Marco de Wit 9 huhtikuun, 2022
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

 

Ainoana mediana maailmassa Laiton Lehti on paljastanut miten valkoisten keskimääräinen älykkyysosamäärä ja mielenterveys ovat romahtaneet siihen pisteeseen, että koko sivilisaatio tulee romahtamaan lähiaikoina. Mahdollisesti jo parissa vuodessa, mutta VIIMEISTÄÄN parissa vuosikymmenessä.

 

 

Tohtori Dutton: Idiocracy-elokuva liian optimistinen. Romahdus jo muutamassa vuosikymmenessä!

 

 

Läntinen maailma on siis ihan oikeasti mielisairas, koska siellä darwinistinen luonnonvalinta loppui ensimmäisenä jo pari sataa vuotta sitten. Ei siis ihme, että lännessä ihmiset lähtivät helposti mukaan ensin suvakismiin ja sitten koronahysteriaan. Sekään ei kuitenkaan riittänyt, vaan nyt kaikki ovat myös mielisairaan sotahullussa natohysteriassa.

 

Niinpä venäläisiä vainotaan kaikkialla lännessä. Siis jopa kulttuurisesti, vaikka venäläinen kulttuuri on nimenomaan osa eurooppalaista ja valkoista kulttuuria! Itse asiassa varsinkin tsaarin aikainen venäläinen kulttuuri on nimenomaan sitä oikeaa ja aitoa valkoista korkeakulttuuria, jota tietty porukka on kadehtinut ja yrittänyt pitkään tuhota.

 

Europa Invicta: Toinen valssi

 

 

Tästä venäläisen korkeakulttuurin tärkeydestä huolimatta länsimaat ovat nyt sensuroimassa jopa kuolleita venäläisiä säveltäjiä! Putin on ihan oikessa, että venäläinen kulttuurikin ollaan kanseloimassa, vaikka hän jättikin mainitsematta kuinka innokkaimpia kanseloijia ovat nimenomaan eräs venäläisiä yli tuhat vuotta vihannut porukka.

 

Päivän video: Kanseloitu valssi

 

 

Venäläisiä on nyt myös alkanut vainoamaan kuuluisa Chanel-muotiyritys. Se ei suostu myymään laukkujaan venäläisille!

 

Tämä on todella moraalitonta, mutta myös strategisesti typerää. Päinvastoin kuin suomalaiset, niin venäläiset eivät ole alistuvaa tyyppiä. He vain sisuuntuvat kiusaamisesta ja varmasti kostavat.

 

Niinpä venäläiset naiset ovat raivoissaan Chanelille ja tuohoavat sen laukkuja.

 

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

35 thoughts on “Chanel syrjii venäläisiä naisia! Kostavat tuhoamalla Chanelin laukkuja!

  1. Hei pullero.. 3 uutta juttua odottaa vielä tulemista. Klo 1.20. Koetas nyt hoikka poikka hoitaa homma.

  2. Kansallisten korkeakulttuurien vainon takana tietenkin eräs vihamielinen vähemmistö, joka omistaa rahakoneen, mediat ja Hollywoodin viihdesaastan.

    1. Vai tulee länsimainen sivilisaatio romahtamaan seuraavan kahden vuoden, seuraavan 20 vuoden, seuraavan sadan vuoden, seuraavan tuhannen vuoden kuluessa. Tai sitten ei, mikä on todennäköisin vaihtoehto.

  3. Varsinkin naisen kosto on kauhea. Pitkä muisti naarailla, yhtäkään yksityiskohtaa eivät voi unohtaa.

    1. Ja kuten miehet tietävät, money vaikeat naiset muistavat vielä yhä uudestaan ja uudestaan vuosien ja kymmenien vuosien jälkeen ja aloittavat saman asian jankkaamisen yhä uudestaan. Onneksi tätä eivät aivan kaikki naiset tee. Mutta naisten viha voi todellakin olla suorastaan sukupolvia ylittävää. Todella typerä veto yritykseltä. Huomaa, että he eivät kartelliyrityksenä tiedä liiketoiminnasta yhtään mitään.

  4. Nimenomaan venäläiset naiset käyttävät keskimäärin paljon enemmän rahaa ulkonäköön, luksustuotteisiin jne. ja itäiset markkinat ovat valtavia. Samalla Chanel suututti KAIKKI venäläiset ja yleensäkin myös muitakin slaavinaisia.

    Täytyy sanoa, että tämä suvakkien ja myrkyllisten mutanttien sotakiima ja ihmisviha on jotain aivan uskomatonta. Mutta voit olla varma siitä, että suvakit juoksevat ensimmäisinä karkuun ja taistelevat viimeiseen kansallismieliseen asti!

    1. Venäläiset naiset ovat naisellisia ja kyllä Ukrainasta sitä naiskauneutta myös löytyy. Toki on syytä muistaa, että Ukrainassa on myös näitä tummahipiäisempiä ja karvaisia naisia, jotka ovat taas rumia ja kammottavia.

      Suomessa taas on erittäin laadukkaita naisia, jotka soveltuvat erinomaisesti uusien suomalaisten synnyttäjiksi. Suomen naisongelma on taas nämä puolimatut(diarra), läskit femakot, transufanaatikot, raivoavat kurdinartut, ympärileikatut somalittaret jne…
      Tietenkin kiinteät hedelmällisessä iässä olevat suvakit ja lesbot voidaan myöhemmin lähettää suljettuihin eheytyskeskuksiin, joissa heidät tehokkaasti vieroitetaan irti mokkakikkelin himosta ja jumalan ikuisen lain vastaisesta paritteluvietistä. Tietenkin ennen hedelmöitystä on syytä tutkia hyvin tarkkaan laitoksen asiakkaiden geenejä. Tämä tulee vaatimaan urheita ponnisteluja Suomen kansalta!

      Ehkä me näemme nyt uuden parittelukulttuurin kukoistuksen, kun suomalaiset nuoret miehet pääsevät tekemään lapsia hedelmällisessä iässä olevien nuorten, kiinteiden ja vaaleiden ukrainalaisnaisten kanssa?

      Tosin Ranskassa nuoret ukrainalaisnaiset jo laitettiin pikatreffeille mustien ”ranskalaismiesten” kanssa. Toivottavasti tätä ei tapahdu isänmaassamme ja urheat suomalaismiehet häätävät vaanivat matumiehet pois, jotta naiset jäävät suomalaisille perheen perustaville miehille!

      1. Kyllä lähes kaikki suomalaiset naiset ovat erittäin älykkäiden neekerien ja erittäin älykkäiden arabian lasten synnyttäjiä.

      2. Lähes kaikkien suomalaisten naisten perimä kannattaa vaihtaa parempiin naisiin itänaapurien naisten kanssa. Lähes kaikki suomalaiset naiset ovat petollista roskaväkeä, jotka synnyttävät vain kansaansa ja rotuaan pettävää feministijälkeläisiä.

        Naisille ei pidä antaa mitään valtaa yhteiskunnassa. Naisten tuhotessa yhteiskunnan, perheet, lapset ja avioliitot naisille onkin tulossa erittäin kova kuri.

        Vain hyvin harvoja suomalaisia naisia kannattaa suojella ja uhrautua heidän puolestaan. Suomalaiset naiset eivät ole uskollisia omalle kansalleen ja rodulleen. He eivät tule koskaan olemaan kiitollisia heille uhrautuville miehille, joten älä sinäkään ole uskollinen suurimmalle osalle suomalaisista naisista ja heidän lapsistaan. He ovat kansan ja rodun pettureita lähes kaikki. He vihaavat lapsia, perheitä ja Jumalaa.

      3. Miksi ihmeessä lisääntyisit suurimman osan suomalaisten naisten kanssa? Edistät vain huonoa perimää suurimman osan kanssa. Itäisissä naapurimaissa on kaikin puolin parempia naisia. Ei suurimmalle osalle suomalaisista naisista kannata olla uskollinen.

        Suomalaisilla naisilla on lähes aina huono ja kansaansa pettävä, sekä miehiä vihaava perimä. Älä jatka tätä heidän huonoa perimäänsä.

      4. Ukrainalaisten naisten jälkeen toinen vaihtoehto ovat kuvottavat kansaansa, lapsia, perheitä ja miehiä vihaavat huonogeeniset suomalaiset naiset. Heidän kanssaan sukua ei ainakaan kannata jatkaa.

  5. Oikeaa toimintaa venäläisiltä naisilta. Eivät varmasti palaa enää asiakkaiksi, koska kyse on yleisestä venäläisten vihaamisesta ja eivät halua käyttää yrityksen tuotteita joka vihaa heitä ja Venäjää mielettömästi.

  6. Todella typerä veto yritykseltä… todella typerä. Ja näille globalistien yritysten johtajille vielä maksetaan hirveitä palkkoja ja bonuksia jostain syystä? Samoin hallinnoille. Todellisuudessa eivät tiedä yhtään mitään.

  7. Taitaa olla näitä rantalaukkuja, joita tummat myy Espanjan rannikoilla. He eivät riko lakia sillä laukku myydään ilman nimeä ja taskusta sitten kaivetaan ko. yrityksen logo, jonka ostaja voi kiinnittää laukkuun.

  8. Eräällä ryhmällä on edelleen Venäjällä niin suuri valta, että edes Putin ei uskalla tuoda esille keitä he ovat ja mitä he ovat tehneet.

  9. Videon Venäläiset naiset harjoittavat juuri sellaista kansalaisaktivismia mikä suomalaisilta puuttuu kokonaan. Itse tein känselöintivideon heti kun Helkama meni lahjoittamaan polkupyörän eräälle Vihreälle ylipainoiselle helsinkiläiselle. Minä teenkin kaiken aina oikein, tai ainakin yritän, tosin kuin 99%.
    https://youtu.be/mfqCz2DwhTA

  10. Amerikkalaiset naiset edustavat nimenomaan naisten valkoista roskaväkeä, kuten heidän loisivat ja varastelevat miehetkin. Imperialistiset amerikkalaiset eivät ole koskaan osanneet muuta kuin loisia ja varastaa muilta.

  11. Imperialistiset amerikkalaiset ihmiset eivät ymmärrä mitään muuta kuin laillista voimaa. He ovat eläimiä. Mitä enemmän laillista voimaa, sitä todennäköisemmin he ymmärtävät. He eivät ymmärrä neuvotteluita.

    1. Afgaanit tietävät tämän. He ovat suuria vapaustaistelun sankareita. Lännessä olemme jo menettäneet kaikki vapaudet. Kommunismin ja rahantekokoneen omistajien USA tulee tuhoutumaan muutamassa vuosikymmenessä ihan itsestään. Läski, huumeet, mt-ongelmat, idiotismi, sisällissodat.

      1. Suomalaisetkin voivat olla afgaanien tapaan vapaita amerikkalaisista ja brittiverivihollisistamme, mutta tietysti vain laillisen vastarinnan avulla.

  12. Amerikkalaiset ja britit ovat verivihollisiamme ja valkoisen rodun tuhoajia. Venäläisille ei pidä nöyristelemään, mutta heidän kanssaan sentään pystyy elämään, kun kumpikaan ei ärsytä liikaa toistaan ja tehdään molempia hyödyttävää kauppaa. Amerikkalaiset ja britit helvetin kauas Suomesta ja ankarille tuomioille.

    Ei koskaan anteeksi amerikkalaisille ja brittivihollisillemme. He ovat olleet kansamme ja rotumme vihollisia jo 1900-luvun alusta lähtien. Sairaita eläimiä.

  13. Paljon lapsia vaaleiden ukrainalaisten naisten, ei huonojen suomalaisten naisten kanssa. Nyt siihen on jokaisella mahdollisuus. Jättäkää ne suomalaiset miesten ja lasten vihaajat matuille.

  14. Miksi tehdä lapsia virheelliset geenit omaavien suomalaisten miesten vihaajien kanssa, kun itänaapurien maissa on paljon parempia naisia, joilla on terveet geenit. Enkä tarkoita vain mutaatiotasoa, vaan useimmilla suomalaisilla naisilla on oikeasti huonot, miehiä, lapsia, perheitä ja Jumalaa vihaavat ja halveksuvat geenit. Ei heihin kannata tuhlata aikaa.

    Jokainen suomalainen mies tietää miten suomalaiset naiset vihaavat ja halveksuvat suomalaisia miehiä, lapsia ja perheitä.

  15. Antaa suomalaisten lehmien ja heidän lasten tehdä mitä huvittaa ja tilalle paljon parempia naisia itänaapurien maista. Suomalaisilta miehiltä oli iso virhe uhrautua suomalaisten naisten puolesta. He puukottivat suomalaisia miehiä heti selkään kun pystyivät ja näyttivät todellisen luonteensa kun tuli hetkeksi miesten rakentamat helpot ajat.

    Kymmeniä tuhansia suomalaisia miehiä kuoli täysin turhaan suomalaisten lehmien takia. Miettikää sitä hetki.

  16. Venäläiset naiset ovat älyttömän rasistisia naisia, toisin kuin kansaansa ja rotuaan pettävät suomalaiset naiset.

    1. Nimettömältä viisi peräkkäistä upeaa kommenttia. Kiitän niistä. Täydet 100 % aitoa asiaa. Miellyttävää luettavaa.

  17. Marco ei se selitys ole Suomessa pelkästään mielisairaudet, vaikka tuo on hyvin pitkälti totta. Suomalaisilla naisilla vain on erittäin huonot ja virheelliset geenit. Ei muissakaan länsimaissa ole yhtä huonoja naisia kuin Suomessa. Haukut aina suomalaisia miehiä pelkureiksi ja raukoiksi, mutta aivan samaan tapaan myös suomalaisilla naisilla on huonot ja virheelliset geenit!

  18. Miehet lopulta päättävät kenen perimä jatkuu ja se ei ole suomalaisten naisten perimä. Katsokaa oikeasti näitä miehiä, avioliittoa, perhettä ja lapsia vihaavia lehmiä. Etnisen sisällisodan ja talousromahduksen kiihtyessä suurimmasta osasta suomalaisia naisia ei tule jäämään mitään jäljelle ja hyvä niin. Emme jää kaipaamaan näitä vihaavia ja halveksivia lehmiä.

  19. Suomalaiset naiset ovat erittäin älykkäiden neekereiden ja erittäin älykkäiden arabien lasten synnyttäjiä. Suomalaiset miehet tulevat jatkamaan sukua vaaleiden ukrainalaisten ja venäläisten naisten kanssa.

  20. Suomalaisilla miehillä ei ole enää minkäänlaista sympatiaa ja uskollisuutta suomalaisia naisia kohtaan. Kaikki suomalaiset miehet ovat nähneet minkälaisia suomalaiset naiset ovat oikeasti kun he lopettavat näyttelemästä ja näyttävät todellisen luonteensa. He ovat hyvin petollisia, kylmiä ja uskottomia naisia.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*