
Ainoana mediana Laiton Lehti perustaa analyysinsä sekä praxeologiseen toiminnan logiikkaan että offensiiviseen realismiin. Tämän takia Laiton Lehti on mainostanut varsinkin professori John Mearsheimerin tutkimuksia.
Professori John Mearsheimer räjäytti potin: 16 miljoonaa katselukertaa!
Offensiivinen realismi perustuu maalaisjärkeen. Sillä on pari nyrkkisääntöä:
A. Valtiot pyrkivät maksimoimaan valtansa.
Näin valtioilla on insensiitivi olla mahdollisimman suuri armeija ja pyrkiä dominoimaan muita valtioita.
B. On parempi olla Godzilla kuin bambi.
Tämä nyrkkisääntö loukkaa suuresti suvakkitutkijoita, koska bambeillakin on kuulemma oikeutensa. Siis ihan oikesti. Suurin osa nykyajan valtiotieteilijöistä pitää Mearsheimerin nyrkkisääntöjä vihapuheena.
C. Viholliseni vihollinen on ystäväni.
Valtiot pyrkivät maksimoimaan valtaansa luomalla liittoumia. Tämä nyrkkisääntö selittää miksi esimerkiksi Israel on liittoutunut Syyriassa Isiksen ja muiden jihadistien kanssa sekä Ukrainassa natsien kanssa. Suurin osa nykyajan valtiotieteilijöistä ja historioitsijoista ei kuitenkaan uskalla mitään asiasta puhua, koska se olisi antisemitismiä.
Laittoman Lehden lukija on tiivistänyt nämä offensiivisen realismin periaatteet pelin muotoon:
Rules based world order, sääntöpohjainen maailmanjärjestys on peli, jossa
1) On yksi pelaaja, vahvin.
2) Vahvin määrää säännöt ja
3) pakottaa muut toimimaan näiden sääntöjen mukaan.
4) Samalla tuo vahvin pelaaja pidättää itselleen oikeuden muuttaa sääntöjä mielin määrin ja kesken pelin.
Eivät juutalaiset voi koskaan tehdä mitään väärää. Juutalaiset ovat täydellisiä, virheettömiä, sekä tekevät kaiken aina oikein. Muistakaa se. Kaikki mitä Juutalaiset tekevät on aina oikein.
Meinaatko Marco kääntyä juutalaiseksi vai mistä moinen tunteenpurkaus?
Ymmärrätkö päinvastaista eli v#ttuilua. Esim. kehuvasta tarkoittaen päinvastaista. Et muka.
Ei tarvitse olla juutalainen ollakseen siionisti. (Lähde: Joe Biden)
Marcoa ikäväkö? Kyllä näytät siltä
Nyt Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Israel eivät ole tyytyväisiä edes maailmanlaajuiseen valtaan, vaan he haluavat hallita avaruuttakin ja tietysti avaruudessa myöhemmin olevia ihmisiä. Tästä seuraakin ikuista sotaa hallintoa ja satanisteja vastaan.
Ja Jeff Bezos ja Elon Musk aikovat valloittaa koko avaruuden. Linnunradalle kuulemma mahtuu asumaan ainakin tuhat miljardia Jeff Bezos- ja Elon Musk-kloonia, jotka itsesiittoisesti pystyvät lisääntymään ja neuralinkin kautta ovat yhdistettyinä Microsoftin järjestelmiin. He kahdestaan kansoittavat koko aurinkokunnan ja ovat kuolemattomia.
Voin sanoa, että mitä tahansa Elon Musk ja Jeff Bezos lupailisivat ihmisille, et halua asua heidän hallitsemassaan helvetissä.
Käynnissä olevassa kansanmurhassamme ainoa tapa pysyä elossa on olla noudattamatta lakeja ja tiedostamalla, että lait eivät ole enää voimassa. Satanistinen hallinto ja miehittäjämme eivät noudata mitään lakeja ja sääntöjä, joten ainoa keino pysyä elossa on olla itsekään noudattamatta niitä ja ryhtymällä lailliseen vastarintaan.
Suomalaiset ovat liian kilttejä ja rehellisiä säilyäkseen elossa. Rikolliset amerikkalaiset, britit ja Israelin valtio tuhoavat ja murhaavat suomalaiset.
Kyllä, ja Venäjä on niiden amerikkalaisten ja pahojen brittien väline ja ase siihen. Sen takia jo 500 vuotta sitten järjestivät itsevaltiuden Venäjälle, että se kurittaa suomalaisia, etteivät pääse nousemaan entisaikojen mahtavuuteen.
Seuraavassa sodassa Putin näännyttää Suomen kansan nälkään ja kylmään saartamalla koko maan ja vasta sitten hyökkää kolmelta suunnalta; pohjoisesta, keskeltä ja etelästä, kun puolustajan kyky on heikentynyt. Jos ei saa kokonaan sitten paloittelee sen pienempiin itsehallintoalueisiin ja nukkehallituksiin, kuten Ukrainassa yrittää nyt.
https://markkusiira.blogspot.com/2021/03/aleksandr-dugin-ja-suuren-heraamisen.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Dugin:
Dugin esittelee ajatuksiaan vuonna 1997 julkaistussa teoksessaan Geopolitiikan perusteet (Основы геополитики). Siinä hän arvostelee Neuvostoliiton jälkeistä Yhdysvaltojen johtamaa yksinapaista maailmaa[1] ja esittää, että vuoden 1913 valtionrajat ovat Venäjän oikeat rajat.[8] Duginin poliittinen tavoite on Venäjän imperiumin palauttaminen ensisijaisesti yhdistämällä entisten neuvostotasavaltojen, kuten Georgian ja Ukrainan, alueita Venäjään. Geopolitiikan perusteissa myös Suomi kuuluu Venäjän imperiumiin[1][17].
Dugin vastustaa Yhdysvaltoja ja sen liberaalia arvomaailmaa, ja katsoo Yhdysvaltojen lopulta tuhoutuvan.
Tämä on täysin samaa roskaa Duginilta kuin, että Ruotsi vain päätti koko Suomen kuuluvan Ruotsin kuningaskuntaan ja piirsi Suomen osaksi omaa kuningaskuntaansa. Yhtä röyhkeää. On täysin eri asia onko näin oikeasti jos kansa on kaikin tavoin tarpeeksi voimakas ja ei alistu. Suomen ei ole pakko olla idän, eikä lännen orja. Pääongelma ovat kuitenkin suomalaisten orjageenit. Suomalaiset haluavat olla muiden orjia ja eivät halua kapinoida orjaisäntäänsä vastaan. Tämä on täysin ennenkuulumatonta miltään kansalta.
Suomella ei ole ollut siirtomaita. Vain abstraktiin , strategiseen ja taktiseen kypsään ajatteluun kykenevät pystyvät hankkimaan orjia ja siirtomaita.
Ei muuten Venäjälläkään ole ollut merentakaisia siirtomaita. Suomalaiset samaa porukkaa venäläisten kanssa. Reaktiivisia odottajia.
Ei oteta vastuuta mistään, ajalehditaan vaan virrassa tarmottomasti:
Ismo Leikola 15.5.2021, Passiivinen kansa:
https://www.youtube.com/watch?v=6EgDFY-vi4s
Jos pariudut näiden rikollisten ja sairaiden amerikkalaisten ja brittien kanssa, petät oman kansasi ja jälkeläisesi alkavat vainoamaan ja ryöstämään muita suomalaisia. Rikollisuus, ryöstäminen, epärehellisyys, hyväksikäyttö, murhaaminen ja loisiminen ovat imperialististen amerikkalaisten ja brittien geneettisiä ominaisuuksia.