Marco de Wit 24 huhtikuun, 2022

 

Laiton Lehti on paljastanut, että Supo ja tiedustelupalvelut ottivat persut hallintaan, kun Suomen EU:in, euroon ja ruotsinkielisen pääoman (Nordea) käsiin järjestänyt Matti Putkonen loikkasi demareista persuihin ja toi sinne äänestyskoneet. Niinpä sitten persuista tuli natottajapuolue, joka hallitukseen päästäkseen on ollut valmis luopumaan kaikesta kansallismielisyydestään ja jopa perhearvoista.

 

Alunperin kukaan ei näitä Laittoman Lehden paljastuksia uskonut, mutta sitten kaikki todistettiin ja lopulta persut muuttuikin ihan avoimesti Riikka Purran johdolla natottavaksi suvakkipuolueeksi.

 

Nyt persut eivät enää väitä Laittoman Lehden syytöksiä perusteettomiksi, vaan ylpeästi naureskellen myöntävät olevansa ”moderni” puolue. Suvakismi ja maanpetturuus on vain pieni hinta siitä, että saadaan Suomi Natoon idän ja lännen taistelukentäksi.

 

 

Jussi Halla-aho seonnut: Julisti sodan Venäjälle. Vaatii Suomea hyökkäämään. Ei pelkää ydinaseita!

 

 

Persut ovat kuitenkin siinä mielessä ainutlaatuinen puolue, etteivät monet kannattajat välitä takinkäännöistä. Niinpä heillä on vielä yksi tapa puolustaa persuja: Korostaa hallituksen olevan pahempi. Tässä yksi esimerkki kriitikolta:

 

 

Miksi aina keskityt persuihin? Hallituspuolueet (vasemmistohallitus) ovat ne, jotka hallitsee ja vie Suomea tuhoon päätöksillään. Persut on oppositiopuolue, jota ei arvosteta hallituksessa sitten mitenkään.

Seuraava hallituskin tulee olemaan jo sovittu, eli demareille ja kokkareille, eikä siihen huolita persuja, muistappas Orpon aikaisempia lausuntoja, ettei lähde PS kanssa mihinkään. Persut on muutenkin putomassa 8% puolueeksi, joten keskittyisit niihin puolueisiin, jotka todella vaikuttaa.

 

 

Vastaus:

 

Oppositiolla on aina paljon valtaa varsinkin, jos heillä on kymmeniä kansanedustajia. Tällöin he voivat:

 

1. Vaikuttaa lakeja valmistelevissa valiokunnissa
Ulkoasiainvaliokunnassa persut voisivat puolustaa Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta varsinkin, kun Halla-aho on sen puheenjohtaja. Tekevät kuitenkin päinvastoin eli ovat aivan sotahulluina. Persut olisivat myös voineet esim. hidastaa tai jopa estää pakkorokotuslait perustuslakivaliokunnassa, mutta eivät tehneet mitään.

 

Lopullinen takinkääntö: Persut hyväksyivät nyt myös hoitajien pakkorokotukset! Mitä tekee VKK?

 

 

2. Tehdä välikysymyksiä ja lakiehdotuksia
Persut voisivat haastaa hallitusta yrittämällä luoda koalitioita yhden asian aiheiden ympärille. Näin he olisivat voineet tehdä myös natsipassiasiassa, jossa hallituspuolueissa oli suuri hajaannus. Näin persut olisivat voineet myös vastustaa pedoafgaanien tuomista sen sijaan, että vieläkin enemmän pedoafgaaneja kuin mitä hallitus esitti.

 

Miksi persut haluavat pedoafgaaneja Suomeen? Nato käskee!

 

 

3. Jarrutuskeskustelu
Opposition on mahdollista suuresti hidastaa, vaikeuttaa ja jopa estää lakipakettien läpimeno varsinkin silloin, kun niillä on tiukka aikataulu, kuten esim. EU-tukipaketeilla. Persut olisivat voineet siten pysäyttää velkaunionikin läpimenon, mutta eivät sitä tehneet.

 

Persut pettivät jälleen

 

 

4. Vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen
Persuilla on valtakunnallinen organisaatio, miljoonien budjetti sekä pääsy valtamediaan. He pystyvät suursti vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, jos niin haluavat. He ovat kuitenkin siunanneet hallituksen linjan kulttuurimarxismissa, pakkoruotsissa, pedoafgaanien hakemisessa, koronasuluissa ja nyt myös Natoon hakemisessa. Persut eivät edes tosissaan halua eroon EU:sta ja eurosta.

 

Halla-aho puolustaa edelleen velkaunionia

 

 

Tässä oli vasta muutama esimerkki. Ikävää, että monet ihmiset ihan tosissaan luulevat, ettei oppositiolla ole yhtään mitään valtaa. Ehkä näin persut sitten pystyvät selittämään takinkääntönsä kannattajilleen: Joo, käännettiin taas takkia, mutta eihän se vaikuta mihinkään. Hallitus on syypää kaikkeen.

 

Tosin ei heidän tarvitse oikeasti välittää jäsenten mielipiteistä, koska puoluekokouksissa on äänestyskoneet, joiden tulosta ei voi tarkistuslaskea. Tiettävästi missään muualla Suomessa tai Euroopassa ei ole vastaavaa järjestelmää. Tämä selittää miksi persupuolue on ollut helppo saada kääntämään takkiaan kymmenissä asioissa ja näin nopeasti muuttunut valeoppositioksi.

 

Toisaalta eihän äänestyskoneistakaan saa valittaa, koska persut eivät ole hallituksessa.

 

 

 

 

24 thoughts on “Lukija: Persuja ei kannata kritisoida, koska heillä ei ole valtaa

  1. Mikä ihmeen oppositio? Mistä lähtien? Persut ovat täysin tiedustelupalvelujen ja niiden takana olevien pankkiirien hallittu valeoppositio.

    1. Ime keppiä, olen Mestari valitsija. Vtun neitou. Saa nähä sitte mitä sitä ketä äänestää.

      1. Tämä on taas se persujen ja Halla-ahon täysin naurettava ”Voithan aina äänestää Vihreitä ja Vasemmistoliittoa.”-perustelu.

  2. Kuka tahansa saa ottaa verekseltään kiinni rikospaikalta pakenevan rikoksesta epäillyn poliisin, kansanedustajan, ministerin, pankkiirin, sotilaan jne., jos teosta voi seurata vankeutta.

      1. Kansanmurhan, maanpetoksen jne. kohdalla rikospaikka voi joissain tapauksissa olla koko maa. Se, että joku on puvussa jossa lukee poliisi ei tarkoita etteikö häntä voisi ja saisi ottaa kiinni rikoksesta epäiltynä pakenemasta rikospaikalta tai etsintäkuulutettuna.

    1. Mitä jos ottaa pahan minänsä kiinni kun hyvä minä on niskan päällä saako pahoinpidellä ennalta ehkäisekseen rikoksen, kyllä jos välitön vaara ihmiselle. Vie itsensä poliisille ja jos ehtii paha minä ottaa vallan pidättääkö poliisi vai antaako mennä?

  3. En yllättyisi, jos Suomen oma Rothschild-kuminaama Halla-aho on kohta, pitkän ja ”vaikean” miettimisen jälkeen (ehkä kirjoittaa asiasta vielä aikanaan jonkun mahtipontisen muistelman), valmis tekemään ”äärimmäisen” uhrauksen (voi mikä sankari!) eli tapattamaan vaikka kaikki asetta kantavat suomalaiset kunhan saa jonkun pikku rajakiistan aikaiseksi. No, nyt on käynyt selväksi että hän ihan oikeasti uskoo naton/ruotsin/mossadin iltasatuihin Venäjän väitetystä pahuudesta. Ihmetyttää, mitä hän on oikeasti Ukrainassa aikanaan tehnyt, ettei ole edes siellä käsittänyt mitään. Kuuluisa suomalainen tyhmyys ja aivopestävyys kaiketi. Itse kävin pari hassua kertaa Ukrainassa ja juttelin ihmisten kanssa, ja ihan pelkästään kuivalla faktatasollakin vaikuttaisi, että tajuan Ukrainasta kymmenen kertaa enemmän kuin tuo ”eliittipoliitikkomme” ja siantuntijamme.

    Varmaan herra hengaillut vain rikollisten ja pohjasakan kanssa, siispä maailmankuva ahdas. Vähän samaan tapaan kuin eräs aikanaan matkoillani tapaamani kirkassilmäinen jenkkinuorukainen, joka kuulemma joka mantereella, joka paikassa jonne menee, joutuu suunnilleen välittömästi laittamaan jonkun toisen henkilön kuristusotteeseen yökerhon vessassa. Kyllä saasta aina paikkansa löytää.

    Suomen kansa on helvetin selkärangattomia, naiiveja matoja, mutta ”eliitti” (eli kakistokratia) vielä naiivimpia. Luulevat varmaan ihan oikeasti, että heille vielä tulee pelastuslento jonnekin veroparatiisiin ison rahasalkun kanssa. Ja semmoisen (täysin väärän – kuka heitä edes haluaisi pelastaa? Hyi helvetti!) iltasadun takia ovat valmiita tappamaan meidät (ja ystävänsä, ja sukulaisensa) ja polttamaan kotimaansa.

    1. Jussi Halla-aho voi hyvinkin olla ainakin osittain juutalainen ruotsalaisen verensä puolelta. Hänellä on hyvin samanlainen olemus ja kasvojenpiirteet kuin Rothchildeilla.

    2. Halla-aho ei mieti mitään, kun ajattelukyky on primitiivisellä tasolla. Hän kysyy Herroiltaan mitä mieltä hänen pitää ja saa olla. Hän on Nöyrä Temppeliherrojen palvelija. Ilmankos teki väitöksensä kirkkoslaavista.

      Onko hänellä yhtään puolustajaa kansallismielisten joukossa?

      1. Jussi Halla-ahohan on oikeasti hyvin tyhmä ihminen, joka ei osaa edes laskea. Ainoa asia mitä hän on tehnyt on kielten opiskelu, joka mittaa hyvin huonosti älykkyyttä. Näin on sanonut myös tohtori Edward Dutton.

        1. Ja lausuu venäjää ihan helvetin huonosti, vaikka on muka opiskellut ja asunut Ukrainassa. Kunnon kuiva suomimolottaja.

  4. Onkohan mustat murjaanit tuotu varastoon siittääkseen uutta uljasta mulattirotua, kun valkoiset nuoret miehet teurastetaan taistelukentillä?

    1. Kyllä. Ovat varastossa sitä varten, kun suomalaiset miehet raivataan ensin pois. Siksi Natoon pitää päästä, että saadaan väkisin ja ihan varmasti Venäjä hyökkäämään Suomeen ja tappamaan kaikki suomalaiset miehet.

      Muistakaa, että kansanmurhia on ollut aikaisemmin ja kansoja on hävitetty.

      Sama saatanallinen imperialistinen eliitti on vaikuttanut lännessä vuosituhansia.

      Milloin Puolustusvoimat uskaltaa aseistaa suomalaiset? Ehkä sitä ei tapahdu, vaan antavat venäläisten ja matujen vyöryä vapaasti rajojen yli.

    2. Kenen ajattelit tekevän tulevaisuuden lapset kun valkoiset suomalaiset on ensin tapatettu Suomen valtion johdon toimesta? Aivan.

  5. Tiilikainen trollaa Ylellä. Johtaa harhaan. Trollaus härskiintyy.

    EU-jäsenmaana turvana on jo nyt perussopimusten keskinäisen avunannon artikla 42.7, joka kuuluu näin:

    Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin.

    – Artikla on oikeudellisesti sitova ja velvoittaa auttamaan, Tiilikainen sanoo.

    Keinot ovat kuitenkin kunkin jäsenmaan itse harkittavissa. EU:lla ei ole asiassa toimivaltaa.

    https://yle.fi/uutiset/3-12414388

    TIILIKAINEN AIEMMIN:

    Ote valtiosihteeri Teija Tiilikaiseen selvityksestä Lissabonin sopimukseen sisältyvistä turvatakuista:

    Lissabonin sopimus ei merkitse sitovia turvatakuita

    Toiseksi lakia sovellettaisiin 2 kohdan nojalla päätöksentekoon, joka
    koskisi EU:n keskinäisen avunannon lausekkeen täytäntöönpanoa.
    Lausekkeen mukaisesti tilanteessa, jossa jäsenvaltio joutuu alueeseensa
    kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on
    velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin
    Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti.

    Toisaalta avunantolausekkeen komeasti kalskahtava kohta voi johtaa harhaan:

    ”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen
    hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa
    sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden
    kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta
    tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan
    erityisluonteeseen.”
    Yhteinen puolustus astuu voimaan vasta, jos kaikki maat päättävät
    siitä Eurooppa-neuvostossa yksimielisesti. Toisaalta vaikka neuvosto
    päättäisi yksimielisesti antaa apua jäsenmaalleen, tämän jälkeisestä
    toiminnasta ei ole säädetty mitään sitovaa. Unionille tai sen
    toimielimille ei anneta mitään uusia velvoitetta, vaan apu perustuisi
    maiden välisiin keskinäisiin sopimuksiin. Lisäksi avunanto voi olla joko
    sotilaallista tai aineellista.
    Lissabonin sopimus ei merkitse sitovia eikä automaattisia sotilaallisia turvatakuita.
    http://www.pax.fi/node/25081

    1. Sama pykälä kuin Natossa? Annetaan apua jos huvitta mutta jos ite tarttee, ei anneta. Ja ilmaiseksiko apua annetaan, jos annetaan. Ehkä Ranskasta tulee 1950- luvun panssareita ja isis- taistelijoita mielellään tekemään vallankumousta Suomeen.

      Näin se homma menee, pojat. Herätkää naivistit unestanne.

      Sotatilanteessa kaikki sopimukset tulkitaan uudestaan, suomeksi PETETÄÄN.

  6. Persut ovat nyt kaikille selvällä ja avoimella petturuudellansa näin vaalien kynnyksellä avanneet tien pienpuolueiden opposition menestykselle, sillä persuja on nyt todella helppo haastaa ja sitä pienet ovat jo alkaneet tekemäänkin jossain määrin vihdoin. Vapauden liittoon varsinkin valuu jo porukkaa persuista ja vkk:sta. Tulevassa vuodessakin Suomen ja maailmantilanne voi muuttua vielä paljon ja samanlaiset aivaimet menestykseen mitä vkk:lla oli aluevaaleissa on myös oppositiolla nyt. Kaikki riippuu siitä osaavatko HE ITSE hoitaa asian ja käyttää tilaisuuden hyväkseen, sillä tähän mennessä aina orastava oppositio on itse tuhonnut itsensä.

    1. Totta, tuota olen yrittänyt sanoa. Persut joko jäävät kotiin tai äänestävät aitosuomalaista suurta vaaliliittoa.

      Vain natomieliset Purra-persut jäävät puolueeseen.

    2. Persut ja heidän äänestäjät oltava kohde. Niin saa persujen kannatuksen alas. Yhdeksää samanlaista puoluetta ei tarvita. Äänestäjien tehtävä on karsia väärät puolueet pois eli takinkääntäjät.

  7. 5. Persut olisivat voineet tarjota kansallismielisille pienpuolueille yhteistyötä ja oman puoluekoneistonsa tukea. Toki muutamat persut ovatkin yhteistyötä tehneet, mutta pääasiassa kansallismieliset ryhmät on koettu kilpailijoiksi tai kiusallisiksi häiriköiksi. Itse olen tästä päätellyt, ettei kansallismielisyys ole persujen ylin arvo, tai edes arvo. Epäilen jopa, että koska muut puolueet ovat siirtyneet kannattamaan moniarvousuutta ja monikulttuuria, persut perustettiin tarkoituksella eräänlaiseksi ”jäteastiaksi”, johon eräällä tavalla on voitu kanavoida sekä krutiikki että ongelmaäänestäjät, mutta joka ei monipuoluejärjestelmässä kuitenkaan pysty saavuttamaan asemaa, josta käsin se voisi muuttaa mitään.

    6. Olivatpa oppositiossa tai sitten ei, voisivat persut kuitenkin suoraselkäisesti pitää vaalilupauksensa. Vai onko Soinin kuuluisa takinkääntö v. 2015 jo ehtinyt unohtua? Ja missä persut silloin olivatkaan…

  8. Jos Persujen kannatus seuraavissa vaaleissa on yli 5 prosenttia niin en pidä vaaleja rehellisinä. Persujen petturuus ja Kokoomuksen apupuolueena toimiminen ei jää äänestäjiltä huomaamatta. Toivottavasti pienpuolueet kerää potin itselleen.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*