
On erittäin vaarallista alkaa fanittamaan puna-armeijaa, koska se järjesti valtavia massamurhia ja puolusti kommunismia.
Tosin täytyy myöntää, että Stalin muutti puna-armeijan vähitellen nationalistiseksi. Se oli Stalin, joka 1930-luvulla eliminoi Neuvostoliitosta juutalaisen Trotskin ajaman kulttuurmarxismin.
Yksi syy miksi Neuvostoliitto pystyi pysäyttämään Natsi-Saksan hyökkäyksen oli nimenomaan se, että Stalin oli muuttanut Neuvostoliiton lainsäädäntöä ja tehnyt siitä äärimmäisen patriarkaalisen. Kaiken kukkuraksi Stalin jopa integroi papitkin armeijaan.
Hitler yllättyikin suuresti, kun tajusi Neuvostoliittolaisten sotavankien ihan tosissaan kannattavan Neuvostoliittoa. Tosin hän pian tajusi heidän kannattavan vain sen nationalistista ja patriarkaalista versiota.
Sodan loppuvaiheessa Hitler oli jo mennyt niin pitkälle, että suuresti ihaili venäläisiä sotilaita ja jopa Stalinia samalla, kun kirosi pehmeitä saksalaisia ja raukkamaisen kieroja upseereitaan. Bunkkerissa Hitler sitten kirosi itseään, että miksei ollut mm. SA:n kanssa puhdistanut koko armeijaa ja yhteiskuntaa silloin kun olisi vielä voinut.
Neuvostoliiton romahduttua 1990-luvulla puna-armeija muuttui äärimmäisen korruptoituneeksi. Putinin noustua valtaan se on kuitenkin vähitellen puhdistunut ja aivan uusi upseeriluokka on noussut valtaan. Lisäksi Putin on muuttanut Venäjän lainsäädännön hyvin patriarkaaliseksi, kuten monet feministitoimittajat ovat viime aikoina valittaneet.
Onkohan tässä käynnissä jälleen puna-armeijan muuttaminen nationalistis-patriarkaaliseksi sotakoneeksi, joka nyt Ukrainassa saa käytännön harjoitusta. Sotilaille annetaan tulikaste ja liimataan yhteen samalla, kun kenraalien on upeasti johdettava edestä.
Olisi kyllä herkullista nähdä miten Naton feminisoituneet pridesotilaat taistelisivat venäläisiä vastaan.
Jopa videopeleissä nykyään näytetään puna-armeijan koostuvan oikeista miehistä.
Pakko tosiaan pistää myös Neuvostoliitolle, Venäjälle ja kommunismille varoitusleima, koska muuten raukkamaiset suomalaiset alkavat nopeasti pyllistämään taas Neuvostoliitolle, Venäjälle tai kommunismille. Miksi suomalaiset raukat ja pelkurit teidän pitää aina pyllistää johonkin suuntaan?
Laittoman Lehden uskottavuuden viimeiset rippeet. Täyttä potaskaa.
Alkaa mennä paksun propagandan puolelle.
Kiina ja Venäjä eivät ole ystäviä.
Ukraina olisi jo ajanut ulos venäläisjoukot
maasta jos sillä olisi ajoissa ollut tarvittavaa aseistusta ja liikekannallepano ajoissa.
Kiina tarvitsee enemmän länttä kuin Venäjää. Minne Kiina myy jos länsimarkkinat katoaisi.
Venäjä itse on myöntänyt että se häviäisi sodan NATOa vastaan. Ydinasepelote on Venäjän ainoa ase, jota on vaikea käyttää kuitenkin käytännössä. Jos vähänkin tulee ydinlaskeumaa länteen se tietää kovia vastatoimia.
Venäjä voi selviytyä mutta eristyksissä tulee ankeat oltavat.
Jos jos jos…. Selvä. Jospa joku jossain jotain.
Jos tulikaste tarkoittaa huonosti koulutettujen ja varustettujen sotilaiden tapattamista niin kyllä. Venäjä antaa pojilleen ihan kunnon tulikasteen. Tekstihän oli taas sitä itseään..
Kaikkein suurin syy Suomen ongelmiin on suomalaisissa naisissa itsessään. Kukaan mies ei halua näitä matuja nussivia, suomalaisia miehiä ja lapsia vihaavia rumia huoria.
Venäläinen nainen ei koskaan nussisi ja huoraisi matujen kanssa, mutta suomalainen huora tekee sen heti.
Tämä on totta! Suvakkilehmät ovat pilanneet kunnollisien ja naisellisien suomalaisten naisten maineen!
Jumalalle kiitos, että vielä on kunnon naisia, jotka synnyttävät miehellensä kunnollisia valkoisia jälkeläisiä. Suvakkilehmät ovat vakava ongelma!
Kaivelen popcornit esille kun matut raiskaavat suomalaiset vihaavat ja ylimieliset huorat kun he nääntyvät hitaasti nälkään. Suomalaisille ylimielisille lehmille jää lyhyt tikku käteen.
Laiton Lehti on aina ahkera suomalaisten miesten haukkuja, vaikka se vika on lopuilta surkeissa ja oksettavissa suomalaisissa naisissa itsessään, joista ei ole koskaan ollut mihinkään yleisellä tasolla. Ovat vielä todella laiskoja valittajia, jotka vain valittavat, haukkuvat ja yrittävät saada miehet tekemään heidän vähäiset työt. Mitään eivät koskaan tee itse.
Luuletko että kukaan suomalainen mies koskaan kuolisi suomalaisen huoran takia? Jotkut idiootit aikaisemmin kyllä, mutta eivät enää.
Venäläiset saavat minun puolesta viedäkin suomalaiset huorat leireille nääntymään. Vähät väliä heistä. Katson vierestä ja syön popcornia kun suomalaisia uskottomia huoria koulutetaan.
https://www.last.fm/music/Kummeli/+images/fd8faad242d54122a9e1788e40761b30 Marco nuorena
https://www.last.fm/music/Kummeli/_/Lasse:+Punatulkkujen+verilöyly
Marcon arvio YLEistä miestä vastaan
https://www.youtube.com/watch?v=SKJorknarRc
Ei Suomessa ole vika missään naisten kulttuurimarxismissa, kyllä se vika on ihan suomalaisten naisten huonoissa geeneissä. Suomalaiset horot vaihtoon niin ongelma ratkeaa nopeasti.
Nykyisin käytännössä kaikki papit ovat pelkkiä kansanpettureita, valehtelijoita ja mädättäjiä.
Venäläisillä naisilla on paljon paremmat geenitkin kuin suomalaisilla huorilla. Eivät ole ollenkaan samanlaisia kiittämättömiä ja vihaavia huoria mitä suomalaiset lehmät.
Miesten ei pidä antaa minkäänlaista arvoa naisten elämälle, elleivät naiset sitten joskus hyvin harvoin ole todella hyviä naisia. Eivät naiset arvosta kilttejä miehiä millään tavalla vaan puukottavat välittömästi selkään, varsinkin suomalaiset naiset, jotka ovat lähes aina satanistinaisia ja heillä on huonot geenit. Vika on mukamas aina ollut miehissä, ei koskaan naisissa. Tätä feministien roskaahan Laiton Lehti selittää. ”Voi että, jos vain suomalaiset miehet olisivat kunnon miehiä, niin Suomi pelastuisi.”. Laiton Lehti ei oikeasti ymmärrä kuinka huonoja suomalaiset naiset ovat ja miten vika on loppujen lopuksi heissä itsessään.
Minä olen muunmuassa chattikanavalla jossa paljon venäläisnaisia (all topic sekaryhmä). Kaikki venäläisnaiset halveksuvat feminismiä ja rakastavat suorapuheisuutta ja äijämäistä järkimeininkiä (”patriarkaalista” kulttuuria, jossa naiset eivät ole sen sivummalla kuin miehetkään, mutta eri käyttäytyminen, roolit yms. tunnustetaan ja minkä päälle muu luonnostaan rakentuu, koska se nyt vain on luonnollista).
He eivät ota itseensä kun ovat eri mieltä, ainakaan siellä. Täysin päinvastaista kuin vaikkapa Twitterissä, tai yleensä vaikkapa pohjoismaalaisessa tai ”lännen” somessa.
On ollut mielenkiintoista todistaa selkeä ero suomalaisnaisiin, ketkä on vauvasta asti ehdollistettu ”kaikki on samaa, mutta kuitenkin pitää kohdella eri tavoin” -ajattelemattomuuteen ja kaikkeen hölynpölyyn, älyttömyyteen ja röyhkeäänkin ylimielisyyteen mikä siitä feministisestä ideologiasta kumpuaa.
Suomalaisten naisten huoran mieli tulee jo huonoista geeneistä. Eivät ole ollenkaan naisia, vaan viallisia ja vastenmielisiä. Venäläinen nainen ei koskaan lähtisi huoraamaan varsinkaan matun kanssa, mistä kiimaiset suomalaiset innostuvat heti. Vihaavat myös perhettä, lapsia, miehiä ja Jumalaa. Aina jaksetaan vaan valittaa, vaatia, vähätellä ja vihata. On lähes varmaa, että suomalainen nainen on uskoton ja ottaa avioeron. Kuka tällaisia lehmiä oikeasti haluaisi?
Missä vaiheessa kommenttiosiosta on tullut peräkammarin katkerien ja urbaanien inceleiden vertaistukiryhmä??? Joskus täällä oli ihan jopa fiksuakin kommenttia
Mistä voit tietää kuka lukijoista on incel? Korkeintaan jostain JK:sta ja Oikeasta Nimettömästä voi sanoa suoraan. Tämä on aivan yleistä tietoa suomalaisista lehmistä suomalaisten miesten keskuudessa. Mies on siis incel jos ei pariudu, eikä halua pariutua suomalaisten lehmien kanssa, vaan muiden valkoisten naisten kanssa? Kuinka moni miehistä oikeasti pitää suomalaisista naisista? Ei hirveän moni.
Siinä vaiheessa kun sinä tulit tänne kommentoimaan. Palaa siis tukiryhmäsi sivustolle ja korkki kiinni.
En usko että Saksan sotameriitit olivat kiinni kenraaleiden pehmeydestä tai kieroilusta vaan ihan realiteeteistä.
Kukaan ei ole koskaan tullut yhtä lähelle Venäjän valtaamista kuin Adolf. Stalingrad oli lähellä romahtaa ja kolisteltiin jo Moskovan portteja.
Enkä kutsuisi Stalinin aikakautta miksikään paratiisiksi venäläiselle. Kulttuurimarxismi on ainakin saatanasta.
Varmasti Stalin sai jotain hyvää aikaa, eihän häntä niin moni venäläinen ikävöisi vielä tänä päivänäkään.
Missä vaiheessa rappio ja länsimainen perikato katsotaan alkaneen?
Nationalismi etno muodossa on kaikista luonnonmukaisin oppi. Ihminen on tuomittu epäonnistumaan nationalismissa hedonismissaan ja nationalismin ankaruudessa.
Oliko nationalismi tuomittu hylkiöksi kun Eeva lankesi?