29 thoughts on “Päivän kuva

  1. Varo Marco tai raukkamaiset suomalaiset vielä loukkaantuvat. Suomalaiset ovat sekä säälittävän alistuvat orjakansaa, että myös loukkaantujakansaa.

  2. Suomettuminen, siis johdon suomettuminen, on ollut aina. Milloin ei ole ollut? Oliko Mannerheim ainoa joka ei kumartanut mihinkään suuntaan? Aristokraatti ei välittänyt diktaattoreidts eikä vaaleissa satunnaisiksi johtajiksi valituista

    Hieno esimerkki, juuri noin pitää suhtautua vallassa oleviin. Väliaikaista se valta on.

  3. Maailman valo

    Kaikkien maailman johtajien pitäisi seurata Bidenin ja koko hänen perheensä moraalista esimerkkiä.

    1. Olen koko ajan ihmetellyt miksi puhutaan miinoista kun nuo näyttävät räjähtämättömiltä ammuksilta. Ja miksi niitä ei esim. pureta ja uusiokäytetä niin että niistä saataisiin itselle ammuksia?

    1. Ehkä Zelenskylle menettämiseen mutta sehän oli jo tunnustettu itsenäikeksi valtioksi.

      Ukrainalaiset itse vertaavat Zelenskyä ja sen toimia kansaa kohtaan Pinochetin toimiin. Eipä ole mies kovin kovassa huudossa. Kun katselee miten siviilit haukkuvat Zelenskyä ja maan armeian toimia/murhia siviilejä kohtaan niin eipä ukko varmsti uskalla näytää naamaansa julkisesti.

      Mutta kuten jo aiemmin sanottua, USA sotii Venäjää vastaan viimeiseen ukrainalaiseen.

    1. Tuo lasten huostaanotto on ihan hirvittävän hintainen business… Jo vuosia sitten yhdestä lapsesta sai yli 9000e/kk nettona käteen. Päälle tulivat kaikki lomamatkat, harrastukset ja muut kulut.

      Ja tämä kaikki ihan vain sen vuoksi että ”Huostaanotetulla lapsella tulee olla samat mahdollisuudet kuin muilla lapsilla”.

      Ei ihme että ihmiset jotka saavat huostaansa parikin lasta jäävät usein pois työelämästä ”haasteellisuuden vuoksi”, rakentavat uuden isomman kivitalon ”jotta lapsilla on tilaa” ja ostavat ison tila-auton” jotta lapset pääsevät harrastamaan.

      1. Nyt oli tullut hoitopalkkio hintaan yksi nolla lisää. Perhehoidossa olevan sijoitetun lapsen hoidosta maksetaan hoitopalkkiota n. 900€/kk. Älä siis valehtele.

          1. Eikö herra päätoimittaja itse löydä niitä? Vähän voi lisätä dewittu nollia näyttää hyvältä sitten..

          2. Hoitopalkkiota maksetaan perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kalenterikuukaudessa vähintään 826,90 euroa. Hoitopalkkion määrän tulee vastata henkilön hoidettavuutta ja sitä arvioidessa tulee ottaa huomioon toiminnan luonne. Hoitopalkkiota ei makseta perhehoitajan omasta alle 18vuotiaasta …

          3. Vaaditaan ja sinä et niitä koskaan esitä koska keksit uutiset päästäsi.

    1. Me olemme nyt Euvostoliitossa yhdessä Saksan kanssa. Häpeä on täydellinen. Eurokommarit ovat vielä toistaiseksi voitolla, tai luulevat niin.

  4. Maa­il­man ruo­ka­tuo­tan­to on kah­den fir­man kä­sis­sä
    – Black­Rock and Van­gu­ard are ta­king over cent­ra­li­zed food pro­duc­ti­on tech­no­lo­gies and will ha­ve ne­ar-to­tal cont­rol over the fu­tu­re food supp­ly in Ame­ri­ca
    –  https://archive.today/5Vc3M

    Suu­rin es­te Kii­nan ja Ve­nä­jän alis­ta­mi­sek­si län­nen kom­mu­nis­ti­sen ikeen al­le on kan­sal­li­nen muis­ti:
    – On his­to­ri­al­li­ses­ti kat­so­en lii­an ly­hyt ai­ka ku­lu­nut kom­mu­nis­min to­del­li­suu­des­ta, et­tä kan­sa oli­si sen unoh­ta­nut.
    – Niin­pä nuo val­ti­ot on alis­tet­ta­va lää­ke­tie­teen ja gee­ni­tek­no­lo­gi­an kei­noin.

Vastaa käyttäjälle Arto S Peruuta vastaus

Your email address will not be published. Required fields are marked*