
[Todennäköisyys, että valtakunnanvainoaja nostaa tästäkin jutusta syytteen on n. 90%. Jutun jakamisestakin voi siis tulla tuomio.]
Laiton Lehti on vuosien varrella toistuvasti todistanut kuinka Naton ja Israelin (U$Srael) strategiana on liittoutua sekä natsien että pedofiilisten jihadistien kanssa. Tämä on länsimaille normaalia geopolitiikkaa tyyliin viholliseni vihollinen on ystäväni.
Suomalaiset ovat kuitenkin pohjoisena kansana äärimmäisen naiveja, joten Laittoman Lehden on pitänyt selittää asiaa geopolitiikan aakkosista alkaen.
Professori Mearsheimer: Biden provosoi Venäjää ydinsotaan! (Sionistit yllyttää?)
Jihadistit ja natsit ovat Venäjän pahimpia vihollisia, joten tietysti Nato ja Israel ovat liittoutuneet niiden kanssa. Esimerkiksi Ukrainassa Nato ja Israel ovat liittoutuneet natsien kanssa. Tämä on maailmalla ihan yleistä tietoa, vaikka Suomessa valtamedia asiaa yrittääkin pimittää.
Puopolo vs. Azov-pataljoona. Verikoston kierre tulossa myös Suomeen?
Pedojihadistien kanssa Nato ja Israel ovat puolestaan liittoutuneet lukuisissa maissa aina Afganistanista Syyriaan ja Kosovoon. Afganistanissa tämä liitto pedofiilien kanssa on ollut täysin julkista, koska Pohjoisen Liiton sotilaat raiskailevat pikkupoikia ihan julkisesti. Suomalaiset sotilaat ovat kuitenkin olleet niin raukkoja, etteivät ole asiaa uskaltaneet protestoida päinvastoin kuin monet amerikkalaiset rivisotilaat. Myös persut ovat olleet asiasta hiljaa, koska Pohjoinen Liitto on ollut Naton frontti Venäjää vastaan.
Myös Bosniassa ja Kosovossa on pedofilia ollut hyvin julkista. Amerikkalaiset sotilaat ovat suorastaan kehuskelleet 12-vuotiaista tyttöystävistään. Myös Epstein oli sotkeentunut Bosnian ja Kosovon operaatioihin kidnappaamalla pikkulapsia raiskattavaksi läntiselle eliitille. Kosovon mafian äärimmäinen raakuus on ihan yleistä tietoa.
Poliisi pimittää: ”Hietalahdenkadun ammuskelu tuttujen välienselvittelyä”
Niinpä suomalaisetkin ovat sotkeentuneet pedo-operaatioihin. Suomihan on lähettänyt sotilaita Afganistaniin osana Nato-operaatiota, Syyriaan osana Amerikan operaatiota ja Kosovoon osana Naton ja EU:n operaatioita.
Kaikissa noissa maissa Suomi on Natomaiden tavoin nimenomaan liittoutunut pedofiliaa harrastavien jihadistien kanssa Venäjää vastaan. Parhaiten tämän tietysti tietää Pekka Toveri, joka on tiedustelupäällikkönä ollut Niinistön suora linkki CIA- ja Mossad-tiedustelupalveluihin.

Itse asiassa ei ole ollenkaan mahdotonta, että Toveri on ollut mukana järjestämässä tai ainakin pimittämässä pikkulasten raiskaamista. Tämä on nimenomaan voinut kuulua hänen työnkuvaansa Suomen ollessa mukana tukemassa Naton pedoliittolaisia.
Toveri on tunnetusti Amerikka Ensin -mies, joka on myös naimissa amerikkalaisen naisen kanssa. Niinpä Toveri on jo vuosia pimittänyt Naton rikoksia samalla kun on yrittänyt savustaa armeijasta ulos Suomen puolueettomuutta kannattavia sotilaita ja tiedustelu-upseereita.
Toveri on myös suuna päänä ollut valehtelemassa valtamediassa Naton puolesta. Viimeisimmän emävaleen Toveri heitti pari päivää sitten, kun kiisti Putinin koskaan voivan käyttää ydinaseita Suomea vastaan. Tämän älyttömän väitteen ovat jotkut yksinkertaiset natottajat uskoneet, kuten Laiton Lehti eilen kertoi.
Ampuisiko Putin taktisen ydinaseen Suomeen? Perusnatottajat: Ei koskaan!
Aina kun valtamedia tarvitsee jonkun äärinatottajan puolustamaan Suomen natohakemusta, niin Toveri kutsutaan apuun. Vappuviikonloppuna tämä meni jo niin hulluksi – vai pitäisikö sanoa sairaaksi, että Toveriin vetoamalla Iltalehden lööpit vakuuttelivat Natoon liittymisen olevan ihan turvallista. Ei Putin koskaan tekisi taktisia ydiniskuja Suomeen, vaikka Suomi onkin Pietarin porteilla.
Katsokaapas millaiset lööpit.
Mitähän Toveri sitten sanoo, kun itä ja länsi selvittelevät välejään Suomen maaperällä taktisilla ydiniskuilla? Luultavasti vain nauraa matkalla amerikkalaiseen pankkiin.
Natotussotilaat puhuvat vain myyntipuheita. ”Asiantuntija”-tittelillä. Sama juttu monella sotilaalla kuin politiikan broilerilla. Yksinkertaisuutensa vuoksi eivät kelpaa monipuolista osaamista vaativiin tehtäviin ja ammatteihin. Korruptioherkkyyden voi lisätä em. ominaisuuksien lisäksi.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c3cfcf3f-1383-4009-a292-9393151173f5
Nyt jyrähti Lavrov: HITLER OLIKIN JUUTALAINEN.
”Venäjän Lavrov vertasi Zelenskyiä Hitleriin – Israel raivostui”
Toveri on hyvin mahdollisesti ollut mukana myös mm. siirtelemässä rahaa, seksiorjia, huumeita, aseita jne. muiden tiedustelupalvelujen kanssa.
Katsokaa Kosovon ja Bosnian pedokuvioista The Whistleblower-elokuva, joka kertoo siitä miten Naton sotilaat, tiedustelupalvelut ja YK olivat kaikki mukana Kosovon ja Bosnian pedokuvioissa. Tämä on täysin julkista ja myönnettyä tietoa.
Pekka Toveri on siinä vaiheessa todennäköisesti kaukana Suomesta useammalla väärennetyllä passillaan, kuten tiedustelupalveluissa on hyvin yleistä tehdä.
Loisivat amerikkalaiset ja brittirikolliset ovat aina olleet todella kuvottavia, limaisia ja rikollisia ihmisiä, joilla ei ole koskaan ollut vähäisintäkään moraalia. He ovat rikollisia jotka eivät koskaan häpeä liittoutua maailman rikollisimpien ihmisten kanssa ja käyttää mitä tahansa kuvottavia ja rikollisia keinoja tahansa ajaakseen päämääriään. Vaikka Venäjä on myös imperiumi, jossain määrin he ovat sentään rehellisempiä. He eivät samaan tapaan kuitenkaan esitä olevansa maailman moraalillisimpia, hyveellisimpiä jne. ihmisiä, vaan yleensä sanovat asiat melko suoraan.
Imperialistiset amerikkalaiset ja britit tullaan aina muistamaan historian yhtenä kaikkein kuvottavimpina, limaisimpina ja rikollisimpina loiseläiminä mitä historiassa on koskaan ollut. He tarvitsevat aina jonkun loisisännän pysyäkseen elossa. Yksinään he ovat täysin kyvyttömiä eläimiä.
Jaa taas sitä itseään. Alat vetämään jopa omia pohjia. – Ammattitaito
Kyllähän totuus on se että Laiton Lehti on ollut hämmentävän oikeassa kaikessa mitö se on kirjoittanut. Erityisesti tämä koskee perseenmyyjä persujen petosta jonka LL on pystynyt ”ennustamaan” pilkun tarkasti.
Tämä jos joku on sitä oikeaa TUTKIVAA JOURNALISMIA ja SANANVAPAUDEN PUOLUSTAMISTA!
Arvostan!
Olkaa huoleti, ei teitä vastaan olla nostamassa syytteitä, ei tämä tuotos ole kuin harmiton huumoripläjäys. Toveri Marcon viimeinen kanava ulos, toistaiseksi.
Kuten olen aikaisemminkin todennut lukijakunta harvenee, koska täällä toistetaan samoja asioita, eikä edes huumori oikein enää kuki. Lähinnä väsynyttä ja täysin yhdentekevää. Käyn täällä itse noin kerran viikossa, ja saatan avata kaksi juttua.
Se mikää Venäläistaustainen, äiti Suomi juoppo isä hullu italy, etunimi kompromissin takia. Oi jo Marco, alkaa de Wituttaa tuon juttus näyttäminen. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ivan_Puopolo
Suomen ei ole tarvinnut olla edes Natossa ollakseen mukana Naton sotaoperaatioissa. Suomi on siis jo vuosia tosiasiassa ollut liittoutunut maa ja sotien osapuoli eikä todellakaan mikään puolueeton itsenäisestä nyt puhumattakaan. Heti Neuvostoliiton romahduksen jälkeen alkoi Suomen määrätietoinen myyminen ulkovalloille.
Samainen leikkisotilas on antanut virheellisiä lausuntoja koko slaavien rajaselkkauksen aikana. Naurettavin oli, kun Venäjä tuhosi Kinzalilla naton tukikohdan Lvivissä, niin leikkisotilas Toveri väitti, että kyseessä on pikkuohjus, jonka tuhovoima on vain samaa tasoa kuin iskanderin. Tosin hän unohti mainita, että Kinzaliin saa myös ydinkärjen.
Venäjän iskun aikaan Lvivissä olleilta länsimaisilta ammattisotilailta on tihkunut tietoa, että jopa 20 km päässä oli tärissyt hotelli, jossa ulkomaalainen ammattisotilas oli ollut ja hän totesi valtamedian pimittävän todellisia tuhoja ja miestappioita.
Viime kuussa netissä levisi video, jossa Venäjän armeija siirsi Bastion-ohjuksia itärajalle, niin leikkisotilas Toveri rauhoitteli ja sanoi Venäjän harjoittelevan koko ajan kyseisillä ohjuksilla. Hetkinen! eikös valtamedian mukaan Venäjällä pitänyt olla ohjukset loppu jo monta viikkoa sitten? Viimeksi viikonloppuna Venäjä ampui Bastion-ohjuksia Ukrainaan.
Asiantuntijana hän voisi valistaa kerrankin suomalaisia ja kertoa, että onko Suomella ilmapuolustusjärjestelmää, joka pysäyttäisi Venäjän ohjukset?
Suomella ei ole ilmatorjuntaohjuksia. Ilmatorjunta on Hornettien varaan laskettu. Joku sotilasasiantuntija on todennut, että on kaksi heikkoutta; ilmatorjunta ja reservin kouluttamattomuus.
Varmaan siviileitä koskettava heikkous on omavaraisuuden puuttuminen esim. ruoan suhteen.
Miksei käyttäisi?? Jos minä olisi Putin ja Suomi liittyisi NATO:on niin minä käyttäisin. Ihan vaan varotukseksi. Ei kukaan tule maan läpi joka säteilee ja on saastunut.
Kylmän sodan aikana Nato olisi käyttänyt ydinaseita tuhotakseen Suomeen hyökänneet neuvostojoukot. Tekisikö Nato myös nyt noin, jos Suomi ei olisi Naton jäsen? Suurempi riski on , että Nato käyttää Suomen alueella ydinaseita Kuin Neuvostoliitto.
Ja todisteet tälle mielettömälle väitteelle löytyvät..?
1980-luvun Ylen radio-ohjelmasta kuultua, kun silloin ydinaseita ei ollut vielä rajoitettu. Mutta sinä poikanen et ollut vielä vielä pitkiin aikoihin syntynyt. – Näin naapurissa ja silleen… 1980-luku on tutkitusti ollut suomalaisille parasta aikaa. Neuvostoliitto piti talouden kiihtyvällä uralla, elintaso nousi ja naapuri turvasi suomalaisten sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden. Ei ollut matuja eikä natottajia ym. suvakkeja luomassa uhkaa ja pelkoa.
Niin. Johtopäätös; on sekä Naton että Venäjän interesseissa käyttää ydinasetta Suomen maaperällä. Se on todennäköistä.
Toveri ja Aaltola ovat näitä hallinnon luottomiehiä, joilta jatkuvasti tilataan lehtiin haluttuja lausuntoja. Koronassa ne keskittyi joukolle Salminen, Rämet, Järvinen, Lehtonen, Nohynek, mutta natotuksessa riittää käytännössä tuo parivaljakko.
Suvakkisotilas Toverilla voi mennä jauhot suuhun, kun Donbassissa alkaa kohta sotarikosoikeudenkäynnit. Ainakin 100 upseeria ja sotilasta on jo saanut syytteet. Ankarin rangaistus on kuolemantuomio! Julkiset hirttäjäiset olisi hyvä yllätys lännen suvakeille!
Suvakkisotilas Toveri: ”Mu..mu..mutta Venäjän piti olla sotarikollinen. Ei se näin pitänyt mennä! Nyyh! Miksi liberaali demokratia ei auta ja pelasta?!! Yhyy!!!”
Keitä todellisuudessa ovat sodanlietsojat Hanna Smith ja Charly Salonius-Pasternak ja miksi heillä on nyt suuri hätä slaavien rajaselkkauksen takia? Ainakaan he eivät ole suomalaisia!
Onko näillä ei-suomalaisilla sodanlietsojilla kenties esinahattomat sukujuuret mustan meren rannikkolla?!!
Alkaa jo mennä nämä dewitin ja hetkisen kirjoitukset niin alas, että alemmas ei enää voi mennä. Tämä teidän nihilisminne on yhä enemmän moraalikatonne seurausta. Ja se on kääntymässä puhtaaksi fasismiksi. Nihilismin on fasisimia edeltävä ilmapaine, joka näkyy kelmeänä hikeä dewitin ja hetkisen otsalla. Se on ikääntyvän miehisyyden pelkoa hallinnan menettämisestä. Teidän identiteetti on murrosikäisen pojan. Te kokeilette kykyjänne maskuliiniseksi uhittelussa mutta joudutte väistämättä aikuisten miesten torumaksi. Te kaipaatte suuresti rakkautta, mutta jumalanne putin ei vastaa rakkauteenne. Olette kuin omanarvontunnetta kiusaamalla hakevan varhaisteinipojan vääristynyttä ja sirpaleista omakuvaa, joka kaipaisi naisellista hoivaa. Teidän argumentaatiokin on kuin pikkupojan nillittämistä. Pedofiliaa joka puolella ja unissa nähtyjä esinahattomia miehiä. Teidän nihilismissä ei ole eleganssia. Se mautonta, pröystäilevää ja älyllisesti köyhää whiteboy-mukafilosofiaa. Klassiset arvot, kuten Totuus, Suuruus ja Kauneus ovat taipuneet jatkuvaksi erimieltä olevien ja naisten kaunaiseksi dehumanisoinniksi.
Sanoppa muuta. Pääasia ettei matuja. PS the one and only.
Siinäpä oli keittiötasoisen psykoanaalin lyhyt analyysi.
Sopiiko sanat sinuun kuin nenä päähän.
Ongelma kun suunnitellaan suuria sotaretkiä Venäjälle on tietenkin tuo ydinase homma. Mitään retkiä sinne on siis aivan turha suunnitella. Siksi tarvitaan näitä Tovereita ja Niinistöjä keksimään jotain kepulikonsti selityksiä miten jotenkin maagisesti asia katoaa olemasta ja miten me vain suorastaan marssimme moskovaan :DD
Nato ei ole hyökkäysliitto, natottajat vakuuttelivat. Kuinkas se nyt näin meni, että olette menossa Moskovaan?
Nato puolustaa antamalla sotilaita, kaluja ja elintarvikkeita eri Maista. Ei Maat hyökkää, eri Maissa olevat menee muiden maiden kanssa hyökkäämään, ihan eri juttu. Nato ei hyökkää Natosta on hyökätty ja annettu pitkin Eu:ta tukea.
Tutkiva journalismi on eri asia kuin loanheitto.
Tässä jutussa edustaa jälkimmäistä.
Todellisen Sotilaan..Miehen..Tunnistaa jo Kasvoista…Tuo Tyyppi…EI Kuulu siihen Valiojoukkoon…
Ne jotka haluavat tietää missä Porukoissa..Tuo Pekka tuntee ehkä itsensä Kotoisaks..Niin kannattaa katsoa tämä läpi..Pelkkää Homoilua ja Pedofiliaa..Usein uraa EI Muuten tule !
Illuminati Wife Tells All – The Kay Griggs Story
https://m.youtube.com/watch?v=ouFMQKHIlCo#
Toveri on järkyttävän puolueellinen. Ukrainan mahtava armeija ja Venäjä täysp#. On niin itsevarma Ukrainan voitosta kun ilmeisesti tietää jotain mitä tyhmä kansa ei tiedä. Ihan selkeästi nähdään mistä sodassa on oikeasti kyse. Venäläisten varat jäädytetään niin globalistieliitti voi suoltaa sotaan niin paljon rahaa, että Venäjä köyhdytetään, orjuutetaan ja tuhotaan.
Toki onhan mahdollista, että Venäjä on juonessa mukana, mutta epäilen sitä koska Venäjää vastaan hyökätään niin aggressiivisesti.
Mutta täytyy muistaa aina NE, ketkä sodasta ja sen pitkittymisestä oikeasti hyötyvät..