt sama jopa suomeksi tekstitettynä.
https://tokentube.net/v/2236186799/Kuinka-Rockefeller-kaappasi–terveydenhuolto–j%C3%A4rjestelm%C3%A4n