Feministit saattaisivat repiä pelihousunsa, mutta se olisi heidän ongelmansa. Me muut voisimme kehittää tarkkuutamme ja nauttia hienoista pelihetkistä.
Linnanmäelläkin oli aikoinaan samanlainen huvitus jossa tyttöjä sai kylvettää palloilla. Itsekin naperona noita pudottelin. En muista milloin huvi lopetettiin.
Eräs tytöistä heitti toisille haasteen mennä ilman rintaliivejä astumaan maaliksi sen jälkeen kun hän itse tekee sen. Ja niinhän siinä kävi, että muiden oli nieltävä haaste ja tehdä perässä. Tämän kertoi itse ”darewill” jo vuosikymmeniä jälkeen päin lehden haastattelussa. En edes muista mainitun, että tuosta tempauksesta olisi seurannut mitään erityisiä kurinpito seuraamuksia. Tytöt olivat nuoria ja silloin pälkähtää mieleen mitä milloinkin hevosenleikkejä arkirutriinin piristeeksi – kaikille!!!
Nuorena Linnanmäellä vedenneitohallissa tuli tätä harrastettua. Myös firmojen pidoissa oli kiertäviä vedenneitoja, joita sai yrittää pudottaa. Mutta sitten tuli paheksunta ja homma loppui.
Suomalaiset miehet varmasti ihan mielellään uittavat huvikseen huoria miehiä vihaavia suomalaisia lehmiä. Mihinkään muuhun suomalaisista lehmistä ei ole.
Kaikki universumissa on sisälläsi. Liikuitpa hitaasti tai nopeasti, etsijästä tulee löytäjä. Jäähyväiset ovat vain niille, jotka rakastavat silmillään ja kutsuvat naisia lehmiksi ja huoriksi.
Niille, jotka rakastavat sydämellään ja sielullaan, nimettömät sanasi eivät ole tarpeeksi voimakkaita paljastamaan sitä häpeää … mitä kaikki maailman kauniit naiset ajattelevat sinusta ja siitä miten karusti kohtelet naisia.
Luuletko todella että surulliset naiset filmissä osallistuu ihmis-orja-kauppaan vapaa ehtoisesti?
Luuletko todellakin, että videon naiset ja suurin osa thaimaalaisista naisista on ”pakotettuja” töihin? Ei heitä kukaan pakota. Tällaisesta videon vesityttötyöstä ei vain makseta hirveästi päivän aikana. Saattavat saada ehkä jonkun pari sataa bahtia päivän aikana. Lammasmaisilla suomalaisilla on aina joku mielikuva, että esimerkiksi Thaimaassa kaikkeen pitää pakottaa ja muita pitää lähteä auttamaan, mutta koskaan ei sitten auteta kuitenkaan omaa kansaa ja omia ihmisiä omassa yhteisössä. Menkää omilla rahoillanne pelastamaan maailmaa.
Olet kyllä selvästi hölmö suomalainen kun kuvittelet kaikkien ulkomailla olevan pakotettuja ja orjia. Katso suomalaisia ja Suomea itseään ja puhu sitten sen jälkeen orjuudesta ja riistosta. Katso ensin miten suomalaisista ollaan tekemässä totaalisia orjia, joita riistetään sairaiden amerikkalaisten, brittien ja yhden ryhmän toimesta, jonka nimeä ei saa sanoa, mutta kaikki tietävät mistä ryhmästä puhun.
Et ole selvästi käynyt Thaimaassa, jossa joka toinen kysymyksen vastaus on ”Up to you.”, ”Up to you boss.” tai ”Same same, but different.” ja ihmiset ovat usein melko laiskoja, rentoja ja huolettomia, tässä hetkessä eläviä. Jos thaimaalainen lupaa jotain tunnin päästä, se saattaa tarkoittaa päivän lopuksi tai ehkä huomenna. Ei heitä kiinnosta samaan tapaan kuin suomalaisia. Enemmänkin videolta näkyy, että kaikkia thaimaalaisia tyttöjä ei kiinnosta tehdä töitä, varsinkaan kun siitä ei varmasti makseta kovinkaan paljoa. Eivät nämä luultavasti ole mitään ”orjia”, vaan kuvittelet vain päässäsi.
Suomesta olisi vaikea löytää kauniita naisia, kun useimmat suomalaisista naisista on sisältä feministisiä lehmiä ja ulkoisestikin helvetin rumia naisia.
Levelissäkin tuodaan esille kuinka suurin osa suomalaisista naisista ei tee kotona ja parisuhteessa yhtään mitään, vaan kaikki pitävät asemaansa itsestäänselvänä ja kaikki naiset kuvittelevat olevansa jotain supermalleja. Suurin osa suomalaisista naisista on helvetin rumia, helvetin vaativia ja helvetin umpilaiskoja, jotka eivät tee kotona ja parisuhteessa yhtään mitään, sekä vihaavat miehiä, lapsia, perhettä ja Jumalaa. Ei se ole ihmekään, että tällaisia lehmiä ei haluta suojella ja auttaa.
Tämähän vaikuttaa hauskalta peliltä. Suomalaisia feministilehmiä, eli melkein kaikkia suomalaisia naisia uittaa ihan mielellään.
Linnanmäelläkin oli aikoinaan samanlainen huvitus jossa tyttöjä sai kylvettää palloilla. Itsekin naperona noita pudottelin. En muista milloin huvi lopetettiin.
Eräs tytöistä heitti toisille haasteen mennä ilman rintaliivejä astumaan maaliksi sen jälkeen kun hän itse tekee sen. Ja niinhän siinä kävi, että muiden oli nieltävä haaste ja tehdä perässä. Tämän kertoi itse ”darewill” jo vuosikymmeniä jälkeen päin lehden haastattelussa. En edes muista mainitun, että tuosta tempauksesta olisi seurannut mitään erityisiä kurinpito seuraamuksia. Tytöt olivat nuoria ja silloin pälkähtää mieleen mitä milloinkin hevosenleikkejä arkirutriinin piristeeksi – kaikille!!!
Nuorena Linnanmäellä vedenneitohallissa tuli tätä harrastettua. Myös firmojen pidoissa oli kiertäviä vedenneitoja, joita sai yrittää pudottaa. Mutta sitten tuli paheksunta ja homma loppui.
Suomalaiset miehet varmasti ihan mielellään uittavat huvikseen huoria miehiä vihaavia suomalaisia lehmiä. Mihinkään muuhun suomalaisista lehmistä ei ole.
Suomalaiset naiset vain ovat liian rumia tällaisen pelin pelaamiseen.
Kaikki universumissa on sisälläsi. Liikuitpa hitaasti tai nopeasti, etsijästä tulee löytäjä. Jäähyväiset ovat vain niille, jotka rakastavat silmillään ja kutsuvat naisia lehmiksi ja huoriksi.
Niille, jotka rakastavat sydämellään ja sielullaan, nimettömät sanasi eivät ole tarpeeksi voimakkaita paljastamaan sitä häpeää … mitä kaikki maailman kauniit naiset ajattelevat sinusta ja siitä miten karusti kohtelet naisia.
Luuletko todella että surulliset naiset filmissä osallistuu ihmis-orja-kauppaan vapaa ehtoisesti?
Luuletko todellakin, että videon naiset ja suurin osa thaimaalaisista naisista on ”pakotettuja” töihin? Ei heitä kukaan pakota. Tällaisesta videon vesityttötyöstä ei vain makseta hirveästi päivän aikana. Saattavat saada ehkä jonkun pari sataa bahtia päivän aikana. Lammasmaisilla suomalaisilla on aina joku mielikuva, että esimerkiksi Thaimaassa kaikkeen pitää pakottaa ja muita pitää lähteä auttamaan, mutta koskaan ei sitten auteta kuitenkaan omaa kansaa ja omia ihmisiä omassa yhteisössä. Menkää omilla rahoillanne pelastamaan maailmaa.
Olet kyllä selvästi hölmö suomalainen kun kuvittelet kaikkien ulkomailla olevan pakotettuja ja orjia. Katso suomalaisia ja Suomea itseään ja puhu sitten sen jälkeen orjuudesta ja riistosta. Katso ensin miten suomalaisista ollaan tekemässä totaalisia orjia, joita riistetään sairaiden amerikkalaisten, brittien ja yhden ryhmän toimesta, jonka nimeä ei saa sanoa, mutta kaikki tietävät mistä ryhmästä puhun.
Et ole selvästi käynyt Thaimaassa, jossa joka toinen kysymyksen vastaus on ”Up to you.”, ”Up to you boss.” tai ”Same same, but different.” ja ihmiset ovat usein melko laiskoja, rentoja ja huolettomia, tässä hetkessä eläviä. Jos thaimaalainen lupaa jotain tunnin päästä, se saattaa tarkoittaa päivän lopuksi tai ehkä huomenna. Ei heitä kiinnosta samaan tapaan kuin suomalaisia. Enemmänkin videolta näkyy, että kaikkia thaimaalaisia tyttöjä ei kiinnosta tehdä töitä, varsinkaan kun siitä ei varmasti makseta kovinkaan paljoa. Eivät nämä luultavasti ole mitään ”orjia”, vaan kuvittelet vain päässäsi.
Suomesta olisi vaikea löytää kauniita naisia, kun useimmat suomalaisista naisista on sisältä feministisiä lehmiä ja ulkoisestikin helvetin rumia naisia.
Vähän hymyilevämpiä ja flirttailevia tyttöjä pitäisi olla eikä noin masentuneen näköisiä.
https://www.iltalehti.fi/muoti/a/981fc530-1016-4da0-b76c-f627371501db nowadays
https://youtu.be/pl_MHwsGpVU