Marco de Wit 13 toukokuun, 2022
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

Vielä muutama kuukausi sitten lähes kaikki poliitikot oikealta vasemmalle olivat yhtä mieltä siitä, että Natojäsenyys edellyttäisi kansanäänestystä.

 

Jopa presidentti Sauli Niinistö korosti kansanäänestyksen tarpeellisuutta.

 

Kuvassa linkki Twitteriin

 

 

Perussuomalaisetkin ovat olleet Suomen puolueettomuuden puolella. Tästä huolimatta Halla-ahon ja Purran johdolla persuja on viety askel askeleelta kokoomuksen vanaveteen natottajapuolueeksi. Tätä persujohto ei kuitenkaan suostunut myöntämään, koska tiesi kannattajien enemmistön olevan natovastaisia.

 

Takapiru Matti ”CIA” Putkonen

Ainoastaan Laiton Lehti on vuodesta toiseen YKSIN korostanut, että persuista on tullut natottajapuolue. Tämä on tapahtunut Matti Putkosen johtamalla Nato-operaatiolla. Ensin Putkonen toi persuihin äänestyskoneet, joilla ei voi tehdä tarkistuslaskentaa. Näin varmistettiin, etteivät aitokansallismieliset voi nousta puolueen johtoon, vaan sitä johtaa ”työmieheksi” itse itsensä nimittämä Putkonen. Tämän jälkeen sitten Putkosen likaisen työn ryhmät ajoivat vähitellen kaikki aitokansallismieliset ulos puolueesta.

 

Vahvimmin Putkosen Nato-agentin uraan viittaa hänen erittäin likainen historiansa sekä se uskomaton tosiasia, ettei Laitonta Lehteä lukuunottamatta YKSIKÄÄN vaihtoehtomedia ole koskaan sanallakaan uskaltanut kritisoida Putkosta.

 

Itse asiassa tilanne on vieläkin uskomattomampi. Levelin lyhytaikaista kritiikkiä ja Tiihosen yhtä lievää twiittiä lukuunottamatta YKSIKÄÄN tunnettu kansallismielinen mies tai nainen ei ole KOSKAAN uskaltanut kritisoida Putkosta sanallaakaan.

 

Mietipä sitä.

 

Laiton Lehti haastoi epäilijät näyttämään yhdenkin Putkosta kovasti kritisoivan sitaatin joltain kansallismieliseltä, mutta tähän mennessä sellaista ei ole löytynyt. Haaste on toki vielä voimassa, jos joku sankari vielä jonain päivänä uskaltaisi. Tai ehkä Laiton Lehti on ollut väärässä. Ehkä Putkonen on täysin viaton ihminen, joka järkkäsi Lipposen ja Niinistön kanssa Suomen ensin ruotsinkielisen pääoman käsiin ja sitten EU:iin, euroon ja Natokumppanuuteen ihan vaan vahingossa. Putkosen loikka demareista persuihin takapiru-”työmieheksi” ja äänestyskoneiden johtaminenkin on vain kaikki pelkkää sattumaa.

 

Onko Vapauden Liitto paljastamassa persujen Nato-agenttia, Matti ”CIA” Putkosta ja hänen äänestyskoneitaan?

 

 

Näyttääkin siltä, että persujen johto on täynnä Naton agentteja, joiden tehtävänä on nimenomaan neutralisoida ja hiljentää kansallismieliset.

 

Tämän takia aitokansallismielisiä (tai sellaiselta vaikuttavia), kuten Laura Huhtasaarta ja Teuvo Hakkaraista ei päästetty edes varapuheenjohtajiksi, vaan puoluehallitus oli Naton käskystä PAKKO miehittää vain sellaisilla poliittisilla prostituuteilla, jotka varmasti eivät vaadi EDES kansanäänestystä. Tämän takia jo Ukrainan ajoistaan asti CIA:n agenttina toiminut Halla-aho natotti koko puoluejohdon seuraavasti:

 

 

 Puheenjohtajaksi Riikka Purra

Purra on täysin farssitasoa. Hän on oikeasti pakkoruotsia kannattava vihreä feministi. Tästäkin kiistämättömästä faktasta Laiton Lehti on AINOANA mediana julkaissut lukuisia paljastusjuttuja. Paljastukset olivat helppoja, koska ei tarvinnut muuta kuin siteerata Purraa itseään. (Nämä jutut löytyvät Laittoman Lehden persuilu-kategoriasta.)

 

Itse asiassa monet persujen jäsenet ovat totaalisen pöyristyneitä vihreän kasvissyöjän ja avoimen feministin noususta puolueen johtoon. Kaiken kukkuraksi Purra uskoo vihreään siirtymään ja ilmastonmuutosvalheeseen niin totaalisesti, ettei suostu edes ajamaan autoa!! (Vennamo ja Soini aikoinaan ajoivat mopolla tai autolla ympäri maata syrjäkyliä myöten ylläpitämässä puolueen jäsenten intoa ja yhtenäisyyttä.)

 

 

Miksi Riikka Purra on autovastainen?

 

 

Uskomatonta oli myös, että persut SALASIVAT Purran miehen henkilöllisuuden. Ei sinänsä ihme, koska Purran mies on äärinatottava suvakkitoimittaja.

Purran ja tämän miehen urat suorastaan kirkuvat: Nato-agentti!

 

Riikka Purra vihdoin paljasti kuka on hänen miehensä: Valetoimittaja Mikko Välimaa

 

 

Varapuheenjohtajaksi Leena Meri

Meri on yksi politiikan suurimmista huijareista. Hän esittää aina kovaa aitokansallismielistä, mutta sitten myy itsensä sille, joka eniten tarjoaa. Toisaalta tämä ei ole ihme, koska Meri on Suomen yksi kaikista kunnianhimoisimmista pyrkyripoliitikoista. Hänen missionsa on nousta mahdollisimman korkealle keinolla millä hyvänsä.

 

Niinpä Meri on myös niitä persuja, jotka kieltäytyvät kritisoimasta polpoa. Meri on erittäin hyvää pataa kotialueensa Keski-Uudenmaan poliisin kanssa, joka on tullut tunnetuksi äärimmäisen löysästä matulinjastaan. Tästäkin Meren polpoilusta VAIN Laiton Lehti on kirjoittanut samalla kun kaikki muut kansallismieliset mediat ovat vuodesta toiseen sokeasti fanittaneet läpimätää Merta.

 

Kaiken kukkuraksi Meren kanssa kaveerannut Hyvinkään poliisipäällikkö nosti syytteen Laittoman Lehden päätoimittajaa vastaan ”yleisen turvallisuuden vaarantamisesta” ja ”kunnianloukkauksesta”. Siis vaikka kyse oli vain viranomaiskritiikistä. Yllättäen käräjäoikeus oli samaa mieltä Laittoman Lehden kanssa ja syyte hylättiin.

 

Persujen Leena Meri hiljaa Hyvinkään joukkoraiskaustutkinnan keskeyttämisestä

 

 

2. varapuheenjohtajaksi Mauri Peltokangas

Peltokankaalla on suuri suu, mutta pienet rahkeet. Hänellä ei ole kirjaimellisesti mitään koulutusta, mutta tästä huolimatta tai juuri siksi hänellä on rajaton kunnianhimo. Siis vaikka hänen ÄO näyttää olevan kiusallisen alhainen. Peltokankaan puheet ovatkin yleensä vain kiroilua ja nyrkin lyömistä pöytään. Tällä ”kansanmiehen” tyylillään hän sitten esittää olevansa aitokansallismielinen. Tyhmät rivipersut eivät huomaa, ettei Peltokangas ole suostunut vaatimaan persuilta edes EU:n ja euron tai edes pakkoruotsin vastaista kampanjaa.

 

Juuri tällaisia Peltokankaan kaltaisia kiipijänollia Nato etsii fronteikseen. Niinpä Peltokangas oli myös se, joka oli taivuttelemassa persuja hyväksymään hiljaisesti natsipassin. Persut siis päästivät sen läpi perustuslakivaliokunnasta protestoimatta sanallakaan. Natsipassi on nimittäin Natolle ja muille läntisille globalisteille erittäin tärkeä väline kansannousun estämisessä.

 

Mauri Peltokangas puolustaa natsipassia. Saara Huhtasaari kauhuissaan!

 

 

Laiton Lehti on myös ollut AINOA media, joka on jo pitkään epäillyt Peltokangasta Naton tai Supon agentiksi/yhteistyökumppaniksi. Todisteet oli helppo näyttää videolta, kun Peltokangas H-hetkellä mursi Convoy-muurin. Jos Eurooppaan nimenomaan Suomen kautta rantautunut Convoy olisi onnistunut, niin Convoy-liike olisi voinut levitä ympäri Eurooppaa kulovalkean tavoin. CIA ja Nato ovat äärimmäisen kiitollisia Peltokankaalle.

 

Miksi persujen vpj. Mauri Peltokangas ja VKK:n Panu Huuhtanen auttoivat polpoa murtamaan Convoy-muurin?

 

 

3. varapuheenjohtajaksi Sebastian Tynkkynen

Tynkkynen on myös erittäin kova natottaja, koska näkee Naton monikulttuurisuuden, homojen ja transujen suojelijana. On kertakaikkiaan uskomatonta, että nykyään yhtenä persujen puheenjohtajana on julkisesti housuihinsa ulostanut mustan miehen kanssa suhteessa oleva homo.

 

Äärihomottava Sebastian Tynkkynen persujen 3. vpj-ehdokkaaksi

 

 

Persunuorten puheenjohtajaksi Miko Bergbom

Perinteisesti persunuoret ovat toimineet sekä vallan vahtikoirina että kannattaneet suorasanaisesti Suomen itsenäisyyttä. Persunuorten puheenjohtajalla on myös kiintiöpaikka perussuomalaisen puolueen hallituksessa. Niinpä Halla-ahon oli pakko tuhota vanhat alkuperäiset persunuoret ja nostaa uudeksi nuorten puheenjohtajaksi Tynkkysen suojatti, homottava natobroileri Miko Bergbom. (Jota tukenut kansanedustaja Jenna Simula on nyt myöskin paljastunut natottajaksi aivan kuten LL arvasi jo kauan sitten.)

 

PS-nuorten pj-paneeli peruutettu! Jenna Simula tukee broileri Miko Bergbomia?!?

 

 

Siis mieti nyt: Miksi Nato-agentti Jussi Halla-aho halusi Riikka Purran puheenjohtajaksi? Ja salli Tynkkysen ja Bergbomin päästä hallitukseen?? Nuorempana pornokaupan melkein perustanutta Halla-ahoa ei suvakismi kovasti häiritse varsinkin, kun sillä saa valtamedian tuen, mutta hänen on pakko tajuta feminismin, homotuksen, pridetyksen ja yleensäkin suvakismin heikentävän puolueen kannatusta.

 

On vain yksi selitys Halla-ahon mielipuoliseen strategiaan: Purra, Tynkkynen ja Bergbom lupasivat Halla-aholle tehdä kaikkensa Natojäsenyyden puolesta. (Meri ja Peltokangas puolestaan lupasivat, etteivät seiso natotuksen tiellä, vaan hämäävät ja rauhoittelevat aitokansallismielisiä jäseniä.)

 

Suunnitelma oli yksinkertainen: Natottamalla ja suvakoimalla puoluejohtoa Halla-aho toivoi persujen pääsevän kokoomuksen apupuolueeksi porvarihallitukseen leikkaamaan köyhiltä ja viemään Suomi pankkiirien nyrkkiin, Natoon.

 

Halla-aho ei häiritse, vaikka mädätys tulee nimenomaan lännestä.

 

Triplakansanmurha kiihtyy Euroopassa. Persut vähättelee Matti Putkosen johdolla!

 

 

Halla-aho on kuitenkin Ukraina Ensin -mies. Tämän takia Halla-aho otti riskin ja mädätti puolueen. Siis vaikka feministin ja homon nousu puolueen johtoon on vaarassa hajoittaa koko puolue myös sisältä.

 

Valtamedia: Riikka Purra pelkää kotikuntansa Kirkkonummen persuja!

 

 

Puoluesihteeriksi Arto Luukkanen

Halla-ahon Natohandlerit tietysti tajusivat puolueen hajoamisen vaaran varsinkin, kun Purran oikea käsi, homottava puoluesihteeri Simo Grönroos sai mädätyksellään persukentän melkein nousemaan kapinaan. Tämän takia Nato ja Putkonen järkkäsivät uudeksi puoluesihteeriksi konservatiivisen ja esiintymiskykyisen Arto Luukkasen.

 

Luukkanen on erikoinen yhdistelmä älykästä tutkijaa ja maanläheistä saarnaajaa. Monet epäilevät Luukkasta pitkäaikaiseksi Naton agentiksi. Niinpä Luukkanen muutti julkisuudessa linjaansa hieman natokriittisemmäksi ja näin pääsikin puoluesihteeriksi.

 

Arto Luukkanen persujen puoluesihteeriksi. Puoluejohdon puudelille Simo Grönroosille murskatappio!

 

 

Luukkanen alkoi kiertämään persukenttää paikkailemassa Purran, Tynkkysen, Bergbomin, Grönroosin ja muun suvakkihovin synnyttämää raivoa ja kapinahenkeä. Tämä ei kuitenkaan auttanut tarpeeksi, vaan persut kärsivät aluevaaleissa massiivisen murskatappion.

 

Toisaalta ei tappiosta ole niin väliä. Pääasia, että puoluetta johtavat valtamedialle mieliksi olevat natottajat.

 

Miksei Riikka Purra eroa murskatappion jälkeen? Nato kieltää ja toimittaja Mika Koskinen puudeloi!

 

 

 

Murskatappio sai persujohdon tajuamaan, ettei sen kannattajat hyväksy natottamista. Niinpä persujohto alkoi selittämään, ettei persut tule ikinä kannattamaan Natoa ilman Natosta tehtävää kansanäänestystä. Tätä myös selitti persujen puoluesihteeri Arto Luukkanen vielä helmikuussa:

 

Paineet asevelvollisuutta kohtaan olisivat todennäköisesti huomattavasti suuremmat, jos liittymisestä päättäisi kansan asemesta eduskunta. Myös tästä syystä kansanäänestys on ainoa oikea vaihtoehto.

 

 

Kuvassa linkki Uuden Suomen blogiin

 

 

 

Nyt KOKO persujen johto on kuitenkin unohtanut kansanäänestyksen. Yksikään ei sitä vaadi tai edes vienosti ehdota. Päinvastoin. Kaikki ovat suoraan viemässä Suomea idän ja lännen väliseksi ydinaseiden taistelutantereeksi.

 

 

Jussi Halla-aho seonnut: Julisti sodan Venäjälle. Vaatii Suomea hyökkäämään. Ei pelkää ydinaseita!

 

 

Koko puolue on nyt valjastettu mielettömään himonatotukseen. Siis nuoria myöten.

 

Persunuorten pj. Miko Bergbom: Suomi idän ja lännen taistelutantereeksi!

 

 

No niin! Juuri tätä Laiton Lehti on sanonut jo monta vuotta. Persujohto on täynnä Nato-agentteja! He eivät voi ottaa sitä riskiä, että kansa äänestäisikin kansanäänestyksessä Natoa vastaan.

 

Kansanäänestystähän ennen myös Natokriittiset pääsisivät ääneen. Sitä persujohto ei voi ikinä sallia, koska se saisi monen rivijäsenen nousemaan natottavaa persujohtoakin vastaan. Niinpä persujohto tekee kaikkensa estääkseen kansanäänestyksen.

 

 

Moni onkin viime aikoina kiitellyt Laitonta Lehteä siitä, että se on ollut koko ajan oikeassa. Tosin nyt kun persujen natottuminen on kaikille päivänselvää, niin persut sanovat:

 

Joo, ollaan me sittenkin natottajia, mutta sehän on oikein. Nato on hyvä. Jos et usko, niin katso Ylen uutisia. Asiantuntijoiden mukaan kansanäänestystä ei tarvita.

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

32 thoughts on “Miksi persutkin vastustavat Nato-kansanäänestystä? Persujohdossa 8 Nato-agenttia?

  1. Eihän sinulla vaihdu näissä ”jutuissa” kuin otsikko.. Putkonen, takapiru, CIA, Purra, viherhippi, persut, paha. Tuossapa tuo artikkeli taas oli. Oikein luovaa ja uutta.

    1. Eikä sinun kommentit vaihdu. Yhden kun lukee, lukee samalla kaikki. Kummassa kädessä sinulla on oikea nimetön? Päätätkö sen itse vai luetko Iltalehdestä: ”oletko aina arvottanut nimettömäsi väärin”.

      1. Kritisoin samoja valheita. Luulitko että mielipiteeni tosiaan muuttuu näiden tuulesta temmattujen ”faktojen” edessä?

    2. Peltokankaalla ja kepuperse-Kärnällä sama tyhmä tyhjä-katse. Kai tuollaiseksi tulee kuin ottaa tukevia kaatokännejä vähintään joka viikonloppu. Antaisitko autosi lainaan kummallekaan? Tai Purralle, joka olisi vielä selvin päin?

  2. Nyt sitten Naton myötä Britannian tielle Suomi, eli irti EU:sta. Jos nyt Nato toteutuu ja yleensä kestää vielä koossa. Myös Johnson on Suomelle lupaamine takuineen väliaikainen. Johnson väistyy jossain vaiheessa.
    Voiko näitä persujen äijien äijiä syyttää mistään? Jos äijä Peltokankaalla, äijä Halla.-aholla ja pikkuäijä Bergbomilla vain on niin kova ryysänpelko, että ne tulee ja panee heidät housut kintussa polvilleen ja vihulainen työntää punahehkuisen rautakangen 20 senttiä ahteriin. Sitähän ne pelkää ja elävät harhassa, että jotain Natojoukkojen kaukaista taistelijaa asia kiinnostaisi siinä määrin, että haluaisi itse heidän paikalleen.

    1. Natomaat ovat vallanneet Suomen ja hallitsevat täällä. Looginen jatko-osa sille on, että puolustavat nyt sen aluetta, mutta ei suomalaisia.

      Terveisin kansainvälisten suhteiden professori ”Tohtori” Aimo.

  3. Nyt kun Nato antaa ydinasesuojan, turvaa rajat ja antaa täyden turvallisuuden, niin mihin tarvitaan enää ASEVELVOLLISUUTTA.

    KANTA MUUTTUI YHDESSÄ YÖSSÄ. POISTETAAN ASEVELVOLLISUUS SUOMALAISILTA.

    Perustelut natottajat nyt, miksi enää asevelvollisuutta, kun Nato antaa teille täydet turvatakuut.

    Teidän natologiikalla jatketaan, asevelvollisuus pitää poistaa heti, kun Suomi on hyväksytty 30.6. 2022 Naton täysjäseneksi.

    Tehkää pasifistit lakialoite tästä. Samalla poistetaan siviilipalvelus. Ruotsi ja Venäjän vallan jäänteitä.

    Nyt olemme osa länttä ja missään länsimaassa ei ole asepalvelusta siviilipalvelusta eikä rankaista totaalikieltäytyjiä.

  4. Kyllä gallup-demokratia riittää ja se että pitää joko olla Naton puolella tai asettua Naton puolelle, sillä muuten olet Venäjän trolli.
    Ensinnäkään kukaan ei ole ikinä edes vaaleilla äänestänyt Sanna Marinia johtamaan Suomea eikä myöskään nykyisenlaista Naton kannatussuhdetta eduskuntaan. Suomessa toteutuu nyt vain edustuksellinen mielivalta. Kuulemma suomalaiset ei ole päteviä päättämään kansanääneksessä Suomen Nato-kannatasta, mutta gallupeissa on.
    Unkari ja Sveitsi on näitä viimesiä todellisen demokratian linnakkeita, joissa vielä kansalta kysytään asioita ja Etyjin vaalitarkkailijat on paikalla toteamassa vaalien rehellisyyden.
    Suomessa varmaan siirrytään pian EU-demokratiaan, jossa valitaan vaaleilla ihmisiä parlamenttiin ja sitten heidän puolue-elimet valitsevat jonkin mihinkään liittymättömistä byrokraateista koostuvan hallituksen. Itse asiassa tämä hallitus tai parlamentti voisi äänestää myös maallemme presidentin, päättää kunnallis ja alue-edustajat ja valita ketkä lähtee europarlamenttiin. Eipähän epäpätevän kansan tarvitsi vaivata päätänsä, sillä kyllä poliitikot ja virkamiehet tietää keskenään mikä meille on parasta. Sitä paitsi me ollaan ne itse valittu vaaleissa edustamaan meitä!

    1. Vaaleja on turha järjestää enää. Kreikassa ennen tuhat viisasta aatelista miestä päättivät yhdessä asiat.

      Niinistö keksi Suomi-demokratian Natoa pähkäillessään: Kysytään gallupeissa tuhannelta tyhmältä mitä valtion pitää tehdä. Yksinkertainen enemmistö päättää.

      JA SE ON KIRJAIMELLISESTI YKSINKERTAINEN ENEMMISTÖ.

      SUOMESSA KYLLÄ RIITTÄÄ TUHANSIA YKSINKERTAISIA. Kuinka pääsee tuohon gallup-eliittiin. Kuka osaa kertoa? Enkö ole tarpeeksi tyhmä?

  5. Suomi ei ole ollut sotilaallisesti puolueeton tai edes liittoutumatonkaan enää vuosikymmeniin. Olemme olleet jo vuodesta 1996 lähtien mukana Naton toiminnassa heti EU:hun menon jälkeen. Siitä kehitys on vienyt määrätietoisesti suhdetta syventämällä ja Suomea Nato-yhteensopivaksi tekemällä kohti tätä lopussa häämöttävää täysjäsenyttä.

    1. Sitä ennen elettiin onnellista aikaa N-EUvostoliiton ystävänä. Ehkä vastahakoisesti, mutta hinta oli saatu sopivaksi. Periaatteista kun luopui sai rauhan ja jotain muuta kivaa tilalle.

      Nyt mennään jyrkän aatteellisesti Venäjän suhteen ja rauha sekä hyvä elintaso on kohta haalea epätodellinen muisto vain. Kansa maksaa.

  6. Jos ongelma on paha, siitä pääsee vetämällä vessan nupista tai riisumalla housut, käskemällä pyllistyä ja ampumalla ysimillisellä peräaukosta sisään. Sitä kieltä tyhmempikin oppii ymmärtämään sen jälkeen.

    1. Harakka lupasi, ett äkun bensan hinta nousee tilille ilmestyy rahaa, SUURI SUMMA RAHAA. Samoin Urpilainen ja Arhinmäki LUPASIVAT SAMAA. MISSÄ NE RAHAT ON NYT KUN NIITÄ TARVITAAN, HÄ?

      Petettyjen lupausten kerho SDP ja Vasemmisto. Suu käy ja lupaa, mutta samalla käsi on köyhän taskussa lompakossa ottamassa köyhältä viimeisetkin sentit.

  7. Persut teki saman tempun kuin Vihreät, eli uskottavuus lähellä nollaa. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että kansanäänestys tuskin paljoakaan mitään muuttaisi kun kansa on aivopesty valtamedian toimesta niin tehokkaasti.

  8. Onhan tämä jo, kun Yle kirjoittaa Turkin Erdoganin vastustavan Suomen ja Ruotsin Natojäsenyyttä. Niinistöhän runsas kuukausi sitten oli kuulemma ollut puhelimitse Erdoganin kanssa yhteydessä. Niinistö oli silloin kiittänyt Turkin ponnisteluja Ukrainan ja Venäjän asiassa. Erdogan puolestaan oli tukenut Suomen pyrkimyksiä. Hauskasti sanottu. Siis Hellsingin henki ja sellaista. No pitäähän sitä sellaisia hyviä asioita tukea.
    Nykyisen hallituksen pitää sitten väistyä jos he tyrivät tämän näin Venäjän suhteen.
    Se mitä Niinistö on sanonut peiliin katsomisesta lienee asia, jonka vain Putin ymmärtää.

    1. Turkin ym etelä-valtion kanta muuttuu, kun vain tekee hyvän tarjouksen. Teatteria.
      Joko Venäjä maksaa tai USA maksaa paremman hinnan. Siitä riippuu Turkin kanta.

  9. Jos Suomi nyt viedään Natoon niin olisi hyvin tärkeä käyttää asiaa edes jotenkin hyödyksi ja aloittaa myös erittäin kova kampanja EU-eron puolesta, koska ratkasevia Venäjä-pelkoa ja länteen asemoitumista ei voi enää käyttää tekosyinä kuten 90-luvun alussa eikä mitään muutakaan. Edes persut eivät taatusti keksi enää mitään syytä kuulumiseen, mutta eivät tietenkään tee mitään.

  10. HELL SING.

    Hallitus ei väisty minnekään. Tämä hallitus istuu seuraavat 90 vuotta. Bunkkerissa ensin kohta ja sen jälkeen pitkän kakun vankilassa.

  11. Tämä Kansan yleinen Pelkuruus ja Saamattomuus Taistella edes Oman Maan Väärintekijöitä vastaan näyttää sen että se Myytti nistä..Urheista Suomalaisita…Onkin Vain pelkkä Myytti…

  12. No huhhuh.. Kylläpäs Aimo taas rakasti mielipiteittään. 22 kommenttis joista yli puolet tuolta miesnerolta.

  13. Kansanäänestys ei juuri mitään muuta. Suomalaiset ovat vaan niin typeriä. Äitinikin nyt heitti että Notoon vaan. Perusteena mikä? En tiedä. Täti äänesti Niinistöä aikoinaan koska ”on se niin ihana se vauva”. Vittu mitä vatipäitä.

  14. Mauri Peltokangas on tosiaan pelkkä teatraalisesti perkelettä sanova ja nyrkkiä pöytään paukuttava epärehellinen, kaksinaamainen valehtelija ja petturi. Hän on juurikin ihmisenä täysi nolla, kuten nämä muut vieraiden valtojen petturit ja kätyrit.

  15. Vuosikymmeniä sitten, kun Suomi irtisanoi YYA-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa, oltiin kyllä muutama vuosi sotilaallisesti puolueeton maa. Sitten kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, niin Suomi ei ole ollut päivääkään sotilaallisesti puolueeton maa. EU:n aikana Suomi on vahvasti lähentynyt Natoa. Suomi on esim. ostanut USA:lta aikoinaan Hornet-hävittäjät ja nyt Hornettien tilalle F-35 -hävittäjät. Kaikki Suomen hankkimat sotilaskalustot sopii erinomaisesti yhteen NATOn kaluston kanssa.
    Kansanäänestys NATO-asiassa ei mielestäni ole ollut relevantti tässä maailmantilanteessa. Nyt kun miettii esim. äänestysprosentteja viimeisissä eduskuntavaaleissa, EU-vaaleissa ja maakuntavaaleissa niin kansalaisilla on selvästi tullut ”ähky” vaaliuurnilla juoksemiseen. Ei tavallista torpan mummelia ja vaaria kiinnosta pätkääkään lähteä taas kimppataksilla kirkonkylään äänestämään jostain NATO-asiasta, josta ei yhtään mitään tiedä.
    Ja mitä tulee artikkelin kirjoittajan NATO-agentteihin. En kertakaikkiaan ymmärrä mistä johtuu pääkirjoittajan nykyinen agentti-kiima, kun jokainen ihminen joka lausuu eriävän mielipiteen on Naton agentti?!

  16. Artikkeli luettu, kommentoitu, luettu, luettu ja vielä kerran luettu! Vieläkö lehden pääkirjoittaja haluaa pitää tämän(kin) uutisen niin kuumana uutisena, että se pitää olla lehden ykkös-uutisena kuukausikaupalla lehden nettisivuilla?
    Ymmärrän kyllä pääkirjoittaja de Witin taloudelliset rajoitukset lehden ylläpitoon, mutta lehden ”ikivanhat uutiset” olisi hyvä poistaa, varsinkin jos laittoman lehden toimitus haluaa edes jollain lailla pysyä maailman kehityksen mukana!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*