8 thoughts on “Päivän video: Suorat sanat femakoille

  1. Hieno mies. Tähän ei ole muuta lisättävää. Naisia kohtaan ei ole mitään arvostusta. Heitä ei pidä kuunnella, kun kaikki mitä he ajattelevat on kuitenkin pelkkää paskaa.

  2. Ei tuohon juuri mitään suomennosta tarvita. Sen verran selkeää englantia, ei edes amerikkaa.

    Mutta mitä tulee itse agendaan niin näinhän se on. Nuoret feministinalut luulevat että he tekevät elämässään hyviä päätöksiä kun elävät miten elävät. 30 vuotiaina niitä kartetaan koska muilla on jo lapset eivätkä muut viihdy baari-illoissa. Lapsista saa paljon enemmän täytettä elämään.

    Silloin feministit liittoutuvat ja muutuvat lesboiksi koska ihmisen sisäinen dna huutaa että pitää olla kumppani. Eikä tarjolla oli muita kun yhtä vanhoja yksinäisiä naisia. Ikävä kyllä todeta mutta 30 vuotian on evoluution kannalta jo vanha.

    50 vuotiaina nämä todella itkevät jo yksinäisyyyttä koska entisillä kavereilla on jo lasten lapsia. Ja heidän elämänsä on parasta aikaa. Velat on maksettu ja laspten lapsia saa hoitoon aina kun vain haluaa. Niistä saa elämäänsä parhaat palat. Puhumattakaan lasten lasten lapsista, kuten video kaveri viittasi. Elämän seesteisintä aikaa suurerheen keskellä.

    Tässä vaiheessa feministit ovat jo odottaneet yksinäisinä ja katkerina kuolemaa parikymmnetä vuotta. Ja koko ajan katuneet kun eivät tehneet lapsia.

    1. Tässä keississä ei huomioutu että näillä muijilla on vanhemmat, siskot, veljet ynnä heidä perheensä ja nämä ovat tervetulleita kylään, niin että, ei he yksinäisiksi koskaan jää. Naiset ajattelevat seksiä ehkä 40% ajasta ja miehet +90% ajasta, naiset eivät ole seksiä niin vailla kuin miehet ja tulevat toimeen erinomaisen hyvin ilmankin. Ekonomisesti naiset tulevat toimeen omillaan eikä siten ole riippuvainen miehestä millään tavalla ja on siis vapaa päättämään siitä mitä tekee. Naisella on siis laajasti valinnan varaa opiskella, matkustaa ja valita työnsä. Sama koskee miehiä, ei miesten tarvi olla niin sairaan pillun kipeitä ja sen voi aivan hyvin hylätä tarpeettomana ja rasittavana. Ei nainen ole nyt niin välttämätön etteikö ilmankin tuu toimeen jos kohta paremminkin ja tulla toimeen omillaan ja opiskella, matkustaa ja valita työnsä olematta tilivelvollinen joka asiasta naiselle jota luulee ”rakastavansa”. Itse olen 66v. mies, seksiä ei ole koskaan ollut, ei perhettä ja sukulaiset kaukana, tulen toimeen omillani ja lainaa on vielä jäljellä mutta ei paljon, oma koti ja auto. Mitä tässä nyt sitten voisi toivoa, matkustelen, opiskelen, harrastan tieteitä, taiteita ja teen musiikkia omaksi iloksi ja suruksi syntikoilla ja datorilla. Kun sitten tulee minun vuoroni lähteä niin yksin menen. Saman tekevää kuka talot ja tavarat vie, testamentteja en aio kirjoitella.

  3. Huonoja aivopestyjä ”naisia”. Ei viitsi kuolla eikä tehdä töitä noiden takia.

    Ja sitten femakot valittavat että miehet eivät halua jutella heidän kanssaan. No, eihän idioottien kanssa kannata keskustella. Suusta tulee vain: minä minä minä…

    Matkustelua, shoppailua, kauneusoperaatioita, biletystä, yliopistoura, sotilasura jne. Erittäin typerää ja itsekästä.

    Ja noista kasvatetaan miesten tilalle uutta johtajasukupolvea. Ei ole epäilystäkään etteikö länsimaat tuhoudu. Vuosisatojen kehitystyö menee hukkaan muutaman sukupolven aikana. SE ON IHAN VARMAA.

  4. Naiset ovat kyllä pilanneet arvostuksensa ja kaiken arvonsa niin totaalisesti kuin vain ikinä voivat. Ovat nykyisin ihan ylpeästi lutkia ja huoria. Järjestävät ihan oikeita lutkamarsseja ja juhlivat kuinka montaa kymmentä tai sataa miestä ovat panneet. Kiitos feministit naisten oikean luonteen paljastamisesta. Olette olleet täysin oikeassa naisista.

  5. Hiiri kokeessa tapahtui samoin. Naaraspuoliset hiiret alkoivat tietyn lakikorkeuden jälkeen sukimaan ja puunaamaan itseään eivätkä hankkineet poikasia urosten kanssa vaan viettivät aisaansa keskenään ”naistalossa” tyttöseurassa pälpättämässä turhanpäiväisyyksiä.
    Niin valitettavaa kuin se onkin. Kaikki ne teot, jotka ihminen suuressa viisaudessaan on päättänyt muuttaa vain siksi, että ne ovat hänen mielestään kelvottomia – Jotka ovat vallinneet aikojen alusta ja ovat toimineet aina siihen saakka ylläpitäen elämää kuten luonnonlakien tuleekin – ovat johtaneet AINA täydelliseen KATASTROFIIN!
    Ja vain siitä yksinkertaisesta syystä, että ihminen on ITSE osa luontoa eikä sen HALLITSIJA!!!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*