Marco de Wit 19 kesäkuun, 2022
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

Laiton Lehti on vuosia korostanut, että suvakkien ja natottajien voima on retoriikassa eli mädättävässä kielipelissä. Molemmat vääntelevät kieltä omien tarkoitusperiensa mukaan. Esimerkiksi natottaja muuttelevat voiton ja häviön käsitteitä.

 

Suomen valtamedia vähentämässä Venäjän demonisointia?

 

 

Feministit muuttavat samalla tavalla onnistumisen ja epäonnistumisen käsitteitä. Vähemmistöt eivät oikeastaan koskaan epäonnistu missään ainakaan omasta syystään. Lisäksi lihavat eivät koskaan epäonnistu laihduttamisessa, vaan ovat tehneet ”rauhan” kehonsa kanssa. Tämän takia feministit myös puhuvat patriarkaatin ”läskivihaa” vastaan taistelevista ”kehorauhanturvaajista”.

 

Feministisen läskilogiikan aakkoset

 

 

Uusin suvakkitermi on vähemmistöstressi. Se oikeuttaa oikeastaan KAIKKI epäonnistumiset. Tiedät kyllä kuka on syyllinen.

 

Kuvassa linkki Ylen juttuun

 

 

Pitäisikö lanseerata enemmistöstressi-termi? Tiettyjen juutalaisten johtama vähemmistöjen koalitio manipuloi valtiovaltaa saadakseen itselleen erioikeuksia enemmistön kustannuksella. Yhtenä erioikeutena on sensuroida, pakkosyöttää ja demonisoida enemmistöä samalla tukien lapsikauppaa, lapsikaappauksia, lasten seksualisointia ja leikkelyä. Se vasta stressiä synnyttääkin. Tosin ei se tule siihen jäämään…

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

17 thoughts on “Suvakkisanasto. Osa 28: Vähemmistöstressi

    1. Muun sukupuolinen ja panseksuaali? Ei vaan sukupuoleltaan kaikkia tai ei mitään riippuen mitä milloinkin tuntee.

      Panseksuaali on ihminen, jonka kiinnostus kohdistuu kaikkia sosiaalisia sukupuolia edustaviin ihmisiin, mukaan lukien sukupuolettomiin.[1] Panseksuaali saattaa kuvailla kiinnostuksensa kohdistuvan ihmisen persoonallisuuteen eikä tämän sukupuoleen. Jotkut panseksuaalit saattavat tuntea rakkautta yhtä sukupuolta kohtaan, mutta seksuaalista halua toista sukupuolta kohtaan.

    2. Tatu sai aikaan kiitettävän paljon huutoa rotu- ja älykkyystutkimuksillaan. Wikipedia sanoo näinikkää Tatusta:

      Hän on tullut tunnetuksi etenkin käyttäytymisgeneettisistä tutkimuksistaan, joissa hän on muun muassa pyrkinyt selittämään valtioiden välisten varallisuuserojen olennaisesti johtuvan niiden väestöjen periytyvistä eroista älykkyydessä. Vanhasen mukaan Veiksel-jääkauden aikana Euroopassalähde? älykkyys nousi, kun hengissä selviytyminen vaati paljon älyä. Hän on esittänyt, että Afrikan kehitysmaiden hallintoon tulisi mahdollisimman paljon eurooppalaisia ja aasialaisia.

      Tatu sai rankkoja rasistisyytteitä arvaukselleen siitä, mistä älykkyyserot eri kansakuntien välillä johtuvat. Mun kaverini täällä, siis ne jotka koskaan vaivautuvat ajattelemaan ja ennenkaikkea ihmettelemään erilaisia juttuja, ovat yleisesti sitä mieltä, että pohjoisen vaikeammat olosuhteet saavat jengin miettimään ja suunnittelemaan tulevaisuutta paremmin kuin päiväntasaajan jengi. Vastaavasti löytyy erilaisia selityksiä sille, miksi juutalaiset pärjäävät objektiivisesti tarkastellen helvetin hyvin maailmassa – he saavat esim noin 30% kaikista Nobel palkinnoista. Joka (henkisessä) lajissa juutalaisia löytyy kuin meren mutaa – ihmisryhmänä jutskut ovat selvästi huippuluokkaa (joo, joo, ei tietenkään kaikki ole virheettömiä ja kävele veden päällä ja silleen, mutta yhtenä porukkana jutskut ovat yksinkertaisesti todella maailmanmestareita!

      1. Varmaan koska judeja on vainottu tuhansia vuosia. Joutuneet kehittämään sosiaaliset hienovaraiset selviytymiskeinot, kyllä siinä äly väkisin kasvaa. Juutalaiset olleet aina vähemmistö, eivät ole voineet luottaa ikinä ylivoimaan, vaan älyä on täytynyt kehittää.

        Vuosituhansien jälkeen juutalaiset ovat mestareita. Äly ja viisaus voittaa pelkän voiman ja massan.
        Daavid vs. Goljat, vertauskuvallinen tarina juutalaisille kehitetty.

        Snellmankin hokasi sen, että pienen kansan voima on sivistyksessä.

      2. Tuota, et taida olla tietoinen että juutalaiset hallitsevat ja omistavat vähän niinkuin kaiken (median, pankit, yritykset blackrockin kautta, opetuksen ja koulutuksen, kulttuurin, hallitukset, poliitikot ja järjestöt) länsimaissa ja voivat siten myöntää itselleen ihan mitä hyvänsä palkintoja, tukia, näkyvyyttä ja ja kuuluisuutta? Ja että se ei johdu älykkyydestä niinkään paljon kuin kiristyksestä, monopoleista, manipuloinnista ja suoranaisesta salamurhaamisesta ja kidutuksesta?

        Puhumattakaan siitä, että kaikkien muiden on pakko homottaa, monikulttuuristaa, vetää huumeita ja kemikaaleja samalla kun ”israelin” kulttuuri ja ”maa” ovat täysin koskemattomia?

        1. Israel pitää oman kansan puolia, ei juurikaan ulkomaalaisia heikentämässäkään. Totta kai judet pitkälle hallitsee kun on sekaihmisiä ja lampaita muut maat. Ei pysty mikä tahansa maa, hyvin harvat.

          1. Ei ”heikennä” ulkomaalaisia? Mitä vittua oikeasti. Oletko kuullut Soroksesta ja Bourlasta noin alkuun? Tai siitä, että nimenomaan Blackrock on ostanut ja sulkenut Euroopan lannoitetehtaat? Mistä luulet pikkulasten homotuksen ja koko länsimaiden helvetillisen ylilääkityksen kumpuavan?

  1. Yle työntää ideologista sontaa. Yle on puoluemafian äänitorvi. Kaikki ne puolueet ovat sitoutuneet edistämään marxilaista intersektionaalisuutta, jolla sorretaan aitokantasuomalaisia.

    Hyödyllisiä hölmöjä kaikki. Olen varma että KANSA EI TYKKÄÄ.

  2. Hah hah…, mainio kuva ja tyyppi. Onko hän valmis antamaan anaalia kenelle hyvänsä vai pitäisikö pussata ensin….

  3. Tohtori Edward Dutton on analysoinut ihmisiä jotka värjäävät hiuksensa räikeillä väreillä ja hyvin mahdollisesti tässäkin tapauksessa kyse voi olla samanlaisesta muiden varoittelusta, eli sekopäät tatuoivat naamansa ja käyttävät räikeitä värejä varoittaakseen ”Olen myrkyllinen. Olen vaarallinen. Pysy kaukana minusta.”.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*