
Laiton Lehti on kertonut miten valkoiset on länsimaissa orjuutettu. Ensinnäkin heitä demonisoidaan toksisiksi ja syrjitään ns. positiivisella syrjinnällä. Tämäkään ei kuitenkaan ole ollut tarpeeksi, vaan valkoiset miehet on pakotettu polvistumaan orjuuttajiensa kunniaksi.
Kyse on tietysti psyykkisestä terrorista. Pakottamalla polvistumaan ja ylipäätään hyväksymään polvistuminen tuhotaan miehen psyykkinen itsenäisyys ja kastroidaan hänet.
Onneksi Itä-Euroopassa on vielä miehiä.
Nyt Britannian liigassa ollaan vihdoin luopumassa ainakin säännöllisestä polvistumisesta.
Samaan tapaan maskeissa ja ”sosiaalisessa etääntymisessä” on kyse henkisestä orjuuttamisesta ja ehdollistamisesta. Tämän takia niiden vaatiminen on rahaeliitille hyvin tärkeää ja he vaativat ihmisiä palaamaan maskeihin, etäisyyden pitoon muihin ihmisiin, lopettamaan kättelyt, sekä jatkamaan yli menevää hygieniaa. Halutaan luoda ahdistusta, epäluuloa ja hysteriaa, jotta ihmiset voitaisiin atomisoida ja heitä voitaisiin hallita.
Hermot, suvut, perheet on hajotettu. Juurettomia, historiaa tuntemattomia, ymmärrystä vailla olevia on helppo hallita. Viranomaisista, viihteestä ja mediasta on tullut perheen ja rakastavien lähimmäisten korvike, halpa kopio.
Nämä jotka polvistuvat nyt, olivat aiemmin niitä, jotka tekivät natsitervehdyksen. Samaa älyä vailla olevaa apinaporukkaa.
Tämän britti ja amerikkalaisaastan pääsy Eurooppaan pitää estää vaikka väkisin, mutta tietysti laillisesti. Eivät he ole edes valkoisia.
Ne pitäisi ajaa Atlantin valtamereen. Harmi, kun tunari-Aatu valeoppositiona ei onnistunut.
Mädättäminen ja soluttautuminen on parempi ase kuin sota.
Onneksi Suomesta ei etsitä natseja. Putin löytäisi useammankin ilman ongelmia.
Valkoisia päältä, mustia sisältä. Ainakin aivot ja keuhkot.
Hyvesignalointia kannattavien valkoisten kannattaa lukea kirja ”Häpeän hoito” ja lopettaa tuo naurettava ******* negroidien nöyristeleminen.
ValtaValheMedian agenda on tehnyt tehtävänsä saadessaan valtaväestön kääntymään konformilaisuuden saloihin.
Ikävä kyllä.
En lue mitään. Olen täysin omavarainen ajatusten ja kirjallisten tuotantojen suhteen.
Tyhjälle katsomolle esiintyvät.
– Ilmeisesti toisinajattelijoilta on estetty pääsy katsomoon.
TV-kameroille esitetään ilotulituksen säihkettä,
– joka on ohjelmallisesti tuotettu.
– Myös katsomon mainokset on tuotettu ohjelmallisesti.
Mihin pelaajia enää tarvitaan.
– Kuoleskelevat vain kesken pelien.
Tulee halvemmaksi tuottaa pelaajat tietokoneella.
– Parametreja säätämällä samasta «ottelusta» jokaista katsojaa varten muodostuu erilainen versio:
– jokaisen suosikkijoukkue voittaa,
– jokaisen idoli tekee sankaritekoja ruudulla.
Pelin katsominen on ilmaista,
– jos ottaa käyttöön aivoihin kytkettävät «elämyspiuhat».
– Piuhat kytkemällä katsoja luovuttaa aivonsa pelioperaattorin käyttöön.
– Katsojan aivoprosesseilla tuotetaan uusia ja uusia virtuaalisia «elämyskokemuksia» toisille katsojille.
– Katsojat siis itse ovat se keinoäly, joka tuottaa yksilölliset elämyskokemukset pelin katsojille.
Päinvastoin pitäisi näyttää eli BML-rikollisjengin aikaansaannokset screenillä ja pyrkimys tuhota vaaleat. Rasisteja olleet jo vuosikymmenet avusta ja perseennuolennasta huolimatta. Teemme mitä huvittaa.
Best Me Love.
Jos valkoinen polvistuu neekerin edessä, niin silloin hän on valkoinen neekeri! Jenkeissä näitä kutsutaan ”whigger”-termillä.
Best Law = Me
Brittiläiset eivät ole valkoisia, vaan sekarotukansa, kuten amerikkalaiset. He eivät myöskään käyttäydy ja ajattele kuten valkoiset.
Pakko muuttaa tästä maasta helvettiin kun tämä sekarotuinen ja sairas britti ja amerikkalaissaasta loisii ja tuhoaa Suomen kansan, eivätkä säälittävät ja halveksittavat suomalaiset orjat tee mitään, vaan alistuvat ja vainoavat harvoja järkeviä suomalaisia. Suomalaiset naisetkin ovat kaikkein vastenmielisimpiä ja kuvottavimpia lehmiä mitä valkoisista löytyy. Kukaan täysjärkinen mies ei halua suomalaista naista, jotka ovat lähes aina pelkän rahan perässä ja ottavat lähes varman avioeron. Suomalaiset lehmät ovat myös umpilaiskoja, miehiä kohtaan vaativia, riitaisia ja uskottomia. Mitkään muut valkoiset naiset eivät ota avioeroa niin varmasti kuin suomalaiset huorat.
Voisiko ne joku myydä vaikka muslimikalifien haaremeihin.
En usko, että suomalaiset lehmät nykyisin kelpaavat edes seksiorjiksi kalifaatteihin. Ennen heitä kyllä vietiin paljon. Olisivat saaneet viedä kaikki loputkin miehiä, lapsia, perhettä ja Jumalaa vihaavat suomalaiset huorat.
Amerikkalainen ja brittiläinen saasta pitääkin alistaa tavalla tai toisella. He eivät ole valkoisia. He ovat verivihollisiamme.
Suomalaisten pitää pistää britti ja amerikkalaissaasta vaikka itse polvilleen.
Munaa imiessään ovat polvillaan. Nivelrikko ja ruvet polvilumpioissa jo.
Helsingin kaupunki on mennyt konkurssiin ja ei ole pystynyt maksamaan palkkoja 4 kuukauteen. Myös mm. Espoo on rahavaikeuksissa.
Mädättäjät ovat valinneet idiootit johtajiksi. Johtoporras lomailee veronmaksajien rahoittamana ain jossakin muualla kuin Suomessa. Vartiainen Singaporessa tällä viikolla, olisiko ensi viikolla Mikkelissä?
Tuo osoittaa epäisänmaallisuutta. Jos tyyppi puhuu englantia ja lomailee englannin kielisissä maissa, on täysi mäfättäja ja antisuomalainen.
Jos kannattaa Ukrainaa, on syytä epäillä Azov-natsiksi.
No rauha säilyy maassa niin kauan kun somaleille tulee sossurahat.
https://www.magneettimedia.com/wp-content/uploads/2022/07/Mies-ja-tynnyri-1-412×330.jpg
🏚️
https://static.tvtropes.org/pmwiki/pub/images/man-wearing-barrel-and-suspenders-after-divorce1_2161.jpg
Suomalainen koki saman kohtalon Ruotsissa
https://pt-media.org/2022/08/03/video-metrovartija-kaytti-selvaa-ylivakivaltaa-suomalaisen-kohdalla/
https://kuhankyla.nettisivu.org/wp-content/uploads/sites/705/2015/01/%C3%A4itienp%C3%A4iv-viettoa-koululla-50-luv.jpg
Sinällään juuri Britit ovat orjuuttaneet maailmaa ja tehneet siirtomaissaan omassa ylevyydessään sellaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan ja ryöstäneet niiden luomnnonvaroja niin paljon, että kyseinen merivalta voisi vaikka ryömiä! Sinällään olen ylpeä – jotkut sanovat: ”koppava” – valkoinen mies, etten suostu rypemään minkään rodun (en edes omani) edessä, koska suomalaisena en ole siihen velvoitettu. Päinvastoin! Ruotsi voisi maksaa jnokaiselle suomalaiselle yhtä suuria summia rahaa kuin sekarotuisille matuilleenkin, joita EI ole koskaan alistetettu vaan heistä onkin tarkoitettu uusi herralkansa svedulan, josta on aikaa sitten KAIKKI ”kulmat” pyöristetty!!!
https://www.lapinkansa.fi/amnesty-puolusti-raporttiaan-jonka-mukaan-ukrainal/4822064
”Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ilmoitti perjantaina seisovansa edelleen raporttinsa takana, jonka mukaan Ukrainan joukot ovat vaarantaneet siviilien turvallisuuden perustamalla sotilastukikohtia asutusalueille, mukaan lukien kouluihin ja sairaaloihin.”
https://www.amnesty.org/en/latest/news/2022/08/ukraine-ukrainian-fighting-tactics-endanger-civilians/
”Ukrainian forces have put civilians in harm’s way by establishing bases and operating weapons systems in populated residential areas, including in schools and hospitals, as they repelled the Russian invasion that began in February, Amnesty International said today.”
Nyt Amnesty on joutunut jo väkisin puuttumaan Ukrainaan julmaan, rikolliseen ja väestöään uhraavaan sodankäyntiin, jossa maan armeija linnoittautuu siviiliväestön keskelle ja käyttää sairaaloita ja kouluja sotilastukikohtinansa.
Ette ikinä tiedä kuka on suurin syyllinen tähänkin?
No media. Ihan uskomatonta on uutisointi kaikesta.
Niissä niin kutsutuissa ”pääosin rauhallisissa” mielenosoituksissa tapettiin pitkälti toistasataa ihmistä ja loukkaantui tuhansia poliiseita. Siis niissä BLM ”miekkareissa” USA:ssa.
Niitä demokraatit oikein lietsoi.
Mutta mikä on uutisen aihe? Täysin selvä vaalihuijaus josta ihmiset suuttui aivan aiheutetusti.
Sitten uutisoidaan että 5 ihmistä kuoli trumpin takia.
Ensimmäinen kuollut oli sotaveteraani nainen jonka capitolin neekeripoliisi ampui kulman takaa varoittamatta.
Toinen oli poliisi joka sai sairaskohtauksen.
Kolmas oli poliisien pahoinpitelyn kohteeksi joutunut nainen.
neljäs ja viides olivat kuukausia tapahtuman jälkeen itsensä tappaneet poliisit.
Henkilökohtaisesti epäilisin sitä itsemurhaakin, ehkä he vain tiesivät liikaa?
Imperialistiset amerikkalaiset ja britit tullaan lopulta hävittämään laillisesti ja he tulevat satoja vuosia korvaamaan työllä satojen vuosien loisimisensa ja rikoksensa uhreilleen. Ilman loisisäntiään nämä kyvyttömät loiset tuhoutuvat hyvin nopeasti, eivätkä heistä ole koskaan ollut mihinkään yksin. He ovat aina tarvinneet jonkun loisisännän josta loisia. Heidän historiansa on pelkkää muista loisimista ja varastamista. Tällä hetkellä tämä ylimielinen loiskansa ei ole vielä tajunnut, että heidän laskun maksu on alkanut ja heidän helppo muista eläminen on nyt ohi. He eivät tule irrottamaan loiskärsäänsä vapaaehtoisesti, koska he eivät selviydy muuten.
Sairailla briteillä ja amerikkalaisilla ei ole minkäänlaista oikeutta vaatia ja valittaa enää yhtään mitään. He ovat satoja vuosia eläneet muiden kansojen selkänahasta, ovat loisineet muista, varastaneet ja ryöstäneet kaikilta muilta ja nyt on maksun aika. Ei armoa näille sairaille paskiaisille, kuten heilläkään ei ole koskaan ollut ja ei tule koskaan olemaan muita kohtaan. He myyvät vaikka isoäitinsä, lapsia ja huumeita rahasta, ainakin kaikille muille. Näiden ihmisten mielisairaudet ovat yleisesti tiedetty tosiasia, että heillä ei ole minkäänlaista moraalikäsitystä ja tekevät aivan mitä tahansa rahasta. Suomessa brittivihollisemme kehtaavat vielä öykkäröidä ja vaatia kuin jotkut herrat. Jokainen britti ja amerikkalainen, sekä heille sukua oleva tullaan lopulta saamaan ulos maasta.
Blm on marksilainen terroristijärjestö, joka on ennenkaikkea kristinuskon vihollinen. Kaikki kommunismi tähtää kristinuskon eliminoimiseen, niin se oli Venäjällä, erityisesti siellä Neuvostoliiton aikaan.
No niin veljet, siitä nyt julistamaan gospelia.
Taivasten valtakunta on tullut lähelle. Jopa maanpetturi ja sotarikollinen, Eiran sivari kehotti vappupuheessaan lukemaan ilmestyskirjan
Tämä satanisti johtaa ihmisiä väärän herran, Saatanan luo.
Sivari tietää, eliitti tietää, että Jumala on olemassa, ja ne tietää myöskin, että antikristuksen aika on nyt, ja tuhat päivää sitten Herra tulee
https://youtu.be/aaIiDO8ggUU
Yhdysvalloissa on julistettu ”hätätila” h****ruton verukkeella. Lähes kaikki h****ruttotapauksista on homo tai bi-miehiä.
https://www.keski-uusimaa.fi/paikalliset/4764512
”Omainen pöyristyi: Keusoten kotihoidon sijaiset kieltäytyivät hoitamasta muistiongelmaisen asiakkaan koiraa, yksi teki salaa eläinsuojeluilmoituksen”
https://www.keusote.fi/
Ovatko kotisairaanhoitajat nyky-Stasin agentteja? Naapurikyttäys voimissaan. Noin kuka tahansa tiputetaan polvilleen kateellisten toimesta. Jos omistat lemmikin, tai on lapsia tai hoidat omaistasi olet Stasin agenteille helppo kohde.
BELTA
Dziennik Polityczny:
– USA haluaa tehdä Puolasta taistelutantereen Venäjän kanssa
– Ei ole mikään salaisuus, että Puolan hallitseva laki ja oikeus-puolue on tavoitellut Puolalle jo vuosia yhden maailman johtajan asemaa.
– Valkoinen talo käyttää tätä toivetta taitavasti hyväkseen.
– Tavoite on yksinkertainen: luoda toinen kuuma piste Eurooppaan ja jälleen pullistella lihaksia Venäjän edessä.
– Näin toteaa puolalaisen Dziennik Politycznyin kolumnisti Hanna Kramer analyyttisessä artikkelissaan.
– Valkoinen talo koulutti, oli Ukraina.
– 2022-08-05 10:35
Joe Biden
– ilmoitti 1 miljardin dollarin asepaketista Ukrainalle, suurin tähän mennessä
– 2022-08-05 19:03
– Ukrainan hallitus romahtaa sillä sekunnilla, kun lahjuksiin tarkoitetun rahan virtaaminen loppuu.
Euroopan komissio
– kehitteli Ukrainalle uutta rahoitusapuhanketta Saksan estettyä edellisen
– Kyse on $8 miljardista, kirjoittaa Politico.
– 2022-08-06 07:12
– Länsimainen demokratia on sitä, että eri mieltä olevat pitää pakottaa olemaan samaa mieltä.
Ukraina
– Sosialisoi venäläisten omaisuuden
Venäjä:
– Ei kaasua Ukrainan kautta, koska se sosialisoidaan matkalla.
– noin 765 miljoonan dollarin omaisuus on jo takavarikoitu.
– 2022-08-06 07:20
Kiina ei vastaa puhelimeen
– Yhdysvaltain sotilasjohto ei saa yhteyttä Kiinaan
– 2022-08-06 07:45
– Lähettäisivät Pelosin asialle.
Venäjän puolustusministeriö
– Ukrainan prikaatit karkaavat Mykolaivin alueella raskaiden tappioiden keskellä
– 2022-08-06 10:15
Amerikkalaiset
– eivät tarvitse Ukrainaa ja Venäjää,
– he taistelevat vaikutusvallastaan Euroopassa
– 2022-08-06 11:44
Ukrainan armeija
– tekee kaoottisia iskuja asuinalueille Donetskissa.
– 2022-08-06 13:02
Ukrainan
– sotilaat tekevät kotietsinnän kaikkiin Nikolajevin koteihin
– Rintamakarkureiden löytämiseksi
– 2022-08-06 15:41
Ukrainan ulkoministeriö
– perui 225 kansanedustajan diplomaattipassia
– 2022-08-06 16:07
– Karkaavat muuten maasta
Yhdysvallat estää
– Euroopan ja Venäjän mahdollisen yhdistymisen
– 2022-08-06 16:42
Ukrainan
– presidentin Volodymyr Zelenskyin poliittinen ura on päättymässä
– sanoi Yhdysvaltain entinen tiedustelu-upseeri Scott Ritter
– «Hän joko joutuu lähtemään Ukrainasta <…> , tai hän kuolee omien kansalaistensa käsissä, jotka eivät enää luota häneen»
– Lisäksi länsimaiden johtajat lakkaavat uskomasta Zelenskyin luomaan imagoon kieltäytyen yhä useammin auttamasta Kiovaa, Ritter lisäsi.
– Ukrainassa saattaa pian tapahtua vallankaappaus.
– 2022-08-06 16:57
Ranskan ydinvoimalat
– Hallitus antaa poikkeuslupia toiminnan jatkamiseen
– 2022-08-06 16:07
– voivat räjähtää jäähdytysveden puutteessa
Zelenski paniikissa
Soittaa presidentti Xi’lle ja pakottaa hänet antamaan rahaa.
– Zelenskyj vil snakke med Kina om Ukraina
Brittivihollisemme tullaan laillisesti murskaamaan ja pistämään laillisesti polvilleen saastuttamasta ja mädättämästä normaaleja ja terveitä kansoja. Tästä saastasta ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin valtavaa haittaa koko maailmalle, kun he loisivat kaikkien muiden selkänahasta ja ovat eläneet lihavasti muiden työstä.
https://www.jamsanseutu.fi/puheenvuoro/art-2000008986732.html
”Asiakkaiden määrä nousi yhtäkkiä kolminkertaiseksi ja ruokaa haetaan entistä kauempaa. Asiakaskasvu johtuu ukrainalaisten sotapakolaisten tulosta asiakkaiksi.”
”Kuohahdus Suomen kansan sydämestä.”
https://rauhanyhdistys.fi/jamsa/
”Jämsän Rauhanyhdistyksen tarkoituksena on herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillisiä elämäntapoja, raittiutta ja isänmaallisuutta.”