
Laiton Lehti on jo pari vuotta praxeologiaan vedoten ennustanut talousromahduksen olevan tulossa minä hetkenä hyvänsä.
Noloako?
Ei, koska samalla Laiton Lehti on myöntänyt, että on yksi keino viivästyttää romahdusta: Lisätä massiivisesti rahan määrää. Ja juuri näin Amerikan keskuspankki FED on tehnyt.
Tämä dollarien painaminen tyhjästä on ollut mahdollista, koska U$Srael eli USA, Israel, Saudit ja Nato ovat pakottaneet maailman maat käyttämään sekä öljy- että koko maailmankaupassa dollareita. Tämä on tehnyt petrodollarista reservivaluutan ja nostanut keinotekoisesti dollarin kysyntää.
Tämän takia USA, Israel ja Nato myös tuhosivat petrodollarista luopumassa olleet Irakin, Afganistanin ja Libyan. Samasta syystä ne myös saartavat Venäjää ja Kiinaa varsinkin, kun nämä puolustavat Israelin perivihollisia eli Irania, Syyriaa ja muita arabivaltioita.
Rothschildit Ukrainan sodan takana? Sionistit ja natsit Naton liittolaisia??
Toisaalta ei maailmantalous loputtomiin kestä dollarien määrän loputonta lisäämistä. Niinpä U$Srael on painostanut KAIKKIA länsimaita MYÖS lisäämään omien valuuttojensa määrää. Näin kaikki valuutat ovat menettäneet arvoaan yhtä paljon tai enemmän kuin reservivaluutta dollari. Lähes koko maailmantalous on siis valjastettu suojelemaan dollaria eli USA:n kykyä luoda itselleen ostovoimaa tyhjästä muiden maiden kustannuksella. Petrodollari on Amerikan vaurauden salaisuus.
Toisaalta dollarien ja muiden valuuttojen määrän jatkuva lisääminen on saanut inflaation lisääntymään kaikkialla maailmassa. Nyt rahan lisääminen ei enää auta, koska se näkyy saman tien hinnoissa.
Mikään ei enää estä talousromahduksen tuloa varsinkin, kun länsimaat mielipuolisesti tuhosivat taloutta ensin feikkipandemialla ja sitten vielä hyvin laajoilla kansainvälisillä pakotteilla. Kaiken kukkuraksi Bidenin hallinto toisaalta nostaa veroja ja toisaalta lisää vihreää siirtymää.
Nyt ylivelkaantuneet länsimaat ovat todella romahduksen partaalla.
Huvittavaa tässä kaikessa on, että länsimaat väittävät Venäjän olevan romahduksen partaalla. Siis vaikka sen velkaantuneisuus on hyvin alhaista. Ei kuitenkaan hätää. Länsimaat JULISTIVAT Venäjän maksukyvyttömäksi kieltäytymällä ottamalla vastaan sen velanlyhennyksiä. Ovelaa. Tai siis mielisairasta.
Todellisuudessa Venäjä ei ole riippuvainen länsimaiden rahamarkkinoista, koska Kiina koko muu maailma eli 85% tekee mielellään sen kanssa kauppaa. Lisäksi kansainvälinen inflaatio AUTTAA Venäjää, koska se on maailman suurin raaka-aineiden viejä.
Ihmisten on mahdollista vähentää monenlaisten tuotteiden kysyntää, mutta ei merkittävästi energian, metallien ja ruuan kysyntää. Venäjän tuotteilla on aina markkinoita päinvastoin kuin lännen ja varsinkin Suomen tuotteilla.
Länsimaat ovat oikeasti feminisoituneet niin pitkälle, että uskovat todellisuuden määräytyvän puheiden ja medianäytelmien perusteella. Jos vain uskotaan ja teeskennellään länsimaiden pelastuvan ja Venäjän romahtavan, niin sittenhän se tapahtuu! Tämä feministinen logiikka näkyy nykyään sekä Ukrainan sodassa että maailmantaloudessa. Ihan kuin länsimaisia armeijoita ja maailmantaloutta johtaisivat mielisairaat.
Tai sitten eivät. Ehkä länsimaita johtavat pankkiirit ovat sittenkin ovelia. Inflaatio nimittäin syö vähitellen pois massiiviset valtion velat. Kyseessä on siis jättimäinen ryöstö, jolla tavallisten ihmisten ostovoimaa alennetaan, jotta valtiontaloudet ja niiden kanssa symbioosissa olevat suurpankit voidaan pelastaa.
Lisäksi lamakausi antaa jättipankeille mahdollisuuden syödä pikkupankit ja edelleen keskittää pankkitoiminta harvempiin käsiin. Samalla nämä jättipankit voivat pelastaa monikansalliset yritykset tuhoamalla pienet ja keskisuuret yritykset. Laman avulla siis talouselämää saadaan keskitettyä entistä harvempiin käsiin.
Tämähän on nimenomaan nykyisen länsimaisen talousjärjestelmän idea: Suurpankit ja niiden liittolaisfirmat kasvavat sekä nousu- että laskukautena. Juutalaisten Rothschildien johdolla keksittiin 1913 ikiliikkuja: FED.
Suurpankit ja suuryritykset voittavat aina!
Alla juutalainen taloustieteilijä selittää miten USA:n talouden lasku on alkanut, mutta ei tietysti ihmettele ja selitä miksi tämä kaikki tapahtuu.
Videoon on mahdollista saada suomenkielinen tekstitys.
Tosin tässä voikin käydä niin, että Venäjä ja Kiina tahallaan romahduttavat maailmanmarkkinat niin pohjalukemiin, että koko länsimainen pankkijärjestelmä romahtaa lopullisesti samalla, kun vapausmieliset pääsevät valtaan lännessä ja tappavat hirviön eli valtaeliitin rahakoneen.
Megadiili valmis? Hyökkääkö Venäjä Suomeen ja Kiina Taiwaniin?
Tällöin USA hajaantuisi moniin eri osavaltioihin ja Nato hajoaisi. Tämä sekessio- eli separaatioprosessi on nyt jo käynnissä kulttuurisodan takia, mutta talousromahdus nopeuttaisi sitä.
Pelastaako äärisuvakkituomarin kuolema miljoonia lapsia? Vapaus ja maailmanrauha!
Amerikan imperiumi kuolisi ja siirryttäisiin moninapaiseen maailmaan.
Toivossa on hyvä elää.
USA delenda est.
Moninapainen maailma on jo syntynyt. Suomi, joka jälleen kerran valitsi väärän joukkueen, tulee ottamaan turpaan aivan käsittämättömän kovasti.
Ainut kysymys on enää se selvitäänkö tästä aineellisilla vahingoilla vai saavatko globalistit tehtyä Suomesta kolmannen maailmansodan päänäyttämön? Jos saavat niin jäljelle ei jää mitään…
Sotatieteilijä, taloustieteilijä, puolue pomo, isä… Ja kaikki hommat hoidetaan vankkumattomalla ammattitaidolla ilman virheitä, onnistumisesta onnistumiseen.
Ihan näin mies miehelle..
Eli siis toisinsanoen kaikki mennyt päin vittua.
Luonnollisesti. Syntymästä lähtien.
Totta kai. Oikealta nimettömältä ei mikään noistakaan onnistu.
Dollarin romahtaminen on jo alkanut! Nyt tarvitaan kunnon verinen sisällissota jenkkeihin!
20 000 tapetaan siellä joka vuosi. Jos se ei ole sisällissotaa, niin ei sitten mikään. Rikollisvaltio sisältä ja ulkoa= paskamaa USA. Laitetaan se ja englannin kieli boikottiin. Englannin kieli pois koulusta ja teeveestä ja heti ihan aluksi!
Oikein!
Kuolema Yhdysvalloille ja Iso-Britannialle, sekä yhdelle maailmaa hallitsevalle valtiolle. Kyvyttömät imperialistiset loiseläimet amerikkalaiset ja britit eivät tule päästämään otettaan irti tavallisista terveistä kansoista, mutta vapaus koittaa vielä ja loisvihollisemme Yhdysvallat ja Iso-Britannia kuolevat.
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/68e4dddd-9336-434e-87cf-2fbee9b78ff4 bide’ee333e³ paha vastus ja se koomikko voldamort Jan zelesny. Paskat housuissa kummallakin toisella eri syystä kun ei vessaan löydä. Tosipaikan tullen paetaan, paitsi De Witin armeija, joten annan propsit siitä.
De Witin armeija ei ikinä pakene. Uskollisuudenvala sen takaa.
Mikä armeija? B-miesten vemppakomppania? Ette pakene, kun olette liian laiskoja jopa siihen.
Imperialistiset amerikkalaiset ja brittiloiset eivät tule koskaan suostumaan vapauteemme, koska he eivät ole koskaan saaneet mitään itse aikaan ja ovat aina hyväksikäyttäneet muita kansoja ja ihmisiä. Imperialistiset amerikkalaiset ja britit ovat yhdet kaikista sairaimmista ja rikollisimmista loiskansoista mitä historiasta löytyy. He ovat jopa avoimen ylpeitä loisimisestaan ja rikoksistaan. Heillä itsellään ei ole myöskään mitään omaa. Tässä mielessä arvostan enemmän sitä, että venäläiset eivät ainakaan näyttele olevansa jotain hyviä ihmisiä ja heillä on jotain aivan omaa. Amerikkalaisten ja brittien onkin hyvin helppo olla yhtien teennäisten, röyhkeiden ja rikkaiden ihmisten liittolaisia, koska he ajattelevat samalla tavalla ja ovat samanlaisia.
Laittomalle Lehdellekin on yritetty moneen kertaan selittää, että ei yläluokka ole mitenkään älykästä ja tiedä asioita paremmin kuin muutkaan. Jos olet tarpeeksi röyhkeä rikollinen, voit rikastua ja nousta yhteiskunnan johtoon. Siinä on se salaisuus. Jos minä alkaisin vain vaikka ryöstelemään muita, kyllä minustakin tulisi rikas ja elämä olisi helppoa. Yhteiskunnan johtoon nousevat tarpeeksi röyhkeät, kylmät, itsekkäät ja rikolliset ihmiset. Jokainen heistä haluaa sinulle ja sinun kansallesi, sekä rodullesi pahaa ja toimii tiedostaen tai tiedostamattaan heille vahingollisesti, kuten levittäen ateismia, monikulttuurisuutta ja ajaen ”vähemmistöjen”, sekä naisten valtaa ja oikeuksia.
> talousromahduksen olevan tulossa
> minä hetkenä hyvänsä
Armstrongin mukaan romahduksen järjestys on
1) Kehitysmaat
2) Eurooppa
3) USA
4) Ja lopuksi Kiina korjaa potin.
Maailmansota jatkuu niin kauan kuin palkkasotilaalle ja näyttelijälle kelpaavat dollarit maksuksi.
– Kun nämä pelurit alkavat vaatimaan «jotain konkreettista», esimerkiksi kultaa, USA:n mahti on hävinnyt maailmasta.
Hyvä pointti. Osuit varmaankin asian ytimeen.
Kuten sinäkin joka aiheessa. Olette joka alojen ammattilaisia, suorastaan maailmankaikkeuden nerokkainta kermaa ja ihmiskunnan viimeinen toivo.
Aivan näin. deWitkin heittelee tieteellisiä termejä ilmaan ymmärtämättä niistä mitään. Ymmärrätkö edes mitä esimerkiksi praxeologia faktisesti merkitsee ihmisen toiminnassa. Sama juttu evoluutiopsykologian kohdalla, hänellä on pari samanlaista auktoriteettia. Dutton ja Macdonald , jotka molemmat ovat valkoisen vallan edustajia, joiden teoriat ovat pelkkiä mielipiteitä, eivät tieteellisiä tutkimuksia. Useat evoluutiopsykologit ovat kyseenalaistaneet heidän kirjoituksensa, jopa heidän omat opinahjonsa. He ovat pääsyy siihen, että evoluutiopsykologia on saanut huonon maineen. He käyttävät sitä vain omiin tarkoitusperiinsä, valkoisen ylivallan pönkittäminen. Praxoelogiasta dewit on myös vääntänyt Misenistä poikkeavan tulkintansa. Samoin kuin offensiivisesta realismista. Offensiivinen realismi on paljon monisyisesti kuin dewitin yksioikoinen ja venäjämielinen tulkinta.
Uskon Bideniin kaikkivaltiaaseen ja NATO:oon suureen erehtymättömään!
Kun rautalankakaan ei riitä!!!
Maailma ei tarvitse USA:a eikä EU:ta, mutta ne tervitsevat maailmaa. Lännen rahajärjestelmä romahtaa eikä se merkitse poliitikoille ja pankkiireille mitään muuta kuin hyvää. Muutoihan he eivät tekisi tätä talousromahdusta aivan tarkoituksella kuten eivät Venäjän saartoa. Näistä molemmista kärsivät vain ja ainoastaan tavalliset ihmiset. Kun olet nälkäkuoleman partaallla. Mieti sitten kuinka oikeassa SINÄ olit. Mutta näin oli ennen. NYT sekin on vain TOISTEN syytä, sillä vain tunteillwa ja itselleen ja toisille valehtelulla on väliä. ”The Great Reset” = Olet yhtä onnellinen kuin pohjois-korealaiset 1990-luvulla kun ei ole mitä syödä! Mutta Sannalla ja Suomen globalisteilla ei ole hätäpäivää. EI edes Saarikko laihdu grammaakaan. Päinvastoin!!!
Sitähän se on Paavo Väyrynenkin.
Yhdysvalloilla ja Iso-Britanniallahan itsellään ei ole mitään kultaa, vaan tämä on pelkkää huijausta. Tämän takia ketään ei päästetä tarkistamaan onko kultaa olemassa ja kuinka paljon! Paljon kertoo kuitenkin se, että länsimaat ja yksi hyvin röyhkeä ja vaikutusvaltainen sairas ryhmä antavat kultaa takaisin vain tipoittain, eri kultaharkkoja mitä tallettajat ovat heille alunperin antaneet säilytettäväksi ja ei-standardinomaisia kultayksikkökokoja. Mitään kultaa ei oikeasti ole, vaan tämä on täysin huijausta!
”Joo, meillä on triljoonia dollareita kultaa. Kaikki on kunnossa ja ei mitään hätää… Voidaanko me mitenkään järjestää tarkastus kullasta ja nähdä se kulta?… Ette saa, mutta meillä on valtavasti kultaa. Ei mitään hätää.”.
Suomen kullat on varastettu pankkiirien toimesta. Muistatteko ne rautasormus-kullat? Kaikki Ruotsin ja lännen varastamia!
> USA delenda est.
Hä!
– Oletko globalistien asialla?
– Niiden globalistien, jotka ovat kaapanneet USA:n hallintokoneiston haltuunsa.
Tuo tarkoittaa, että USA:n liittovaltion on hajottava.
Ei vaan se on osa Caton puheen lopetuksesta: muutoin olen esitä mieltä, että Kartago on tuhottava. Sitä voi käyttää myös kun haluaa puhua aiheen vierestä. Ilmankos dewit käyttää sitä.
On pelkkä myytti, että yläluokan ihmiset olisivat muita älykkäämpiä ja, että heistä olisi hyötyä omalle kansalleen ja rodulleen. Todellisuudessa he kaikki ajattelevat vahingollisesti ja ovat vahingollisia omalle kansalleen ja rodulleen. Jos ihmisten ”älykkyys” on yli 110-115, pysy kaukana heistä. He ajattelevat mielisairaasti, he yrittävät levittää ateismia, sodomiaa ja feminismiä, ovat vahingollisia omalle kansalleen ja rodulleen, sekä ovat kansansa ja rotunsa pettureita, joista ei ole mitään muuta kuin haittaa. He ovat virheellisiä ja haitallisia yksilöitä.
Kiitos, pysykää vain omienne keskuudessa eli siinä 40-80 pisteen tuntumassa.
Kannatat siis asuinalueiden eriyttämistä? Vastustat virallista poliittista konsensusta.
Toivoisin ettö muuttaisitte vaikka Venäjälle, mutta itsehän te itsenne kaupunkien vuokrakämppiin eristätte, kun rahat ei riitä muualle.
Yläluokka edustaa keskiaikaa. Katsokaa miten eliitin kakarat koulutetaan. Kiusaamista, ahdistelua, väkivaltaa. Mm. Englannin kuninkaalliset, pankkiirit ja Trump ovat käyneet keskiaikaisen koulutuksen kalliissa eliittikoulussa.
Eiks se näy Trumpissa? Ylimielinen huonotapainen öykkäri. Juuri noita ominaisuuksia eliitin kakarat oppivat sisäoppilaitoksissaan. Sehän on tarkoitus, että ne vittuilevat, hyväksikäyttävät ja tapattavat hyväluonteisia ja kilttejä taviksia.
Ketäs Englannin kuninkaalliset ovat tapattaneet lähiaikoina ja kuinka käyttäytyneet ”vittumaisesti”, kuten asian ilmaisit? Nämä sinun esimerkkisi ampuvat sinua itseäsi jalkaan.
Kun laman tuloa muistaa hokea joka päivä, niin jonain päivänä se on tosi. Samassa hengessä; Marco joutuu suljetulle osastolle.
Kaikkihan tietävät ettäMarco kirjoittaa myös nimimerkillä Nimetön, teksti on sitä itseään mielisairasta paskaa.
Tssä Marcolle sinimustien sivuilta, selvä valeoppositio,
”Puolueiden ja puolueprojektien ylitarjonta, ihmisten kyllästyminen päivän politiikkaan ja välinpitämättömyys kansallisissa kysymyksissä sekä suuret mullistukset koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan merkeissä eivät ainakaan helpottaneet keräystyötä. Odotetusta välinpitämättömyydestä huolimatta positiivista oli huomata, että kasvavissa määrin tinkimättömälle suomalaismieliselle politiikalle on tilausta.”